Richard Gerellä ja Julia Robertsilla on ollut hetkensä, mutta melkosia keskitiellä kulkevia yhden ilmeen poneja. Edellinen ehkä vahvemmin, jälkimmäiseltä löytyy myöhempinä aikoina edes jonkinlaista pyristelyä.
Ghostbusters on klassikko. Ensimmäinen Naked Gun puolestaan on yksi kaikkien aikojen parhaista elokuvista kaikki genret huomioiden. Elokuvan henki sekä tunnelma säilyvät tyylikkäästi alusta loppuun ilman pienintäkään säröä. Asia jonka äärellä monet komediat tuppaavat eksymään.
Saksalaisissa dekkareissa on laadukkaat tunnarit ja Ben Johnsonin Milk-juliste roikkui 80-luvulla koulutaipaleeni alussa luokkahuoneessamme. Vituiks meni sekin kampanja mustan miehen ja pienen eteläpohjalaisen kyläkoulun yhteensaattaamiseksi. Edesmennyt englanninopettajani tosin raijaisi noina vuosina paikalle aivan aidon afrikkalaisen. Opettelin kysymään: tuu juu laik aiskhoki? Jees, jees, vastasi afrikkalainen, ja suoritti lakaisuliikkeen leveä ja säihkyvä hymy naamallaan. Enhän minä hänen ammattiaan kysynyt, ajattelin, mutta kättelimme kuitenkin lopuksi eikä varmasti mitään jäänyt hampaankoloon.