Juolahti tuossa päivällä mieleen, kun pohdiskelin, että miksi juuri Ilveksellä tuntuu olevan sen hyvän ja huonon päivän ero niin valtaisa. Sanoisin, että ääripäät ovat liigan suurimmat. Johtuu varmaan useammasta asiasta, mutta voisiko olla, että kun Tampereelle on aivan viime vuosina noussut kova Ilvesbuumi ja kansa niin sanotusti odottaa menestystä jo kieli pitkällä malttamattomana, niin fokus ei pysy seurankaan tasolla tässä runkosarjan tasaisen tappavassa taplauksessa.
Kultaisesta keväästä on nyt puhuttu 2 vuotta ja ulkoinen paine joukkueelle niin yleisön, tamperelaisen kaduntallaajan, kuin mediankin puolelta on kovahko. Mestaruus vain kelpaa. Siihen on satsattu. Se on otettava.
Tekeekö tämä sitten valmistautumisen tavalliseen tammikuiseen runkosarjapeliin haastavaksi, jos ajatukset on jo elokuussa suunnattu siihen, kuinka pärjätään pudotuspeleissä ja mennään finaaliin?
Meillä ei käsittääkseni ole elokuussa vahvasti seuran tai joukkueen puolesta paalutettu kannattajille "Kaikki tietävät mistä tällä kaudella pelataan" kuten Marjis Kärpissä, mutta siitä vain juolahti mieleen, että olisiko jotain saman moista, että ajatukset elokuussa on jo siirretty pitkälti huhtkikuulle ja siellä pärjäämiseen.
Tämä sitten aiheuttaa pitkässä runkosarjassa luvattoman paljon tunneköyhiä läpsyttelyjä, joissa ei ole oikeastaan mitään annettavaa niin yleisölle kuin pistesarakkeelle. Tulee inhmillisiä ohipelejä, mutta määrällisesti paljohkosti.
Hyvät esimerkit: paikallispelin jälkeinen ottelu/ pyhien tai vapaan jälkeinen ottelu/ useamman kotipelin jälkeinen vierasottelu/ hyvän ottelun jälkeinen back to back..