Mainos

Ilveksen joukkueen rakennus kaudelle 2023–2024

  • 264 234
  • 1 350

Iitee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Koovee, Hifk
Niin, vielä ei voi sanoa tästä joukkueesta muuta, kuin että se on pre-season analyysien perusteella noin keskimäärin rankattu taas pronssista kamppailevaksi joukkueeksi. Se voi olla ihan hyvä ratkaisu taloudellisesti ja urheilullisesti tässä vaiheessa sillä ehdolla, että ennen siirtorajaa löytyy kiveksiä ja hauiksia vahvistaa joukkuetta havaittujen heikkojen kohtien osalta niin, että tuntuu. Ettei tavoitteet jää silloin kenellekään epäselväksi. Tällä hetkellä mielikuvat tahtovat taipua sellaiseen ennakko-oletukseen, että joukkuetta ei myöskään tulla vahvistamaan uskottavasti, kun olisi sen paikka. Mahdotonta se ei ole, että Koskela yllättäisi kaikki ja siksi olen itsekin odottavalla kannalla.

Vähän on sellainenkin fiilis, että Ilves on reaktiivinen toimija markkinoilla ja pystyy haalimaan nimekkäitäkin pelaajia, kunhan ne ensin tippuvat syliin taivaan lahjana.
 
puuntakaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ipa Ipandeerus
Kyllä voisi naapurista ottaa mallia miten joukkuetta vahvistetaan siirtorajalle saakka ja nyt erityisen tarkkana molarin suhteen. Jos ei ole top-3 molaria kauden ekan kvartaalin aikana, niin vikan kvartaalin aikana on.
 
R & L

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Itse olen kausi kaudelta alkanut yhä enemmän kyseenalaistamaan Timo Koskelaa.
Ilveksen rosteri on täynnä pelimiehiä mutta itseä ei vakuuta se joukkueena.
Vakuuttava tasapainoinen kokonaisuus jää aina joltakin tai joiltakin osin vajaaksi.
Työsulkukauden riskinotto, erikoiset ajankohdat valmentajan vaihdolle, useat soppari purut, kevään hajuttomat/värittömät/mauttomat täsmähankinnat ovat luomassa epävarmaa ja päämäärätöntä kuvaa urheilujohtamisesta.
Nyt, alkavalle kaudelle suuri vaihtuvuus ja etenkin ”pehmeys” haisee joukkueesta.
Sentteristö on täysin arvoitus.
Palveen taitoja en epäile hetkeäkään mutta hänestä huokuu oman aikakautensa ”jesse niinimäki”.
Kodytek ja Gregoire eivät tilastollisesti ole ylikylän äijiä ja täysin uudessa liigassa ja pelikulttuurissa. Vielä jos jälkimmäisen kohdalla kysymysmerkin saa laittaa liikkeen riittävyydelle.
Jos Mäntykiveä ollaan palauttamassa keskikaistalle niin onko sekään ollut ykkösvaihtoehto vai ainoastaan merkki epäonnistuneesta sentterin metsästyksestä?
Gunnarsson ja Malek? Itse uskon että mestaruus vaatii liigan top4 veskarin.
Viimekauteen verraten on hurjasti enemmän yksilötasolle kysymysmerkkejä.
Vielä kun yksilöt muodostavat joukkueen, menestyvän joukkueen rakentaminen vain lisää haastetta.
Mielestäni viime syksyn valmentajanvaihdoksen jälkeen joukkue oli Kontiolan.
Joukkue voitti ja hävisi Konnan mukana.
Mennyt kevät kaikkine epämääräisinä muuttujineen tukee tätä pitkälti.
Tuleva kausi mittaa etenkin Koskelan taidot, mutta myös Pennasen johtajuuden ja pelikirjan.
Odotukset on pilvissä, mutta samalla olotila odottavan epävarma.

Niin toisessa suunnassa on taas, että Koskelan aikana Ilveksen sijoitus on ollut aina parempi kuin pelaajabudjeteilla verrattessa. Koskelan aika sisältää myös lukuisia kotimaisia ja ulkomaalaisia lahjakkuuksia, eikä Ilveksestä koskaan ole tehty näin paljon NHL-sopimuksia.

