Ilveksen pelaajistoa koskevat huhut, spekulaatiot ja toiveet

  • 2 419 816
  • 6 701

Mane

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Olikos muuten niin, että Jekimovs pelasi Ilveksen riveissä yhden harjoitusottelun Latvian turneessa syksyllä 2009 tehden samalla Ilveksestä Jekimovsin uralla ensimmäisen suomalaisseuran jota hän on edustanut?

Tällöinhän voisi puhua oman pojan kotiin palaamisesta.

Jokerithan mainosti Esa Pirneksen siirtoa paluuna joukkueeseen syksyllä 2009, koska hän oli pelannut lainalla Jokereissa yhden europelin vuonna 1999, joten on sitä kauempaakin haettu mainoslausetta.
 
Mad Dog

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Itselleni riittäisi ensi kaudeksi selvä eteenpäin meno. Ei ole realistista odottaa, että kahden jumbokauden jälkeen Ilves yhtäkkiä pomppaa kuuden joukkoon. Itse asettaisin ensi kauden tavoitteeksi sen, että Ilves välttää jumbosijan ja taistelee runkosarjan viimeisellä 10 kierroksella vielä realistisesti säälipleijaripaikasta. Tämä olisi selvää eteenpäin menoa, toisi positiivisia elämyksiä kannattajille ja ennen kaikkea RUNKOSARJAN OTTELUILLA OLISI LOPPUUN SAAKKA MERKITYSTÄ. Melkein eniten kahdella edellisellä kaudella on ottanut päähän, se että Ilveksen kausi on ollut jo tammikuussa ohi ja sitten on vaan läpsytelty loput pelit pois ja odotettu tuskallisen kauan karsintamatseja.

Henkilökohtaisesti olen samaa mieltä.

Olen kuitenkin kuulostellut yhteistyökumppanien mielipiteitä - ja olen aivan vitivarma, että firmoille ei tuo häntäpäässä keikkuminen nykyisessä taloudellisessa tilanteessa tule riittämään.

Ei ole kovin vaikea ennustaa, minkä seuran otteluun firma vie itselleen tärkeätä porukkaa. Senkö, joka taistelee mestaruudesta vai sen joka pyristelee jossain putoamisen ja säälipleijaripaikan välimaastossa?

Ilveksellä on erittäin suuri potentiaalinen kannatus. Sen faktan vuoksi voisi uusi omistajaryhmä ja operatiivinen johto ottaa riskejäkin.

(Ongelma tässä nyt on vain se, etten oikein jaksa uskoa uusien tekijöiden tuloon - jokainen karsintojen päättymisestä kuluva viikko kertoo omaa karua kieltään)
 
Baloun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, sympatiat milloin kenellekkin
Aamulehti

Huomenna siis julkaistaan sopimuksia eikä joukkue vielä ole kuitenkaan valmis. Kaikkia soppareita ei kuitenkaan huomenna julkaista.
 
Suosikkijoukkue
Ilves, Edmonton
Ilveksellä on erittäin suuri potentiaalinen kannatus. Sen faktan vuoksi voisi uusi omistajaryhmä ja operatiivinen johto ottaa riskejäkin.

Tätä ei kovin moni tunnu edes tajuavan. Ilves on rämpinyt vuositolkulla ja silti yleisökeskiarvo rukosarjassa lähentelee 5000 silmäparia. Karsinnoissakin hallissa on enemmän porukkaa kuin naapurilla pleijareissa. Nyt, kun viimeisestä "Ilves-buumista" on kohta kymmenisen vuotta aikaa, niin mahdollinen noste tulisi olemaan melkoinen joukkueen kyetessä esittämään kaukalossa voittavaa kiekkoa.

Muistan kevään 2004, kun oli selekä noste olemassa. Väkeä oli halli täynnä ja meininki oli lähellä karnevaalia, kun IFK:ta vietiin. Siis aikansa. Sitten Sykora lähti ja alkoi vitsiksi muotoutunut valmentajakierre ja tässä ollaan.
 
Santiago

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Kovasti toivottiin, että ennen pelaajasopimuksia julkistettaisiin uudet omistajajärjestelyt. Vaan eipä mennyt tämäkään niinkuin elokuvissa. Haden kokoama joukkue, ja Vinnien johdolla mennään synkeään loppuun saakka? Huoh.
 
sorbo82

Luuleeko joku tosiaan, että nykyinen hallitus sekä toimiston väki voivat tehdä hommansa sillä mentaliteetilla, että "odotellaan jahka nuo omistusjärjestelyt ovat alta pois". Joukkueen rakentaminen pitää aloittaa yleensä jo joulukuussa eikä vasta kauden loputtua( tätä tosin ollaan taidettu kokeilla esim. viime kaudella ).

Vaikka viime viikolla oltaisiin tiedotettu Mikki Hiiren ostaneen Ilveksen, niin sillä ei ole paskankaan merkitystä tämänhetkisiin pelaajahankintoihin.
 
Jyrla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves.

Jos mietitään sitä muutosta joka joukkueessa kävi kun Raipe vaihtui Tuokkolaan, niin uskoisin että pelaajia ei oteta ilman Tuokkolan siunausta. Tai jos otetaan niin en ymmärrä miksi Tuokkola olisi ottanut homman vastaan.

Kaksi sopimuksenalaista sentteriä ennenkuin uusi kausi pyörähtää käyntiin olis mukava ylläri. Yksikin olisi parempi kuin ei mitään.

Kuka muuten on ollut Ilveksen edellinen ykkössentterin tasoinen pelaaja?
 
Kunto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Vaikka viime viikolla oltaisiin tiedotettu Mikki Hiiren ostaneen Ilveksen, niin sillä ei ole paskankaan merkitystä tämänhetkisiin pelaajahankintoihin.

Mutta tuo uutinen olisi tehnyt Ilveksestä jo paljon vakavammin otettavan seuran. Kiekkopiireissä naureskeltaisiin Ilvekselle paljon vähemmän. Tämä puolestaan olisi voinut mahdollistaa paremmat hankinnat.

Harmi, jos Mikin kanssa neuvottelut kariutuivat. Mikki tunnetaan piireissä hiirenä, jonka sanaan voi luottaa.
 
wunderveba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Veikkauksia huomisesta tiedotustilaisuudesta?

Jekimovs, Kukkonen sisään
Marjamäki, Välimaa, Pentikäinen jatkaa
Sitten junnuille soppareita isompi pino

Jäisikö näin tylsäksi? Katsotaan huomenna.

Pesosen ja Järvenpään sopparit julkaistaneen sitten myöhemmin(paitsi, jos huominen tiedotustilaisuus on vasta illalla, niin Pesosen kausi täten jo ohi), kun Ässien ja Lukon kaudet päättyy. Samalla sitten varmaan voisi olla jo muutakin tiedotettavaa taas.
 
George Parros

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks 06-07
Pesosen ja Järvenpään sopparit julkaistaneen sitten myöhemmin(paitsi, jos huominen tiedotustilaisuus on vasta illalla, niin Pesosen kausi täten jo ohi), kun Ässien ja Lukon kaudet päättyy. Samalla sitten varmaan voisi olla jo muutakin tiedotettavaa taas.

Juu, varmaan klo 21 jälkeen perjantaina Ilves tiedottaa...

Hadehan on kyllä tunnetusti yöeläjä ja illan virkku, että mikään ei yllättäisi.

Jekimovs, Asplund, M.Kukkonen ja jatkot, eiköhän se siinä ole. Joku yllättävä mestishaku voi vielä toki olla.

Lisäksi ilmoitus siitä, että sentteriä haetaan aktiivisesti yhä.
 
Mad Dog

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Harmi, jos Mikin kanssa neuvottelut kariutuivat. Mikki tunnetaan piireissä hiirenä, jonka sanaan voi luottaa.

Justiinsa!

Valtaa on niin pitkään pitänyt näpeissään Kulta-Into Pii (alun perin Flintheart Glomgold), joten nokkela ja aina kaikissa tekemisissään rehti Mikki olisi alkanut johtaa Ilvestä aivan uusin ottein!
 
Ragulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Luuleeko joku tosiaan, että nykyinen hallitus sekä toimiston väki voivat tehdä hommansa sillä mentaliteetilla, että "odotellaan jahka nuo omistusjärjestelyt ovat alta pois". Joukkueen rakentaminen pitää aloittaa yleensä jo joulukuussa eikä vasta kauden loputtua( tätä tosin ollaan taidettu kokeilla esim. viime kaudella ).

Vaikka viime viikolla oltaisiin tiedotettu Mikki Hiiren ostaneen Ilveksen, niin sillä ei ole paskankaan merkitystä tämänhetkisiin pelaajahankintoihin.

Tota noin. Kuinkas kauan oli aikaa hoitaa ne omistusjärjestelyt kuntoon?

Meinaan jos olisi ollut halua myydä ja ajatella Ilveksen etua?
 
Yläpesä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Tota noin. Kuinkas kauan oli aikaa hoitaa ne omistusjärjestelyt kuntoon?

Meinaan jos olisi ollut halua myydä ja ajatella Ilveksen etua?

Olen kuullut että jotkut ahneet paskiaiset olisivat yrittäneet joskus kuljettaa seteleitä vaipoissaan hautaan saakka ajatuksenaan, että niillä voisi Pietarilta ostaa paremmat jatkopaikat. Huonolla menestyksellä toki. Mutta ehkä joku toinen kuvittelee, että osakepaperit tai osinkotodistukset menisivät paremmin rajaseulan läpi ja niistä voisi nautiskella vielä tuomiopäivän jälkeenkin.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Kuinkas kauan oli aikaa hoitaa ne omistusjärjestelyt kuntoon?

retorinen kysymys, ymmärrän... mutta

Kohta viis kuukautta…

Ilves-Hockey Oy järjestää osakeannin
26.11.2012 Ilves-Ho0ckey Oy
Ilves-Hockey Oy:n yhtiökokous antoi tänään yhtiön hallitukselle valtuudet järjestää suunnattu osakeanti, jossa tarjotaan enintään 100 000 uutta osaketta. Annin ehdoista päättää hallitus.

Ilves-Hockey Oy järjestää osakeannin | ILVES.COM
 
Ragulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Olen kuullut että jotkut ahneet paskiaiset olisivat yrittäneet joskus kuljettaa seteleitä vaipoissaan hautaan saakka ajatuksenaan, että niillä voisi Pietarilta ostaa paremmat jatkopaikat. Huonolla menestyksellä toki. Mutta ehkä joku toinen kuvittelee, että osakepaperit tai osinkotodistukset menisivät paremmin rajaseulan läpi ja niistä voisi nautiskella vielä tuomiopäivän jälkeenkin.

Kun ottaa huomioon tämän vuosien kärsimyksen, niin en kyllä ihmettele, vaikka joku nimeltä mainitsematon Ilveksen pääomistaja näin luulisikin.

Sen verran huonosti on asioita hoidettu
 
sorbo82

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Meinaan jos olisi ollut halua myydä ja ajatella Ilveksen etua?

Halu myydä ei riitä, jossei ole ostajaa. Jos on halu myydä ja myöskin ostaja, pitää katsoa, että myynnistä on maksimaalinen etu myös Ilvekselle.

Vuosi sitten Ilves myi Koistisen Venäjälle, huhujen mukaan hinta oli n. 300 000 dollaria. Oliko se nyt tämän kauden aikana, kun joku liigapomo tokaisi tyyliin: "Venäjältä tarjotaan aina ensimmäiseksi 300 000 dollaria, tätä ei kannata hyväksyä, vasta seuraava tarjous alkaa olemaan se mitä oikeasti haluavat maksaa"
 
wunderveba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Tiedotettaisiinkohan huomenna myös Tukiolle ja Kesälle löytyneen uusi työpaikka/sopimus purettu yhteisymmärryksessä? Kokkalan ja Laaksosen optioita tuskin käytettäneen, jos sieltä oikeasti joku Asplund on tulossa.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Halu myydä ei riitä, jossei ole ostajaa. Jos on halu myydä ja myöskin ostaja, pitää katsoa, että myynnistä on maksimaalinen etu myös Ilvekselle.

Jos on halu myydä, ostaja löytyy jos hinta on oikea.

JOS on Ilveksen etu mielessä, niin oikea hinta löydetään. Omistajan vaihdoshan ON se Ilveksen* isoin etu tässä maailman ajassa.

JOS on oma etu mielessä, sitä voi koittaa saada ylihintaa. Tai kun yritys on täysin kuralla, niin tekohengittään se paremmin myyntikelpoiseksi
(kun omistajarintamalta mitään ei kuulu, mutta puhutaan satsauksista, alkaa tämä näyttämään todennäköiseltä skenaariolta..kannetaan kaivoon vettä, suolataan kaivos jne. malliin)

* ehkä ei kuitenkaan HCOY:n tai Vinnien, mutta Ilveksen
 
Santiago

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Luuleeko joku tosiaan, että nykyinen hallitus sekä toimiston väki voivat tehdä hommansa sillä mentaliteetilla, että "odotellaan jahka nuo omistusjärjestelyt ovat alta pois".

Hyvä sitä on hommia tehdä, ei siinä mitään. Ketään vaan ei kiinnosta mitä siellä puuhastellaan, kun taustat on edelleen perseellään.

Tärkeimmät asiat äkkiä kuntoon, ja niistä tieto ulos ENSIN. Piste.

Nyt huomiset pelaajasopimusjulkistukset menee kategoriaan "ynnämuut", kun seuran tulevaisuuden yllä on edelleen synkkä varjo. Puuha-Petet häärää, ei mitään uutta Ilveksessä. MUTTA, jos täsmälleen samat sopimukset julkistettaisiin uusien omistajajärjestelyjen JÄLKEEN, niin ne saisivat ihan eri tavalla aikaan positiivista pöhinää. "Uusi Ilves" kokoaa joukkuetta... eikä väliä kuka ne sopimukset on talven/kevään mittaan neuvotellut.

Niin kauan on aikaa kulunut karsintojen päättymisestä, että tällainen rivikannattaja, _ilman_yhtään_mitään_sisäpiirin_tietoa_, voi sanoa lähes pomminvarmasti, että Vinnien "johdolla" mennään myös ensi kaudella. Tässä asiassa olisin mitä mieluiten väärässä, mutta tuskinpa vaan...
 
Santsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, LiPu
Olisikohan tuossa Ilveksen soppareiden mukana myös se Veikkaajan huhuilema Luomala.
 
Ragulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Halu myydä ei riitä, jossei ole ostajaa. Jos on halu myydä ja myöskin ostaja, pitää katsoa, että myynnistä on maksimaalinen etu myös Ilvekselle.

Vuosi sitten Ilves myi Koistisen Venäjälle, huhujen mukaan hinta oli n. 300 000 dollaria. Oliko se nyt tämän kauden aikana, kun joku liigapomo tokaisi tyyliin: "Venäjältä tarjotaan aina ensimmäiseksi 300 000 dollaria, tätä ei kannata hyväksyä, vasta seuraava tarjous alkaa olemaan se mitä oikeasti haluavat maksaa"

Venäjällekö Ilvestä on oltu myymässä?

Jokainen päivä tässä sekasortoisessa tilassa vie tukijoita ja kannattajia kauemmaksi Ilvekseksi kutsutusta joukkueesta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös