Mainos

Hyvät ja huonot selostajat

  • 616 784
  • 1 581
Suosikkijoukkue
HIFK
Petri Vehasen haamupelastus
Linkki vie Youtubeen.

Siinä oikeastaan täydellinen esimerkki tuosta @Isäntä n laittamasta viestistä.

Joskus täytyy kyllä ihmtellä, että miten Mertaranta ei huomaa esimerkiksi jäähyjä, vaikka on hallissa paikan päällä. Joskus saattaa kiekko tippua jo jäähän ja ylivoima pyörimään noin minuutti sen jälkeen, kun ukko on jo istunut penkillä ja sitten tulee "Ei, kyllä siitä jäähy tulee. Nyt täytyy kestää tämä alivoima"
 
scholl

Jäsen
Toki Mertarannan haukkuminen on ollut junttimaista jo vuosikymmenen, mutta itseäni kyllä Anterossa häiritsee eniten lähes tamimainen kykenemättömyys omien virheidensä myöntämiseen. Tässäkin turnauksessa on esimerkiksi tullut pari kertaa tilanne, jossa on luullut Rantasta Teräväiseksi ja kertonut selostuksessa Teräväisen olevan kiekossa. Sitten Anterolle valkenee, että kyseessä onkin Rantanen. Kun Rantanen sitten syöttää Granlundille selostus menee suurinpiirtein, että "Teräväinen kierrättää kiekon Rantasen kautta Granlundille". Ottamatta kantaa sen enempää siihen, kuinka pihalla Saukkonen on selostuksissaan, hän sentään on pihalla ihan rehellisesti. Eivät he kumpikaan jääkiekosta ymmärrä kuin auttavasti, mutta vähemmän ne Saukkosen jorinat loppujen lopuksi tuntuvat minua häiritsevän.

86 ja 96 näyttävät kyllä aika samalta, jos se paita on vähän rytyssä. Itseänikin on vähän välillä harmittanut se, että samassa yv:ssäkin voi olla jampat, joilla on noin samannäköiset pelinumerot.
 
Isäntä

Näyttävät kyllä, vaikka eivät niiden paitojen kantajat kentällä kovin samalta näytäkään. Mutta ymmärrän kyllä, että ne menevät sekaisin. Sitä en sen sijaan ymmärrä, miksi selostaja ei voi myöntää katsoneensa väärin, vaan selostaa ikään kuin kentällä olisivat molemmat pelaajat.
 
Jusupov

Jäsen
Suosikkijoukkue
NE Patriots, Jokerit ja Tampa Bay Lightning
Saukkonen ja Mertsi on ollut hyviä selostajia 90-luvulla. Harmi siitä alkaa olla kohta 20 vuotta eikä kehitystä ole tullut. Itse olen katsonut pelit Ruotsiksi vaikka ymmärys siihen kieleen on aika lähellä nollaa. Sais maikkari kokeilla uskaltaa vaihtaa jo uusiin. Ihan oikeasti. Ei se mikää helppo ammatti varmasti ole mutta silti
 
makeyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ritarin inhoajat voivat huokaista helpotuksesta. Ritari ei selosta ensi kaudella liigaa televisiossa.
Saa nähdä tuleeko ikävä vielä ennen pitkää :)
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ritarin inhoajat voivat huokaista helpotuksesta. Ritari ei selosta ensi kaudella liigaa televisiossa.
Saa nähdä tuleeko ikävä vielä ennen pitkää :)
Voi hyvin olla että tuleekin vielä ikävä. Riippuu toki aivan, että millaisella selostajalla Ritarin jättämä aukko sitten paikataan. Uudistuminen aika ajoin on toki tervetullutta, mutta kun runkosarjassa tahkotaan ties kuinka montaa ottelua päällekkäin samana päivänä ja jokaiseen peliin pitäisi selostaja löytyä niin pian käy niin, että huomataan ettei niitä ammattitaitoisia selostajia ihan puissa kasvakaan.

Mulla ainakin tuli jo nyt vähän Ritaria ikävä vaikken hänen suurimpiin faneihinsa lukeudukaan. Värikäs selostaja, joka herätti monenlaisia tunteita niin puolesta kuin vastaan ja tajusi sentään jotain itse pelistäkin.
 
Blackened

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Penguins
Kyllä tää Mertaranta on kieltämättä huono. En tiedä onko itellä kuulo heikentynyt vai vikaa televisiossa, mutta en meinaa välillä saada edes mitään selvää ton selostuksesta. Välillä menee tosi hiljaseksi mutinaksi, sit taas välillä huutaa. Ja täytyy kyl sanoa, että en muistanut miten pihalla toi Mertsi myös on. Karmeeta.

Edit: Eikö ton pitänyt olla muutenkin vaan maksukanavilla?
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Selostajat voidaan jakaa kahteen ryhmään. On niitä, jotka kertovat, mitä kentällä tapahtuu, ja sitten niitä, jotka kertovat, mitä tapahtui. Mertaranta virheistä huolimatta kuuluu ensimmäiseen ryhmään, Saukkonen taas toiseen. Mertaranta selostaa tv-katsojille, kun taas Saukkonen kuulostaa siltä, että yrittää selittää kenttätapahtumia (sitten siellä, tuossa, sitten, siellä, tuossa, sitten...).

Mertarannan pitää antaa plussaa myös siitä, että hän yrittää lausua pelaajien nimiä niin kuin ne kuuluu, eikä apinoi jotain Ameriikka-Aatamia, joka lausuu kaikki nimet välittämättä niiden oikeasta lausumistavasta. Tuntuu erikoiselta, että jopa ruotsinkieliset nimet tuottavat nykyselostajille vaikeuksia.

Jos MTV vaihtaisi Mertarannan toiseen, niin kuka se olisi? Joku sössöttävä nuorisolainen, joka keskittyy selostuskopissakin enemmän oman kiekkokiinnostuksensa korostamiseen ja Twitterin seuraamiseen kuin pelitapahtumien selostamiseen? Sellaisiahan nämä uuden sukupolven selostajat tuntuvat olevan.
 
Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Mielestäni Mertaranta oli parhaassa vedossaan vuosikausiin. Tapahtumien selostamisessa Mertaranta on edelleen mies paikallaan, erinäiset säännöt ja pelaajista kertominen ovat asia erikseen, mutta siihen on jo tottunut. Studiossa saavat sitten kertoa tarkemmin.

Mertarannasta tulee ennen kaikkea nuistaa, että hänhän ei mikään kiekkoselostaja ole, vaan yleisurheilu, jalkapallo ja aiemmin hiihto syövät hänen työajastaan leijonaosan. Jotkut Antti Mäkinen ja Anssi Ritari selostavat ensisijaisesti jääkiekkoa, minkä takia on aika luonnollista että nämä herrat Mertarantaa kiekkotietämyksessä kylvettävät 10-0.
 
No eilen mies oli ainakin kuutamolla. Mitä selostamista se sellainen on, että joka toinen sana on pomppukiekko. Ruotsalainen nostaa roikun yli puolustajan niin se on pomppukiekko. Kiekko kimpoaa pelaajien mailasta katsomoon, se on pomppukiekko jne. Ainoa hyvä eilisessä oli se, ettei mies mennyt paniikkiin. Se johtui varmaan siitä, ettei Suomi pelannut.

Mertarannasta tulee ennen kaikkea nuistaa, että hänhän ei mikään kiekkoselostaja ole, vaan yleisurheilu, jalkapallo ja aiemmin hiihto syövät hänen työajastaan leijonaosan. Jotkut Antti Mäkinen ja Anssi Ritari selostavat ensisijaisesti jääkiekkoa, minkä takia on aika luonnollista että nämä herrat Mertarantaa kiekkotietämyksessä kylvettävät 10-0.

No miten kannattajat sitten voivat tietää jääkiekosta enemmän kuin hän, kun me emme käytä työajastamme millisekuntiakaan siihen? Futiksestahan hän tietää vielä vähemmän kuin lätkästä. Jotenkin tuntuu, että mies on valittu sinne selostuskoppiin sen takia, koska hän pystyy juttelemaan sillai mukavia joidenkin mummojen kanssa Lahden torilla. Oikeat selostajat eivät vetoa tavalliseen kansaan, joka juo Juhla Mokkaa. Ei sitä perhana pitäisi valita selostajaa niiden mielipiteiden mukaan, jotka luulevat Kalevi Sorsan olevan yhä pääministerinä.
 
Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Jos MTV vaihtaisi Mertarannan toiseen, niin kuka se olisi?
Mitä vittua? Ihan kuin Mertaranta olisi maailman ainoa selostaja. Kyllä noita tarjokkaita on ja jopa päteviä sellaisia. Onhan niitä Viasatillakin ihan riittävä määrä. Jokainen hakkaa ammattimielessä Mertsin. Korvaajaa ei todellakaan ole vaikea löytää. Kunhan muistaa, että Saukkonen on vielä huonompi.
 
scholl

Jäsen
Jos Maikkari menettää formulat, niin Juusela on vapaa. Nyt kaikenmaailman ideoita supattelemaan Liberty Median päättäjien korvaan. Aamulla oli jo rohkaisevia juttuja siitä, että saattavat haluta lähettää juurikin Pohjoismaihin formulat ohi tv-yhtiöiden.
 
Jos MTV vaihtaisi Mertarannan toiseen, niin kuka se olisi? Joku sössöttävä nuorisolainen, joka keskittyy selostuskopissakin enemmän oman kiekkokiinnostuksensa korostamiseen ja Twitterin seuraamiseen kuin pelitapahtumien selostamiseen? Sellaisiahan nämä uuden sukupolven selostajat tuntuvat olevan.

Kiinnostus jääkiekkoon on kyllä minun mielestäni jääkiekkoselostajalle melko hyödyllinen ominaisuus. Jos jääkiekko kiinnostaisi Mertarantaa läheskään yhtä paljon kuin pesäpallo, ehkä hän ymmärtäisikin pelistä jotain.

Siitä olen samaa mieltä, että ulkomaalaisten nimien ääntämisestä Mertaranta ansaitsee kehut.
 
se7en

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Newcastle United, Jalkapallomaajoukkue
Juuselan artikulointi on kehittymisestä huolimatta liian heikkoa jääkiekon kaltaiseen nopeaan peliin. Ei sillä että jääkiekkoa tarvitsikaan kauheasti selostaa. Ite diggaisin Antero Karapalon tyylisestä selostuksesta, mutta nykyisten besserwisserien aikana se on mahdoton toive.

Mitä Mertarantaan tulee niin selostajana terävintä kärkeä kunhan Suomi ei pelaa.
 
Gemondo

Jäsen
Aloin juuri miettimään että selittyyköhän KainuTeron paskuus (lätkä)selostajana sillä, että mies olisi ”koulutukseltaan” futisselostaja?

Ainakin potkupallon selostaminen kuulostaa paljon luontevammalta Terolle. Ei häiritse itseasiassa lainkaan.
 
SASamuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Seattle Kraken

KainuTerossa ei häiritse kuin tuo ääntäminen. Rauhallinen ja todella mielyttävä ääni. Kokonaisuuden tässä Brasilia - Sveitsi ottelussakin pilaa kentällä olevat mm. Cher (Schär), Tsatsiri (Shaqiri) ja Gabriel Gesus (Gabriel Jesus). Eikä noi ääntämiset vaatis ku max. 30min ennen ottelua käy tsekkaamassa miten noi lausutaan ees sinnepäin. Toisaalta myös kommentaattori (Juha Malinen?) lausuu Shaqirin Shakirana.
 
Gemondo

Jäsen
Rauhallinen ja todella mielyttävä ääni.

Kyllä, niin pitkään kun pysyy rauhallisena. Ja jalkapallossa onneksi pysyy, toisin kuin jääkiekkoa selostaessaan jossa äityy välillä huutamaan, joka taas aiheuttaa akuutin korvatulehduksen. Jääkiekkoon taas ei oikein sovi myöskään tuo tasainen ”tapiosuomismainen” selostustyyli, toisin kuin jalkapalloon.

Joten, Tero pysykööt tästä eteenpäin potkupallon parissa niin kaikki voivat jatkaa eloaan onnellisina.
 
Puncheon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
KainuTerossa ei häiritse kuin tuo ääntäminen. Rauhallinen ja todella mielyttävä ääni. Kokonaisuuden tässä Brasilia - Sveitsi ottelussakin pilaa kentällä olevat mm. Cher (Schär), Tsatsiri (Shaqiri) ja Gabriel Gesus (Gabriel Jesus). Eikä noi ääntämiset vaatis ku max. 30min ennen ottelua käy tsekkaamassa miten noi lausutaan ees sinnepäin. Toisaalta myös kommentaattori (Juha Malinen?) lausuu Shaqirin Shakirana.

Shaqirihan äännetään noin eikä brittiläisittäin Shakirina? Siellähän on nähty enemmän vaivaa sen nimen ääntämysasun kaivamisessa kuin kukaan missään aikaisemmin.
 
SASamuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Seattle Kraken
Shaqirihan äännetään noin eikä brittiläisittäin Shakirina? Siellähän on nähty enemmän vaivaa sen nimen ääntämysasun kaivamisessa kuin kukaan missään aikaisemmin.

Kappas niinpä tehdäänkin. Kiitos korjauksesta oletin vain että menee päin honkia kun en ole kenenkään kuullut noin sitä lausuvan.
 
J.J.Jasper

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
KainuTerossa ei häiritse kuin tuo ääntäminen. Rauhallinen ja todella mielyttävä ääni. Kokonaisuuden tässä Brasilia - Sveitsi ottelussakin pilaa kentällä olevat mm. Cher (Schär), Tsatsiri (Shaqiri) ja Gabriel Gesus (Gabriel Jesus). Eikä noi ääntämiset vaatis ku max. 30min ennen ottelua käy tsekkaamassa miten noi lausutaan ees sinnepäin. Toisaalta myös kommentaattori (Juha Malinen?) lausuu Shaqirin Shakirana.

Ja sama pätee Schärin nimen kanssa. Ihan oikein lausuttu. Suurin osa lausuu aika yksinkertaisetkin ulkolaiset nimet tosi huonosti, Kainulainen on selvästi tehnyt töitä tuon asian suhteen. Sen sijaan hänestä kuulee, että on ollut ilmeisesti jossain Antti Mäkisen selostuskoulussa. Jotkut yksittäiset lauseet tulevat samanlaisina huutomerkki perässä olevina ja kuulostavat kuin ne olisi sanottu aivan ehdottomana totuutena.
 
Mr.X

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Micke Suopuro on aivan järkyttävä tapaus. Kuulostaa siltä kuin joku koulupoika selostaisi kotitelkkarin edessä. Kaiken lisäksi myös kaverin ääni sellainen, että korvat vuotaa verta.
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Micke Suopuro on aivan järkyttävä tapaus. Kuulostaa siltä kuin joku koulupoika selostaisi kotitelkkarin edessä. Kaiken lisäksi myös kaverin ääni sellainen, että korvat vuotaa verta.

Liekö syynä, että olen tulossa vanhaksi jääräksi, mutta en siedä yhtään näitä nuoremman sukupolven nenän kautta puhuvia fanipoikia, joista esimerkkinä juuri Micke Suopuro. SM-liigan finaalien aikaan Suopuro toimi kaukalonlaitatoimittajana, ja hän kuulosti tosiaan koulupojalta, joka on päässyt mukaan isojen poikien leikkeihin ja yrittää vaikuttaa kovemmalta tyypiltä kuin on. Juuri tällaisten selostajien takia on erinomainen asia, että Ylen tv-lähetyksistä saa nykyään selostuksen kokonaan pois.
 
Juuri näin. Vaikka olen itse 80-luvulla syntynyt, niin olen huomannut saman, etten voi sietää näitä yli-innokkaita ja -yrittäviä pikkupoikaselostajia, joilla ei vaan yksinkertaisesti riitä millään osa-alueella.
 
se7en

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Newcastle United, Jalkapallomaajoukkue
No no, aika kovaa tekstiä. Ei minustakaan Suopuron faniksi ole, mutta on sitä huonompiakin kuultu. Toisaalta ihmettelen YLEn logiikkaa laittaa noinkin kokematon toimittaja selostamaan jalkapallon MM-kisoja. Takavuosilta muistan esim. Suomisen Tapion sanoneen, että jalkapallon MM-kisojen selostaminen on about kovin juttu, mihin selostaja voi päästä. Todellinen kunnia-asia. No, ehkä YLEllä alkaa olla hillot vähissä, eikä hyviin selostajiin ole enää varaa. Epäilemättä Viasat maksaa enemmän.

Eikä siitä montaa vuotta ole, kun jo tuolloin Urheilukanavalla meritoitunut Tuomas Virkkunen selosti pari jämäpeliä kokeneempien vetäessä show:ta miehen nenän edessä. Sanokaa mitä sanotte, niin kyllä Virkkunen on selostajana Suomen eliittiä. Harmi sinänsä, että juuri häntä jäljittelevät ovat sitten ihan toista luokkaa. Virkkunen puhuu paljon, mutta osaa myös rauhoittua oikealla tavalla ja rytmittää selostustaan. Kaikki tilanteet ei kuitenkaan ole maailman vaarallisimpia ja välillä voi olla jopa ihan hiljaa.
 
Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Jukurit vs TPS
  • 2.84
  • 4.10
  • 2.20
KalPa vs K-Espoo
  • 1.67
  • 4.75
  • 4.15
KooKoo vs Ilves
  • 2.14
  • 4.15
  • 2.90
Kärpät vs Sport
  • 1.71
  • 4.60
  • 4.00
Lukko vs Pelicans
  • 1.50
  • 5.10
  • 5.20
Tappara vs SaiPa
  • 1.93
  • 4.50
  • 3.55
Ässät vs HIFK
  • 1.76
  • 4.30
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös