Itse olen nyt about puolen vuoden aikana tehnyt kaksi reissua kohta puolitoistavuotiaan pikkupojan + vaimon kanssa. Eka reissu oli kesällä viikon reissu, mentiin Prahaan, jossa 5 päivää, sieltä junalla Berliiniin, jossa pari päivää ja sieltä lentämällä kotiin.
Toinen reissu oli ihan rehellinen viikon pakettimatka lämpöön, tosin sisälsi pienen bussiajelun (5 tuntia suuntaansa) sukulaisten luokse, jossa olimme yhden yön.
Syyt reissuihin puhtaasti itsekkäät, ollaan aina reissattu ja tullaan aina reissaamaan, sehän on ihan hieno muoto päästä rahoistaan ja näkeekin samalla jotain ehkä mielenkiintoista. Pikkumies meni reissuilla hienosti, ei huutanut lennoilla, eikä bussissa. Ainoastaan meikäläisellä oli muutenkin pitkänä miehenä (~190cm) ahdasta ukko sylissä reissata.
Noh, anyway. Pointti tähän kirjoitukseen on siinä, että eihän meidänkään ukko muista näistä reissuista mitään, mutta eihän se sitä tarkoita, etteikö se tykkäis siellä mennä meidän mukana ja ihmetellä. Ei meidän reissua ainakaan ole pikkumies haitannut kummallakaan kerralla, ei vaimon kanssa aiemminkaan olla mitään bilereissuja tehty, niin ihan normireissuilta nuo omasta mielestä tuntui. Eka reissulla hotellilla oli poreamme, joka oli pojan suosikki ja toka reissulla hotellin leikkihuoneesta löytyi paljon mukavia ulkomaalaisia pikku-kavereita joiden kanssa touhuilla. Eli paljon kaikkea kivaa reissuilla noin pojankin silmin tapahtuu. Lisäksi ei varmaan tehnyt pahaa nähdä aurinkoa nyt talven keskellä ja onhan se varmaan mukavempaa kun ei tartte michelin-miehen kamppeissa mennä koko ajan.
Toki jos meillä olisi joku AD/HD -Aleksi tai Parku-Pekka, niin voisi jättää muiden ihmisten mielenterveyden takia nuo reissut tekemättä.
