Iisalmen Peli-Karhut 2019–2020 – aika jälkeen Sinkkosen

Knap

Jäsen
Suosikkijoukkue
IPK, Bruins
En tiedä, että liekö @Knap tietoinen Siikaluoman ensi kauden joukkueesta, mutta henkilökohtaisesti toivon hänen jatkavan IPK:ssa. Oli viime kaudellla niitä harvoja IPK:n pelaajia, joilla oli kauden päättyessä tehotilasto plussalla. Paransi syksystä hurjasti ja oli loppukaudesta IPK:n kärkipelaajia. Puolustukseen tarvitaan ehdottomasti lisää pelaajia ja mielellään vielä tasokkaita. Hyökkääjiä tällä hetkellä lukumääräisesti ihan ok. Mitähän tekee Aatu?
Huhdanpää saattaa osoittautua vielä hudiksi. Oli loistava muutama kausi sitten ja taisi saada vuoden tulokkaan palkinnon. Sen jälkeen on kyllä luisunut kovaa vauhtia alaspäin. Todellakin pyörii turhan paljon pelin ulkopuolella, taitoahan kaverilla on vaikka muille jakaa.
Juu, ei minuakaan Siikaluoman jatko haittaisi. Oli hän pettymys odotuksiin nähden, mutta olisi selkeää TOP-4 kamaa kyllä ensi kaudellakin. Nythän tilanne on aika pitkälti se, että tarvittaisiin kaksi TOP-4 puolustajaa ja vähintään yksi TOP-6 puolustaja. Noista Keuruun jätkistä kelpaisi kuka tahansa (Tyni, Turtiainen ja Aitola), jos siis sattuisivat Härköstä seuraamaan.

Miettisellä ja Mikkosellahan on try-out, joten tilanne ei ollukkaan niin hälyttävä kuin luulin. Eli nyt siellä hyökkäyksessä on seitsemän sopimuksenalaista pelaajaa. Joista TOP-6 lienee Hämäläinen ja varauksin Huhdanpää. KalPasta lainalle tulee varmaan Juusola ja Aaltonen, he ottavat kaksi TOP-6 paikkaa, jonka lisäksi tuohon pitäisi saada kaksi ehdotonta eliitti jätkää vähintään. Rantaeskola ja/tai Vartiainen kai paalavat takaisin, mikäli paikka KalPasta ei aukene. Aatun päätös joko on lopettaa, tai sitten se tulee vasta myöhemmin (viimeksi 11.7). Viime vuonna myös Rantaeskolan ja Vartiaisen sopimukset tippuivat näinä viikkoina, eli tällä viikolla lienee lupa odottaa jotain. Lähtökohtaisesti pitäisi kuitenkan tuota joukkueen rakennusta ajatella ilman KalPa-lainoja, jotka vaan täydentävät tuota palettia.

Eli jos IPK tekee sopimukset vielä kolmen kärkihyökkääjän, kahden hyvän puolustajan kanssa, kahden TOP-6 pakin ja Nevalaisen, Pyykkösen että "tasokkaan maalivahdin" kanssa, niin voi tässä ihan tyytyväinen olla. Nyt tuo joukkue näyttää vaan niin kevyeltä, että toivottavasti sinne tulee pommikoneita koodinimillä Nevalainen, Pihlajamäki ja Ahtonen. Jos joukkueella menee huonosti, niin ompahan jotakin seurattavaa.
 

Sven Tuuva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iisalmen pelikarhut, Kalevan pallo & Jokerit
Se ois huomenna taas muutama sopimus tiedossa. Jospa nyt räjäytettäs pankki niin vois laittaa samantien seisomakausarin maksuun.
 

Sven Tuuva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iisalmen pelikarhut, Kalevan pallo & Jokerit
Nevalaisen ja Koposen jatkoille lämpeen, mutta noi hankinnat ei sano juurikaan mitään. Järvisellä kokoa ja näköä, joten voi olla ihan kelpo hankinta. Kalpan kaksikko ovatkin sitten täysiä arpoja.

"Aaltonen" - X - "Juusola"
Huhdanpää - Hämäläinen - Katosalmi
Nevalainen - Koskinen - Olkinuora
Leskinen - Miettinen - Rintamäki
Jaatinen

Huttunen - Virtanen
Kinnunen - Koponen


Mikkonen, Kojonkoski, Määttä? (tryout)
Passiniemi

Tolonen - X

Ei vielä sopimusta:
Pyykkönen, Jeve, Aatu, Alanen, Siikaluoma, Galin, Heinonen, Petrov, Metsävainio ja Autio
 
Viimeksi muokattu:

Knap

Jäsen
Suosikkijoukkue
IPK, Bruins
Korhosen menettäminen ei oikeastaan haittaa yhtään, sanoisin jopa, että parempi näin. Onhan sillä helvetin hyvä laukaus, mutta siihen se sitten jää. Liike on vähä vajaavaista, eikä paria viimeistä peliä lukuunottamatta tarjonnut mitään juuri. Nyt tuolla on potentiaalisia jätkiä, joten heille se paikka ehdottomasti. Toivotaan, että Riku onnistuisi Kajaanissa. Uusista jätkistä Nevalaisen jatko oli helvetin tärkeä. Koponen tuo hyvän tukipilarin ja Järvinen voi olla mitä vaan. Hyvin loukkaantumisherkkä kaveri ollut, ja ei muistaakseni viime kaudelta saanut ihan hirveästi kehuja Mestiksessäkään, mutta ehjä kesä, niin tiedäs minkälainen monsteri.

Tässä on nyt kaksi vaihtoehtoa: Joko joukkueen leveyteen panostetaan, tai joukkueen laatuun. Toivon ensimmäistä ja ainakin Jöllin sanat "etsimme vielä ainakin yhtä maalivahtia, yhtä puolustajaa, sekä ainakin kärkikenttien hyökkääjiä" viittaisi siihen. Puolustaja kun olisi tasoa tanelisiikaluoma/damirgalin, niin pullat ovat siltä saralta hyvin uunissa. Toivottavasti näistä KalPa try-outeista ponnistaa joku kunnolla esille, ja suurinosa saisi sopimuksetkin, ellei kaikkikin. Hyvä kilpailutilanne ja leveyttä loukkaantumisten takia, ehkä se on se ase ensi kaudella. Maalivahti tulee olla lähtökohtaisesti laadukas, nyt ei mitään A-juniori arpoja sille osastolle.

Hyökkäyksessä tilanne on vähän huonompi. Hyökkääjiä on 10, joista ehkä kaksi saadaan TOP-6 (menestyvässä joukkueessa ei yhtään). Alakenttiin yksi sentteri enää maksimissaan, tosin jos se ei ole Pyykkönen niin ei ketään. "kärkikenttien hyökkääjiä", toivottavasti tuo viittaa 3 hyökkääjään ainakin (viime kesänähän tuon tasoisia hyökkääjiä tuli uusina Vartiainen, Rantaeskola ja Alanen). Väkisinkin tulee mieleen, että seuran hankintapolitiikka voi olla kärkikenttien hyökkääjien suhteen sellainen, että Rantaeskolan, Vartiaisen ja Aatun ensi kauden tilannetta odotetaan niin kauan kuin tarvitsee, mikäli ei natsaa, koitetaan rekrytoida näitä muita Liigan try-outeilta tippuvia pelaajia. Nyt vaan täytyy toivoa, että saataisi kerrankin ykkössentteri tuonne. Kolme laadukasta hyökkääjää ja KalPa-lainat, niin hyökkäys on ihan ok.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Eipä tässä satsissa nyt ollut varsinaisia kärkipään pelaajia, mutta hyvää runkoa edelleen.

Ville Järvisessä näen (edelleen) potentiaalia hyväksi puolustajaksi Mestikseen, olkoonkin että viime kaudella ei esittänyt ihmeitä Ketterässä tahi KooVeessa. Eka kausi KooKoossa oli kaikkea muuta kuin vakuuttava ja viime kausi sitten loukkaantumisenkin takia plörinäksi. Kokoisekseen kuitenkin ihan ok liike ja kiekollinen osaaminenkin pitäisi riittää oikein hyvin Mestikseen, voisi siis olla TOP-4 pakki ja onnituessaan jopa parempikin.

Jos Määttä ja Kojonkoski saavat sopparit, niin siinähän se alkaakin sitten jo olla IPK:n puolustus ainakin lukumäärällisesti täynnä.
 

Big Bear

Jäsen
Nyt on ainakin määrää joukkueessa. Koposen ja Nevalaisen soppareille iso peukku. Saapahan nähdä, että millainen on miehiään Järvinen. KalPan nuorista sen verran, että Rene "Mikan poika" Kojonkoski on erittäin hyvä luistelemaan ja tuomaan kiekkoa ylöspäin. Nämä huomiot siis nuorten peleistä, mutta varmasti kehityskykyinen pelaaja. Muutama kärkiäijähän vielä tarvitaan, mutta voi hyvinkin olla, että menee pitkälle elokuuhun. Kyllähän IPK seuraa tiiviisti Vartiaisen ja Rantaeskolan koejaksoa. Jos eivät saa KalPaan sopparia, niin uskoakseni jatkavat IPK:ssa.
Ei tämä enää niin huonolta näytä.
 

kahvakiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Hrmittava uutisia ja kaikki mestisseurat kamppailevat tiukassa olevan rahan kanssa. Jotain suurempaa liiton tulisi tehdä. Uutisessa pisti silmään savon pää-äänen kannattajan Savon sanomien termi Kalpan farmijoukkue IPK..
 

TeMee_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat, Kopla
Niimpä. Monet mestisseurat ovat jonkun liiga joukkueen farmi kun ei välttämättä ole rahaa hankkia mestikseen kovia hankintoja..
 

Knap

Jäsen
Suosikkijoukkue
IPK, Bruins
http://www.ipk.fi/artikkelit/2019-2020-kausikortit-nyt-myynnissa

Kausikortti kampanja, nyt ei tosin mitään rajaa määritetty? Kiva juttu, toivottavasti saisivat myytyä paljon. Herää vaan kysymys, kellä tätä markkinoidaan? Kuvassa oleva Katosalmi ei myy yhtään korttia, ei myy myöskään Huttunen enää tai "Liiga-Järvinen". Jos siellä on jonkun kovan pelaajan sopimus takataskussa, olisi ollut ihan näppärää julkaista se tässä samalla ja kiihdyttää myyntiä.
 

Knap

Jäsen
Suosikkijoukkue
IPK, Bruins
Okei eli julkistukset kestivät siihen asti, kun saatiin tusinamiespaikat täyteen. Kattelin tässä, että ketäs savolaisia siellä olisi vapaana vielä pelimiehistä tuon @Sven Tuuvan listan lisäksi. Laakkonen, Pikkarainen, Hyvärinen, Toivanen ja Ruuskanen siellä siis vapaana olisi ainakin. Eli kaksi jälkimmäistä lienee realismia, nuo muut ovat kaukaisia, mutta toivottuja haaveita. Ruuskanen oikeastaan nasahtaisi tuohon pakistoon melko kivasti rightin miehenä ja puolustavampana kaverina, uskon, että hän on se puuttuva palanen tuohon palapeliin. Sitten Toivasenkin toivottaisin tervetulleeksi siten, että hän toimisi 2. sentterinä, Aleksi Hämäläinen siirrettäisiin laitaan ja ykköseen hommattaisiin joku koodinimi Huttu. Sitten vielä siihen nelossentteri (Jeve), niin olisi oikein näppärä sentteristö kasassa (X - Toivanen - Koskinen - X) ja Aleksi Hämäläinen vielä ihan kelpo pelimiehenä stunttaamassa sentteriloukkaantumisia.

Mutta tarve lienee nytten kutakuinkin neljä kärkihyökkääjää ainakin, joista yksi olisi sentteri vähintään. Esim. Aatu ja joku toinen righti, sitten vasemmalle laidalle joku jannelaakkonen ja keskelle tekijämies. Tykkäisin. Pakistoon Ruuskanen ja maalille vielä joku Tolosta kovempi nimi.

Mutta ei savolaista joukkuetta kokonaan kannata rakentaa, vaikka toki yllämainitutkin ratkaisut kävisivät minulle. Mestiksen sisältä joku kunnon ryöstö, mitä viime kesinä ollaan nähty olisi mahtavaa. Rightin miehistä Janne Väyrynen ja Ville Saloranta ois tosi mahtavia hakuja, mutta tokkopa. Ohuet markkinat Mestiksen sisällä tänä vuonna.
 

Sven Tuuva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iisalmen pelikarhut, Kalevan pallo & Jokerit
Perjantaina tulossa ainakin maalivahtiuutisia. Löytyykö arvauksia kuka voisi olla?
 

Knap

Jäsen
Suosikkijoukkue
IPK, Bruins
Loistavaa duunia toimisto! Ei muuten saletissa jää tuosta osastosta ensi kaudella kiinni. Siellä on nyt ihan huippukaverit, Kiviaho ja Tolonen. Kiviaho iso jätkä, joita ei oo Iisalmessa maalilla nähty liikaa, Liigakokemusta aika kivasti vielä ja ihan ok sielläkin pelannut. Lisäksi ei ole mitään pelkoa tyrkätä Tolosta maalille ja antaa Kiviahon hulata. Tai jos Kiviaho loukkaantuu, niin Tolonen kyllä kantaa kuorman loistavasti.
 

Sven Tuuva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iisalmen pelikarhut, Kalevan pallo & Jokerit
Päässä pyöri aivan muun tasoisten maalivahtien nimiä, joten positiivinen yllätys tämä haku. Kyllä tällä tandemilla kehtaa kauteen lähteä ja jännä nähdä mitä kesä tuo vielä tullessaan.
 

TeMee_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat, Kopla
Hyviä sopimuksia Ipk on tehnyt esim Kiviaho on hyvä maalivahti mestikseen ja nappaa varmasti ykkösveskarin paikan, Järvinen isokokoinen pakki joka hoitaa puolustus pään mutta on myös kiekollista taitoa, Huhdanpää on hyvä syöttelijä ja blokkaa laukauksia hyvin, viime kaudet ei ole menny nappiin mutta saattaa yllättää. Koponen hoitaa oman pään. Nevalainen on ollut myös hyvä, taklaa ja osaa tehdä pisteitä.
 

Sven Tuuva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iisalmen pelikarhut, Kalevan pallo & Jokerit
X - X - X
Huhdanpää - Hämäläinen - Katosalmi
Nevalainen - Koskinen - Olkinuora
Leskinen - Miettinen - Rintamäki
Jaatinen

Huttunen - Järvinen
Kinnunen - Koponen


Mikkonen, Kojonkoski, Määttä
Passiniemi

Kiviaho - Tolonen

Maalivahtikaksikko on jopa yksi mestiksen parhaista, joten tällä osastolla onnistuttu erinomaisesti. Kiviaholle tekee hyvää kun pääsee lähtemään ykkösmaalivahtina kauteen ja Tolosen voi heittää luukulle aina tarvittaessa.

Pakistosta Huttunen, Virtanen, Koponen ja Kinnunen ihan kelpo puolustajia. Koponen otti isot harppaukset viime kaudella ja oli ehkä tasapainoisin ja varmin pakki läpi kauden. Huttunen ja Kinnunen voivat tehdä +20 pistettä, jos jatkavat mihin viime kaudella jäivät. Kalpa-kolmikosta joku ottaa sen paikan pelaavasta miehistöstä, jos vielä hankitaan yksi pakki tai kalpasta tulee lainapelaaja.

Hyökkäysosastolla on paljon lunastamatonta potentiaalia ja jos tuohon vielä hankitaan Jöllin sanoin kaksi kärkipään hyökkääjää niin ei tuo yhtään huonolta näytä. Myös vähintään yksi Kalpalaina varmasti tulee koko kaudeksi sekä Aatun ja Jeven jatkot vielä täysin auki. Jeve luultavasti taistelee itselleen pahvin tryoutin kautta, joko täällä tai Kajjjaanissa. Aatu voi tulla remmiin vaikka kesken kauden.
 
Viimeksi muokattu:

Knap

Jäsen
Suosikkijoukkue
IPK, Bruins
Perinteistä sopparipäivää lähestytään, saa nähdä tuleeko sieltä ketään. Koovee julkisti vihdoin omia soppareitaan, eikä niiden joukossa ainakaan Alanen ollut. Luulisi, että sinne olisi siirtynyt jos jonnekin, noin tammesterinmiehenä. No onhan tässä vielä seuroja minne voisi siirtyä, mutta kyllä minä ajattelin sen olevan Koovee tai IPK. Vaikka vähän ristiriitasia tunnelmia Alanen on herättänyt, niin ei minua nyt haittaisi, vaikka jatkon sattuisikin kirjoittamaan. Ei se nyt ihan ykkössentteri tasoa ole, mutta kai tuo paremmanpuutteessa menee. Ja kesähän nyt voi ihmeitä tehdä, eikä inttikään ole sotkemassa.

Jema ykköseen, niin sitten vielä joku 3 laituria niin siinä ois ihan näppärä hyökkäyspaketti käsillä.
 

TeMee_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat, Kopla
Nevalaisen ja Koposen jatkoille lämpeen, mutta noi hankinnat ei sano juurikaan mitään. Järvisellä kokoa ja näköä, joten voi olla ihan kelpo hankinta. Kalpan kaksikko ovatkin sitten täysiä arpoja.

"Aaltonen" - X - "Juusola"
Huhdanpää - Hämäläinen - Katosalmi
Nevalainen - Koskinen - Olkinuora
Leskinen - Miettinen - Rintamäki
Jaatinen

Huttunen - Virtanen
Kinnunen - Koponen


Mikkonen, Kojonkoski, Määttä? (tryout)
Passiniemi

Tolonen - X

Ei vielä sopimusta:
Pyykkönen, Jeve, Aatu, Alanen, Siikaluoma, Galin, Heinonen, Petrov, Metsävainio ja Autio

Mikä Virtanen? Ipkssa ei ole Virtasta mutta Järvinen on?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös Pohja