Hyvästi ykkösmolarit – tervetuloa tandemvahdit!

[tutzba]

Runkosarja 2008-2009:

Pekka Tuokkola 92,38%, 2,04, 27 ottelua
Sinuhe Wallinheimo 93,64%, 1,80, 35 ottelua

Playoffit 2008-2009:

Pekka Tuokkola 95,40%, 1,18, 10 ottelua
Sinuhe Wallinheimo 93,71%, 1,50, 6 ottelua

Runkosarja 2009-2010:

Atte Engren 92,09%, 2,63, 35 ottelua
David Leggio 90,06%, 2,93, 30 ottelua

Playoffit 2009-2010 (kesken):

Atte Engren 92,98%, 1,98, 6 ottelua
David Leggio 94,89%, 1,50, 6 ottelua

Yllä olevat tilastot ovat melko selkolukuiset. JYP vei mestaruuden viime kaudella peluuttamalla kahta maalivahtia melkein tasaisesti, tällä kaudella TPS kolkuttelee mestaruuden porteilla peluuttamalla kahta maalivahtia tasan.

En uskalla/osaa heittää mitään prosentuaalista lukua, mutta hyvin suuri osa jääkiekkojoukkueista luottaa selkeään jaotteluun ykkös- ja kakkosmaalivahdin välillä. Kuitenkin JYP osoitti viime kaudella paremmuutensa perustaen pelinsä kahteen tasavahvaan maalivahtiin. Samanlaista kaavaa toteuttaa TPS tällä kaudella. Jos pikkuisen saa ennakoida, tuloksena molemmilla oli mestaruus.

Mistä se kertoo? Onko pelkästään sattumaa, että kahtena peräkkäisenä vuotena liigan parhaalla joukkueella ei ole selkeästi nimettävää ykkösvahtia? Vai olisiko sittenkin mahdollista, että Jyväskylässä ja Turussa ollaan viitoittamassa tulevaisuuden maalivahtikaavaa - ykkösvahdit sivuun ja tasaväkinen kaksikko tilalle.

Kahden maalivahdin tasaväkinen peluuttaminen on jännä asia. Toisaalta se tarjoaa turvaa ja mielenrauhaa maalivahdeille, kun ei tarvitse olla kolmeakymmentä peliä putkeen avaamassa luukkua ja sitten lopulta tositilanteen tullen mahdollisesti jäätyä ratkaisevasti, kun ei ole pelituntumaa alla. Toisaalta taas tällainen peluuttaminen ”tappaa” kilpailun maalivahtien väliltä, kenties heikentäen suoritustasoa, koska peliajan eteen ei tarvitse tapella.

Pääpointti on kuitenkin se, että onko jääkiekossa enää tarvetta maalivahtien väliselle jaottelulle? Voisiko olla mahdollista, että joukkue rakennetaan kahden saman tasoisen maalivahdin ympärille, aivan kuten JYP ja TPS ovat tehneet, vai pitääkö joukkueesta aina löytyä se tietty kaveri, joka seisoo maalin suulla 90 prosenttia kaudesta?

 

[Turnipsi]

Tepsihän harrasti vastaavaa vuosituhannen vaihteessa kun Niittymäki ja Norrena pelasivat joukkueessa.

Omasta mielestäni tuossa on hyvänä asiana se, että maalivahdeille tulee tervettä kilpailua, sekä myös molemmilla pysyy pelituntuma yllä.

Mutta en usko että tuolla sinänsä on merkitystä menestyksen kannalta, eli omasta mielestäni tuo on vain yhteensattumaa että nyt parina vuonna putkeen on ollut finaaleissa joukkueet joissa ei ole selkätä ykkösmaalivahtia.

 

[Pavlikovsky]

Minä taas olen sitä mieltä, että jääkiekko on menossa tähän tandem-ilmiöön maalivahtipelin osalta tulevaisuudessa.
Huippujoukkue tarvitsee kaksi hyvää veskaria, jotka kestävät kuormitusta ja jotka voi laittaa milloin vain tolppien väliin torjumaan. Tottakai paljon on mestaruuksia voitettu ja tullaan voittamaan niin, että joukkueella on se yksi huippuveskari kakkosveskarin ollessa junnu/muuten vaan selvästi taidoiltaan rajoittuneempi.

Tähän kuitenkin siis mielestäni ollaan tulossa pikku hiljaa ja sekä viime kauden JYP:illä ja tämän kauden Palloseurassa tämä toimintasuunnitelma on todettu hyväksi, vaikka Tepsillä maalivahtipeli syksyllä tökki pahastikin. Nyt kuitenkin taso on noussut kummallakin ja se on hyvä osoitus siitä, että ei olla vain yhden kortin varassa kauden tärkeimmissä peleissä.

 

[Clubber"s]

No tuleehan tuossa ihan selvä kilpailuasema, se joka imee kaiken verkon perukoille joutuu antamaan tandemiparille peliaikaa niin kauaksi aikaa kun oma haaroväli pysyy taas ummessa. ja jos kopit ei kiinnosta, niin tandemipari vetelee itsekseen koko roskan kotiin ja kunniat kanssa.
Ei uusi ilmiö. KalPa harrasti jo alasarjoista noustessaan Luostarinen-Kauhanen systeemillä tätä, hyvä että levinnyt meiltä liigaan (this is humor) jo alusta asti.

 

[kananlento]

Omasta mielestäni tuossa on hyvänä asiana se, että maalivahdeille tulee tervettä kilpailua, sekä myös molemmilla pysyy pelituntuma yllä.

Myös huomattavan edun tuo se, että jos toiselle sattuu tulemaan pientä loukkaantumista/vaivaa, niin se voidaan hoitaa pois peluuttamalla toista maalivahtia pari peliä. Yhden maalivahdin peluutuksessa käy äkkiä Riksmanit, eli maalivahtia peluutetaan sitten menestyksen uhalla. Ja kun vaivoja ei hoideta kuntoon, niin ollaan pulassa.

Toki se, että nyt pari kautta putkeen on menty tandemilla, voi olla ihan puhdasta sattumaakin. TPS:n kohdalla taisi käydä tuuri, koska Leggio oli aikamoinen arpa vielä kauden alussa ja alukausi menikin ilmeisesti kohtuu epävarmasti. Nyt on kuitenkin täyttänyt saappaat hienosti. Myöskin Engren oli kauden alussa aikamoinen kyssäri, mutta hyvin on poika hoitanut vastuunsa.

 

[snumi]

omasta pienestä mielestäni

Ilman muuta voittava joukkue tarvitsee 2 hyvää maalivahtia. Paras tilanne molempien pitämiseen matsikunnossa on se, että molemmat pelaa. Samalla kaavalla, kumpikaan ei väsy liikaa, mutta pysyy huippukunnossa.

Outoa sinänsä, että juuri nyt Leggio ja Engren pystyvät huipputorjuntoihin. Kumpikaan ennen kauden alkua ei ollut edes läheskään SM-liigan lupaavin maalivahti. Oikeastaan taisi olla niin, että TPS-maalivahdit luettiin pohjasakkaan, kysymysmerkkien joukkoon, ja siksi TPS rankattiin sarjan pohjalle.

Jo se, että TPS on finaaleissa, kysyttää herätyksiä tai siis herättää kysymyksiä, joko 2 vahdin systeemi on hieno, tai takana on maaginen maalivahtivalmentaja.

 

[Raatelurakki]

Ilman muuta voittava joukkue tarvitsee 2 hyvää maalivahtia. Paras tilanne molempien pitämiseen matsikunnossa on se, että molemmat pelaa. Samalla kaavalla, kumpikaan ei väsy liikaa, mutta pysyy huippukunnossa.

Outoa sinänsä, että juuri nyt Leggio ja Engren pystyvät huipputorjuntoihin. Kumpikaan ennen kauden alkua ei ollut edes läheskään SM-liigan lupaavin maalivahti. Oikeastaan taisi olla niin, että TPS-maalivahdit luettiin pohjasakkaan, kysymysmerkkien joukkoon, ja siksi TPS rankattiin sarjan pohjalle.

Jo se, että TPS on finaaleissa, kysyttää herätyksiä tai siis herättää kysymyksiä, joko 2 vahdin systeemi on hieno, tai takana on maaginen maalivahtivalmentaja.

Urpo Ylönen on ollut jo monta vuotta laadun tae. Harmi että meillä jokerileirissä on ollut tarjota vastaan pelkästään Jami Kauppia. Mutta Ilmalassa asiat on edes sinnepäin, meinaan naapuri heittää kehään pygmi Lindforssin, miehen jonka saavutukset häätävät maalivahdit läheltään.

 

[Tarinankertoja]

jo vuonna 85 (kauan on aika siis) mestaruus voitettiin tandemvahtikaksikolla. tuolloin Jukka Tammi ja Jarmo Myllys pelasivat finaalit lähes puoliksi (5 matsia 3/2)

 

[foobar]

Pyh. Teemu Lassilalla voitetaan mestaruus ainakin seuraavat 10 vuotta. Kysykää vaikka Hämeenlinnalaisilta.

 

[Hejony]

jo vuonna 85 (kauan on aika siis) mestaruus voitettiin tandemvahtikaksikolla. tuolloin Jukka Tammi ja Jarmo Myllys pelasivat finaalit lähes puoliksi (5 matsia 3/2)

Tokihan tuolloin oli kyse enemmänkin siitä, että Ipa hävisi kaksi ekaa matsia, ja näin Tammi vaihdettiin Jamoon herätyskeinona veitsen lähestyessä kurkkua. Jamo johdatti kahdessa seuraavassa pelissä Ilveksen voittoon, ja viidenteen peliin vaihdettiin taas maalille kokeneempi Tammi.

No, ei tuossa isoa eroa ole, mutta kuitenkin meidän viimeisessä mestaruudessa maalivahtipeluutus eli lähinnä olosuhteiden pakosta, kun taas nyt JYPillä ja TPS:llä on mennyt kaikki kokoajan putkeen ja silti vaihtelevat veskaria.

Tietääkös joku kumpi Tepsissä päättää pelaavasta vahdista, Suikkanen vai Upi?

 

[Grainger]

Eikös se niin ole, että Upi suosittelee, mutta Suikkanen tekee lopullisen valinnan. Käytännössä kai mitään sanansijaa Ylösen valintaan ei ole, toisin sanoen, se pelaa, jonka Ylönen haluaa pelaavan. Ainakin joskus Jortikka puheli tällaisesta systeemistä, joka "on Tepsissä ollut aina".

Niittymäen ja Norrenan aikaan verrattuna ero on siinä, että jakoivat runkosarjassa vastuun, mutta eikös pudotuspeleissä vastuun ottanut sitten yksi mies, joka seisoi luukulla alusta loppuun? Niittymäki oli kevään 2000 sankari ja Norre seuraavana vuonna.

 

[blackhawk]

Viime kaudellahan mentiin niin pitkälle, että jopa pudotuspelien parhaan pelaajan palkinto jaettiin Tuokkolan ja Wallinheimon kesken, vaikka Wallinheimo heti totesikin, että palkinto olisi pitänyt antaa yksin Tuokkolalle. Kun palkinnon jakamisesta kahden maalivahdin kesken tehtiin viime kaudella ennakkotapaus, sama voisi olla tälläkin kaudella lähellä, ellei myös Lee Sweatt olisi pelannut maagisen hyvin. Nämä ehdokkaat tietysti sillä edellytyksellä, ettei finaaleissa tapahdu enää kovin dramaattisia käänteitä.

 

[peksa]

Jos äkkiseltään heitän niin runkosarjassa eniten minuutteja oli Lassilalla, Bluesin Tarkilla ja Säterillä. 2 ensin mainittua ovat liigatasolla kokeneempia kuin Säteri, ei merkanne mitään mutta kysymyksenä pistän että olisvatko Blues ja Tappara olleet runkosarjassa ylempänä kuin TPS jos rosterissa olisi ollut kilpailukykyinen kakkosmaalivahti? Tapparan kohdalla pitää ottaa huomioon Lehto jonka omia asioita pitää kunnioittaa tässä.

 

[Saikka]

Tietääkös joku kumpi Tepsissä päättää pelaavasta vahdista, Suikkanen vai Upi?

Upi. Jossain haastiksessa muistaakseni Suikkaselta kysyttiin että miten hän päättää pelaavan kassarin johon tuo totesi että se on Upin duuni kun päivästä toiseen tekee kuitenkin hommia näiden kanssa ja tietää paremmin päivän kunnon.

 

[Kulminaatiopistelijä]

Myös huomattavan edun tuo se, että jos toiselle sattuu tulemaan pientä loukkaantumista/vaivaa, niin se voidaan hoitaa pois peluuttamalla toista maalivahtia pari peliä. Yhden maalivahdin peluutuksessa käy äkkiä Riksmanit, eli maalivahtia peluutetaan sitten menestyksen uhalla. Ja kun vaivoja ei hoideta kuntoon, niin ollaan pulassa.

Nykyliigassa pelataan jo niin paljon pelejä, että ei ole edes teoriassa semmoista vaihtoehtoa, että joku jaksaisi pelata käytännöllisesti katsoen kaikki pelit. Olisiko semmoista tapahtunut viimeksi 80-luvulla 44:n ottelun liigassa? (lieneekö yhtään 100 % peliajasta maalilla ollut veskaria? Yleensä tätä lähentelevissä tapauksissa kakkonen on kuitenkin ainakin jonkun hetken ollut kentällä.)

1970-luvulla harrastettiin semmoisiakin juttuja, että pelin alkuun laitettiin maaliin 2-veskari, joka vaihdettiin ensimmäisellä katkolla. Ajatuksena oli, että tuuditetaan vastustaja helppoon peliin, joka sitten muuttuukin vaikeaksi. Tämmöisestä on luovuttu, monestakin syystä huonona näpertelynä.

 

[Eino_Mies]

1970-luvulla harrastettiin semmoisiakin juttuja, että pelin alkuun laitettiin maaliin 2-veskari, joka vaihdettiin ensimmäisellä katkolla. Ajatuksena oli, että tuuditetaan vastustaja helppoon peliin, joka sitten muuttuukin vaikeaksi. Tämmöisestä on luovuttu, monestakin syystä huonona näpertelynä.

Muistaakseni joskus 70-80 lukujen taitteessa Lukon valmentaja Esko Sahlstedt yritti herätellä joukkuettaan vaihtamalla maalivahdin joka pelikatkolla. Tosin tätä ei tapahtunut kuin ehkä yhdessä, kahdessa ottelussa. Pitkänlinjan Lukko-kirjoittaja Roku muistanee paremmin?

Ja lähimenneisyydestä kyllä sanoisin, että Petri Vehanen torjui Lukon maalilla yhtä vaille kaikki pelit. Olisiko ollut kausi 2007-08. Se yksi ottelu taisi jäädä väliin kun oli vaimon apuna synnytyksessä. Ja tuurajana oli muuten A-junnuikäinen Atte Engren, joka oli saanut pikakomennuksen intistä illan matsiin. Korjatkaa jos olen väärässä.

Ja mielelläni näkisi, että Lukko hankkisi ensi kaudeksi Antti Raannan rinnalle sellaisen veskarin, joka ei ole lähtökohtaisesti ns ykkösmaalivahti, vaan peluutus jakaantuisi tasaisesti. Hyvinä esimerkkeinä juuri mainitut aisaparit Wallinheimo/Tuokkola ja Engren/Leggio.

 

[kananlento]

Nykyliigassa pelataan jo niin paljon pelejä, että ei ole edes teoriassa semmoista vaihtoehtoa, että joku jaksaisi pelata käytännöllisesti katsoen kaikki pelit. Olisiko semmoista tapahtunut viimeksi 80-luvulla 44:n ottelun liigassa? (lieneekö yhtään 100 % peliajasta maalilla ollut veskaria? Yleensä tätä lähentelevissä tapauksissa kakkonen on kuitenkin ainakin jonkun hetken ollut kentällä.)
.

Puhui tuossa aikaisemmassa viestissä lähinnä noista play-off tilanteesta, jossa pelataan monta peliä nopeaan tahtiin. Tällöin juuri kahden tasaisen maalivahdin peluuttaminen tuo huomattavan edun. Runkosarjan peleihin en siis viitannut ollenkaan.

Olettaen siis, että sinä puhut runkosarjan pelimääristä. Playoffeissa kun ei nuo pelimäärät niin suuria, ettei niitä ammattilainen pystyisi yksinkin hoitamaan.

 

[Noosebleed 68686]

Jessus ja bodaus. Jos Upi Ylöselle lähettäis 90 kiloa ulostetta, niin hän tekisi siitä vähintään Liigatason maalivahdin. Tuntuisi nimittäin olevan totta.

 

[Toni85]

Jos äkkiseltään heitän niin runkosarjassa eniten minuutteja oli Lassilalla, Bluesin Tarkilla ja Säterillä. 2 ensin mainittua ovat liigatasolla kokeneempia kuin Säteri, ei merkanne mitään mutta kysymyksenä pistän että olisvatko Blues ja Tappara olleet runkosarjassa ylempänä kuin TPS jos rosterissa olisi ollut kilpailukykyinen kakkosmaalivahti? Tapparan kohdalla pitää ottaa huomioon Lehto jonka omia asioita pitää kunnioittaa tässä.

Bluesilla oli 2006/07 kova kaksikko, kun maalivahtivaihtoehtoina oli Bernd Brückler ja Ari Ahonen. Silloin Ahonen muistaakseni aloitti kauden, pelasi kohtalaisesti ja kun Bernd pääsi kehiin, hän pelasi loistavasti ja nappasi ykkösvahdin paikan itselleen. Lopulta Ahonen läksi Jokereihin etsimään peliaikaa.

Silloin ainakin tuli sellainen olo, että selvä ykkönen loistavasti onnistuessaan on parempi vaihtoehto kuin kaksi hyvää, joista toista pitää istuttaa penkin päässä. Väittäisin, että kaikissa seuroissa tuo tandemi ei tule toimimaan. Siitä saadaan luultavasti esimerkkejä ensi kaudella, nimittäin uskoisin seurajohtajien huomanneen saman trendin, kun mistä tämä keskustelu lähti käyntiin täällä.

Tuli tästä aiheesta mieleen, että SaiPassahan on taidettu tehdä tällaista maalivahtikierrätystä kanssa jo parina kautena? Ensin I.Tarkki/Hostikka ja nyt Myllyniemi/Hostikka. Varsinaisesta menestystarinasta ei varmaan voida puhua?

 

[Salama15]

Lassila on puhki!!

Ei välttämättä fyysisesti ihan loppu, mutta mentaalipuolella tökkii => vääriä valintoja torjuntatilanteissa (poikkimaila, tuikkaus yms.), tekniikka hiukkasen sekaisin, ajoitus toistuvasti vähän pielessä, sijoittuminen ja kulmat hakusessa ja kaveri käy kohtuu kuumana (ottaa tyhmiä jäähyjä)...

Jos oikein muistan niin Lassila on aloittanut tällä kaudella kahta peliä lukuun ottamatta kaikki Kerhon pelit ja kun ajatellaan maalivahtien mentaalipuolta niin jos kundin pitää olla about 200 päivää likimain putkeen henkisesti valmistautuneena / keskittyneenä peliin, ei se voi olla vaikuttamatta suorittamiseen jossain vaiheessa!

Eli pitikö sitä nyt oikein finaaleihin asti mennä oppimaan, että välillä kannattaisi vähän huilatakin?

Meikäläisen silmään runkosarjassa ideaalitilanne veskareiden peluuttamisen välillä olisi 60-70% / 30-40% => selkeä ykkönen / pomminvarma kakkonen, jonka pelituntuma riittää ottamaan isompaakin vastuuta jos ykköselle käy jotain! Pleijareissa sitten yhdellä toimivalla kortilla joka jaksaa (OK, 3-0 tilanteessa voisi peluuttaa sitä kakkostakin tuntuman ylläpitämiseksi)...

 

[benzin]

Tuli tästä aiheesta mieleen, että SaiPassahan on taidettu tehdä tällaista maalivahtikierrätystä kanssa jo parina kautena? Ensin I.Tarkki/Hostikka ja nyt Myllyniemi/Hostikka. Varsinaisesta menestystarinasta ei varmaan voida puhua?

Kyllä viime kaudella Tarkki oli päivänselvä ykkösmaalivahti SaiPassa. Hostikan otteet kakkosena olivat kuitenkin sen verran lupaavia, että monet olettivat/odottivat Villen ottavan ykkösmolarin paikan tälle kaudelle, varsinkin kun kirittäjäksi tuli Myllyniemi, joka on aina aiemmin ollut kakkonen.

Tälle kaudelle SaiPa lähtikin aluksi Hostikan johdolla, mutta homma ei sujunut aivan odotusten mukaan, ja Myllyniemi otti aivan selkeästi ykkösen paikan. Oikeassa valitettavasti olet viimeisessä lauseessasi...

 

[blackhawk]

Suurin syy yhden maalivahdin käyttöön lienee raha. Koska maalivahdeista yleensä vain toinen pääsee matsissa pelaamaan, on houkuttelevaa hankkia ykkösvahdiksi isolla rahalla nimekäs tähtipelaaja ja kakkosvahdiksi joku halpa veskari, jonka ei ole tarkoituskaan päästä pelaamaan. Touhu näyttää erityisen naurettavalta, jos selvästi halvempi veskari osoittautuukin paremmaksi kuten vaikkapa Chicago Blackhawksissa on tapahtunut.

Yleinen trendi näyttäisi menevän runkosarjassa vahvasti kahden veskarin peluuttamisen suuntaan. Esimerkiksi SM-liigassa vain kolme veskaria pelasi vähintään 50 ottelua ja 40 otteluakin pelasi vain kuusi veskaria. Sensijaan pudotuspeleissä kaikilla joukkueilla Tepsiä lukuunottamatta on ollut selkeä nokkimajärjestys.

Tepsille on selvä vahvuus, ettei joukkue ole riippuvainen yksittäisestä veskarista. Tasaisesta peluutuksesta on varmasti ollut hyötyä myös siinä mielessä, että ainakaan vähemmälle peliajalle jäänyt tuskin pystyisi pelaamaan nykyisellä tasollaan, jos joukkueessa olisi päätetty antaa päävastuu vain yhdelle veskarille.

 

[Vaughan]

Tapparahan voitti mestaruuden 2002-2003 varmasti etukäteen tarkkaan harkitulla "nelivaljakkomenetelmällä." Runkosarjan aloitti Sasu Hovi, joten kai hän oli siinä vaiheessa lähinnä ykkösmaalivahdin asemaa. Välillä pelit menivät puoliksi Lehdon kanssa. Sitten remmiin astui kanadalainen Alfie Michaud (kirjoitusasua ei tarkistettu), joka heikkojen pelien jälkeen vuokrattiin divariin (olisiko ollut KiVa?). Onnistuneen farmireissun jälkeen "Alf" sai vielä viimeisen mahdollisuuden Tapparassa, kunnes lyötiin paluulippu kouraan.

Lehto ykkösenä ei ehditty jatkaa kuin hetki, ennen kuin Mikan loukkaantumisen takia hankittiin Lahdesta Pasi Kuivalainen. "Paffa" osoittautuikin mainioksi rekrytoinniksi, ja hän johdatti hyvillä otteillaan Tapparan pudotuspeliviivan alta runkosarjan vitoseksi. Pudotuspeleissä ekasta matsista tappio, ja seuraavassakin annettiin Bluesille reilu johto ennen Lehdon vaihtamista maalille kesken pelin. (Itse en nähnyt kahta ensimmäistä ottelua, joten en osaa sanoa oliko niissä Kuivalainen vai joukkue huono, vai Blues vain hyvä?).

Lehto pelasi loput pudotuspelit kuin hurmoksessa. Mukaan ei mahtunut yhtään huonoa matsia - eivät edes ne kolme, jotka Tappara hävisi Lehto maalissa (muistaakseni kaikki vasta jatkoajalla). Minä olisin valinnut Lehdon pudotuspelien parhaaksi pelaajaksi ohi Pirneksen (joka oli hurmoksessa vain 4 viimeistä ottelua).

Eli mitä tästä opimme? Vai opimmeko mitään?

No, ehkä sen, että pitkän kauden aikana voi näköjään sekoilla rankastikin, kunhan homma toimii tärkeimmällä hetkellä. Vakavasti ottaen voisi spekuloida myös sillä, että jos joukkue olisi koko ajan luottanut samoihin maalivahteihin, mitään pelaajarulettia ei olisi tarvittu. Todennäköisesti sama joukkue olisi juhlinut mestaruutta kevällä saman ykkösmaalivahdin kanssa, kuin nyt nähdyn sirkuksen jälkeen. Rautakorpi vain halusi ehdottoman ykkösmaalivahdin, ja kun väliin sattui muutama heikompi ottelu, alkoi ruletti pyöriä vähän turhan helposti. Mielestäni Rautakorven johtopäätös syksyn vaikeiden hetkien aikaan oli väärä, koska lopulta ruletti pysähtyi samaan mieheen, joka oli valittu joukkueen ykkösmaalivahdiksi jo reilua vuotta aikaisemmin rekrytointia tehdessä.

 

[#31]

Ellen ihan väärin muista niin Jokereiden mestaruuskaudella 93-94 taidettiin peluuttaa Sulanderia ja Allain Royta myös aika puoliksi. Korjatkaa jos olen väärässä. Kuten myös kaudella 97-98 Jokereissa (ei tosin mestaruutta) pelasi Sulander ja Ketterer melko lailla puoliksi.
Selkeällä ykkösvahdilla mentäessä on omat hyvät ja huonot puolensa, kuten myös kahdella tasavahvalla mentäessä. Paras vaihtoehto omasta mielestäni on se, että on se ykköskassari, mutta myös kakkosta peluutetaan tasaisin väliajoin (runkosarja esim. 70-30), jolloin ykkönen saa huilia ja kakkosella säilyy tuntuma yllä. Jokereista nyt löytyy tähän huonoja esimerkkejä vaikka millä mitalla, mm. 2005 Häkkinen pelasi huimat 2 peliä runkosarjassa, ja Thomasilta loppui bensa play-offeissa, 2008 Markkasen loukkaantuminen ja Puurulan pelaaminen. Tähän päälle vielä Riksmanin pelaaminen enemmän tai vähemmän loukkaantuneena..

 

[JZZ]

Wiikmanin signauksen myötä Lukko taisi ilmoittautua myös ensi kaudeksi tähän 50/50 peluutukseen. Aiempaa kokemustakin löytyy vastaavasta, tuoreimmassa muistissa Korhonen / Häkkinen / Myllyniemi -kausi, mutta myös Wallinheimo / Vesa ja muutama muukin kausi. Menestystä tai edes erityisen hyvää maalivahtipeliä ei kyllä näistä kausista käteen jäänyt, erityisesti tuo Korhonen / Häkkinen / Myllyniemi -akseli floppasi lähes täydellisesti, joukkueessa oli kolme kakkosmaalivahtia.