Itse en peliä nähnyt kuin maalikoosteen muodossa ja SM-liigan tilastoina, mutta tulee mieleen jatkokysymys, että millä tavoin se näkyi hyökkäysten vaarallisuuden suhteen?
No, niin kuin tilastot kertovat, niin eihän Ilves alusta loppuun montaa sellaista viimesen päälle hyökkäystä saanut aikaiseksi, joka kostuttaisi itse P.Sihvosen housut. Tosin tuota laukaisutilastoa koristavat Bluesin ylivoimalla ahakerasti ampumat vedot sekä Ilveksen joutuminen siltaan Bluesin kavennusmaalin jälkeen. Puhumattakaan ottelun lopusta, jossa Blues-maali roikkui ilmassa.
Hiljaa hyvää tulee, sanotaan. Itse näen tuon jonkin sortin pelin rytmittämiseen pyrkimisen hyvänä asiana, koska tällöin kiekko on Ilveksen hallussa enemmän verrattuna aiempaan. Tällöin a) ei vastustaja tee maalia ja b) emme joudu luistelemaan itseämme puhki koohottaen karvauksessa. Ajan myötä pelitapa jalostuu ja kun (toivottavasti) joukkueeseen saadaan lisää kiekollista taitoa, voidaan alkaa odottaa Artsi mainitsemiasi vaarallisempia (=laadukkaampia) hyökkäyksiä, jotka päättyvät laukaukseen hyvältä sektorilta.
Blues pääsi varsinkin kolmannessa erässä pyörittämään niin pitkiä hyökkäyksiä Ilves-päädyssä, että happoa pursuavat Ilvekset viskoivat kiekkoa mihin ja miten sattuu. Viimeisen kympin aikana olikin turha tarkkailla muuta kuin kelloa.
Summa summarum, näen valon pilkahduksen jossain Hakametsän käytävän päässä.