Rekku ja Pembrokehan olisivat jääneet, mutta muu bändi harasi vastaan ilmeisesti lähinnä perhesyistä.
Ronnielle sitten vähän ajan päästä diagnosoitiin se diabetes. Jokohan vaikutti tuolloin, alitajuisesti?
Ihan liian vähälle huomiolle jäänyt kundi, Ronnie Österberg. Yksi parhaista rumpaleista Suomessa ikinä. Ei soita liikaa, ei ole mikään samikuoppamäki eikä erkinharju, mutta soittaa just sen mitä tarvitaan. Mie olen kuuntelijana jotenkin laulaja- ja kitaristiorientoitunut, mutta Ronnien soitto on jotain minkä huomaa. Ja välillä ei edes huomaa, se on niin oleellinen osa musiikkia.
Juuri tämän verran se Mikko Meriläisen sinänsä loistava Wigwam-historiikki kertoo. Ehkä pitää ymmärtää se, että aika oli toinen. Nykyään tajuttaisiin, että et voi breikata, jos et ole tapahtumien keskipisteessä, silloin se ei ollut niin selvää. Jim nyt brittinä olisi jäänyt heittämällä Lontoon humuun, ja nuorena miehenä Rekkukin tajusi, mutta ei sitten vissiin muut.
Ronniellahan oli tosi paha diabetes, hän käsittääkseni pelkäsi sokeutuvansa ja osittain sen takia veti itsensä jojoon. Vaikka olihan siinä muutakin, esimerkiksi masennusta ja taloushuolia. Täytyy sanoa että on valtava onni, että näitä sairauksia pystytään hoitamaan nykyään ihan toisella tavalla. Mutta Ronniesta rumpalina täysin samaa mieltä. Todella tyylikäs rumpali, hallitsi jazz-vaikutteet ja oli tarvittaessa tosi hienovarainen, mutta osasi myös mättää kunnolla, jos sitä tarvittiin. Parhaita suomalaisia rumpaleita ikinä. Ei mikään millisekunnin tarkka kone, mutta soitossa kuuluu aina fiilis, sydän ja eläytyminen. Ja se on paljon enemmän.
Mutta muusikkona Ronnie oli vielä enemmän. Ronnie oli tietyllä tavalla Wigwamin sydän koko ajan, paljon enemmän kuin pelkkä rumpali. Vähän samanlainen kuin Ian Paice Deep Purplessa. Se bändin sydän, koossapitävä voima, luottojätkä. Ronnietahan revittiin kaikkialle, hänestä yritettiin tehdä 60-luvun lopulla myös levylaulajaa ja poppistaraa, koska Ronnie oli hyvännäköinen, mutta se ei ollut Ronnien juttu. Se oli tuo kaikki edellä mainittu. Ronnie ei ollut sooloilija, hän oli nimenomaan joukkuepelaaja.
Hieno mies. Eikö muuten Jatkiksessa ole Wigwam-ketjua? Siellä voisi olla paljon puhuttavaa. Yksi kiehtovimpia suomalaisia bändejä ikinä, loistava bändi ja mielenkiintoinen tarina.
Ja jos miettii tuota Wigwamin kokoonpanoa, jossa oli Ronnie, Jim, Gutsi ja Pekka Pohjola, niin onko missään suomalaisessa bändissä ollut noin kovaa kokoonpanoa? Ehkä vain silloin, kun Rekku tuli tuohon vielä lisäksi.