Mainos

Huuhkajat matkalla jalkapallon MM-kisoihin 2026

  • 60 748
  • 564
Toivon silti, että valmentaja tulisi ulkomailta Tanskan entinen valmentaja Kasper Hjulmand olisi vapaana. Graham Potter olisi myös, mutta ei kovin realistinen vaihtoehto.

En nyt sano, että lopettakaa unelmointi, mutta sanon kuitenkin. Hjulmandin liksa Tanskan päävalmentajana oli joidenkin lähteiden mukaan 1,15 miljoonaa euroa.

Kanerva sai Huuhkajien pestistä verotietojen mukaan reilut 200k.

En välttämättä usko, että Hjulmand pyytäisi vastaavaa liksaa Suomesta, mitä sai Tanskasta, mutta antaahan tuo vähän perspektiiviä asiaan.

Jostain pitäisi löytää meillekin oma Sylvinho tai Willy Sagnol. Mittava pelaajaura ja sitä kautta nimeä ja tietynlaista hypeä, mutta kuitenkin valmentajana riittävän ohuella CV:llä, jotta olisi mahdollista saada. Toki tuollaisen profiilin nimetkin taitavat olla Palloliiton ulottumattomissa, mutta sellainen kevytversio noista sitten vaikka.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Tämä Kansojen liiga alleviivaa sitä, että Honkavaaralla ei (vielä) riitä.
Kuuden pelin perusteella, jotka oli Kanervan apuvalmentaja ei riitä, vaikka on nyt viimeiset kaksi vuotta ollut kotimaan sarjojen selkeästi kovin valmentaja?

Koskelan viimeisin pesti taas kesti 13 matsia ja näistä pistekeskiarvo 1.0.
 
Brett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Peliitat ja muut jotka eivät voita
Toni Korkeakunnas tai Mika Nurmela. Lehkosuo voi kokeilla sitten noin vuoden päästä. Honkavaara ja Koskela ihan höpöhöpö pilipali ukkoja.
 
MegaForce

Jäsen
Jostain pitäisi löytää meillekin oma Sylvinho tai Willy Sagnol. Mittava pelaajaura ja sitä kautta nimeä ja tietynlaista hypeä, mutta kuitenkin valmentajana riittävän ohuella CV:llä, jotta olisi mahdollista saada. Toki tuollaisen profiilin nimetkin taitavat olla Palloliiton ulottumattomissa, mutta sellainen kevytversio noista sitten vavaikka.
On siellä esim. Fabio Cannavaro ja Hernan Crespo vapaana. :)) Ei vain ole Palloliiton tyylistä hakea tuollaista "arpaa".
 
MegaForce

Jäsen
Kuuden pelin perusteella, jotka oli Kanervan apuvalmentaja ei riitä, vaikka on nyt viimeiset kaksi vuotta ollut kotimaan sarjojen selkeästi kovin valmentaja?

Koskelan viimeisin pesti taas kesti 13 matsia ja näistä pistekeskiarvo 1.0.
Jos Honkavaara valittaisiin, oma luottamukseni hyvään lopputulokseen olisi lähes olematon. Hän ei onnistunut tuomaan mitään positiivista peliin Riven apulaisena, ja vaikuttaa siltä, että Honsu suosii liian monimutkaista pelityyliä, joka ei sovi maajoukkueympäristöön. Pelin periaatteiden on yksinkertaistuttava huomattavasti, jotta saa Suomen pelaajat "ostamaan" ja toteuttamaan sitä.
 
Ymmärrän tuon.

Toisaalta kukaan meistä ei oikeasti tiedä, mikä se Honkavaaran todellinen vastuu on ollut. KuPS:ssa kuitenkin alle 20-vuotiaat pelaajat ovat omaksumaan noita Honkavaaran oppeja, joten en usko, että ei se ei olisi mahdollista maajoukkuepelaajilla.

Toinen huomio on se, että Honkavaara käänsi umpisurkean KuPS:n kelkan heti ilman pre-seisonut, eikä tarvinnut mitään monen kuukauden sisäänajoa. Tuostakaan syystä en usko, että Honkavaara ei olisi sopiva maajoukkuepuolelle.
 
Tjapalala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, FC Honka
Toni Korkeakunnas tai Mika Nurmela. Lehkosuo voi kokeilla sitten noin vuoden päästä. Honkavaara ja Koskela ihan höpöhöpö pilipali ukkoja.
Et ihan hirveästi jalkapalloa taida seurata?

Millä meriteeillä Nurmela voisi nousta valmentajaksi? Ei hänellä mistään kokemusta päävalmentajana. Sai jo kerran monoa majusta, kun tulokset ei parantuneet.

Korkeakunnas ei ole yhtä Klubin kesä-syys jaksoa lukuunottamatta menestynyt mistään. Ja silloin oli Klubin ylivoimainen materiaali käytössä.

Jos Honkavaara todetaan rittämättömäksi nyt yhden syksyn takia Riven apuvalmentajana, niin miten nuo kaksi aikaisempaa apuria riittäisi? Kummalakaan ei ole niin hyviä näyttöjä kuin Honkavaaralla.

Kyllä Honkavaara saatavilla olevista on paras kotimainen nimi (Valakari, Lehkosuo ei todennäköisesti ole saatavilla). Koskela taas eurokokemuksen kautta voisi tuoda jotain. Todennäköisesti onnistuisi tilkitsemään tuon puolustuksen, mutta hyökkäys olisi varmaan ihan yhtä mielikuvituksetonta. Mutta on Koskela parempi kuin Nurmela tai Korkeakunnas.

- - -

Jose Riveirolla taitaa loppua soppari ensi kesään Etelä-Afrikassa. Kyllä mä soittaisin ja kyselisin mitä aikoo tehdä.
 
Viimeksi muokattu:

Brett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Peliitat ja muut jotka eivät voita
Korkeakunnas onnistui jo Lahdessa hyvin, joukkue pelasi jopa yli odotusten. Honkavaaralla toki on näyttöjä, mutta lähinnä tämän syksyn ja Suomen epäonnistuneen pelitavan vuoksi epäilen, että hän vähän menetti samalla uskottavuuttaan. En tiedä tietysti, onko niin, ja mikä on tilanne pelaajien suhteen.

Suomi pärjäsi vielä EM 2024 karsinnoissa hyvin. Valmennuksen vaihdoksen jälkeen alkoi pelillisesti pahin kyntäminen. Tai toki vastukset olivat nyt syksyllä kovia, joten se vääristää kokonaiskuvaa. Nurmelalle antaisin välipestin ihan mielenkiinnosta, ennenkuin saadaan tuota joukkuetta mahdollisesti vahvistumaan. Haetaan informaatiota, nähdään mikä on taso näissä ympyröissä.

Koskelasta on mielikuva vaan posliinin päristäjänä. Jotain näyttöjä tietysti hänelläkin.
 
MegaForce

Jäsen

Salama44

Jäsen
Hakusessa iso suomalinen ja suomalaisen jalkapallon tuntema valmentaja, onko sellaiusta?

Ilma muuta jos suinkin olisi varaa pitäisi hakea hyvä ulkomaalainen valmentaja joka kehittää jokaista pelin osa-aluetta ja roolittaa pelaajat joukkueessa kuten tehdään jääkiekossa. Jatkuva pelipaikkojen ja pelaajien vaihtosirkus joka otteluun pitää lopettaa.

Pääpelivoimaa ja osaamista pitää saada lisää, useamman kuin yhden tai kohden pitää osata laukaista maalia kohti ja kovaa eikä siirtelyllä hakea koko ajan sitä varmaa paikkaa. Pelin pitää yleensäkin nopeuta paljon. Nyt se on välillä kuin hidastetusta filmistä.
 
Laiskiainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, AC Oulu
En nyt sano, että lopettakaa unelmointi, mutta sanon kuitenkin. Hjulmandin liksa Tanskan päävalmentajana oli joidenkin lähteiden mukaan 1,15 miljoonaa euroa.

Kanerva sai Huuhkajien pestistä verotietojen mukaan reilut 200k.

En välttämättä usko, että Hjulmand pyytäisi vastaavaa liksaa Suomesta, mitä sai Tanskasta, mutta antaahan tuo vähän perspektiiviä asiaan.

Jostain pitäisi löytää meillekin oma Sylvinho tai Willy Sagnol. Mittava pelaajaura ja sitä kautta nimeä ja tietynlaista hypeä, mutta kuitenkin valmentajana riittävän ohuella CV:llä, jotta olisi mahdollista saada. Toki tuollaisen profiilin nimetkin taitavat olla Palloliiton ulottumattomissa, mutta sellainen kevytversio noista sitten vaikka.
Niin. Ari Lahti taisi tuossa Tommi Kerttulan Leadership-pidcastissa sanoa, ettei Huuhkajien päävalmentajalle käytännössä ole maksaa 7 numeroisia summia, tai muotoilu taisi jotenkin olla luokkaa, että " sellainen riski kannattaisi, vain jos voitaisiin olla varmoja sellaisen valmentajan vievän meidät kisoihin" Tätä vasten sanoisin, että jos joku ulkomaalainen päävalmentaja Huuhkajiin kaivetaan, nimi on sellainen, joista suurin osa yleisöstä ei ole koskaan kuullutkaan, toki positiivisesti saa yllättää. Niin nimen, kuin sitten tekemisessä ihan koutsista riippumatta
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Jotenkin on jatkuvasti ollut semmoinen tunne, että maajoukkueen jättävien joukossa on ainakin Luke. On vähän haastatteluissakin vaikuttanut siltä, että takki alkaa hänellä olemaan henkisesti tyhjä maajoukkueen osalta. Eikä ihme - hänhän tuota on jo pitkään liidannut ja varmasti aika on ottanut henkisesti koville. Pukki luonnollisesti myös jättänee maajoukkueen.

Kumpikin on toki sanonut jatkavansa, mikäli kutsu käy. Pukin kohdalla varmaan vähän siinä ja tässä, mutta supersubiksi edelleen kelpaa, vaikka sitten Kotkasta.
 
stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
Pukin kohdalla varmaan vähän siinä ja tässä, mutta supersubiksi edelleen kelpaa, vaikka sitten Kotkasta.

Miten se on siinä ja tässä, kun tuntui tässäkin menneessä liigassa, että vain silloin saatiin edes jotain aikaan hyökkäyksessä, kun Pukki oli kentällä. Kukaan muu ei saanut muuta kuin suuria odotuksia aikaan, kentällä ei yhtään mitään mainitsemisen arvoista.

Toki Pukin ura alkaa olemaan loppusuoralla, mutta se korvaaja pitäisi kyllä tulla omien näyttöjen kanssa ohi.

Eikö muuten Kamaralla ole mitään korvaajaa maajoukkueessa? Nyt jo studiossa asti oikein alleviivattiin miehen heikkouksia ja silti kaikki pelit taisi mies vetää. Kai siinäkin pelipaikalla jotain olisi voitu kokeilla ja antaa näyttöpaikkaa ja mitä näitä oli.
 
Jass0

Jäsen
Nyt se Rivelution sai sitten potkut ja patsaskin on vaiheessa.
Tulisko joulukuusi-Paatelainen takaisin? Kuka voisi unohtaa 4-3-2-1 taktiikan, hyökkäävän futiksen kaikkien aikojen taktisimman sommitelman.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
ettei Huuhkajien päävalmentajalle käytännössä ole maksaa 7 numeroisia summia,
”Suomen miesten jalkapallomaajoukkueen päävalmentaja Markku Kanerva sai verotettavia tuloja noin 231 000 euroa vuonna 2023. Vuoteen 2022 verrattuna Kanervan tulot nousivat noin kymmeneksen, kun tuolloin hän ansaitsi noin 213 000 euroa”

Tosiaan aika kaukana ollaan miljoonapalkasta.
 
Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
”Suomen miesten jalkapallomaajoukkueen päävalmentaja Markku Kanerva sai verotettavia tuloja noin 231 000 euroa vuonna 2023. Vuoteen 2022 verrattuna Kanervan tulot nousivat noin kymmeneksen, kun tuolloin hän ansaitsi noin 213 000 euroa”

Tosiaan aika kaukana ollaan miljoonapalkasta.
Ja sellaista valmentajaa joka Suomen varmasti kisoihin veisi ei taida olla olemassakaan. Vaikea on olla linjauksesta eri mieltäkään.

Eikö liitto niitä rahojaan ole käyttänyt mielummin olosuhteiden ja ruohonjuuritason osaamisen parantamiseen jotta jatkossa saattaisi tulla laadukkaampia pelaajia?
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Ja sellaista valmentajaa joka Suomen varmasti kisoihin veisi ei taida olla olemassakaan. Vaikea on olla linjauksesta eri mieltäkään.

Eikö liitto niitä rahojaan ole käyttänyt mielummin olosuhteiden ja ruohonjuuritason osaamisen parantamiseen jotta jatkossa saattaisi tulla laadukkaampia pelaajia?
Ulkomaisessa valinnassa on myös helposti se ongelma, että nuorten pelaajien sisäänajo ei ole kovin korkealla prioriteeteissä.

Honkavaaran / Lehkosuon kohdalla tuosta ei tarvitse olla yhtään huolissaan.
 
Suosikkijoukkue
Paikalliset
Tai mitä jos jatkaja ei oliskaan Honsu/Bana vaan Simo Valakari? Mikäs hänen uransa tilanne nykyään on? Oli jossakin vaiheessa kovasti nousussa, silloin kun SJK:n peräsimessä oli voittamassa mestaruutta ja Suomen cupia.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Tai mitä jos jatkaja ei oliskaan Honsu/Bana vaan Simo Valakari? Mikäs hänen uransa tilanne nykyään on? Oli jossakin vaiheessa kovasti nousussa, silloin kun SJK:n peräsimessä oli voittamassa mestaruutta ja Suomen cupia.
Siirtyi vasta Skotlantiin ja pesti lähtenyt hyvin käyntiin, niin ei varmasti ole tulossa. Lisäksi huonot välit Ari Lahteen.
 
IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa

Taas on Tuukka Kotimäeltä naulan kantaan osuva artikkeli.
Täytyy nyt itsekin vielä tehdä syvä kumarrus Kanervan suuntaan. Rikkoi sellaisen panssarilasikaton, jota ovat koittaneet rikkoa jopa maailmalla paljon menestyneemmät valmentajat. Pisti toimeen sen, mitä Hodari koitti opettaa Suomen vajaasaattoiselle jalkapalloväelle. Suomi ei ole Brasilia eikä Portugali. Ilman pitävää puolustusta Suomi tipahtaa jopa D-liigaan. Muistan erittäin hyvin sen kiukun, mitä Hodarin inhorealismi aiheutti monissa sangen menestyneissäkin futisniiloissa. Piti saada hyökkäystä peliin, Suomen pelaaminen kun oli tylsää. Sen jälkeen vasta Kanerva keksi järjestää puolustuspelin Suomen pelitavan kulmakiveksi.

Tämä tosiasia on valettu pronssiin. Niin kauan kuin Kanerva itsekin ymmärsi tämän periaatteen tärkeyden, Suomi menestyi. EM-kisojen jälkeenkin Suomi pelasi välillä todella hyvin, mutta selvästikin Kanerva etsi jotakin suurempaa kuin varman puolustuksen organisointi. Luultavasti myös ylisuorittaminen maaliodottamien suhteen hiukan sekoitti kuvioita. Ajateltiin, että Suomi kykenee jatkuvasti tekemään jopa vähän huonoimmista paikoista maaleja, mutta tämä tilanne kääntyi realistiseen suuntaan syksyllä-23. Kun maaleja ei kyetty tekemään, joukkueeseen iski kokovartalokipsi. Sitä ei kyetty purkamaan ja niin Kanerva sai lähteä.

Eli vain se kommentti tulevaan valmentajaan, että tämän tulee osata järjestää Suomen puolustus uudestaan erittäin pitäväksi. Jokaisen pelaajan tulee täyttää velvoitteensa puolustussuuntaan. Tämäntyyppinen pelaaminen ei ole kovin näyttävää, mutta eivät Suomen vastustajatkaan aina muista puolustusvelvoitteitaan. Matsissa aukeaa yleensä pari maalipaikkaa, niistä pitäisi Suomenkin hyökkääjien kyetä viimeistelemään. Mutta mieluimmin se 0-0, kuin taas selittelyä jostakin epäonnesta tai muusta diipadaapasta.

U21-menestys oli todella upeata, pitää kuitenkin muistaa, että nuorten futis on paljon A-maajoukkueiden tasoa alempaa, ihan jo pelaajamateriaalinkin vuoksi. U21-pelaajat ovat pääsääntöisesti joukkueidensa vaihtopenkillä, kun puhutaan kovista joukkueista. He eivät ole vielä sisäistäneet kaikkia taktisia nyansseja, mitä valmentajat pelaajilta edellyttävät. Peli on siksi vapaampaa ja virheitä tulee enemmän. Siksi en vedä kovin suurta yhtäläisyyttä U21 ja A-maajoukkueen menestyksen välille, ellei uusi päävalmentaja kykene organisoimaan puolustusta oikein.

Emme voi toisin sanoen olettaa, että Suomi tekisi 5 maalia Norjan A-maajoukkuetta vastaan. Siksi myös Lehkosuo on todella kovan paikan edessä, mikäli tulisi valittua päävalmentajaksi Kanervan jälkeen. Alkuinnostus voisi kantaa muutaman ottelun, mutta sen jälkeen, kysyttäisiin taas, miten toimiva Suomen puolustus todella on. Muista valmentajista samat sanat. Tulevalla päävalmentajalla on edellä todella suuri haaste Suomen pelitavan löytämisessä.
 
Täytyy toivoa sormet ristissä, että Ville Koskesta, Tony- ja Samuli Miettisestä ja ainakin Rony Janssonista tulisi kansainvälisen tason toppareita vähintään Hollannin Eredivisien-tasolle.
Sekä myös Naamosta, Galvezista jne. Varmoja ja hyviä laitureita. Oman linjan puolustaminen on pelin lähtökohta.

Muuten Gert Remmel ja Lehkosuo pelaavat oikeanlaista pelikirjaa, jota Suomi tulee varmaan myös pelaaman tulevaisuudessa. Hyökkäyksiinlähtö ja kuljettaminen on nopeaa, ja pyritään hyödyntämään nopeita pelaajiamme (Keskinen, Håkans, Antman jne.) epäorganisoitua puolustusta vastaan, esimerkiksi nopean vastaprässin jälkeen. Mielestäni Pohjanpalo mahtuu edelleen hyvin pelaamaan esimerkiksi Liimatan roolia, tuoden vielä vaarallisempaa erikoistilanneuhkaa. Kamaran ottaisin vasta vaihdosta sisään, kun tarvitaan pelin jäädyttämistä ja pallonhallintaa esimerkiksi johtoasemassa. Nissilä, Niskanen, Soiri, Ivanov jne. ovat jo nähty, enkä nää heille enää käyttöä, kun taas Kjällmanille, Suhoselle, Kamaralle, Peltolalle, Jensenille ja varauksin Pukille näen vielä käyttöä. Lod on vähän siinä ja siinä.

Suomen avaus voisi olla ensi karsinnoissa kutakuinkin seuraava:

Pohjanpalo - Kjällman
Keskinen - Antman
Walta - Kairinen
Galvez - Hoskonen - Koski - Alho
Hradecky

Tai sitten 4-2-3-1, jossa Kjällman vaihtoon ja Kamara puolustavaksi keskikentäksi. Skyttä ja Liimatta ovat mielestäni myös A-maajoukkuetasoa. Edit: myös Terho sekä Hyryläinen, suurin varauksin Marhiev(toivottavasti siirtyy Kyprosta kovempaan sarjaan). Varsinkin Hyryläiseltä odotan paljon Suomen keskikentän pohjana tulevaisuudessa. Paranneltu versio Sparvista.

Pohjanpalo
Keskinen - Skyttä - Terho
Walta - Hyryläinen
Galvez - Hoskonen - Koski - Alho
Hradecky

Norjasta sen verran, että moni muukaan joukkue ei sitä tällä hetkellä voittaisi, saati isolla maalierolla.
 
Viimeksi muokattu:

zet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anssi Ritari
Tai mitä jos jatkaja ei oliskaan Honsu/Bana vaan Simo Valakari? Mikäs hänen uransa tilanne nykyään on? Oli jossakin vaiheessa kovasti nousussa, silloin kun SJK:n peräsimessä oli voittamassa mestaruutta ja Suomen cupia.
Simo Valakarin mahdollinen valinta koki kolauksen kun poikansa Onni sanoi Hesarin haastattelussa asioita mitä ei kannattaisi ääneen sanoa.
 
Suosikkijoukkue
Two Degrees of Mike Sillinger
Sekin on mahdollista, että Suomi ei tiedä yhtä vastustajaa karsintojen alkaessa, vaan lohkoon arvotaan jonkun parin häviäjä.
 
IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Täytyy toivoa sormet ristissä, että Ville Koskesta, Tony- ja Samuli Miettisestä ja ainakin Rony Janssonista tulisi kansainvälisen tason toppareita vähintään Hollannin Eredivisien-tasolle.
Sekä myös Naamosta, Galvezista jne. Varmoja ja hyviä laitureita. Oman linjan puolustaminen on pelin lähtökohta.

Muuten Gert Remmel ja Lehkosuo pelaavat oikeanlaista pelikirjaa, jota Suomi tulee varmaan myös pelaaman tulevaisuudessa. Hyökkäyksiinlähtö ja kuljettaminen on nopeaa, ja pyritään hyödyntämään nopeita pelaajiamme (Keskinen, Håkans, Antman jne.) epäorganisoitua puolustusta vastaan, esimerkiksi nopean vastaprässin jälkeen. Mielestäni Pohjanpalo mahtuu edelleen hyvin pelaamaan esimerkiksi Liimatan roolia, tuoden vielä vaarallisempaa erikoistilanneuhkaa. Kamaran ottaisin vasta vaihdosta sisään, kun tarvitaan pelin jäädyttämistä ja pallonhallintaa esimerkiksi johtoasemassa. Nissilä, Niskanen, Soiri, Ivanov jne. ovat jo nähty, enkä nää heille enää käyttöä, kun taas Kjällmanille, Suhoselle, Kamaralle, Peltolalle, Jensenille ja varauksin Pukille näen vielä käyttöä. Lod on vähän siinä ja siinä.
Pitää muistaa, että Suomen maajoukkueen nousun mahdollisti erittäin pitävä puolustus, joka konkretisoitui vahvana keskustan puolustamisena. Kolmikko Arajuuri-Toivio-Sparv oli se pelote, joka teki miltei mahdottomaksi keskitysten tekemisen Suomen maalille. Nyt tällaista pitkää topparia ei ole luvassa, Koski ja Miettinen ovat keskikokoisia toppareita, 185 cm paikkeilla. Hyryläinen voisi keskikentän pohjalta paikata tilannetta jopa Sparvia pidempänä pelaajana. Sparv oli kenties Suomen puolustuksen tärkein pelaaja, jonka poissaolo usein näkyi häviöinä.

Galvezista odotan tietysti suuria, lähtökohdat ovat erittäin hyvät ja aikaa kehitykseen on. Myös Ylitolva on pikkuhiljaa lunastamassa odotuksia ja nousee kenties Urosen tasolle muutamassa vuodessa. Mitään Valjupelaajaa ei kuitenkaan hänestä tule, mutta joku Belgia on ihan realistinen taso hänelle. Jokaisessa keskitason (15-30) futismaassa on kuitenkin joitakin heikkoja lenkkejä.

Lehkosuon tiimin suorituksia voidaan vain odotella, on oikeastaan ihan samantekevää, miten hyvin he nuorissa suorittavat, jos lähtökohtana pidetään A-maajoukkuetason menestystä. Nuorissa Suomella on varmaan valmennuksellista etumatkaa, mutta aikuisissa tämä ero kaventuu nopeasti. Vilkaisin tuossa juuri listaa eri maajoukkueiden valmentajien palkoista ja Suomella ei ole varaa kuin joihinkin 200-300K satsauksiin päävalmentajaan, kun monessa maassa satsaus on vähintään 500K/vuosi. Tämä tarkoittaa konkreettisesti sitä, että emme voi olettaa jonkinlaisen valmennuksellisen edun jatkuvan A-tasolle.

Pelaapa Suomi nopeaa futista tai ei, puolustuksen täytyy olla virheetöntä. Suomen esiintyminen Euro 2020 karsinnoissa on puhuttelevaa, 10 ottelua, 10 maalia omiin, joista neljä teki Italia. Suomi pystyi Pukin huippuvireellä tekemään tarvittavan eron muita maita vastaan. Nyt tällaista huippuvireistä maalintekijää ei ole, koska Pohjanpaloa ei ole kyetty hyödyntämään maajoukkueessa. Kanervan taktinen heikkous paljastui tässä, Suomen paras hyökkääjä aloitti penkillä, koska Kanerva ei vain hiffannut, miten pelitapaa voisi kehittää Pohjanpalon vahvuuksille sopivaksi.

Joukkueen EM-kisoihin pääsy on mahdollinen huolimatta näistä em. tekijöistä, mutta myös pelaajakehityksen pitäisi tuottaa materiaalia ihan Euroopan huippuseuroihinkin. Muuten jää Lehkosuolle tms. vähän liian kova kaski käännettäväksi A:ssa. Ja tosiaan, suomalaiset voivat vain kateellisina katsella Norjan ja varsinkin Tanskan nuorten pelaajamateriaalin tasoa. Mutta onneksi EM-kisoihin pääsee nykyään 24 maata. Välillä arpaonni käy, ja hyvälläkin vastustajalla on huono periodi menossa jne.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös