No huh.. koska vaan Marek takaisin.Eikös Langhamer ole muuttunut Oskarshamissa imuriksi? Muutenkin hyvistä runkosarjaotteista huolimatta pettänyt pleijareissa. Uutta verta vaan kehiin, mutta sieltä ylähyllyltä tällä kertaa.
No huh.. koska vaan Marek takaisin.Eikös Langhamer ole muuttunut Oskarshamissa imuriksi? Muutenkin hyvistä runkosarjaotteista huolimatta pettänyt pleijareissa. Uutta verta vaan kehiin, mutta sieltä ylähyllyltä tällä kertaa.
Suurella todennäköisyydellä Oskarshamn ilman isompaa ryhdistäytymistä karsii, mutta putoamiseen on vielä kuitenkin pitkä matka. 2/3 kertaa kun tällä nykysysteemillä Ruotsissa ovat pelaanneet, runkosarjan 13. on hävinnyt karsinnat. Esim. viime kaudella Malmö taisi olla suht. varma karsija jo n. 10 kierrosta ennen runkosarjan loppua, mutta niin vain lähes viimeisille kierroksille asti kuiville ja jopa 10. sakkiin mahdollisiuuksia omannut Brynäs sai lähteä. Saattaa siis olla jopa Oskarshamnin etu karsinnoissa, jos se varmistuu ajoissa, kun sieltä saattaa tulla vielä pahemmin solmussa oleva ja erittäin pettynyt joukkue vastaan.Kun Juha Metsolaa huhuillaan nyt Tapparaan, niin joko meidän suuntaan voi aloittaa Marek Langhamerin paluuhaaveilut? Tuskin tuo ainakaan sopimuksesta huolimatta Oskarshamnissa jatkaa, kun seura on tukevasti SHL:n jumbo ja pelailee todennäköisesti Allsvenskanissa ensi kaudella.
Mistäs tämmöinen satu on perujansa?Langhamer taisi olla Kontiolan matkassa Levillä kesken pleijareiden, että olisi voinut paremminkin asian hoitaa
Foorumeilta lueskeltu, että ei välttämättä ole koko totuus.Mistäs tämmöinen satu on perujansa?
Ei kuulosta kovin lupaavalta.Turun suunnalta olisi pikkulintujen mukaan puskemassa tulevalle kaudelle pitkänhuiskeaa hyökkäysosaston pelimiestä Ilveksen riveihin...
Petrus Palmu?Turun suunnalta olisi pikkulintujen mukaan puskemassa tulevalle kaudelle pitkänhuiskeaa hyökkäysosaston pelimiestä Ilveksen riveihin...
Turun suunnalta olisi pikkulintujen mukaan puskemassa tulevalle kaudelle pitkänhuiskeaa hyökkäysosaston pelimiestä Ilveksen riveihin...
Petrus Palmu?
Teki kesällä 2-vuotisen sopimuksen ulkomaanoptiolla.Petrus Palmu?
No ei ollut. Levillä käytiin kääntymässä vasta hävityn välierä-sarjan jälkeen ja sillä reissulla ei Langhamer ollut mukana.Hävisi maalivahtien taistelun TPS:n maalivahdille, oliko joku venäläinen. Langhamer taisi olla Kontiolan matkassa Levillä kesken pleijareiden, että olisi voinut paremminkin asian hoitaa
Foorumeilta lueskeltu, että ei välttämättä ole koko totuus.
Mikä on totuus, annat ymmärtää tietäväsi sen?Ihan pikkuisen tarkemmin vois tutustua lähdemateriaaliin ennen kuin tällaisia heittelee täällä. Joo, ei ole tosiaan koko totuus, kun tuossa ei ole häivääkään totuutta.
Foorumeilta lueskeltu, että ei välttämättä ole koko totuus.
Se kuva, mihin oletan perustavan tietosi, oli otettu Nässyltä. Ei Leviltä, vaikka siinä revontulia olikin. Taisi sama kuva olla Masinilla ja Malekilla myös.Mikä on totuus, annat ymmärtää tietäväsi sen?
Ei saatana. Rahat voisin (vaikka sitä nykyään onkin) niin käyttää helvetisti paremmin.
Teki kesällä 2-vuotisen sopimuksen ulkomaanoptiolla.
Kalle Väisänen on vahva epäily.Kenestäköhän on kyse?
Tämä on hyvä tieto, että Langhamer on toiminut ammattimaisesti. En hänen paluutaan ehdottomasti vastusta, mutta vähän sama kuin uudelleenlämmitetyissä suhteissa, että ei taida toimia.Se kuva, mihin oletan perustavan tietosi, oli otettu Nässyltä. Ei Leviltä, vaikka siinä revontulia olikin. Taisi sama kuva olla Masinilla ja Malekilla myös.
Tämä asia olisi selvinnyt, jos tuota huvittavaa kohua olisi lukenut pidemmälle. Aika nopeasti siellä oli tuttuja maamerkkejä Tampereelle näkyvissä.
Konna matkusti mm. Jokipakan, Tikan ja Latvalan kanssa Leville välierien jälkeen. Jecce oli myös mukana. Ulkomaalaisia pelureita ei tuolla reissulla ollut mukana.
Jännästi nämä tarinat vielä elää vahvana:
- Langhamer kävi puolivälierien jälkeen hakemassa koronan Leviltä
- Kontiola matkusti puolivälierien jälkeen Leville
Hieman kannattaa lähdekritiikkiä harrastaa ja lukea hieman pidemmälle kuin pari seuraavaa viestiä.
Joo, kunpa Ilves tajuaisi tämän ja jättäisi hommaamatta Arttu Ruotsalaisen, Otto Koivulan, Toni Rajalan ja muut meillä käyneet. Ei se vaan toimi toisella kerralla.En hänen paluutaan ehdottomasti vastusta, mutta vähän sama kuin uudelleenlämmitetyissä suhteissa, että ei taida toimia.
Tämä on hyvä tieto, että Langhamer on toiminut ammattimaisesti. En hänen paluutaan ehdottomasti vastusta, mutta vähän sama kuin uudelleenlämmitetyissä suhteissa, että ei taida toimia.
Oli runkosarjassa jopa loistava, mutta playoffseissa ei edes tainnut pystyä pelaamaan, pari vuotta putkeen. Jokipakka ja Mälkiä nyt tulee näistä huonoista uudelleenlämmittelyistä mieleen, ja se kanukki joka kävi ensin loistamassa joku 15 peliä kauden alusta ja seuraavalla kaudella oli muisto vain.Siis mistä tämä negatiivisuus Langhameria kohtaan nyt tulee? Kaveri veti erittäin hyvin kaksi kautta ollen Liigan top-3 maalivahti ja nyt ei sitten enää kelpaisikaan takaisin? Kyllä nämä mielipiteet tulevat täysin "puuntakaa".
Eikä sillä, ei hän nyt ole tulossa. Tämä vaatisi Oskarshamnin putoamisen ja sen, ettei Ilves olisi vielä silloin kiinnittänyt ykkösveskaria.
Oli runkosarjassa jopa loistava, mutta playoffseissa ei edes tainnut pystyä pelaamaan, pari vuotta putkeen. Jokipakka ja Mälkiä nyt tulee näistä huonoista uudelleenlämmittelyistä mieleen, ja se kanukki joka kävi ensin loistamassa joku 15 peliä kauden alusta ja seuraavalla kaudella oli muisto vain.
Oli runkosarjassa jopa loistava, mutta playoffseissa ei edes tainnut pystyä pelaamaan, pari vuotta putkeen.
Ei riittänyt finaaliin, mikä ei ollut pelkästään Langhamerin vika, mutta ymmärrätte idean, vrt Heljanko.21-22 Playoff; 13 ottelua, torjuntaprosentti 93,26 ja 1,72 pmk. 2 nollapeliä
22-23 Playoff; 9 ottelua, torjuntaprosentti 91,18 ja 2,01 pmk.