Toisekseen Palveen ja Niinimäen mainitseminen edes samassa lauseessa kertoo kyllä aikamoisesta tietämättömyydestä jompaa tai kumpaakin pelaajaa kohtaan. Myös valmennuksen vaihtamiseen pelkät Koskelan natsat ei varmasti riitä, vaan kyllä sen takana oli isompi porukka Jaloa myöden.
 
Raymond Pearl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Palve - Kodytek - Mäntykivi - Gregoire (+ Virtanen, Bau) on aivan hyvä sentteristö SM-liigajoukkueelle. Kaksi EHT-tason sentteriä, nuori nouseva tähti ja kokenut AHL-sentteri, joka on osoittanut pärjäävänsä isossa kaukalossa. Itselläni on isot odotukset etenkin Gregoiren osalta ja hänen paitansa menee tilaukseen, jos odotukset täyttyvät.

Jos Palven tai Kodytekin kaltaisista hankinnoista puhutaan "arpoina", niin minkä tasoinen pelaaja pitää hankkia, että hän ei ole arpa? Tai jos 22-vuotias sentterilupaus 31 ja 33 pisteen kausien jälkeen, joina kumpanakin on pelannut niin keskellä kuin laidassa, on arpa, niin missä vaiheessa tätä saa kaavailla "vain" sentteriksi?
 
Viimeksi muokattu:

mesag

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Itse olen kausi kaudelta alkanut yhä enemmän kyseenalaistamaan Timo Koskelaa.
Ilveksen rosteri on täynnä pelimiehiä mutta itseä ei vakuuta se joukkueena.
Vakuuttava tasapainoinen kokonaisuus jää aina joltakin tai joiltakin osin vajaaksi.
Työsulkukauden riskinotto, erikoiset ajankohdat valmentajan vaihdolle, useat soppari purut, kevään hajuttomat/värittömät/mauttomat täsmähankinnat ovat luomassa epävarmaa ja päämäärätöntä kuvaa urheilujohtamisesta.
Nyt, alkavalle kaudelle suuri vaihtuvuus ja etenkin ”pehmeys” haisee joukkueesta.
Sentteristö on täysin arvoitus.
Palveen taitoja en epäile hetkeäkään mutta hänestä huokuu oman aikakautensa ”jesse niinimäki”.
Kodytek ja Gregoire eivät tilastollisesti ole ylikylän äijiä ja täysin uudessa liigassa ja pelikulttuurissa. Vielä jos jälkimmäisen kohdalla kysymysmerkin saa laittaa liikkeen riittävyydelle.
Jos Mäntykiveä ollaan palauttamassa keskikaistalle niin onko sekään ollut ykkösvaihtoehto vai ainoastaan merkki epäonnistuneesta sentterin metsästyksestä?
Gunnarsson ja Malek? Itse uskon että mestaruus vaatii liigan top4 veskarin.
Viimekauteen verraten on hurjasti enemmän yksilötasolle kysymysmerkkejä.
Vielä kun yksilöt muodostavat joukkueen, menestyvän joukkueen rakentaminen vain lisää haastetta.
Mielestäni viime syksyn valmentajanvaihdoksen jälkeen joukkue oli Kontiolan.
Joukkue voitti ja hävisi Konnan mukana.
Mennyt kevät kaikkine epämääräisinä muuttujineen tukee tätä pitkälti.
Tuleva kausi mittaa etenkin Koskelan taidot, mutta myös Pennasen johtajuuden ja pelikirjan.
Odotukset on pilvissä, mutta samalla olotila odottavan epävarma.
Mielestäni aika vähän näistä asioista menee Koskelan kontolle. Korona-aikana Ilves pelasi taloudellisesti varman päälle, koska omavaraisuus oli heikolla tasolla.

Venäjän sodan takia tuli Eurooppaan todella paljon ylitarjontaa, eikä Nallille jäänyt tilaa. Uskoisin Ilveksen tehneen palveluksen omalle kasvatille purkamalla sopimuksen, jotta tämä saa peliaikaa. Ja kuka olisi pystynyt ennustamaan Miehon pelillisen romahduksen? Kannattaa Googlata tuo Miehon sopimuksen julkistushetki, silloin tilanne oli erinomainen.

Vaihtuvuushan on mielestäni vain hyvä, lisäksi nyt Pennanen on päässyt valitsemaan itselleen sopivia pelaajia. Myrrän pelikirja oli kolmen käytännössä täyden kauden jälkeen yhden A4:n paksuinen, joten mielestäni vaihto Pennaseen oli hyvä teko. Pelillisesti Ilves oli Pelicansia edellä, mutta maalivahti- ja viimeistelypeli sakkasi, varsinkin jälkimmäinen.

Ensin valitat vaihtuvuudesta, ja sitten nostat Konnan esille. Onko se vaihtuvuus nyt hyvä vai ei? Jos Pennanen saa valita itse haluamiaan pelaajia, silloin ei vastaavaa ongelma pitäisi syntyä, jolloin vaihtuvuushan on vain hyvä?

Mäntykiveä ei aloitusprosentin takia keskellä nähty, kuitenkin ensimmäinen kausi sentterinä oli erinomainen. Nyt jos on saanut lihasta hankittua ja aloituksia petrattua, voi hyvin kilpailla Palveen kanssa ykkössentterin paikasta. Ja jos Palve ei riitä, pitäisikö ykkössentteriin iskeä paljonko rahaa? 300te, 400te vai puoli miljoonaa? Pienemmällä rahalla tuskin ketään järkevää saisi.
 
#10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ensin valitat vaihtuvuudesta, ja sitten nostat Konnan esille. Onko se vaihtuvuus nyt hyvä vai ei? Jos Pennanen saa valita itse haluamiaan pelaajia, silloin ei vastaavaa ongelma pitäisi syntyä, jolloin vaihtuvuushan on vain hyvä?
Valitan?
Tuo että vaihtuvuus isoa johtaa tehdyistä aiemmista sopimuksista. Mielestäni kerralla vaihtuvuus on nyt niin suuri että aiheuttaa isoja haasteita ja riskejä juurikin ensikautta ajatellen.
On myös mutuilua kuinka paljon Pennanen on saanut vaikuttaa tulevaan rosteriin, puhumattakaan montako haluamaansa on ollut saatavissa.
Pennanen epäonnistui viimekaudella.
Tätä tosiasiaa ei mikään muuta.
Kontiola ja iso vaihtuvuus ei mielestäni liity toisiinsa millään tapaa. Häiritsee itseä että omaan silmään Kontiola nousi Pennasta isommaksi johtajaksi. Tästä kertoo kevään tapahtumat.
Toivotaan että iso vaihtuvuus on hyvä kuten itse oletat. Katson sen kuitenkin isona haasteena ja riskinä.
Myrrän pelikirja oli kolmen käytännössä täyden kauden jälkeen yhden A4:n paksuinen, joten mielestäni vaihto Pennaseen oli hyvä teko.
Kovaa jälkeä sai A4 aikaiseksi.
Pennasen paksu pelikirja ei ainakaan keväällä riittänyt parempaan.
Nyt sitten ”omilla hankinnoilla” tekee varmasti Myrrää kovempaa jälkeä?
Onko aivan varma?
Toivotaan.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Pelillisesti Ilves oli Pelicansia edellä, mutta maalivahti- ja viimeistelypeli sakkasi, varsinkin jälkimmäinen.

No ei todellakaan oltu Hölö vei ja Pendo viksi... toki myös Konnan ja muutaman muun selkeä alisuorittaminen ja Lankun loukki, mutta nimenomaan pelillisesti Pelicans kertoi kentällä mitä tehdään.
Kovaa jälkeä sai A4 aikaiseksi.
..runkosarjassa... mutta sit kun alettiin mätsään 1:1 pleijareissa, Myrrän A4stä ei löytynyt mitään, ei mitään,ja tsemppipystyyn oli liian helppo pelata pois sallivammassa tuomarilinjassa. . . Kuten lähes kaikki ennustikin kauden aikana, että pleijareissa tulee noutaja. Tuli Pendollekkin, mutta variointeja sentään kyettiin toteuttaan, vaikkakin viiveisiin ei lähdetty kaaneja vastaan, vaikka se olisi se keino ollut. Sokeutta vai identiteettiasia? Enskausi kertoo..
 
Kahdessa hävityssä kotipelissä pelattiin ns. yhtä päätyä, mutta Ilves ei tehnyt mistään, ja Pelicans rankoi armottomalla kädellä. Mutta toki voihan tuon nähdä Hölön hyvyytenä, että annetaan Ilvekselle ylivoimia ja hyviä maalintekopaikkoja, ja luotetaan siihen, että vihu sössii paikat ja Barto kaapii loput.
 
Paatelainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves

Kyllä Ilveksen peli pudotuspeleissä Pelikaaneja vastaan oli näennäispörräämistä ja maalille ei ollut asiaa. Pelikaanit puolustivat todella hyvin ja Ilveksen omapää aukesi todella helposti. Pelikaanit uskoi omaan juttuunsa ja tiesi, että kärsivällisesti puolustaen saa ne tarvittavat paikat ja saikin. Olen myös samaa mieltä, että Niemelä vei Pendoa selkeästi, kun noin selkeästi heimomman porukan vei finaaliin.

Ilveksellä on paperilla ok joukkue, mutta kokonaisuutena tuo hyökkäys ei vakuuta vielä. Pudotuspelejä ajatellen se näyttää myös pehmeältä niinkuin viime vuonnakin.
 
#10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Kyllä Ilveksen peli pudotuspeleissä Pelikaaneja vastaan oli näennäispörräämistä ja maalille ei ollut asiaa. Pelikaanit puolustivat todella hyvin ja Ilveksen omapää aukesi todella helposti. Pelikaanit uskoi omaan juttuunsa ja tiesi, että kärsivällisesti puolustaen saa ne tarvittavat paikat ja saikin. Olen myös samaa mieltä, että Niemelä vei Pendoa selkeästi, kun noin selkeästi heimomman porukan vei finaaliin.
Juuri näin.
Kun hävitään paras seitsemästä sarja kotiedulla on turha selitellä.
 
se7en

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Newcastle United, Jalkapallomaajoukkue
Koskela uskoo kollektiiviin, kuten on itse monissa yhteyksissä todennut. Tarkoittaa sitä, että ihan kärkinimien perässä ei mennä pää märkänä vaan pyritään hankkimaan keskitason laatua laajalti. Valitettavasti tämä aiheuttaa aina sen verran epävarmuuksia kärkiosaamisen riittämisen suhteen, että pronssia voi pitää mestaruutena. Yleensä liigasta löytyy se pari joukkuetta, joka satsaa riittävästi ihan kärkijätkiin ja ne sitten ratkoo lopulta mestaruuden.
 
Toisaalta eikö se sanonta kuulu että pelejä voitetaan hyökkäämällä, mestaruuksia puolustamalla. Pakisto pitäisi tähän olla ainakin riittävä. Hyökkäyksessä ja maalilla kysymysmerkkejä, mutta annetaan näyttää.
 
R & L

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Koskela uskoo kollektiiviin, kuten on itse monissa yhteyksissä todennut. Tarkoittaa sitä, että ihan kärkinimien perässä ei mennä pää märkänä vaan pyritään hankkimaan keskitason laatua laajalti. Valitettavasti tämä aiheuttaa aina sen verran epävarmuuksia kärkiosaamisen riittämisen suhteen, että pronssia voi pitää mestaruutena. Yleensä liigasta löytyy se pari joukkuetta, joka satsaa riittävästi ihan kärkijätkiin ja ne sitten ratkoo lopulta mestaruuden.

Siis meinaatko, ettei Ilves olisi hankkinut kärkiosaamista? Ok ehkä Gunnarsson ei tätä paperilla ole, mutta tuohon ei valittavasti tainnut juuri kovempia vaihtoehtoja olla tarjolla.

Muuten Ilveksen tämän kauden hankinnat edustavat pääsääntöisesti omien vahvuuksiensa/pelityyliensä parhaimmistoa liigassa. Ihan tasapäin tuolla joukkueella voi ja pitää pystyä pelaamaan mestaruudesta ja tuo pronssin pitäminen mestaruutena on kyllä aivan täysi vitsi.
 
Franck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Koskela uskoo kollektiiviin, kuten on itse monissa yhteyksissä todennut. Tarkoittaa sitä, että ihan kärkinimien perässä ei mennä pää märkänä vaan pyritään hankkimaan keskitason laatua laajalti. Valitettavasti tämä aiheuttaa aina sen verran epävarmuuksia kärkiosaamisen riittämisen suhteen, että pronssia voi pitää mestaruutena. Yleensä liigasta löytyy se pari joukkuetta, joka satsaa riittävästi ihan kärkijätkiin ja ne sitten ratkoo lopulta mestaruuden.
Niin, miten ne kärkijätkät ovat pois kollektiivista? Siellä on kuitenkin puolustus täynnä kärkijätkiä (sekä "kollektiivia") ja hyökkäyksessäkin erinomaista laatua, toki muutama kysymysmerkki mutta kenelläpä ei olisi tässä vaiheessa kesää?
 
Takapiiska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Koskela uskoo kollektiiviin, kuten on itse monissa yhteyksissä todennut. Tarkoittaa sitä, että ihan kärkinimien perässä ei mennä pää märkänä vaan pyritään hankkimaan keskitason laatua laajalti. Valitettavasti tämä aiheuttaa aina sen verran epävarmuuksia kärkiosaamisen riittämisen suhteen, että pronssia voi pitää mestaruutena. Yleensä liigasta löytyy se pari joukkuetta, joka satsaa riittävästi ihan kärkijätkiin ja ne sitten ratkoo lopulta mestaruuden.
Hieman on samanlaiset fiilikset. Toki Palve on mielestäni parempaa kuin keskitaso heikosta viime kaudesta huolimatta ja toki Friman plus kovat jatkosopimukset joita Koskela saa kyllä ihan hyvin maaliin, mutta esim. Stranskya, Meskasta ja Kodytekia tuonne kärkiosastolle voinee pitää juuri tälläisinä hieman keskitason hankintoina, missä olisi ehkä voinut hitusen lisää hilloa käyttämällä per pelaaja naarata napsun meriiteiltään kovempaa seppää, jolloin tässä voisi melkein lähteä ennakkosuosikkina kauteen.
 
se7en

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Newcastle United, Jalkapallomaajoukkue
Ihan tasapäin tuolla joukkueella voi ja pitää pystyä pelaamaan mestaruudesta ja tuo pronssin pitäminen mestaruutena on kyllä aivan täysi vitsi.
Totta kai voi ja pitää, mutta ei nyt kannata hirttää itseään ajatukseen, että pakko mennä finaaliin. Ei se ole kovinkaan helppoa ja Ilveksellä on viime vuosina jäänyt kuti siinä vaiheessa piippuun, kun muut ovat laittaneet uuden vaihteen silmään. Jos katsoo esim. naapurin tekemistä ja millaisia nimiä heillä on esim. hyökkäyksessä ollut, niin ehkei meillä ole ollut ihan vastaavia pistää.

Toki ensi kausi on taas uusi mahdollisuus. Sentteristössä meillä on isoja kysymysmerkkejä ja myöskään laituriosastolla ei ole sellaista pomminvarmaa tekijää, jos sellaisia nykyliigassa ylipäätään on kellään. Potentiaalia joo, mutta sen realisoituminen on aina epävarmaa. Pakisto on paperilla kevyesti liigan top3.

Kollektiivi tulee esiin juuri maalivahti+puolustusosastolla. Marek jätti aukon, jota ei pystytty 1:1 tukkimaan, mutta toki erinomainen puolustus kompensoi ja itsellä on uskoa, ettei homma Gunnarssoniin kaadu. Toki jos puolustus joutuu liikaa keskittymään puolustamiseen, niin heidän hyökkäyksen tukeminen jää helposti vajaaksi. Ilveksellä ei nähdäkseni ole sellaista tykkiketjua, joka väkisin painaa tarvittavat maalit vaikeina iltoina.

Toki jos Kodytek on uusi artturuotsalainen, mutta aika iso kysymysmerkki tuossa on.
 
R & L

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Hieman on samanlaiset fiilikset. Toki Palve on mielestäni parempaa kuin keskitaso heikosta viime kaudesta huolimatta ja toki Friman plus kovat jatkosopimukset joita Koskela saa kyllä ihan hyvin maaliin, mutta esim. Stranskya, Meskasta ja Kodytekia tuonne kärkiosastolle voinee pitää juuri tälläisinä hieman keskitason hankintoina, missä olisi ehkä voinut hitusen lisää hilloa käyttämällä per pelaaja naarata napsun meriiteiltään kovempaa seppää, jolloin tässä voisi melkein lähteä ennakkosuosikkina kauteen.

Jos mietitään liigan sisällä tai ulkopuolelta siirtyneitä, niin kyllähän tuokin kolmikko ihan kärkiosaamisen tason täyttää. Käytännössähän liigaan valinta pohjautuu siihen, että otatko epäonnistujan Ruotsista vai onnistujan Tsekeistä? P-Amerikasta sitten voi tulla hyvistä AHL-tehoista huolimatta ihan mitä tahansa ja etenkin sentterin rooli on aina iso kysymysmerkki.
 
Stransky nyt on ehkä ainoa, jonka tuosta kehtaa edes varauksin nostaa sinne kärkiosaamisryhmään. Meskasta ei tainnut tulla edes SaiPassa ikävä ja Kodytek on aika puhdas arpakortti.
 
R & L

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Totta kai voi ja pitää, mutta ei nyt kannata hirttää itseään ajatukseen, että pakko mennä finaaliin. Ei se ole kovinkaan helppoa ja Ilveksellä on viime vuosina jäänyt kuti siinä vaiheessa piippuun, kun muut ovat laittaneet uuden vaihteen silmään. Jos katsoo esim. naapurin tekemistä ja millaisia nimiä heillä on esim. hyökkäyksessä ollut, niin ehkei meillä ole ollut ihan vastaavia pistää.

Toki ensi kausi on taas uusi mahdollisuus. Sentteristössä meillä on isoja kysymysmerkkejä ja myöskään laituriosastolla ei ole sellaista pomminvarmaa tekijää, jos sellaisia nykyliigassa ylipäätään on kellään. Potentiaalia joo, mutta sen realisoituminen on aina epävarmaa. Pakisto on paperilla kevyesti liigan top3.

Kollektiivi tulee esiin juuri maalivahti+puolustusosastolla. Marek jätti aukon, jota ei pystytty 1:1 tukkimaan, mutta toki erinomainen puolustus kompensoi ja itsellä on uskoa, ettei homma Gunnarssoniin kaadu. Toki jos puolustus joutuu liikaa keskittymään puolustamiseen, niin heidän hyökkäyksen tukeminen jää helposti vajaaksi. Ilveksellä ei nähdäkseni ole sellaista tykkiketjua, joka väkisin painaa tarvittavat maalit vaikeina iltoina.

Toki jos Kodytek on uusi artturuotsalainen, mutta aika iso kysymysmerkki tuossa on.

Ei tietenkään "pakko mennä finaaliin" tuo nyt on vielä erittäin kaukaista ja osittain myös sattumisten summa. Lähinnä pointti on siinä, ettei tuota joukkuetta voi myöskään vähätellä ja siihen on hankittu todella "isoja" pelaajia.

Itse en usko, että tuo veskarit vaikuttavat juurikaan puolustuksen hyökkäysten tukemiseen. Eiköhän se ole pikemmin Pennasen pelipaikattomuuden ruuvista kiinni, mikä toivottavasti on vahva teesi Ilveksen ensi kauden pelitavassa. Siis pelipakattomuus.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös