Ilkka Heikkinen – paluu Lukkoon

  • 104 265
  • 420
Suosikkijoukkue
Timo Rajalan Kultainen Takki
Vuonna 2005 tuon 150000€ kuittasi liigassa tasan 3 puolustajaa: Karalahti, Järventie ja Kukkonen. Tällä kaudella tuon summan on saanut varmuudella ainakin Berg ja Murphy. En laittaisi Heikkistä vielä ainakaan tuohon hintaryhmään. Kuitenkin Bonolle tulee vielä melko amatöörimäisiä virheitä johtuen pääasiassa liiasta hyökkäysinnosta. Toisaalta sylettäisihän se jos Bono ensi kaudella esim. Jokereihin lähtisi.
 
TwentyThree

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Johto kirjoitti:
Itse maksaisin mieluummin Heikkiselle parikymppiä ylimääräistä, kuin lähtisin hankkimaan hieman halvempaa korvaajaa ulkopuolelta, jonka onnistumisesta Raumalla ei ole mitään takeita.

Loistava pointti, ja olen aivan samaa mieltä. Liigan ulkopuolisissa pakkihankinnoissa on aina omat riskinsä, vaikka luulisi viime kauden hankintojen jälkeen että pian on jo pakko onnistua, mutta ei sitä koskaan tiedä. Satsataan ennemmin nuoriin nouseviin kuin vanhoihin ja laskeviin tähtiin. Heikkisen taso kuitenkin on jo tiedossa ja ensikaudella on lupa odottaa vieläkin parempaa.
 
1963

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Johto kirjoitti:
Vaikka Heikkisen palkkapyyntö lienee tähänastisiin näyttöihin huomioituna varsin kova, niin mielestäni Lukon kannattaa ottaa huomioon myös se, että mitä muuta tuolla Heikkiseen sijoitetulla rahalla voitaisiin puolustukseen saada. Hyvät puolustajat maksavat paljon ja siihen päälle sitten vielä raumalisät, niin kalliiksi käy sekin. Lisäksi ulkopuolelta hommattujen pakkien onnistuminen Raumalla on huomattavasti epävarmempaa, kuin kausi kaudelta suurin harppauksin kehittyvän Heikkisen onnistuminen tulevalla kaudella.

Juuri näin. Lukko on tekemässä erittäin suurta virhettä, jos Heikkistä ei pidetä. Tulee sekin kalliiksi, jos hankitaan taas "Platil" ja "Hunkes" ja vaihdetaan myöhemmin "Hajtiin". Eikö Raumalla ikinä opita jo tehdyistä virheistä! Eikö Santala ja kumppanit ole hölmöillyt jo aivan tarpeeksi viimeisten vuosien aikana.
 
Boris

Jäsen
Suosikkijoukkue
LiigaEura
1963 kirjoitti:
Jos Bonolla ei ole vielä Lukon kanssa sopimusta, niin homma on jo munittu. Johonkin paperiin mies on jo nimen vetänyt.

1963 kirjoitti:
Juuri näin. Lukko on tekemässä erittäin suurta virhettä, jos Heikkistä ei pidetä. Tulee sekin kalliiksi, jos hankitaan taas "Platil" ja "Hunkes" ja vaihdetaan myöhemmin "Hajtiin". Eikö Raumalla ikinä opita jo tehdyistä virheistä! Eikö Santala ja kumppanit ole hölmöillyt jo aivan tarpeeksi viimeisten vuosien aikana.

Säilyttäisit edes jonkun logiikan siinä, mitä suollat näppikseltäsi. Ensin vakuutat Heikkisen jo tehneen sopimuksen, sitten syyllistät Lukon johtoa, jos päästävät Bonon pois.

Kyllä Heikkisellä ottajia on, ainakin kaksi Hämeessä vaikuttavaa seuraa on miestä ollut scouttailemassa.
 
Näin äkkiseltään tuo 150 000 Heikkiselle kuulostaa kovalta liksalta, mutta toisaalta onhan Lukko tässä viime kausina samoilla tarjouksilla yrittänyt haalia muualta liigan kärkitason puolustajia (joihin Heikkinen jo ehkä ensi kaudella lukeutuu) tuloksetta.

Mutta onko liigassa yhtään seuraa, joka maksaisi Heikkiselle tuon summan? Tuskin. Ruotsista sen voi hyvinkin saada, mutta toisaalta tuo voi myös tarkoittaa sitä, että Heikkisellä on jo sopimus muualle. Sen jälkeen voikin sanella vaikka mitä pyyntöjä ja sanoa, että ainakin on neuvoteltu.
 
Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Itse en vuodessa tienaa tuosta 150 000 €urosta edes lähellekään viidesosaa, joten kun näitä tällaisia palkkapyyntojä lueskelee niin en viitsi ottaa kantaa siihen pitäisikö Heikkiselle tuota summaa maksaa, mutta sen sanon että Niskalan kohdalla tuollaisen palkkapyynnön ymmärtäisin ja hyväksyisin nikottelematta.

Heikkinen ei vielä ole Niskala, ensi kaudella tosin saattaa jo lähellä olla, mutta aika hunajaista summaa Bono kyllä Lukolta nyt koettaa kiristää.

Kyse lienee tosiaan siitä, että sitten kun sopimus tulevan seuran kanssa julkaistaan sen pudotuspelien päätyttyä, niin Bono voi aina vakuuttaa Länsi-Suomessa että "Lukkoa ei kiinnostanut".

En minä muuta sano kuin sen, että jos/kun Bono muualle lähtee ja sikäli kun uusi seura löytyy Hämeestä, niin toivottavasti se on se parempi Tampereen seuroista, eli Tappara.
 
Korinekki

Jäsen
Jos SM-liigassa aletaan maksamaan Ilkka Heikkiselle 150k, niin mitä pitäisi maksaa esim. Cory Murphylle, Janne Niskalalle tms?
100k on jo yläkanttiin, mutta rajoilla. Tuo 150k kertoo siitä, että tänä päivänä kaikki kimmokoskenkorvat voivat rahastaa. Yhtään miehiä väheksymättä.
Se mikä tilanteesta tekee vaikean.... A) Lukon pakisto on täysin kamala, B) Heikkinen on oma kasvatti, ja nostamassa Statustaan.
Eiköhän nuo kommentit kuitenkin tarkoita sitä, että Heikkisen ensi kauden osoite on jo selvillä. Eikä se todellakaan ole Rauma.
 
Viimeksi muokattu:

TwentyThree

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Toki kannattaa tossa 150k muistaa että kyseisen summan heitti esille Länsi-Suomi -lehti jonka kiekkotoimitus on todella hataralla pohjalla(Kimmo Mäkeläinen pois luetuna, taitaa olla enemmänkin freelancer), mutta pointtina kuitenkin se että kyseinen lehti voi ihan hatusta vedellä kaiken näköistä ilman että mitään totuuspohjaa on havaittavissa, viimeisien joukossa tämä Hurmeen kiinnostus Lukkoa kohtaan.
 
Viimeksi muokattu:

1963

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Boris kirjoitti:
Säilyttäisit edes jonkun logiikan siinä, mitä suollat näppikseltäsi. Ensin vakuutat Heikkisen jo tehneen sopimuksen, sitten syyllistät Lukon johtoa, jos päästävät Bonon pois.

Kyllä Heikkisellä ottajia on, ainakin kaksi Hämeessä vaikuttavaa seuraa on miestä ollut scouttailemassa.

En tiedä onko Heikkinen tehnyt jo sopimuksen mutta näin saattaa olla. Jos tuo homma rahaan kaatuu, niin ei voi kuin ihmetellä. Kenelle Lukko aikoo maksaa, jos ei Hiekkiselle? Pelaajabudjetti on kuitenkin vähintään keskitasoa liigan mittapuulla.
 
LukkoUkko79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
1963 kirjoitti:
En tiedä onko Heikkinen tehnyt jo sopimuksen mutta näin saattaa olla. Jos tuo homma rahaan kaatuu, niin ei voi kuin ihmetellä. Kenelle Lukko aikoo maksaa, jos ei Hiekkiselle? Pelaajabudjetti on kuitenkin vähintään keskitasoa liigan mittapuulla.
Musta tuntuu siltä, että Heikkinen haluaa itse vaihtaa maisemaa. Ei se silloin ole rahasta kiinni. Varsinkaan kun Lukko ei ainakaan kovin paljon enempää voi maksaa, mitä joku ulkolaisseura. Eli jos kaveri haluaa lähteä maailmalle, ei Lukko sitä rahalla pysty estämään. Ei Heikkinen kuitenkaan niin hyvä ole, että hänestä törkeää ylihintaa kannataisi maksaa.
 
Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Eihän noista sanomalehti Länsi-Suomen summista aina tiedä, mistä ovat löytäneet, mutta itse olen sitä mieltä, että 150k€ pakit tällä kaudella sm-liigasta voi laskea yhden käden sormilla, eikä vielä ensi kaudellakaan sinne kastiin kuulu Bono, toki nuorena kehittyvänä tyyppinä on mahdollista päästä siihen sakkiiin jo ensi kauden jälkeen, mutta ei siis vielä ensi kaudeksi.

Ikävä menetys Lukolle Heikkinen lähtiessään on, mutta kun agentti osaa tehdä työnsä hyvin, niin tämän tyyppisiä yllätyksiä vaan tulee eteen.
 
luimuri

Jäsen
LukkoUkko79 kirjoitti:
Musta tuntuu siltä, että Heikkinen haluaa itse vaihtaa maisemaa. Ei se silloin ole rahasta kiinni. Varsinkaan kun Lukko ei ainakaan kovin paljon enempää voi maksaa, mitä joku ulkolaisseura. Eli jos kaveri haluaa lähteä maailmalle, ei Lukko sitä rahalla pysty estämään. Ei Heikkinen kuitenkaan niin hyvä ole, että hänestä törkeää ylihintaa kannataisi maksaa.

Juuri näin.Ihmetyttää kirjottajien kommentit tyyliin:"jos Lukko ei sitä ja sitä pysty pitämään,niin se on aina munimista johdolta". Siis perusteluja! Tuskin kukaan Raumalla pelaa sympatiasta pikkukaupunkia kohtaan. Se on ihan varmaa,että varsinkin omat pelaajat haluavat jossain vaiheessa uraansa katsomaan myös muuta maailmaa,varsinkin ulkomaille menijät. Mitä Lukon johto siihen enää voi jos joku haluaa maisemaa vaihtaa,ketään täällä voi/kannata väkisin pitää,uutta matoa vaan koukkuun. Tosin siinä mielessä Heikkisen lähtö kirpaisee,että pakisto näyttää muutenkin melko vajaalta ja kaveri on tärkeä mies.
 
1963

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
luimuri kirjoitti:
Tuskin kukaan Raumalla pelaa sympatiasta pikkukaupunkia kohtaan. Se on ihan varmaa,että varsinkin omat pelaajat haluavat jossain vaiheessa uraansa katsomaan myös muuta maailmaa,varsinkin ulkomaille menijät. Mitä Lukon johto siihen enää voi jos joku haluaa maisemaa vaihtaa,ketään täällä voi/kannata väkisin pitää,uutta matoa vaan koukkuun. Tosin siinä mielessä Heikkisen lähtö kirpaisee,että pakisto näyttää muutenkin melko vajaalta ja kaveri on tärkeä mies.

Jos Heikkinen haluaa lähteä, niin sille ei tietenkään voi mitään. Ykkösparin pakille pitää joka tapauksesa maksaa yli 100 000, joten siinä mielessä 150 000 ei ole mahdoton pyyntö.
 
Tuzzi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
1963 kirjoitti:
Jos Heikkinen haluaa lähteä, niin sille ei tietenkään voi mitään. Ykkösparin pakille pitää joka tapauksesa maksaa yli 100 000, joten siinä mielessä 150 000 ei ole mahdoton pyyntö.

Kuka on Ilkka Heikkinen? Jos tämän tason kaverille maksetaan 150 000€ kaudesta niin sopimuksen on parasta olla monivuotinen ja pojasta olisi parempi siinä ajassa tulla se Niskala.
 
LukkoUkko79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Tuzzi kirjoitti:
Kuka on Ilkka Heikkinen? Jos tämän tason kaverille maksetaan 150 000€ kaudesta niin sopimuksen on parasta olla monivuotinen ja pojasta olisi parempi siinä ajassa tulla se Niskala.
Hyvä pointti. Kyllä täällä tuntuu olevan liian suuret odotukset Heikkistä kohtaan. Siis 150 000 e on melkein vanhat miljoona markkaa! Vitut Ilkalle vielä tuollaisia summia kuulu maksaa. Tollasella rahalla saa aika todennäköisesti kovan ja kokeneen pelimiehen, joka menisi kyllä Heikkisen ohi kokoonpanohierarkiassa. Olkoonkin "oma poika".
 
Lukon ylivoimaisesti paras puolustaja. Varmasti parempi kuin esim. Lukkoon huhutut Korpikari tai Jaakola.
 
1963

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
LukkoUkko79 kirjoitti:
Hyvä pointti. Kyllä täällä tuntuu olevan liian suuret odotukset Heikkistä kohtaan. Siis 150 000 e on melkein vanhat miljoona markkaa! Vitut Ilkalle vielä tuollaisia summia kuulu maksaa. Tollasella rahalla saa aika todennäköisesti kovan ja kokeneen pelimiehen, joka menisi kyllä Heikkisen ohi kokoonpanohierarkiassa. Olkoonkin "oma poika".

No heitäppä nimiä, jotka menevät Heikkisen ohi ja pelaavat halvemmalla ensi vuoden Lukossa?
 
Suosikkijoukkue
Lukko. Koiramäki, juhlamokka, lokapalvelu eerola.
Tuzzi kirjoitti:
Kuka on Ilkka Heikkinen? Jos tämän tason kaverille maksetaan 150 000€ kaudesta niin sopimuksen on parasta olla monivuotinen ja pojasta olisi parempi siinä ajassa tulla se Niskala.
Voihan asian näinkin ilmaista vieraasta leiristä ja siinä piilee todellakin totuus.

Jos Heikkisen ehdoton pyynti yhdestä kaudesta on 150k, saa hän mennä muualle aivan suosiolla. Mitään järkeä ei olisi maksaa Heikkiselle tuota summaa. Kun tämän osion otsikossa mainitaan herra nimeltä Niskala, voisi tuon palkkasumman käyttää ainoastaan hänen tasoiseen pelaajaan. Heikkinen ei ole Jannen tasoa missään tapauksessa ja kovan työn saa tehdä, että edes lähelle samaa pääsisi. Siitä vaan ruotsiin takomaan uutta ennätystä, niin sitten voisi tuo mainittu summa kuulua Heikkiselle.

Ihan hyvän kauden Ilkka pelasi, mutta kohtuus kaikessa. Hankkikoon ensin kannuksensa ja sitten voi alkaa pyytää "miesten palkkaa".
 
kyykäärme

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Se nyt ei ole vielä paljon, jos tällä kaudella Heikkinen oli Lukon paras pakki. En ole edes siitä varma, niissä peleissä, jotka näin. kyllä Eepi vakuutti enemmän. Kyllä Heikkiselle niitä virheitäkin sattui, ja pahoja.

En tajua tuollaisten summien maksamista, en varsinkaan, kun Lukolta puuttuu noin viisi puolustajaa. Jos tuollaisia summia maksetaan Heikkisen tasoiselle puolustajalle, Lukon pakistosta tulee järjettömän kallis laatuunsa nähden.
 
L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Heikkinen ei todellakaan ole 150k arvoinen ainakaan liigassa, joten saa minun puolesta vaihtaa maisemaa jos tuo pyyntö tosiaan pitää paikkansa. Tuolla hinnalla saa jo pari ihan kelvollista peruspakkiakin tai tulevaisuuden lupauksia jotka ovat jo liigaakin pelanneet. Käytettäköön rahat vaikka sitten ennen niihin.
 
Sonny Burnett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kyllä se siltä vaikuttaa että Heikkinen haluaa maisemaa vaihtaa ja nähdä vähän muailmaa. Normaalia ajatuksenkulkua nuorelta mieheltä. Kunhan koittaa kasvattajaseuransa halua maksaa omapoikalisiä. Tuskin saa tuota pyytämäänsä vanhaa milliä mistään suomalaisseurasta.

Hyvän kauden ilkka pelasi. Mutta silti, Raumalla matka sankarista konnaksi on lyhyt. Jos ekan säälipleijarin loppuhetkillä Ilvestä vastaan Heikkisen megamoka olisi johtanut Lukon tappioon, olisi joku täälläkin jo siinä vaiheessa ollut valmis heittämään Ilkan viltin alle loppukaudeksi.

On myös hyvä miettiä kuinka iso osa Eepillä oli Heikkisen hyvään kauteen??

Mutta jos miettii odotuksia kauden alla, kuka olisi uskonut että esim Honkaheimo ja Tähtisalo ottaa paikan vakiokokoonpanosta? Heikkisestä odotin kolmosparin varamiestä, joten siihen nähden roima palkankorotus on paikallaan. Mutta rajansa kaikella. Maailma on Ilkalle nyt avoin, ei muuta kuin sitä valloittamaan jos taidot ja kunnianhimo tähän riittävät. Tervetuloa joskus takaisin.

Ja jos ne kuuluisat ovet nyt tästä paukkuvat, niin se ei todellakaan ole seurajohdon vika, varsinkaan jos tuo palkkapyyntö on Ilkan viimeinen sana.
 
RaLu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
wild wild west kirjoitti:
Mutta jos miettii odotuksia kauden alla, kuka olisi uskonut että esim Honkaheimo ja Tähtisalo ottaa paikan vakiokokoonpanosta? Heikkisestä odotin kolmosparin varamiestä, joten siihen nähden roima palkankorotus on paikallaan. Mutta rajansa kaikella.

Kuinka roimaa korotusta ajattelit? Heikkinen on kuitenkin tällä kaudella ollut varsin hyvin palkattu ja selkeästi keskimääräistä liigapelaaja parempaa palkkaa nostanut.
 
Sonny Burnett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
RaLu kirjoitti:
Kuinka roimaa korotusta ajattelit? Heikkinen on kuitenkin tällä kaudella ollut varsin hyvin palkattu ja selkeästi keskimääräistä liigapelaaja parempaa palkkaa nostanut.

jaa, täytyypi myöntää että luulin Heikkisen pelanneen pitkän sopparinsa viimeistä vuotta, mutta ilmeisesti ei näin ollut. En siis tiedä mitä mies kaudesta nosti, mutta jos vertaa tuohon Eepin n. 90 000e niin ehkäpä Ilkalle joku 90000-110000 olisi ensi kauden kipurajoilla.. Älkää vain sanoko että Heikkinen tienasi jo päättyneellä kaudella enemmän kuin Eepi.
 
RaLu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
wild wild west kirjoitti:
jaa, täytyypi myöntää että luulin Heikkisen pelanneen pitkän sopparinsa viimeistä vuotta, mutta ilmeisesti ei näin ollut. En siis tiedä mitä mies kaudesta nosti, mutta jos vertaa tuohon Eepin n. 90 000e niin ehkäpä Ilkalle joku 90000-110000 olisi ensi kauden kipurajoilla.. Älkää vain sanoko että Heikkinen tienasi jo päättyneellä kaudella enemmän kuin Eepi.

Heikkisen kahden vuoden sopimus päättyy tähän kevääseen. Edellinen sopimus olikin tosi huono, mutta ei tämän kauden palkka kauheasti varmaan hävetä. Vähemmän kuin Eepi, mutta on hiukan eri näytötkin menneiltä kausilta.
 
Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Niin ei Heikkinen tuota 150 tuhatta mistään suomalaisesta seurasta saa, eikä muilta varmaan sitä pyydäkään kuin Lukolta. Saattaa hyvin olla että Saarenheimolle ja Haatajalle annetut palkankorotukset ovat tehneet Bonon kateudesta vihreäksi ja nyt sitten piruuttaan pyytää tällaista liksaa. Tappara tai joku muu suomalainen seura saa miehen todennäköisesti viisinumeroisella palkalla. Ulkomaillakaan tuskin minkään seuran pomo on niin kännissä että 150 tuhatta Bonolle maksaisi, mutta mistäs sitä varmaksi tietää.

Kuten todettua, nyt ei ainakaan kukaan voi sanoa että hän olisi Lukon jättänyt ilman ettei Lukollekin olisi antanut mahdollisuutta nokittaa.

Mitä Heikkinen sitten tällä kaudella tienasi? Siitä voisi jonkunlaisen oman arvion ensi kauden palkasta muodostaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös