Ihmettelyketju

  • 6 362 671
  • 38 772
Suosikkijoukkue
Ässät ja Ärrät
Välillä on vähän vaikea ymmärtää logiikkaa asioiden takana. Esimerkiksi omassa lähi-Prismassa irtokarkit, jotka ovat suojaisassa muoviboksissa ja joita otetaan kauhalla, ovat poistettu myynnistä. Sen sijaan hetelmiä ja vihanneksia saa mälvätä ja hypistellä miten tahtoo niin kuin ennenkin. No, ehkä ne rehut onkin tarpeellisempia olla kaupan kun namit, mutta eniveis.
No mulla on tapana pestä hevit ennen käyttöä. Irtokarkkeja en sen sijaan ole toistaiseksi pessyt. En ole niitä tosin vuosiin ostanutkaan.
 
Glove

Jäsen
Mikähän idea elokuvien joukkotappelukohtauksissa on? Ei tuosta äskeisestäkään saanut sen selvää kuka teki mitä? Matsi oli siis örkit vastaan kääpiöt vahvistettuna hobitilla.
 
redpecka

Jäsen
Mikähän idea elokuvien joukkotappelukohtauksissa on? Ei tuosta äskeisestäkään saanut sen selvää kuka teki mitä? Matsi oli siis örkit vastaan kääpiöt vahvistettuna hobitilla.
Ei siinä ole ideaa. Tehdään vaan tuollei kun luullaan, että niin pitää tehdä kun kaikki muutkin tekevät ja voittaja on se, jolla on heiluvin kamera, zoomatuin lähikuva ja eniten erikulmista kuvattuaja kuvia leikattu yhteen miekan heilautukseen.

Olisi kivaa ehkä elää vielä niin vanhaksi, että näkisi sen kun tajutaan uudelleen kuinka ihmeellistä on näyttää kuka huitaisi kirveellä ja ketä, ihan vaikka siitä kolmen metrin etäisyydeltä ilman heilumista ja zoomailua ja leikkailua.
 
vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Kyllä tämä maailma on sitten pieni paikka. Se tuli todistettua taas tänään. Työpaikkani emäntä ja hänen samassa työpaikassa oleva siskonsa olikin etenkin äiti-vainaan tuttuja ja nämä siskokset tuntevat myös isäni ja toisinpäin, isäni tuntee myös nämä siskokset ja terveisiä tuli tänään minun kautta lähetettyä.

Meni näin kauan että tämä asia valkeni kenellekään osapuolelle. Vaikka olenhan minä tuolla töissä ollut jo viime syksystä alkaen. Minulle kun tämä siskospari ei oikein ollut ennen tuttuja kuitenkaan vaikka kyllä heidän tyttönimensä oli minullekin jokseenkin tuttu.

Mutta just tuo on hidastanut varmasti asioiden selviämistä kun ihmiset ovat tyttönimiensä perusteella tuttuja toisilleen. Ja nyt on ollut käytössä toiset sukunimet.

Mutta tänään kun ihan toisessa asiayhteydessä oli puhetta sukunimestä X paikkakunnalla Y niin tämä sai minun hälytyskellot soimaan sillä tuo sukunimi X oli äitini sukunimi ja paikkakunta Y äitini synnyinkunta. Ja siitä ne asiat ja ihmissuhteet sitten selkenivät. Tämä siskospari on myös kotoisin tuolta paikkakunnalta Y.

Ei voi kuin taas ihmetellä kuinka pieni tämä maailma onkaan.
 
Uncle Leo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, sympatiat altavastaajille

Sukunimi Forrester ja paikkakunta Los Angeles?
 
vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Sukunimi Forrester ja paikkakunta Los Angeles?

Heh. Ei kun paikkakunta paljon, paljon pienempi kuin Los Angeles. Jopa Suomen mittakaavalla erittäin pieni paikkakunta kyseessä. Siksi olikin suht helppoa yhdistää nimet ja paikkakunnat toisiinsa ja heti laskea mielessä 1+1=2 ja älytä että tuo siskospari puhui minun suvun talosta.
 
Suosikkijoukkue
Tappara, Setämiehet

Yksi existäni oli kotosin Kainuusta. Oli jännä kun käytiin appivanhemmilla ja joku joulu poikettiin hautuumaalla. Hautoja oli kyllä vissiin satoja mutta sukunimiä varmaan viittä erilaista.
 
vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Yksi existäni oli kotosin Kainuusta. Oli jännä kun käytiin appivanhemmilla ja joku joulu poikettiin hautuumaalla. Hautoja oli kyllä vissiin satoja mutta sukunimiä varmaan viittä erilaista.

Niin siis olisihan tuossa tapauksessani voinut olla sekin mahdollisuus että olisivatkin tarkoittaneet jotain toisia Virtasia (nimi muutettu). Mutta nyt vain sattui osumaan ja uppoamaan tämä kohde.

Onhan tuo vähän hassua mitä työpaikallani tänään tapahtui ja paljastui. Ainakin minä olen aika yllättynyt ollut tänään vaikka eihän nuo siskokset ennestään minun niin tuttujani ollutkaan. Toki olen minäkin joskus vanhempieni kuullut puhuvan heidän suvustaan. Mutta on tämä maailma pieni paikka.

Pääsiäisenä minulle paljastui myös sekin että kolmas työkaverini on taas oman siskoni kaveri ainakin Facebookissa. Tätä asiaa en ole kuitenkaan sen enempää vielä päässyt tutkimaan sillä siskoani en ole nähnyt livenä nyt ja tämä työkaverikin on pitkällä sairauslomalla.
 
pettter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Siis miks tää on edelleen Jatkoajan keskustelupalsta eikä Jatkoajan Kissin chatti. Jotkut tuntuu jäävän hakemaan jotain äkillistä ja yllättävää kommunikaatiota ja tarvitsevan vuorovaikutusta. Mitenhän suhteutettuna käyttäjämäärään tää eroaa vaikka Suomi24:stä.
 
Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Ihminen on käynyt Kuussa ja laittanut mönkijöitä Marsiin, mutta vieläkään ei osata valmistaa pölypussia joka kävisi kaikkiin imureihin.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Leon

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Ihminen on käynyt Kuussa ja laittanut mönkijöitä Marsiin, mutta vieläkään ei osata valmistaa pölypussia joka kävisi kaikkiin imureihin.
Clasulla on melkein universaaleja pussukoita. Pitää ostaa vain sopiva kiinnityslevy.
 
Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Sitä ihmettelen, että kun naiset pitävät tiukkoja housuja, niin minkä takia niiden kanssa pitää olla sitten pitkä paita. Menee koko idea hukkaan.
My brother from another mother. Juuri näin. Olisi edes jompikumpi puoli nähtävillä. Perseet on seksikkäitä, mut on ne etupuoletkin seksikkäitä. Kireet pöksyt niin voi nähdä jalkojen muotoa ja miten ne sointuu haarojen väliin. Onko haarojen välissä iso kumpu vai vanha kunnon takavittu. Tärkeitä asioita nämä.
 
Rautapohkeet

Voiko tätä nyt enää paremmin sanoa. Täysin samaa mieltä veljen kanssa.
 
nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
My brother from another mother. Juuri näin. Olisi edes jompikumpi puoli nähtävillä. Perseet on seksikkäitä, mut on ne etupuoletkin seksikkäitä. Kireet pöksyt niin voi nähdä jalkojen muotoa ja miten ne sointuu haarojen väliin. Onko haarojen välissä iso kumpu vai vanha kunnon takavittu. Tärkeitä asioita nämä.

Jätkä tyhjensi kommentillaan pajatson. Tosin Instassa on kyllä ihan hyvin nähtävillä näitä molempia puolia. Hyvä niin. Laittaisin tähän sellaisen kamelin kuvan jos voisin.
 
Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
@nummenkallio ja @Rautapohkeet

Tässä muutama esimerkki mistä puhun. Nämä etupuolet kertovat jo kaiken takapuolesta. Tällä etupuolella mikään ei voi mennä vikaan. Näitä on pakko tuijottaa tuolla kylillä samalla tavalla kun perseitäkin. Aivan vitun seksikästä.

Oon rakastunut tämän naisen vartaloon. Ja varsinkin alavartaloon. Valun mahlaa pelkästä katsomisesta.
 
Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
No kyllä niin kauan kuin Evilillä on naama, niin tuolla neitokaisella on paikka mihin istahtaa jos matkanteosta väsähtää.
 
Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Sitä en kyllä koskaan ole oppinut ymmärtämään, että miksi ihmiset haluavat laittaa kuvia vartaloistaan toisten katsottavaksi ja kuolattavaksi? Rahanko takia? Tienaako ne noilla? Mulle on nää intsakrammit ihan hepreaa. Mikä pointti tuolla koko hommalla on? Jotain tykkäyksiäkö ne haluaa, nouseeko niillä ihmisarvo? Vittu kyllä Kekkosen aikana kaikki oli ainakin helpompaa, jos ei välttämättä paremmin. Kioskilta käytiin Ratto, ja siellä kyllä näkyi sitten ihan kaikki.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös