Äläkäähän nyt...
Mulla on hauska muisto naisjääkiekosta, kun aikoinani opiskelin eräässä pikkukaupungissa Pohjoisessa. Siellä oli kasattu naiskiekkojoukkue enimmäkseen talousalueen suurimman kaupungin naisjääpalloilijoista. Molemmissa lajeissa mukana olleena minulle kävi nopeasti selväksi valmentajan haasteet saada nuo sinänsä taitavasti luistelevat ja kohtuullisesti mailaakin käsittelevät jääpalloilijat pelaamaan kiekkoa.
Kävin katsomassa tuon joukkueen kotipelit aina, kun olin paikkakunnalla, jo ihan pelaajien taustasta johtuvan erityisen mielenkiinnon vuoksi. Valmentaja-parka oli alkuun aivan epätoivoinen jääpalloilijoiden tavasta hakea vauhtia aina uudestaan ja uudestaan omalta alueelta, jos tilaa mennä päätyyn ei löytynyt.
Jääpallossa tyypillinen jätönjätönjättö täydessä vauhdissa eri suuntiin luistelevien välillä näytti kylllä aika koomiselta, kun kiekon ylöstuoja jätti kiekon kaverille, joka oli menossa täysiä omaa maaliaan kohti ja kävi hakemassa vauhtia maalin takaa sirklaamalla, kunnes jätti taas kiekon vastakkaiseen suuntaan menevälle kaverille keskialueen jälkeen, kun tilaa ei muka ollut - voi, valmentaja-parka...
Toisaalta, eipä siinä kyllä vastustajakaan päässyt juuri kiekkoon käsiksi, kun nuo pikakiiturit pyörittivät peliä vauhdikkaasti, vaikkakin tehottomasti.