Sven Tuuva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iisalmen pelikarhut, Kalevan pallo & Jokerit
Vesterinen – Mikkonen pakkipari oli hyvä ja uskalsivat liikuttaa kiekkoa sinisen tuntumassa rohkeasti ja eivät omissakaan niin vaikeuksissa olleet. Ihan kelpo kolmospari puolustukseen alkavalle kaudelle

Määttä – Kojonkoski ehkä eniten vaikeuksissa omissa. Määttä ei paljoa erottunut, mutta Kojolla liike ihan kelvollista, mutta vähän hasardin oloinen muuten.

Hyökkääjistä Sippala haastoi rohkeasti ja liikkui hyvin, mutta kovuutta saisi olla enemmän. Olkinuora yllättävän hyvä ja maalin lisäksi sai luotua itselleen muutaman tekopaikan liikkeellään. Leskinen vierellä ihan ok.

Miettinen oli todella näkymätön ja Jaatisen sekä Rintamäen kanssa olivat omissa vaikeuksissa.
Honkanen pelasi ihan kelvollisesti, mutta kuinka paljon auttoi kun vierellä olivat Lahtinen sekä Huhdanpää.

Näkisin pakiston huutavan vielä yhtä TOP4-puolustajaa, jos Otto pelaa KalPassa tulevan kauden, mutta miksei tälläkin puolustuksella voisi kauteen lähteä. Vesterisellä on potentiaalia nousta isoon rooliin.

Hyökkääjistö onkin vähän vaikeampi tässä vaiheessa hahmottaa. Try-outilla on Sippala, Honkanen ja Mustonen, joista joku voi mahdollisesti sopparin saada. Sopimuspelaajista Miettinen ja Rintamäki vielä täysin kysymysmerkkejä, riittäkö taso Mestikseen?

Lahtinen sekä Huhdanpää ihan pelimiehiä, mutta laajuutta vielä tarvittaisiin TOP6-hyökkäykseen.

Maalivahdit timanttia.

Huhdanpää – Lahtinen – Nevalainen
X/? – Alanen – X/?
Katosalmi – Hämäläinen – X/?
Olkinuora – Koskinen – Leskinen

? = Miettinen, Rintamäki, Mustonen ja try-outit.
X= Hankinnat/lainat esim. Hämäläinen, Vartiainen, Rantaeskola, Juusola, Immonen, Knuutinen, Könönen...

Gallet – Kinnunen
Järvinen – X
Vesterinen – Koponen
Mikkonen
Kojonkoski
Määttä
Passiniemi
 
"I was a multi-millionaire from playing hockey. Then I got divorced, and now I am a millionaire.”
Bobby Hull
(1)
  • Tykkää
Reactions: Knap

Gasse126

Jäsen
Suosikkijoukkue
IPK
Mahtavaa kuulla, että Gallian kukko on odotusten mukainen seppä! IPK:n rosteri vaikuttaa yllätysvalmiutta. Mielestäni hyökkäysosasto kaipaa laadukasta ja rutinoitunutta kahden suunnan pelaajaa kärkiketjuun (2.ketju), á la Timi Lahtinen.
 

Knap

Jäsen
Suosikkijoukkue
IPK, Bruins
Suomen Cupissa RoKi ja Raahe-Kiekko vastaan. Otteluohjelma ei tällä kertaa suosinut samalla tavalla kuin viime vuonna, nimittäin pelit ovat back to back -kamppailuja ja vielä niin, että perjantaina Rovaniemellä ja heti seuraavana päivänä 17.00 kohdataan Raahe. Toivotaan venymistä joukkueelta, että onnistuvat kaatamaan aina pahan RoKin kotonaan, joka vahvistunut parilla ihan ok jantterilla. Tosin, ehkä uudella koutsilla ja pelaajilla ei ole sitä samaa kammoa napapiiriläisiä kohtaan, kuin ketjun otsikon sankarin suojateilla tuntui olevan. Toisena vastustajana sitten IPK:n uuden superstarban Ville Sippalan entinen joukkue.

Mielenkiintoista nähdä ketkä pelaa viikonloppuna tosiaan, tulisko jo jotain lainoja? Kahtena edellisvuonnahan IPK on kahdeksan parhaan joukkoon itsensä kammennut, eihän putkea nyt voi katkaista?
 
KalPa, Brad Marchand #63

Sven Tuuva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iisalmen pelikarhut, Kalevan pallo & Jokerit
Kuulin äskettäin huhuja kahdesta konkarista, jotka olisivat ilmeisesti liittymässä vahvuuteen täksi kaudeksi. Liekkö kellään enempää tietoa tästä?
 
"I was a multi-millionaire from playing hockey. Then I got divorced, and now I am a millionaire.”
Bobby Hull

Sven Tuuva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iisalmen pelikarhut, Kalevan pallo & Jokerit
Konkareista puheen ollen mikä on Aatu Hämäläisen tilanne?
Ilmeisesti Aatu toinen osapuoli tästä huhusta eli olisi jatkamassa myös ensi kaudella. Katsotaan tulisiko seuran puolesta tälle vahvistusta lähiaikoina.
 
"I was a multi-millionaire from playing hockey. Then I got divorced, and now I am a millionaire.”
Bobby Hull

Sven Tuuva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iisalmen pelikarhut, Kalevan pallo & Jokerit
"I was a multi-millionaire from playing hockey. Then I got divorced, and now I am a millionaire.”
Bobby Hull

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
kova on kilpailu pelipaikoista tiedossa.
Kyllä kai se olisi hyväkin olla sellainen 15-16 hyökkääjän runko, kun IPK:lla ei taida olla oikein sellaisia junnuja joita voisi tarvittaessa käyttää paikkaamaan loukkaantuneita. Ei sitten tarvisi hommata muutaman pelin lainakeikoille ukkoja, vaikka olisi pari-kolme hyökkääjää sivussa.

@Knap ainakin seuraa KalPaa, mutta muutkin saavat toki vastata. Mitä veikkaatte Vartiaisen ja Rantaeskolan kohtaloksi? Molemmathan on onnistuneet maalinteossakin, mutta toisaalta KalPalla on hyökkääjiä riveissään melkein liikaakin (harjoituspeleissä pelannut noin 20 eri hyökkääjää). Ykkös-kakkosketjuihin KalPalla on pistettävänä kovemman kaliberin miehiä ja jämäminuuteille taas voisi olla fiksumpaa laittaa junnuosastoa kuin tämä kaksikko, joiden pitäisi kuitenkin olla enemmän kiekollisen roolin pelaajia.
 
"Unless we do something about it, in ten or fifteen years the Internet
will be monopolized by the megacorporations" -Noam Chomsky​

Knap

Jäsen
Suosikkijoukkue
IPK, Bruins
Kyllä kai se olisi hyväkin olla sellainen 15-16 hyökkääjän runko, kun IPK:lla ei taida olla oikein sellaisia junnuja joita voisi tarvittaessa käyttää paikkaamaan loukkaantuneita. Ei sitten tarvisi hommata muutaman pelin lainakeikoille ukkoja, vaikka olisi pari-kolme hyökkääjää sivussa.

@Knap ainakin seuraa KalPaa, mutta muutkin saavat toki vastata. Mitä veikkaatte Vartiaisen ja Rantaeskolan kohtaloksi? Molemmathan on onnistuneet maalinteossakin, mutta toisaalta KalPalla on hyökkääjiä riveissään melkein liikaakin (harjoituspeleissä pelannut noin 20 eri hyökkääjää). Ykkös-kakkosketjuihin KalPalla on pistettävänä kovemman kaliberin miehiä ja jämäminuuteille taas voisi olla fiksumpaa laittaa junnuosastoa kuin tämä kaksikko, joiden pitäisi kuitenkin olla enemmän kiekollisen roolin pelaajia.
Kyllähän tuossa 16 hyökkääjää alkaa olemaan, jos huhut tulokkaista pitää paikkaansa ja KalPasta tulevat vielä Immonen ja Mikko Juusolakin (pelaa jo huomenna). Kyllähän 4 ylimääräistä hyökkääjää on melko paljon, koska heille mitään sijaispelipaikkaa ole ja melko raaka rotaatio aina ketjullinen vaihtaa. Toki särkymisten mukaan tuo nyt enää olisi niin paha, mutta alustava tilanne melko raaka.

Rantaeskola menee varmasti nelosketjussakin oikein hyvin ja löytyy maalintekopotentiaalikin. Kuvailisin Niklas Appelgren vol2 häntä. Vartiainen ehkä hieman haasteellisempi. On selkeästi hyökkäävämpi huonommilla puolustustaidoilla, mutta näytöt ollut KalPassa sellaisia, että lienee vaikea olla antamatta sopparia. Mene ja tiedä.

Huomenna sitten pakkovoitto Rollosta. Toivottavasti tuo striimattaisiin vaikka youtubeen.
 
KalPa, Brad Marchand #63

Sven Tuuva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iisalmen pelikarhut, Kalevan pallo & Jokerit
Mitä veikkaatte Vartiaisen ja Rantaeskolan kohtaloksi?
Vartiaisen uskon saavan sopimuksen ja jos kaikki napsahtaa kohdilleen voi tehdä vielä kelpo uran Liigassa. Nopea, taitava ja yllätyksellinen pelaaja. Rantaeskola on puolestaan niin "kiikun kaakun", että osoite taitaa olla mestis tai ulkomaat juurikin tuon ylitarjonnan vuoksi.
 
"I was a multi-millionaire from playing hockey. Then I got divorced, and now I am a millionaire.”
Bobby Hull

Mr Tomppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalevan Pallo,IPK, Sympatiat Saimaan Pallolle
näyttääkö joku taho nuo suomencup ottelut?

ja voiko netistä ostaa lipun IPK - Jokipojat sarja-avaukseen pyörätuolipaikalle?

Kiitos
 
KalPa - Tunne voima

Sven Tuuva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iisalmen pelikarhut, Kalevan pallo & Jokerit
näyttääkö joku taho nuo suomencup ottelut?

ja voiko netistä ostaa lipun IPK - Jokipojat sarja-avaukseen pyörätuolipaikalle?

Kiitos
Ei taida vielä tämä kierros näkyä missään valitettavasti.
Ticketmasterista saa ostettua erikseen pyörätuolipaikalle lipun ennakkoon.
 
"I was a multi-millionaire from playing hockey. Then I got divorced, and now I am a millionaire.”
Bobby Hull

Big Bear

Jäsen
IPK hoiteli viikon cupin pelit ihan tyylikkäästi alta pois. Etenkin Rovaniemen reissu ilmeisesti oli jämäkkää vieraspelaamista. Puolivälierien arvonta osui aika nappiin, varsinkin kun ratkaisupeli on Kankaalla. Ei ole SaPKo vielä vakuuttanut, mutta Räpsä voi taikoa hihastaan ties mitä.
Kuulin huhuja ja siitä toisesta treeneissä olleesta konkarista. Jos ja kun Aatu ja Toni Hyvärinen tulevat mukaan, niin joukkue näyttää paperilla ihan hyvältä.
 

Sven Tuuva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iisalmen pelikarhut, Kalevan pallo & Jokerit
Jos ja kun Aatu ja Toni Hyvärinen tulevat mukaan, niin joukkue näyttää paperilla ihan hyvältä.
Juusola - Alanen - Huhdanpää
Hyvärinen - Lahtinen - Aa. Hämäläinen
Sippala - Hämäläinen - Olkinuora
Katosalmi - Koskinen - Nevalainen
Rintamäki - Honkanen - Leskinen

Siinäpä on hyökkäystä kerrakseen. On särkymisvaraa tarpeeksi ja voidaan jopa rotaatiopeluutusta harrastaa tällä kaudella.
Varsin mallikkaasti rakennettu kokonaisuus, jossa ei varsinaisesti mitään supertähtiä ole, mutta jokainen ketju voi tehdä tulosta.

Puolustukseen heittäisin vielä Riekkinen nimen.

Gallet - Kinnunen
Riekkinen - Järvinen
Vesterinen - Koponen
Mikkonen - Määttä

Melko nuori ja raikas pakisto. Jokainen osaa kiekkoa liikuttaa sekä nostaa tarvittaessa jalalla ylös ja kovuuttakin löytyy tarvittaessa. Riekkisen otan vaihdossa Huttuseen, koska sen verran hyvä tilanne on puolustuksessa ainakin määrällisesti kalpalla. Pienet kysymys merkit laitan Kinnuselle ja Järviselle. Kinnuselle toivoisin tälle kaudelle enemmän tasaisuutta otteisiin (vähemmän virheitä ja enemmän onnistumisia). Ei olla minusta menty mönkään tälläkään osastolla.

Kiviaho - Tolonen

Viime kauden suurimmat ongelmat johtuivat tästä osastosta. Toinen pelasi klesana ja toinen oli vielä huonompi vaikka pelasi terveenä.
Nyt se on unohdettu ja puolustuksen takaa löytyy sellainen kaksikko johon koko joukkue ja fanit voi luottaa. Nyt ei varmasti tarvitse kenenkään "pelätä" virheitä, koska takana seisoo kaveri, joka voi sen virheen paikata.

Lähtökohdat kauteen ovat siis melko kelvolliset, mutta paljon on joukkueella töitä edessä, jotta saadaan kaikki potentiaali pelaajista irti. Sarjahan on varmasti taisaisempi kuin aikaisemmin esim. Kooveella on kova nippu kasassa.
 
"I was a multi-millionaire from playing hockey. Then I got divorced, and now I am a millionaire.”
Bobby Hull

Zibbazubba

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Vartiainen on ollut nii hyvä, että on vaikea olla antamatta sopparia. KalPa-hyökkäyksen pirteimpiä reenipeleissä.
Rantaeskolalla ei riitä. Raskasjalkanen, joten ei pääse käyttämään muita avujaan. Todella näkymätön peleissä mitä olen nähnyt.
 

Big Bear

Jäsen
Vartiainen on ollut nii hyvä, että on vaikea olla antamatta sopparia. KalPa-hyökkäyksen pirteimpiä reenipeleissä.
Rantaeskolalla ei riitä. Raskasjalkanen, joten ei pääse käyttämään muita avujaan. Todella näkymätön peleissä mitä olen nähnyt.
Minulle aika iso yllätys. Kuvittelin vielä keväällä, että Rantaeskolalla voi olla sauma liigasoppariin, mutta Vartiaisella ei. Kyllä kelpaisi "Hulen" paluu Karhuihin. Oli joulun jälkeen aivan huikea. Tottahan se on, että Rantaeskola on voimahyökkääjä, mutta hieman yllätyin ettei vauhti riitä liigaan. Vartiainen puolestaan todellakin pörrääjä ja Mestiksessäkin hieman voimaton kaukalon kulmissa, mutta taitavahan se on kuin mikä. Toivottavasti edes toisen työnteko palkitaan liigasopimuksella.
 

Knap

Jäsen
Suosikkijoukkue
IPK, Bruins
Kyllähän tuo joukkue näyttää todella hyvältä. Löytyy oikeastaan kaikkea, mitä tarvitaan. Sitä klassista potentiaalia, millä perustellaan jokaisen joukkueen iskukykyä, mutta myös sitä varmaa suoritusvarmuuta. Tuohon palettiin Aatu ja Hyny mukaan, niin tulee nuoreen joukkueeseen tasapainottamaan hieman kokemusta. Hyvärinen vielä sellainen pelaaja, joka tuo iloa myös katsomoon muutenkin kuin tehoilla.

Suomen Cupissa vastaan SaPKo, joka kyllä passaa oikein hyvin. Pässeillä ei ole ehkä vielä lähtenyt aivan lentoon tuo peli, joten toivottavasti IPK ottaa siitä ilon irti. Kalavelkoja olisi myös maksettavana edellisvuosien hävöistä. Ekana Cup vuonnahan SaPKo tiputti IPK:n välierissä(?) ja sitten vielä samana vuonna pudotuspeleissäkin tie nousi pystyyn savonlinnalaisia vastaan. Onneksi katkaisupeli on Iisalmessa, niin varmasti hyvä meininki hallilla. Pelaispa veteraaniedustus jo keskiviikkona, lampaanperseet tosin sille, että tuotakaan matsia ei taideta näyttää missään.
 
KalPa, Brad Marchand #63

Knap

Jäsen
Suosikkijoukkue
IPK, Bruins
Huhhuh, no nyt jysähti. Pelaaja, jota olen tänne eniten toivonut, on nimenomaan Pikkarainen ja perkele, mies itsehän se siinä. Ei tässä varmaan saisi innostua tai mennä asioiden edelle, mutta nousi hieman menestysodotukset tulevalle kaudelle, jos/kun ne muutkin huhut toteutuvat.

Ketterä, täältä tullaan!
 
KalPa, Brad Marchand #63

Big Bear

Jäsen
Enpä uskonut kesällä tähän, mutta nyt Pikkaraisen paluu tutuille kulmille on allekirjoitusta vaille valmis. Ilkka tuo joukkueeseen vähän kaikkea. Ylivoimalla sellainen jyrä maalin edestä että oksat pois, eivätkä hypi vastustajat nenille. Jos toi viime kaudella Nickerson väriä sarjaan, Pikkarainen tuo sitä vielä enemmän ja kaiken lisäksi osaa pelatakin. Tervetuloa takaisin Iisalmeen!
 

KiekkoMes

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Detroit Red Wings, KuPS
Onnittelut, Pikkarainen tulee olemaan Mestiksessä helvetin kova.
 
Lempipelaajat: Maione ja Datsyuk. #13 hyökkääjä, #18 pakki mutta #13 puolustaa.

Tyler Bertuzzi, täydellinen jääkiekkoilija.
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy