Jamo on minulle henk.koht. toinen näistä puolijumalan asemaan nousseista kiekkoilijoista, SK:n ohella. Siitä huolimatta tai ehkäpä juuri siksi tämä lopettamisilmoitus pisti miettimään. Muistelemaan.
Jamon uran nousukiitohan ei todellakaan alkanut siitä mistä hänet muistetaan, eli MM-Kullasta '95, vaan kymmenisen vuotta aikaisemmin Tampereen Ilveksen maalilla. Ilves-uran tähtihetki osui kiistämättä vuoden 1985 finaaleihin, joissa Jamo herätti Ilveksen henkiin tuskallisesta 2-0 tappioasemasta asti. Jamo voitti Ipalle kaksi seuraavaa ottelua, mutta Tammi palasi maalille viidennessä ottelussa, torjuen Ilvekselle Suomen Mestaruuden.
Tuohon aikaan Ilveksellä oli kaksi Suomen parasta maalivahtia, ja Taistoa oli vaikea ohittaa, joten Myllys otti ja lähti. Raumalle.
Lukon maalilla vuonna 1987 Jamo tarjoili Ilvesfaneille katkeraa kalkkia. Välierissä runkosarjan ylivoimaisesti voittanut Ilves kohtasi selvääkin selvemmän altavastaaja Lukon. Jarmo Myllyksen roolia ottelusarjassa kuvaa ehkä parhaiten tämä katkelma:
"Yksittäisistä pelaajista ratkaisevin oli Jarmo Myllys, joka torjui kuin kummajainen vieraalta planeetalta ja sai Ilveksen tehomiehet näyttämään kaupuningosapelailijoilta. Hän jätti Jukka Tammen selvästi varjoonsa. Kauden jälkeen pelaajat äänestivät Jamon Kultaisen kypärän voittajaksi.
-Kerrankin se torjui päällään tyhjästä maalista, tuhahtaa Mika Nieminen.
-Kyllä Myllys oli suurin syy lopputulokseen. Me hakattiin päätä Jamoon ja alettiin tuskastua ja turhautua. Silloin homma menee väkisin yrittämiseksi. Kaikki odotti meidän voittavan, Jyrki Lumme miettii.
-Ei se perätöntä ole, että playoffit ovat eri pelejä. Kyllä silloin huomaa, että kaikki antavat itsestään silloin vähän enemmän. Taklataan, luistellaan ja yritetään parasta, Myllys väittää. -Ilveksen olisi kyllä pitänyt voittaa silloin mestaruus."
Veijareita ja Virtuooseja
Lukon kausien aikana Myllys löi itsensä läpi myös maajoukkueessa, torjuen yhdessä vanhan seuratoverinsa Jukka Tammen kanssa Suomelle hopeaa Calgaryn Olympialaisista.
Raumalla vietettyjen vuosien jälkeen Jamo vietiin NHL:ään. Tie änäriin ei kuitenkaan koskaan auennut, eipä siihen tosin paljoa mahdollisuuksiakaan annettu. Lopulta pelejä kertyi Minnesotan ja San Josen maaleilla yhteensä 39.
Jarmon palattua Suomeen monet kuvittelivat uran, ainakin maajoukkuesellaisen, olevan auttamattomasti ohi. KooKoossa pelattu vuosi kuitenkin palautti Jamon itseluottamuksen, ja seuraavalla kaudella olikin taas edessä valinta SM-Liigan All Stars-kentälliseen Lukon veräjänsuulla. Tuosta vuodesta alkoi myös huikea, ikimuistettava kausi Jamo uralla.
Siirto Luulajaan ja siellä esitetyt otteet nostivat Myllyksen luulajalaisten silmissä korkeimpaan mahdolliseen asemaan, kuningasperhe seurasi siinä heti perässä. Jamo teki Ruotsissa lukemattomia ennätyksiä, mm. nollapeleissä, iskien lisäksi pari maaliakin. Myllys torjui Luulajalle myös Ruotsin mestaruuden.
Samaan aikaan kun Myllystä palvottiin Luulajassa, oli sama operaatio käynnissä myös Suomenmaalla. Jamo torjui Suomelle hopeaa ensin Lillehammerin kisoista '94, ja olympiakullankin esti vain Curren omituiset maalivahtivalinnat. Muutama kuukausi myöhemmin Myllys antoi Suomelle mahdollisuuden MM-Kultaan, torjumalla puolisen tusinaa rankkaria Kanadan tähtipelaajilta Milanon MM-Kisoissa.
Vuotta myöhemmin Jamo oli edelleen uransa huipulla, ja tällä kertaa tärppäsi. Suomi voitti MM-Kultaa, ja kansa sekosi. Myllyksen osuutta voitossa on turha vähätellä, playoffseissa Jamolle upposi tasan yksi maali.
Wienin MM-Kisoissa 1996 Myllys ei ollut parhaimmillaan, ja Suomi putosi jo puolivälierissä Kanadalle. Kotikisoista 1997 monille on jäänyt erityisesti mieleen Hartwall Areenalla nähty kummallinen pomppu, joka johti tappioon Tshekkiä vastaan. Myllys pelasi tuossa kotiturnauksessa mainiosti, mutta jälleen sitä pahuksen Kanadaa vastaan tapahtunut loukkaantuminen päätti Jamon kisat.
Vuosi 1998 ja Naganon olympialaiset olivat pilata Myllyksen maineen, mikä IMO tuntuu varsin käsittämättömältä. Ilman Jarmon huipputorjuntoja Ruotsia vastaan sitä kuuluisaa Venäjä-peliä ei oltaisi koskaan nähtykään. Muutenkin lienee varsin harvinaista, että läpiajomaalit heitetään maalivahdin niskaan, voisihan sitä nimittäin kuvitella että siinä on kenttäpelaajillakin osuutensa. Saman vuoden MM-Kisoissa Jamo oli vielä mukana, mutta siellä valta vaihtui lopullisesti, ja Sulander astui ykkösveskarin varusteisiin. Epäonnistuen, kuten jälkeenpäin huomattiin.
Luulajan aikakauden jälkeen Myllys palasi Suomeen, Espoon Bluesin maalille. Ensimmäisellä kaudella veteraanille ladattiin aivan liian kovat odotukset, ja kausi osoittautui pettymykseksi suurelle yleisölle. Toisella Bluesin kaudella nähtiinkin jo sitä vanhaa Jamoa, Myllys torjui hienosti Blues-Tappara playoff-ottelusarjassa, mutta Tappara eteni lopulta jatkoon ja sitäkautta mestaruuteen.
Kahdella viimeisellä SaiPan kaudella olikin jo selvää jäähdyttelyä havaittavissa, varsinkin viimeisellä kaudella motivaatio lienee ollut varsin alhainen.
Pikku knoppina muuten, Myllys oli ensimmäinen suomalainen jonka paita nostettiin hallin kattoon ulkomailla, vuonna 2002 kyseisen operaation suoritti Luulaja.
Jamo, kiitos näistä vuosista, kiitos niistä riemunhetkistä joita olet tarjonnut meille kiekkojännäreille niin seura-kuin maajoukkueessakin. Sinua ei unohdeta, olet Legenda.