Riven loppuhaastattelu. Pitääpä kommentoida kun ehdin katsoa.
Markku Kanervan hyvästely herättää itsessäni väistämättä ristiriitaisia tunteita. Hän on ollut merkittävä hahmo suomalaisen jalkapallon historiassa, mutta hänen aikakautensa päätös jättää jotain toivomisen varaa. Kunnioitusta herättää hänen pitkäjänteinen työnsä ja se, miten hän onnistui tuomaan suomalaiselle jalkapallolle toivon ja uskon, joka oli vuosia kadoksissa. Erityisesti vuoden 2017 MM-karsintojen Islanti-ottelu nousee itselleni mieleen käännekohtana: se ei ollut vain yksi ottelu muiden joukossa, vaan symboli muutokselle, joka johti lopulta Nations Leaguen ja Em-karsintojen kautta historialliseen EM-kisapaikkaan marraskuussa 2019. Siihen kiteytyi Riveluution huipentuma, yhteisen unelman saavuttaminen.
Silti viime vuodet toivat esiin myös tämän tarinan varjopuolet. Kanervan haastattelu herättää kysymyksiä miehen itsereflektiosta ja vastuunkannosta. EM-kisojen pelitapa, jota moni piti ansaitusi antijalkapallona, oli ensimmäinen merkki oman identiteetin, pelitavan ja uskon murenemisesta. Tuottoisa 4-4-2 vaihdettiin 5-3-2:een, pelaajia alettiin peluuttamaan valmentajan vision, ei heidän omien vahvuuksiensa mukaan. Toiveikas tarina alkoi säröillä, vaikka välillä tulikin hetkittäisiä valonpilkahduksia, suurimpana esimerkkinä MM-karsintojen 1-3 vierasvoitto Bosniasta. Lopullinen romahdus tuli kuitenkin vääjäämättä, viimeistään vuoden 2023 Tanska-ottelu tuntui sinetöivän sen, että paluuta entiseen ei enää ollut.
On vaikea sivuuttaa myöskään haastattelussa esille tuotua Kanervan asennetta mediaa ja kannattajia kohtaan – kritiikin leimaaminen ajojahdiksi ei kerro rakentavasta vuoropuhelusta, vaan etäisyydestä siihen yhteisöön, joka alun perin nosti hänet sankariksi.
Rive Kanerva jää historiaan ristiriitaisena hahmona: hän oli parhaimmillaan raikas tuulahdus, visionääri ja uudistaja, joka vei Suomen ensimmäistä kertaa arvoturnaukseen, mutta hänen aikakautensa lopulla usko hänen kykyynsä johtaa joukkuetta eteenpäin alkoi horjua. Hyvästit ovatkin paitsi haikeat, myös hivenen katkerat. On kuitenkin tärkeää muistaa, että ilman hänen johdatustaan moni suomalaisen jalkapallon ikimuistoinen hetki olisi jäänyt kokematta.