Tätä ketjua lukiessa valtaa lievä myötähäpeän tunne, vaikka toisaalta arvostankin siviilirohkeutta, jonka voimin tunnustetaan maailman elokuvahistorian merkkiteoksia omiksi inhokeiksi ja vielä haukutaan ilman sen kummempia perusteluja kaupan päälle. Monta loistavaa leffaa nimittäin löytyy tämän keskustelun alta!
En osaa nimetä huonointa näkemääni elokuvaa (huonoja ja varsinkin keskinkertaisia on tullut nähtyä valitettavan paljon). Suurimman pettymyksen ennakko-odotuksiin nähden minulle on aiheuttanut (kauan aikaa sitten) leffa nimeltä Vihreän timantin metsästys. Muistan, kuinka kaveriporukka hehkutti elokuvaa maasta taivaaseen, ja kun sen vihdoin näin, oli ennakko-odotukset kohonneet aivan liian korkeiksi. Vaikka kyseessä ei missään tapauksessa ollut sysipaska tekele, oli pettymys käsinkosketeltava.
Muita suuria elokuvallisia pettymyksiä ovat niinikään sellaiset vakavahenkiset elokuvat, joiden (moraalinen) sanoma tai maailmankatsomus on jotain sellaista, jota en voi mitenkään allekirjoittaa. Sellaisen katsoessaan todellakin tuntuu, että on juuri heittänyt n. 2 tuntia elämästään hukkaan. Silti melkein kaikkein pahinta on, jos muuten hyvä elokuva pilataan viimeisen vartin aikana. Silloin tulee ns. "tyhjä arpa"-fiilis. Ja armoton vitutus.