Ihmettelyketju

  • 6 379 214
  • 38 790

MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Toisaalta taas jos valmistut vaikkapa juuri edellisen esimerkin mukaisesti insinööri/DI/tradenomi/KTM/jne kolmannen asteen tutkintoon, niin tulevaisuudessa tuo ei välttämättä CV:ssä näytä kauhean hyvältä. Ehkä paremmalta kuin työttömyys. Nykyään työnantajat on tosin tainnut herätä siihen että kaikilla valmistuneilla ei oman alan työpaikkaa ole heti valmistuttaessa?

Toisaalta tuohon työhön voi kuitenkin jumittua pidemmäksi aikaa ja potkujen saaminen ei kauhean hyvältä näytä. Toisaalta työ ilmeisesti opettaa paineensietokykyä, kovanahkaisuutta sekä kommunikaatiota. Itse en ole tuota työtä tehnyt, mutta eräs ex-muija oli. Taisinpa jopa yhden lehdenkin ottaa häneltä että sai viikkokiintiön täyteen.
 
Kummeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Washington Capitals
Palatakseni ketjun otsikkoon, ihmettelen nirsoa suhtautumista ns. vähemmän arvostettuihin töihin. Harvalle puhelinmyynti on mitään unelmatyötä, mutta sen avulla voi ansaita kunniallisesti leipänsä kunnes saa koulutustaan paremmin vastaavaa työtä.

Juuri tällä ajatuksella olenkin laittanut hakemuksen muutamaan paikkaan, kun muutto toiselle paikkakunnalle on edessä. Kunhan saisi jonkun työpaikan että pääsisi muuttamaan ja siellä sitten voisi keskittyä kunnolla etsimään ajan kanssa muita töitä. Kyllä puhelinmyynnin pohjapalkallakin varmasti elelesi, eikä nykyään taideta ihan noin äkkiä laittaa pihallekaan, vaikka tulosta ei oikein syntyisikään.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Toisaalta taas jos valmistut vaikkapa juuri edellisen esimerkin mukaisesti insinööri/DI/tradenomi/KTM/jne kolmannen asteen tutkintoon, niin tulevaisuudessa tuo ei välttämättä CV:ssä näytä kauhean hyvältä. Ehkä paremmalta kuin työttömyys. Nykyään työnantajat on tosin tainnut herätä siihen että kaikilla valmistuneilla ei oman alan työpaikkaa ole heti valmistuttaessa?
Minun kohdallani ensimmäisen valmistumisen jälkeisen "oikean" työpaikan saamisessa tuo opiskelijana tekemäni puhelinmyynti oli eduksi. Ei ratkaiseva seikka, mutta selvästi plussaa. Näin minulle sanottiin suoraan jälkeenpäin. Tuossa duunissa kaikenlaista myyntikokemusta arvostettiin. Vielä enemmän arvostettiin sitä, että palkattava henkilö on ollut valmis tekemään kaikenlaisia hommia. Siis tekemään työtä eikä vain lonnimaan kämpillä ja matkustelemaan faijan rahoilla, jos ei dirikan paikkoja juuri sillä erää ole tarjolla.
 
MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
No myyntihommiin liittyvillä aloilla tuokin on varmasti plussaa. Enkä koita kyseistä työtä siis millään tapaa arvostella. Itsekkin olen polvillani kontannut paskaisessa loskavellissä ja käsillä sokkona etsiä lenkkiä sieltä jostain. Kyllähän nuo kummasti karaisee ja tuovat opiskelumotivaatiota.

Takaisin asiaan, ei tuollainen kokemus sinällään kauheasti auta vaikkapa tietotekniikan "tekniikka"-hommissa. Ja jos mitään omaan alaan viittaavaa työtä löytyisi, niin varmasti on hyvä vaihtoehto sille että kotona kittaa kaljaa aamusta iltaan.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Minäpä muistan myös nuorempana ennen EU-aikaa reissanneeni paljon noilla laivoilla, ja silloin (80-90-lukujen taitteessa) menomatkalla ostetut viinat sai hakea vasta aamulla pari tuntia ennen satamaan tuloa kuittia vastaan viinansäilytyshuoneen tiskiltä.

OT

poikkeuksena olut, jota sai ostaa sen 6 tölkkiä, joten aina ostettiin "elefanttiolutta" eli Karlsbergin 8,5%:ta. sen sai mukaan heti ja hyttiiin pohjia juamaaan.. oih kultainen kaheskytluku heh
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Takaisin asiaan, ei tuollainen kokemus sinällään kauheasti auta vaikkapa tietotekniikan "tekniikka"-hommissa. Ja jos mitään omaan alaan viittaavaa työtä löytyisi, niin varmasti on hyvä vaihtoehto sille että kotona kittaa kaljaa aamusta iltaan.
Mitään substanssiosaamisen näyttöjä et tietenkään saa, mutta substanssi ei ole useinkaan aivan kaikki kaikessa. Hyvä esimerkki voi olla tilanne, jossa paikkaa tavoittelee useampi suunnilleen tasavahva hakija joilla kaikilla on vaadittua osaamista. Ja osaamisen takamatka on usein kurottavissa kiinni motivaatiotekijöillä. Ei ole ollenkaan huono asia, jos hakijan ceeveestä käy ilmi, että tyyppi on ollut valmis likaamaan kätensä paskaan, ts. työhaluja löytyy. Olen palkannut työurallani monia työntekijöitä, ja kokemusten perusteella uskallan sanoa että hakijan todellisen motivaation ja työhalun selvittäminen on kannattanut aina. Teknisiltä taidoiltaan paras hakija ei välttämättä ole ollenkaan paras rekrytointi. Paljon riippuu tietysti duunista, mutta puhun nyt hommista mihin haetaan tekijää sillä ajatuksella, että duunissa oltaisiin vähintään muutama vuosi.
 
J.Hotti

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK Detroit Red Wings FC Barcelona
neljän tunnin treenauksen jälkeen

No just tämä tekee tästä nolon! Treenaisi kotona ja tulisi sitten vaarantamaan itsensä, sekä paikalla olevan yleisön (katso kelkan "ryntäys" alastulon jälkeen). En ole mikään asiantuntija, mutta tyhmäkin näkee jo ilmalentoon lähdössä, että kaverilla on kelkka kaikkea muuta kuin hallussa.
 
J.Petke

Tuo kelkan karkaaminenhan ei ollut hänen syy vaan siinä hirtti kaasu kiinni.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Mua on ihmetyttänyt jo kauan, miksi Jatkoajan "muu urheilu"-osio on täynnä erilaisia futisjengien joukkue/siirtoraja/seuranta-ketjuja?

Kaipaisin enemmän asiallista ja asiantuntevaa keskustelua mm talviurheilusta. Keskustelu esim hiihdosta on ihan hyvällä ja laadukkaalla tasolla, mutta saisi olla monipuolisempaa ja useampia keskustelijoita.

Samoin yleisurheilu- ketju pitäisi Suomen tapaisessa, menneiden aikojen yu-mahtimaassa, olla laajempaa.

Futisketjut ymmärrän arvokisojen sun muiden kannalta, osallistun mielelläni itsekin. Sitä sen sijaan en ymmärrä, että joka ikiselle sheikin/oligarkin omistamalle "britti"porukalle on oma ketjunsa, joihin pari, kolme samaa nimimerkkiä kommentoi.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
... Ihmettelen itkuasi. Nuo kejut eivät vie sinulta mitään pois.

En nyt tiedä, voiko edellistä viestiäni pitää itkemisenä tai edes varsinaisen vuodatuksena. JA:n kovimmagt itkut taitavat itse asiassa löytyä juuri noista futisketjuista, pl. sm-liigan otteluseurantojen väännöt tuomari-pelistä.

Kunhan joka tapauksessa totesin, että hiihto/yu-keskustelu kaipaisi lisää osallistujia. Etenkin kun olen varma, että JA:sta löytyy paljon kovia, näitäkin lajeja seuraavia penkkiurheilijoita.

ps. lisäketjuja hiihdolle yms tuskin tarvitsee allekirjoittaneen avata, ketjuja on jo tarpeellinen määrä.
 
Suosikkijoukkue
Seksi-Lasse
Mua on ihmetyttänyt jo kauan, miksi Jatkoajan "muu urheilu"-osio on täynnä erilaisia futisjengien joukkue/siirtoraja/seuranta-ketjuja?

Nopea johtopäätökseni on, että tuo johtuu eri lajien suosion eroista. Omatkin empiiriset havaintoni ovat, että esim. niissä fanipiireissä missä olen liikkunut on jalkapallo ainoa laji mistä olen kuullut kiekkoilun lisäksi kunnolla keskusteltavan.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko

alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
Ihmettelen, mikä helvetin ajatuskulku saa ihmisen ottamaan kuvat ja lehteen yhteyttä, kun itse jättää tilausruoat noutamatta ja maksamatta.

Viime vuosina tällaisia uutisia on tullut esiin entistä enemmän, kiitos kamerakännyköiden ja sosiaalisen median. Myös ihmisten alentunut kynnys valittamiseen on ollut omiaan omien mokien levittämiseen erinäisiin medioihin.
Tehdään kaikkea ääliömäistä ja sitten ihmetellään, kun joku ei olekaan tyytyväinen.
 
Sim_Sam

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP, Punamustat pelipaidat, 60min paine ja DDR
Ihmetyttää, miksi seurasin tätä kyseistä keskustelupalstaa 4 vuoden ajan aktiivisesti ulkopuolisesti, ennen kuin laitoin vihdoinkin oman anomuksen sisään. Kannattiko?
 
Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Ihmetyttää, miksi seurasin tätä kyseistä keskustelupalstaa 4 vuoden ajan aktiivisesti ulkopuolisesti, ennen kuin laitoin vihdoinkin oman anomuksen sisään. Kannattiko?

Kaipa tuo lie kannatti, kun hakemus meni läpi ja pääset osallistumaan näihin hienoihin ajatuksenvaihtoihin, mitä palstalla käydään. Ovathan mielipiteesi esim. The Sir Pentistä, Nahka-Tapsasta ja Soppa Sormusesta vaan riittävän vahvat ja esitettävissä missä tahansa tilanteessa?
 
Sim_Sam

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP, Punamustat pelipaidat, 60min paine ja DDR
Kaipa tuo lie kannatti, kun hakemus meni läpi ja pääset osallistumaan näihin hienoihin ajatuksenvaihtoihin, mitä palstalla käydään. Ovathan mielipiteesi esim. The Sir Pentistä, Nahka-Tapsasta ja Soppa Sormusesta vaan riittävän vahvat ja esitettävissä missä tahansa tilanteessa?

Kyllä kyllä. Näinhän se asia on. Onpahan tullut ainakin nimimerkit ja heidän tyylinsä kirjoittaa asioista ennakkoon selväksi ja tutuksi, joten tietää mihin soppaan liittyi. Sinällään hauskaa, että tietää kenen viestiin kannattaa puuttua ja kenen sitten ei.
 
Suosikkijoukkue
Susanna Pöykiö

Ah, elitisti ilmoittautui palstalle? Joko olet rakentanut ignore-listasi valmiiksi?
 
Suosikkijoukkue
Susanna Pöykiö
Nyt en tajua. Mutta ei se mitään. Matka jatkuu.
Kerroit mitä kukainenkin kirjoittaja on jo sinulle sivustakatsojan roolissa antanut ymmärtää itsestään, joten kysyin vaan joko sinulla on valmiina ne "topit ja flopit" kirjoittajista? Tuolta "Omat tietosi" ja "Muokkaa ignorelistaasi" pääset sitten ne kaikkein vähimmät blokkaamaan... eli et tuonne saakka vielä ollut päässyt, mutta sekin aika saattaa tulla vielä.

En ollut vielä ignoressa. Jei.

PS. Mitä Nume kirjoitti tuossa yllä?
 
Nume

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, FC Bayern München, SoJy
En ollut vielä ignoressa. Jei.

PS. Mitä Nume kirjoitti tuossa yllä?

Näköjään olin hidas.

Ja asiaan: Ihmettelen hammaslääkärin jonoja. Soitin syyskuun alussa ja pääsin jonoon eikä mitään ole kuulunut. Pitäisi käydä tarkistuttamassa hampaat varmaan yksityisillä hammaslääkäriasemilla eikä mennä rahvaan seuraan ollenkaan.
 
Sim_Sam

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP, Punamustat pelipaidat, 60min paine ja DDR
Kerroit mitä kukainenkin kirjoittaja on jo sinulle sivustakatsojan roolissa antanut ymmärtää itsestään, joten kysyin vaan joko sinulla on valmiina ne "topit ja flopit" kirjoittajista? Tuolta "Omat tietosi" ja "Muokkaa ignorelistaasi" pääset sitten ne kaikkein vähimmät blokkaamaan... eli et tuonne saakka vielä ollut päässyt, mutta sekin aika saattaa tulla vielä.

En ollut vielä ignoressa. Jei.

PS. Mitä Nume kirjoitti tuossa yllä?

Mulle on aivan sama mitä kukin kirjoittaa. Eikä ole tapana puuttua asioihin, vaikka olisinkin erimieltä. Jokaisella olkoonsa oma mieleipiteensä. "topit ja flopit" kuulostaa joltain mies vs mies jutulta. Olenko väärässä?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös