Onko sillä nyt loppujen lopuksi suurtakaan väliä, missä seurassa pääkaupunkiseudun junnut pelaavat ensimmäiset pelivuotensa. Eikai sitä välttämättä kannata jotain 8-vuotiasta tai nuorempaa lähteä kuskaamaan Helsinkiin tai Espooseen treeneihin, jos vaikka se onnistuu Järvenpäässä tai Keravalla tai ihan missä tahansa paikassa.
Sitten kun tullaan kuitenkin aika ratkaiseviin ikäluokkiin kehityksen kannalta eli C- ja B-junnuihin, niin on mielestäni luonnollista, että silloin hakeudutaan isompiin seuroihin menestyksen ja kehityksen kannalta. Eikai tuo nyt ole niin kauhea asia siellä Tampereellakaan. Ihan samalla lailla kai se menee Oulussakin. Tuskin sitä kannattaa ihan pienenä aloittaa kulkemaan useita kertoja viikossa Oulussa treeneissä mutta siinä C-junnuiässä joskus vähä aiemmin ja joskus myöhemmin kun näyttää siltä, että lahjoja on niin hakeutua sitten suurempiin ympyröihin. Sehän on järkevää, siinä vaiheessa siirtyä eteenpäin, koska väitän, että jos jää silloin pikkuseuraan on nouseminen huipulle vaikeampaa. Mielestäni tämä systeemi toimii ainakin hyvin pääkaupunkiseudulla ja Oulussa. Ehkäpä muuallakin.
Sitten tähän Sean Bergenheimiin. Siinä olen Animalin kanssa samaa mieltä, että hän on suurin kärsijä tässä nykyisessä systeemissä. Ja kuuluisi ehdottomasti Jokereiden kokoonpanoon jo nyt. Mielestäni mahtuisikin sinne ihan hyvin, mutta minähän en pelaavaa kokoonpanoa päätä. Enkä ihmettele yhtään vaikka lähtisikin ensi kaudeksi jonnekin muualle, vaikka toivonkin hänen pysyvän Jokereissa ja SAAVAN KUNNOLLA peliaikaa.
Sama on Valtteri Filppulan tilanne. Ensi kaudella pitäisi jo saada liigassa peliaikaa. Olisi aivan hyvin voinut tälläkin kaudella muutaman pelin pelata. Ja jos paikka ei liigassa aukea niin sitten vaikka Vantaalle, kovempaa se peli sielläkin on kun a-junnuissa.