Päivää kaikki metsurit! Otsikon mukaisesti, mitä on ihmeellisintä/sairainta jonka olette nähneet elämässänne?
Joskus 2000-luvun alussa oli kesäinen viikonloppu Helsingissä, tarkemmin ottaen Kalliossa. Olut maistoi ja sitä tulikin juotua runsaasti. Puistokaljassa ollessamme muutamien kavereiden kanssa, ehkä siinä 11-12 aikaan illalla ilmestyi kuin tyhjästä kaksi kunnon deekua yhden valtavan IKEA:n kassin kanssa. Kassi oli täynnä kaljaa 0,33l pulloissa. Kaksikon nimet olivat Pate (?) sekä Chrisu.
Pate oli perinteinen Suomalainen Alkoholisoitu Mies. Katkera kun mikä. Pate tykkäsi ravihevosista eikä hymyillyt kertaakaan ~2 tunnin aikana. Chrisu oli puhelias suomenruotsalainen jolta puuttui kaksi etuhammasta.
No, puistossa tuli kylmä ja kävi ilmi että joko Pate tai Chrisu asui kämpässä Vaasankadulla, johon oli matkaa vain pari sataa metriä. Jatkoista tuli siis jatkojen jatkot.
Saavuimme kämppään joskus kahden aikaan yöllä, kämppä oli pieni yksiö, ehkä noin 25m2. Kämppä oli likaisin ja kuvottavin mesta jonka olen ikinä nähnyt. Se oli surrealistista, ihan kuin olisi astunut johonkin elokuvan sisään. Vitun Likaisessa Sängyssä makasi sammunut naapuri, yhden tuolin päällä oli päällä oleva ehkä 16-tuumainen mustavalko-putkitelevisio. Siinäpä se, paitsi että tyhjiä tai puolityhjiä olutpulloja oli KAIKKIALLA. Siis ihan kaikkialla!! Niitä oli sadoittain! Kämpässä ei pystynyt ottamaan askelta mihinkään suuntaan kaatamatta jonkun pullon mahdollisine sisältöineen. Kaikissa hyllyköissä tms väleissä oli pulloja.
Join yhden oluen siellä ja poistuin. Chrisua näin kerran uudestaan muutaman vuoden tämän jälkeen, nykyään hän on kuollut.