Mainos

Ihmettelyketju

  • 6 504 960
  • 39 105
Suosikkijoukkue
HIFK
Ihmettelen ihmisten wc-käyttäytymistä.

Miesten kohdalla ihmetystä herättää outo tarve kusta hirvittävän lorotuksen kera sinne pöntön veteen. Miksi näin? Tajuton ääni, roiskeista nyt puhumattakaan. Miksei hienovaraisesti vähän enemmän reunalle (enkä nyt tarkoita, että "lauteille")? Myös käsien pesu tuntuu olevan ylivoimainen rasti aika monelle. Kuuluu ihan alkeellisimpiin käytöstapoihin, kuten hygienia-asiat yleensä. Naisten kohdalla ihmetystä herättää tietysti se helvetillinen jono, mikä kerääntyy suunnilleen jokaisen naisten wc:n eteen. Mikä siellä oikein kestää? Tiedän kyllä, ettei kuseminen onnistu seisaaltaan kovin helposti, mutta siltikin sellainen simppeli asia, kuin pöntöllä istahtaminen, kestää luvattoman kauan. Entäpä ainainen valitus pöntön kannen jättämisestä yläasentoon? Kai nyt, vittu sentään, jokainen laittaa sen kannen siihen asentoon, mihin on kulloinkin tarvis, eikä siltikään miehet naputa naisille siitä, että "taas joku lortto oli jättäny kannen alas".

Sekä miehille että naisille voi antaa sapiskaa siitä, ettei osata/haluta käyttää wc-harjaa. Onhan se saatanan vaivalloista puuhaa, vai häh?
 
kissankarva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
En tiedä kuuluisiko tämä ennemmin vitutusketjuun, koska tämä asia on aiheuttanut suunnatonta vitutusta mulle, mutta toisaalta olen ollut aivan äimänä että miten ihmiset jumaliste kehtaa?
Niin: raskaana olevat ovat ilmeisesti kaikkien riepoteltavissa olevaa yhteistä omaisuutta. Kaikki tietävät paremmin miten ollaan raskaana, mitä saa tehdä ja mitä ei, ja varsinkin miten tulevaa vauvaa sitten hoidetaan.
"Ai, ei susta vielä yhtään huomaa että sä oot raskaana?"
"Kuin sulla on jo noin iso maha? Oletko varma että sä et odota kaksosia?"
"Paljonko sulle on tullu painoa?"
"Ei mulla kyllä ollu paha olo kun mä olin raskaana, mitä sä oikein syöt?"
Sitten se mahan lääppiminen, saatana! En mäkään mene puristelemaan luokkakavereitani. Lisäksi mä olen kuulemma jo pilannut ihoni rasvaamalla sitä vääränlaisella rasvalla, ja mä olen vähintään idiootti jos en kanna tulevaa lastani kantoliinassa.
Voin ihan sivuhuomautuksena kertoa että raskaana oleminen ei ole aina äärimmäisen mukavaa, ja toisinaan kaipaisi ennemmin kannustavia kommentteja "sä teet asiat omalla tyylilläs ja varmasti hyvin" kuin vittuilua ja viisastelua siitä miten pitäisi / olisi pitänyt tehdä ja mikä kaikki on väärin ja omituisesti.
Miksi ihmiset tekee noin? Tai, suoraan sanottuna, miksi NAISET on tollasia susia toisilleen? Eipä oo yksikään mies tullut sanomaan että mä olisin väärin raskaana.
 
Veijari

Jäsen
Omakotitaloa rakennan ja joka helvetin viikko työkaverit, tuttavat ja kaverit kyselevät samaa kysymystä "missä vaiheessa rakennusprojekti on?" Onko se niin vaikeata keksiä mitään keskustelun aihetta, että pitää viikosta toiseen kysellä samasta asiasta. Tästä asiasta eräs tuttava jo varoittelikin porjektin alussa, että jatkuvasti saa vastata tällaisiin kysymyksiin, mutta en arvannut että ihmiset jaksavat näin tiheästi asiaa tiedustella.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Miksi ihmiset tekee noin? Tai, suoraan sanottuna, miksi NAISET on tollasia susia toisilleen?
Ettet vain olisi raskauden ja siitä aiheutuneiden hormonien takia hieman herkkänä noille kommenteille?
 
kissankarva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ettet vain olisi raskauden ja siitä aiheutuneiden hormonien takia hieman herkkänä noille kommenteille?

Hormonit, mikä ihana tekosyy... Voi olla, mutta lopputulos on se ettei tunnu kovin kivalta. Muutenkin ihan tarpeeksi tekemistä muuttuvan ulkomuodon ja ison elämänmuutoksen kanssa, joten kai sitä odottaisi ihmisiltä hienotunteisuutta.
 
TQoFE

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK, FREE SCHOLL!
Jos tapahtumasta ei ole tajuttomasti aikaa, itse ottaisin ko. imbesillin esimiehen selville ja laittaisin viestiä eteenpäin. Saattaisin myös sivistynein sanakääntein kysäistä, onko tämä laitoksenne yleinen linja ja jos on, oletteko valmiit perustelemaan sen myös julkisesti.

Tuosta alkaa olla jo sen verran aikaa, ettei enää ole järkevää. Kävi kyllä silloin mielessä, mutta jätin kuitenkin väliin: eipä olisi huvittanut kuunnella samantasoisia kommentteja tai vaihtoehtoisesti "tässä oli nyt varmaan joku väärinkäsitys" -mussutusta vielä esimieheltäänkin.

Kai nyt, vittu sentään, jokainen laittaa sen kannen siihen asentoon, mihin on kulloinkin tarvis, eikä siltikään miehet naputa naisille siitä, että "taas joku lortto oli jättäny kannen alas".

Närhehän on niin, että rengas JA kansi on aina laskettava alas toimituksen jälkeen. Näyttää paljon siistimmältä. Se on sitä paitsi tasapuolista: sekä miesten että naisten on nostettava ylös ainakin jotain ennen pöntölle istumista.
 
Totta, itse asiassa meikäläinenkin "naismaisesti" laskee kannen aina alas vessakäynnin jälkeen. Mutta yleensä näkee muiden jäljiltä joko molemmat, renkaan ja kannen, yläasennossa tai sitten kansi ylhäällä ja rengas alhaalla. Ihmettelenkin lähinnä sitä jäkätystä, että joku on jättänyt kannen/renkaan ns. väärään asentoon.
 
..Närhehän on niin, että rengas JA kansi on aina laskettava alas toimituksen jälkeen. Näyttää paljon siistimmältä. Se on sitä paitsi tasapuolista: sekä miesten että naisten on nostettava ylös ainakin jotain ennen pöntölle istumista.
Tuohan on ennenkaikkea se hygieeninen tapa. Muistan jostain lukeneeni, että vetäessä ne roiskeet lentävät yllättävänkin kauas - ja tuskin kovin montaa kiehtoo ajatus pissakakkaroiskeista hammasharjassa, joka on viattomana levännyt lavuaarin päällä. Eli molemmat kannet alas, kertarysäyksellä vaikka.

Edelleen ihmetyttää mikä näitä vanhoja äijiä täälä omassa puljussa vaivaa, kun eivät saa itseään kammettua niin pitkälle siihen pöntön päälle, että saisivat liruteltua heikommillakin paineilla ne kuset sinne pönttöön.. Sitten vaan tulee jotain epämääräistä lässytystä, kun siivoojakin on laittanut huomatukseksi piirroksen seinälle.
 
moby

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP(#42)

Kannattaa laittaa ohjesääntö vessan seinälle. Meillä duunissa on työntekijöitä monesta kulttuurista ja ongelmavessoihin on laitettu ohjeet miten Suomessa asioiden toivotaan toimivan. On kuulemma toiminut.

Ehkä teidän vanhoilla miehillä on niin isot pakit ja niin pienet pilit, ettei pysty tähtäämään näköedteiden vuoksi.
 
Viimeksi muokattu:

Remppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bayer04
...
Niin: raskaana olevat ovat ilmeisesti kaikkien riepoteltavissa olevaa yhteistä omaisuutta.
...
Miksi ihmiset tekee noin? Tai, suoraan sanottuna, miksi NAISET on tollasia susia toisilleen?
Arvailua vain, mutta kenties tämä voisi juontaa juurensa niiltä ajoilta, kun elettiin vähemmän urbaanissa yhteiskunnassa. Hedelmällisyys ja raskaaksi tulo lie ollut arvokas asia yhteisön säilymisen ja jatkuvuuden kannalta. Keskenmenot ja lapsikuolleisuus lienevät olleet yleisempiä kuin nykyään. Tällöin yksilön raskausaika on voinut olla yhteisen huolenpidon aihe, ei naisen "yksityistä omaisuutta".

Raskaaksi tuleminenhan on näkyvä hedelmällisyyden merkki ja jos oletetaan, että hedelmällisyys on arvokas asia, niin voisiko puhdas kateus selittää tuota muiden naisten käyttäytymistä?

Vielä miesten suhtautumisesta: joku viisas on esittänyt yleisesti hyväksytynkin teorian, että ihminen pyrkii luokittelemaan kaiken. Miesten etäinen, joskus jopa välinpitämätönkin suhtautuminen raskaana olevaan naiseen voisi siis johtua siitä, että nainen on raskausaikanaan vaikeasti luokiteltavissa oleva?
 
Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
Niin: raskaana olevat ovat ilmeisesti kaikkien riepoteltavissa olevaa yhteistä omaisuutta. Kaikki tietävät paremmin miten ollaan raskaana, mitä saa tehdä ja mitä ei, ja varsinkin miten tulevaa vauvaa sitten hoidetaan.

Voin ihan sivuhuomautuksena kertoa että raskaana oleminen ei ole aina äärimmäisen mukavaa, ja toisinaan kaipaisi ennemmin kannustavia kommentteja "sä teet asiat omalla tyylilläs ja varmasti hyvin" kuin vittuilua ja viisastelua siitä miten pitäisi / olisi pitänyt tehdä ja mikä kaikki on väärin ja omituisesti.
Miksi ihmiset tekee noin? Tai, suoraan sanottuna, miksi NAISET on tollasia susia toisilleen? Eipä oo yksikään mies tullut sanomaan että mä olisin väärin raskaana.
Mikset antaisi kommenttien mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos? Mitä sinun raskautesi ja tuleva lapsesi heille kuuluu ja juttuihin voikin suhtautua tällä asenteella. En voi uskoa naisten olevan erityisen pahantahtoisia - uteliaita kylläkin. Koska muille raskautesi ei ole maailman tärkein asia, niin älä ota kaikkia kommentteja ja omistasi poikkeavia mielipiteitä viisasteluna ja vittuiluna. Ihminen nyt vaan on luonteeltaan sellainen, että joka asiaan pitää saada sanoa sanansa.

Miehet eivät todennäköisesti tule kommentoimaan odotustasi sen takia, että heillä ei ole omakohtaista kokemusta raskaana olemisesta.

Kyllä sinä itse tiedät, mikä on sulle ja bambinollesi parhaaksi, joten relaa vaan ja anna muiden hölistä.
 
Tuli kateltua toi maikkarin Luukusta Lukaaliin - miten voi huonekaluista jne. saada kahen tonnin eestä tavaraa? Eli 40kpl 50kg mööpeliä, käsittämätöntä. Eikä siellä näkynyt mitään pianoja tai kivipöytiä tms..
 
Suosikkijoukkue
Semo tutti parrucchieri.
Ihmettelen miksi Roberto Mancini on saanut potkut koska Inter on voittanut 3 mestaruutta putkeen. Mahtaa olla kovan luokan valmentaja joka tulee tilalle? Todennäköisesti sellainen kenen kanssa Inter ei voita yhtään mitään.
 
Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK

Tähän voisin heittää vähän asian vierestä, että joskus vuonna 1988 (silloin oli EM-kisat), 12-vuotiaan, futiskentällä asuneen, Tombe76:n suurin esikuva jalkapallon puolelta oli Sampdorian, ja Italian maajoukkueen kärkipelaaja. Ei siis Gianluca Vialli, vaan Roberto Mancini. 206 maalia Serie-A:ssa (enemmän kuin Viallilla) kertoo, ettei Mancini ollut ihan turha jätkä pelaajanakaan.

Varmasti myös kohtuu hyvä koutsi? Siispä yhdyn myös ihmettelemään asiaa, vaikken sen tarkemmin miehen uraa nykyään ole seurannutkaan.
 
kissankarva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Mikset antaisi kommenttien mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos? Mitä sinun raskautesi ja tuleva lapsesi heille kuuluu ja juttuihin voikin suhtautua tällä asenteella...

Jep, suurimman osan ajasta mä pystynkin suhtautumaan asiaan juuri noin. Välillä vaan keittää yli ja pitää päästä purkamaan vitutus. Parempi varmaan avautua tänne kun vaikka pamauttaa äijää kotona kaulimella päähän? Sen syyhän se on että mä olen maha pystyssä, perkele.
 
JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
Tuli kateltua toi maikkarin Luukusta Lukaaliin - miten voi huonekaluista jne. saada kahen tonnin eestä tavaraa? Eli 40kpl 50kg mööpeliä, käsittämätöntä. Eikä siellä näkynyt mitään pianoja tai kivipöytiä tms..
No jos ostaa pelastusarmeijalta niin silloin ehkä saa 40 huonekalua 2000 eurolla.

Sohva yksistään maksaa jo tonnin, ja kaikki hiukankin laadukkaammat / hienommat huonekalut maksaa about satasen / kpl. En nähnyt ko. ohjelmaa, mutta jos 2000 eurolla on saatu paljon huonekaluja, niin kyllä se mun mielestä on jopa melkoisen halpaa.
 
Ei, nyt ei puhuta 2000 eurosta vaan 2000 kilosta. Kun siis pointtina siinä on se, että perhe kantaa talosta niin paljon roinaa pihalle, kun viidessä tunnissa ehtii - läjä punnitaan ja sen mukaan tulee remonttipbudjetti. Niin niistä huonekaluista ym. tuli yli 2000kg. Ja sitä ihmettelin.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
En nähnyt ko. ohjelmaa...

No et vissiin. Taidettiin puhua kahdesta tuhannesta kilosta jäte/kierrätyshuonekaluja. Aika kivasti tosiaan painoa kuormalle tuli, 2400kg tai jotain, mahtoikohan olla jopa ohjelman ennätys? Eikä tainnut tiiliäkään olla kuormassa.

edit: Provencher
 
JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
Ei, nyt ei puhuta 2000 eurosta vaan 2000 kilosta. Kun siis pointtina siinä on se, että perhe kantaa talosta niin paljon roinaa pihalle, kun viidessä tunnissa ehtii - läjä punnitaan ja sen mukaan tulee remonttipbudjetti. Niin niistä huonekaluista ym. tuli yli 2000kg. Ja sitä ihmettelin.
Helppohan se on jos kantaa esim vesisängyn täynnä ulos :D

T: Ohjelman konsepti hiukan haussa :D
 
olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Hämmästyttävää, kuinka voivat jotkut pystyä elämään ihan eristyksissä muusta maailmasta. Onnistuu ainakin Amazonin viidakossa näköjään: Uncontacted tribe photographed near Brazil-Peru border. Pitäkööt paratiisinsa ja muut pysyköön poissa.

Samaa uutista ihmettelin... Väkisinkin skeptisyys hiipii mieleen tuota lukiessa. Aika hyvin järjestetty huijaus tosin, jos jollain on tässä rahat pelissä :)
 
repe_joke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim
Muistelisin nähneeni dokumentin noista sademetsissä elävistä heimoista. Sen mukaan niitä siellä olisi useita, ja jotkut eivät siedä nykyihmisiä lähellään ollenkaan, olivat kuulemma tappaneet useammankin kuvaajan. Sitä en muista kerrottiinko tässä dokumentissa sitä, kuinka tietoisia nämä heimot ovat nykymaailmasta. Jonkunlaista suojeluakin noiden suhteen taidettiin harrastaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös