Mainos

Hyvät ja huonot uutiset

  • 105 797
  • 325

tiuke

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Makunsa kaikilla. Minusta tässä ohjelmassa on loistavia huumori-ihmisiä. Kaikki ei ole mitään koomikkoja, mutta huumonrintajua näyttää riittävän. Jos Pirjo Heikkilä on tämän ketjun heikoin lenkki, niin sanoisin ohjelmaa loistavaksi. Hänen stand-up-keikalleen olen kerran päässyt ja tykkään kyllä hänenkin huumorista. Jokaisen ohjelman jäsenen huumori toimii minulla, eli ei ole herne nenässä kenenkään jäsenen takia. Se kai se lähtökohta nykyään näissä on.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Päätäni pyöritellen olen seurannut tätä ohjelmaa, joka on ollut todella piristävä uutuus kaavoihinsa kangistuneeseen Uutisvuotoon verrattuna. Ihailua herättää erityisesti vaativa konsepti, ohjelman kesto ja keskustelijoiden määrä asettavat hurjan standardin sille miten hommaa viedään eteenpäin. Itseäni miellyttää myös, että monet käsittelyssä olevista uutisista ovat "löytöjä", eivät niinkään päivänpolttavia aiheita jotka mutustellaan muutenkin mediassa äkkiä loppuun.

Esiintyjät ovat oikeastaan kaikki jees, mutta erityisesti pidän Tuomas Kyrön ja Miika Nousiaisen kaksikosta. Välillä olen miettinyt ovatko miehet liiankin samanlaisia, mutta toisaalta ohjelman hyvyys saattaa piillä juuri siinä ettei yhteisiä huumorin aiheita tarvitse hakemalla hakea.

Saa nähdä kauanko ohjelman hehku kestää, riittääkö terä, ja mielenkiintoiset vieraat, löytyykö Suomesta kykyjä tällaisen ohjelman pyörittämiseen.
 

VT

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sen sijaan naisjäsen Pirjo Heikkilä on oikeasti huono. Hänen tilalleen ottaisin milloin tahansa esimerkiksi Katja Ståhlin, jonka läpänheittoa on voinut seurata vuosien varrella milloin missäkin.
Katja Ståhl on yksi rasittavimmista tv-kasvoista ikinä eikä hän ole edes hauska, vaikka näin toki kuvittelee. Myöhäisteini-ikäisen kiukunpuuskat kruunaavat kokonaisuuden.

Pirjo Heikkilän kuivakka ja itseironinen tyyli sen sijaan uppoaa täysillä ja onhan Mikko Kuustonen todella hauska. Ja Kuustosen musiikille ja iälle kuittailu toimii aina. Tuomas Kyrökin toistaa usein itseään Sarajevon olympialaisineen 1984 ja mustavalkotelkkareineen, mutta silti Kyrön nostalgiatripit ovat lähes parasta koko ohjelmassa. Muutenkin Kyröllä usein osuvimmat jutut. Nousiaisella on oma, jännä tyyli. Ei mikään kuoliaaksinaurattaja, mutta välillä todella yllättäviä ja loistavia hakuja. Hyppönen loistava juontaja ja hakkaa axlsmithit ym turhakkeet satanolla. Erinomainen porukka, erinomainen kokonaisuus.
 

Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Loistava ohjelma.

Seuraan paljon ajankohtaisia aiheita mediasta joten tälläinen formaatti on hyvää viihdettä. Olen seurannut Uutisvuotoa useita vuosia ja kaiken kertoo se että viimeisen kuukauden aikana yllättäen on jäänyt Uutisvuodot väliin.

Uutisvuoto oli parhaimmillaan silloin 10 vuotta sitten kun Tabermann ja Tervo olivat hyvässä terässä. Aika on ajanut ohjelman ja formaatin ohi, kaikkeen kyllästyy.

Nyt on Hyvien ja Huonojen Uutisten aika, eiköhän tätä jaksa seurailla useamman vuoden tyytyväisenä.


_
 

turo-urpo

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Happee
Kyllähän tätä on tullu kaikki jaksot katsottua ruutu.fi:stä. Uutisvuotoakin seuraan ihan entiseen malliin vaikka kyllähän HJHU keskimäärin parempaa viihdettä onkin. Molemmissa on hyvät ja vähemmän hyvät hetkensä.

Täältä päin katsottuna oikea puoli on kyllä mainio "ennen oli kaikki paremmin" ja perus negatiivisella asenteellaan. Aina kun tulee tyyliin lounasdisko tai muita liialliseen positiivisuuteen liittyviä uutisia, niin alkaa jo valmiiksi naurattamaan Nousiaisen ja varsinkin Kyrön kommentit vaikkei ne ole kerenneet vielä suutaan avaamaan.

Kuustonenkin on hyvä naurun kohde ja kyllä sen jututkin yleensä naurattaa. Ainut ärsyttävä piirre on omille jutuille liiallinen repeily ja muutenkin Mikon hihittely tulee vähän turhan voimakkaasti juttujen päälle. Pirjon jutut vaihtelee, mutta kyllä niillekkin tulee välillä naurettua, vaikka useesti kyllä aiheuttavat myötähäpeääkin.

Hyppönen on tuomarina loistava ja hieno homma, että palasi vuosien tauon jälkeen taas tv-ruutuun. Hyvä ohjelma kaiken kaikkiaan ja aion jatkossakin katsoa. Vierailijoiden taso on vaihdellut, mutta se ei loppupeleissä niin suuressa roolissa ole, paitsi Leif Segerstamin sekoiluja kuunnellessa. Onhan se vähän vaivaannuttavaa kun parta suu käyttää 5 minuuttia ohjelma-ajasta joihinkin eri sävelkorkeuksien demostroimiseen tai vastaavaan.
 

TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Itsekin olen monen muun tavoin todella tykästynyt tähän ohjelmaan. Ja kuten on moneen kertaan todettu, niin tässä ovat henkilövalinnat menneet aikalailla nappiin.

Kuustonen on itselleni ollut suurin positiivinen yllättäjä. En nyt kauheasti ole hänen uraansa seuraillutkaan, mutta jotenkin tuo tyyli tässä ohjelmassa on iskenyt minuun.
Heikkilä oli mielestäni pari ekaa jaksoa vähän pienemmässä osassa (varmaan osin leikkauksesta johtuen), mutta on ehdottomasti parantanut koko ajan.
Kyrö on kuitenkin oma suosikkini. Kirjoittamiaan kirjoja en ole (vielä) lukenut, mutta täytynee ottaa listalle.

Ehkä parasta tuossa kokoonpanossa on kuitenkin se, että vieraan rooli ei tosiaan ole välttämättä niin merkittävä. Vaikka vieras olisi joku tuppisuu, niin muu porukka pystyy kuitenkin pitämään homman vauhdissa. Sitten taas hyvä vieras pystyy ottamaan isoa roolia. Tosin se Segerstam oli aika vaikea kun puhe, jota tuli tauotta, päätyi aina lopulta musiikkiin.
Lisäksi kaikki vakiojäsenet pystyvät nauramaan itselleen ja sellaista kevyttä kuittailua lentelee joka suuntaan. Toisaalta tässä voi piillä riskikin eli jos jatkuvasti piruillaan Kuustosen musiikille tai iälle, niin kaipa siihen kyllästyy.Mutta nyt ei ainakaan ole merkkejä siitä että tämä putoaisi pois omalta suosikkilistaltani.
 

Nurmos_888

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Blackhawks, Ducks
Peter Nymanin ja Tommy Tabermanin jätettyä Uutisvuodon, sarjan seuraaminen on jäänyt vähemmälle. HHU on kuitenkin korvannut sen mainiosti, vaikka juttujen taso ei mielestäni ole vielä lähelläkään Uutisvuodon original trioa.

Itse diggailen eniten Pirjo Heikkilästä. Hän teki vaikutuksen YleLeaksissa. Jotenkin vaan hänen lakoninen ja ironinen tyylinsä iskee ihan täysillä, vaikkakin viime jaksot ovat olleet ehkä vähän vaisuja häneltä. Tuomas Kyrö on ehkä porukan oivaltavin, ja kuten joku tuossa edellä mainitsikin, Kyrön "nostalgiahetket" ovat tosiaan hykerryttäviä. Hyppönen on ollut studioisäntänä ja besserwisserinä vallan mainio.

Ohjelman ainut selkeä heikko lenkki on Kuustosen Mikko. Ajoittain suorastaan v*tuttaa miehen jatkuva hirnunta joka jutulle. Välillä tulee hyviäkin juttuja (jotain keikkamuisteluja Ylivieskasta?), mutta päällimmäiset fiilikset kaverista ovat melko negatiivisia... Miehen musiikilla saattaa olla jotain lisävaikutusta ärsyyntymiseeni.
 

MikGo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Leijonat
Loistava ohjelma! Nuo vakiokilpailijat ovat hyvä sekoitus erilaista huumoria. Pakkohan tämä on joka keskiviikko katsoa.
 

ernestipotsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mun mielestä tässä ei varsinaisesti heikkoja lenkkejä ole (vrt. esim baba lybeck).

Jos jotain vertailua vakiotyyppien kanssa haluaa tehdä, niin parhaimmasta huonoimpaan:

Kyrö
Heikkilä
Hyppönen
Kuustonen
Nousiainen


Vieraat ovat olleet myös ihan ok, mutta usein melko tylsiä. Siinä mielessä onnistunut formaatti että Uutisvuotoon verrattuna vieraat ovat vähemmän äänessä. Toki parhaimmillaan UV:ssa hyvät vieraat nostavat ohjelman tason kattoon, mutta yleensä siellä on joku tylsä ex-demari tai joku mukahauska radiotoimittaja häpäisemässä itseään. Sama pätee tosin myös HUU:n vieraslistaan.
HUU:n vieraista olen pitänyt Segerstamista, Riihilahdesta ja siitä murrerunoilijasta. Vähän erilaisia näkökulmia asioihin.
 

VT

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
HUU:n vieraista olen pitänyt Segerstamista, Riihilahdesta ja siitä murrerunoilijasta. Vähän erilaisia näkökulmia asioihin.
Riihilahti on mielestäni ollut toistaiseksi paras vieras. Myös Hynynen oli erittäin hyvä. Suurinta myötähäpeää on aiheuttanut Maija Vilkkumaa typerine mielipiteineen ja huonoine juttuineen. Samaa on odotettavissa huomenna, kun vieraaksi tulee äärimmäisen rasittava Elastinen äärimmäisen rasittavan virneensä kanssa. Suurin jännitysmomentti liittyy siihen, kuinka monta kertaa Elastinen muistaa mainita olleensa mukana kaikessa merkittävässä, mitä Suomen hiphop-skenessä on tapahtunut.
 

Kihaus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Flyers
Tulipas kiusallinen olo, kun katseli sitä Elastisen tonnin seteli -ilmettä läpi ohjelman. Ei oikein pystynyt nauttimaan vakiokokoonpanonkaan jutuista, kun vieras ei ollut lainkaan messissä. Mua ei siis edes häiritse niin se, että vieras ei ole kykeneväinen osallistumaan siihen läpänheittoon, mutta voisi nyt edes kehonkielellä yrittää luoda illuusiota siitä, että kyllä täällä viihtyy. Mikko Kuustostahan jaksaa katsella nimenomaan siitä syystä, että sillä sentään näyttää olevan hauskaa.
 

Melko Huono

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Useita vuosia tullut seurattua uutisvuotoa ja pari vuotta odottanut ja toivonut sille jonkinlaista haastajaa. Hyvät ja huonot uutiset kun alkoi niin ekasta jaksosta tajusin, että tässä se nyt on.
Ollut loistavaa viihdettä pääsääntöisesti.
Ainoa asia joka minua on tässä häirinnyt, on se kun puhuvat liikaa toistensa päälle. Varmasti on jäänyt tuon takia jokunen hyvä läppä kuulematta.
Mutta eipä mitään, hyvä kevennys keskellä viikkoa.
 

fiftyeight

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iddrott Förskott Puukädet
Useita vuosia tullut seurattua uutisvuotoa ja pari vuotta odottanut ja toivonut sille jonkinlaista haastajaa.
- - -

Eilen juuri mainostauolla puhuimme tuosta, että onko HHU vaihtoehto tai haastaja UV:lle. Mielestäni ei ole kumpaakaan.

Ainoat yhtäläisyydet ovat uutiset ja julkkikset. UV:ssa muka kilpaillaan uutisiin liittyvistä tiedoista, ja HHU:ssa vain puhutaan mitä mieltä ollaan kulloinkin aiheena olevasta uutisesta ja verrataan sitä kansan mielipiteisiin.

Molemmissa ohjelmissa on hyvät ja huonot puolensa. UV:n kompakti puolen tunnin mitta on aika sopiva; ilman mainoksia pidempi saattaisi jo puuduttaa. HHU:n mainoskatkot antavat tilaa sitten töllön ääressä ja mahdollisuuksia jutella aiheista.

HHU:n kombo on aika hyvä, nyt kun Kuustosen vääntelyyn ja kiemurteluun on jo tottunut. Kuivan englantilaishuumorin ystävälle sekä Heikkilä että Kyrö sopivat hyvin ja tämä Nousiainen on minulle uusi tuttavuus ruudun kautta, mutta positiivinen ylläri.

Vieraat ovat sitten vieraita, en yleensä odota heiltä paljoakaan mutta ihan ok ovat kärryillä olleet.
 

Melko Huono

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Fiftyeight: näin eritavalla näitä asioita voi nähdä ja sehän ei ole keltään pois. Tuosta ohjelmien kestostakin olen juuri päinvastaista mieltä. UV saisi ehdottomasti kestää sen tunnin per kerta ja HHU taas voisi vähentää noita mainoskatkoja mielellään yhteen.
Nousiaisesta mennään samalla linjalla, uusi ja positiivinen tuttavuus. Tuo kokoonpano on kyllä muutenkin varsin onnistunut.
 
Hyvät ja huonot uutiset saa joka kerta hymyn huulille, mitä harva ohjelma tekee. Uutisvuodossa on vain yksi oikeasti todella hauska mies, Jari Tervo. Sitä aina toivookin, että ne muut pitäisi turpansa kiinni mahdollisimman paljon.

Hyvät ja huonot uutiset on toista maata. Vakioraati on erinomainen ja synergia toimii. Tuomas Kyrökin on paljon hauskempi televisiossa kuin kirjoissa.

Twelve points.
 

J-Ko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Täältä yksi ääni tykkäämisen puolesta!
Pitkästä aikaa on telkkarissa ohjelma, jota odottaa ja josta pitää huolen ettei jää katsomatta.
Monen muun tavoin pidän tästä "oikeistosta", eli Kyröstä ja Nousiaisesta. Nousiainen harmaana demarina välillä yllättää, ja osaa myös tuuletella omille jutuilleen. Viimeisimpänä esimerkkinä tämä Santa Claustrofobia.
Harvoin tulee naurettua ääneen, mutta tämä ohjelma saa aikaan naurunpurskahduksia useampia kertoja tunnin aikana.

En tiedä onko ohjelman tuotanto katkolla joskus tulevaisuudessa, mutta toivon että jatkavat ja ainakin hetken vielä pysyisi muuttumaton kokoonpano.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Olen alkanut tykätä Nousiaisen alkuun vähän vaivaannuttaneesta tyylistä tässä viime viikon aikana. Katselin väliin jääneitä pätkiä netistä ja tyyli on alkanut purra. Toissapäivänäkin se yläastedementikkojen kuvailu oli aika hyvä.
 
Jos katsoi ensimmäisen taikka noin neljännen jakson, niin pettyi melko varmana ja sille siunaan tuumani.
Semikiinnostuneena odotin ohjelman alkamista, katsoin pari jaksoa, totesin että heikkoa, kovin heikkoa on. Sattumoisin olin samalla viikolla katsellut/kuunnellut erityisen paljon pätkiä erilaisista uutisvuodoista, yleleakseista, pyöreistä pöydistä, pressiklubeista jne, ja ihmettelin kun kaikissa kerrottiin samoja vitsejä.

Männäviikolla sitten katsoin jonkun uudemman jakson tämän ketjun aiheena olevaa ohjelmaa ja hyvähän se oli. Piti ihan nauraa. Nytpä on sitten hyvä ohjelma seurattavaksi.

Miika Nousiainen vaikuttaa olevan uusi tv-kasvo monille. Minä tutustuin häneen ruutukasvona vuonna 2008 MTV3:n Hyvät naiset ja herrat-ohjelmassa, joka oli humoristinen ja jota Nousiainen juonsi työtovereinaan ainakin Jaakko Saariluoma, Ilari Johansson, Mari Perankoski ja joku toinen nainen. Nousiaisen huumori uppoaa minuun kuin veitsi Oivariiniin.
 

fiftyeight

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iddrott Förskott Puukädet
- - -
Miika Nousiainen vaikuttaa olevan uusi tv-kasvo monille. Minä tutustuin häneen ruutukasvona vuonna 2008 MTV3:n Hyvät naiset ja herrat-ohjelmassa, joka oli humoristinen ja jota Nousiainen juonsi työtovereinaan ainakin Jaakko Saariluoma, Ilari Johansson, Mari Perankoski ja joku toinen nainen. Nousiaisen huumori uppoaa minuun kuin veitsi Oivariiniin.

Muistan kyllä tuolta ajalta Nousiaisen olemassaolon. Mutta silloin ei kaveri säväyttänyt minua, toisin kuin nyt. Hän on saanut hyvän otteen juuri tähän formaattiin. Vaikka tämäkin on tietysti käsikirjoitettu, niin muoto on rennompi ja hänelläkin on aikaa sanoa asiat omalla tavallaan, eikä juuri käsikirjoituksen laatijan ajatuksella.
 
Onkohan jostain nähtävillä aiempia jaksoja? Nelosen/ruutu.fi -sivuilla on vain vissiin viisi edellistä jaksoa. Olisi mukava nähdä niitä aiempiakin, näin myöhäisheränneenä.
 

pettter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Muutamaa jaksoa olen nähnyt, mutta ainakaan mitenkään erityisemmin en ole innostunut. Jotenkin hieman nörttimäinen ohjelma, tai sitten se johtuu vaan siitä Kyröstä, joka on kyllä yhdessä Enbusken, Hynysen ja Holopaisen kanssa Suomen nörttimäisimmät julkkikset.
 

Buddha

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyhjäntoimittajan sijaisnäyttelijä Nybondas.
Ilman Kyröähän tuo olisi tavattoman nolon näköistä. Kyrönkin ongelmana on, että ulosanti ei ole ihan Tervon tasoista, vaikka äly yhtä hyvin leikkaakin. Kuustosesta en viitsi sanoa mitään, enkä siitä toisesta, jonka nimi ei ole jäänyt mieleen.

Kyrö kannattelee ohjelmaa, vaikka tämä jobi tulisi olla Hyppösellä, mutta Hyppösestä ei vain ole siihen hommaan.
Kuustonen sopii yllättävän hyvin tähän, vaikka onkin kaksinaamainen uskovainen, joka leikkii välillä jotain ihan muuta. Ja Kuustonen kestää yllättävän hyvin suoran ja epäsuoran vittuilun muilta. Lähinnä Kyröltä.

Siltä sutturalta tulee ihan hyvää settiä välillä. Ei ole mitään pinnallista mukahauskuuttelua.

Hyppöstä ja sitä yhtä, jonka nimeä en minäkään muista ei ohjelma tule kaipaamaan. Mikäli siis joskus siitä poistuvat. Uutisvuoto kuoli Tabermanin mukana ja siihen, kun Peter lähti.
 

Melko Huono

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hieman aihetta sivuten Kyröstä.
Oli äsken maikkarin huomenta suomen vieraana niin hyviä sutkauksia heitti siinäkin.
Esim. Joku katsoja ihmetteli Tuomaksen tuotteliaisuutta, tyyliin että tuntuu siltä, että Tuomakseen törmää nykyään jokapuolella. Kyrö -"no toivottavasti ei moottoritiellä kuitenkaan".
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Kyrö kannattelee ohjelmaa, vaikka tämä jobi tulisi olla Hyppösellä, mutta Hyppösestä ei vain ole siihen hommaan.
Kuustonen sopii yllättävän hyvin tähän, vaikka onkin kaksinaamainen uskovainen, joka leikkii välillä jotain ihan muuta. Ja Kuustonen kestää yllättävän hyvin suoran ja epäsuoran vittuilun muilta. Lähinnä Kyröltä.

Siltä sutturalta tulee ihan hyvää settiä välillä. Ei ole mitään pinnallista mukahauskuuttelua.

Hyppöstä ja sitä yhtä, jonka nimeä en minäkään muista ei ohjelma tule kaipaamaan. Mikäli siis joskus siitä poistuvat. Uutisvuoto kuoli Tabermanin mukana ja siihen, kun Peter lähti.

Ei kai Hyppösen tuomarina kuulukaan ottaa liian suurta roolia tuossa, vaan olla suurin piirtein tuollainen kuin on. Mun mielestä toimii ihan hyvin.

Lauantaina tuli taas todistettua, kuinka riippuvainen Uutisvuoto on vieraista. Ja samalla se, että HHU on tällä kokoonpanolla parasta viihdettä ilmaiskanavilla tällä hetkellä.
 

Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Lauantaina tuli taas todistettua, kuinka riippuvainen Uutisvuoto on vieraista. Ja samalla se, että HHU on tällä kokoonpanolla parasta viihdettä ilmaiskanavilla tällä hetkellä.

Tämän HHU formaatin hyviin puoliin kuuluu 4 vakionaamaa + 1 vieras vastaan Uutisvuodon 2 vakio + 2 vierasta. Tuosta on helppo laskea kuinka suuri todennäköisyys on ohjelmalla onnistua.

Uutisvuoto vaatii kaksi timantin kovaa kapteenia niin kuin oli Tabermannin aikana jotta ohjelma ottaa kunnolla tuulta purjeisiin eikä ole Tervon yksin puhelu. Tervo pitää nykyään itseään selvästi "kokeneempana hauskuuttajana" ja silloin ei synny Saanilan kanssa sellaista tasavertaista vinoilua juuri ollenkaan. Korkeintaan kiusallista päälle puhumista.

Kukaan HHU vakioista ei ole lähelläkään Tervon ja Tabermannin tasoa vaikka itse ohjelma on toimivampi kuin nykyinen Uutisvuoto joten formaatti on tässä edukseen kun puhevuoroja jaellaan tasapuolisesti jolloin naamaan ei ehdi kyllästyä eikä vieraaseen.


_
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös