Ihmettelen pelikieltoa, josta vasta vapauduin. Tai siis en varsinaisesti itse pelikieltoa, kyllähän minä sen ansaitsin. Ei ole oikea paikka sanoa mitä ihmisestä oikeasti ajattelee, kun hän on juuri kuollut. Lähinnä ihmettelen monen muun kirjoittajan reaktiota tapahtuneeseen. Minut tuomittiin kusipääksi (ainakin osin aiheesta) ja Ruonansuu julistettiin neroksi (tätä ihmettelen). Jos olisin vaikkapa kuukautta aikaisemmin kirjoittanut, että ei se Jope nyt kummoinen koomikko ole ja hyvä vaan, että ei ole paljoa viime aikoina telkkarissa näkynyt, niin aika moni olisi varmasti ollut samaa mieltä. Harva olisi väittänyt vastaan. Vaan annas kun meni kuolemaan, niin heti syvät rivit syttyivätkin rakastamaan miehen tuotantoa. Kuolema tekee taiteilijan, näköjään. Ja rehellisyydestä sakotetaan. Sanon jo nyt, että mielestäni vaikkapa Pirkka-Pekka Petelius on aina ollut helevetin keskinkertainen koomikko. Nyt sen saa varmaan sanoa, kun mies vielä elää. Sitten, kun ukko kuolee niin ei saa sanoa. RIP-kansa ja yllättävästi esiin puhjennut fanilauma lynkkaa jos sanoo.