Omasta mielestäni ensi kauden yksi mielenkiintoisimpia sopimuksia tulee olemaan maalivahti.
Helander se ei vain sitä näyttöpaikkaa tahdo saada joten lasketaanko hänen varaansa mitään sitten?
Ehdottomasti hänen pitäisi päästä edes mestikseen hakemaan kokemusta ja sitten kenties tulla takaisin haastamaan. Toki jos siellä hyvin menisi ei välttämättä tunne mitään pakkoa palata Sporttiin.
Reijola on yllättänyt tällä kaudella ainakin minut pystymällä pitämään pelinsä kasassa vaikka on joutunut käytännössä yksin torjumaan.
Ei tule mieleen kuin ehkä pari ottelua joista hänelle voisi antaa kunnolla miinusta.
Tällä hetkellä Reijola on hyvä liigatason maalivahti,ei kuitenkaan mikään ihmeiden tekijä ja siksikin olisi ehkä löydettävä vähintään saman tason kaveri ja miksei mielellään parempikin.
Katseet voisi ehkä kääntää pienempiin kiekkomaihin joista usein löytyy nimenomaan maalin suulle hyviä pelaajia. Se on sitä scouttaamista sitten.
Toinen vaihtoehto sitten esim Ruusun tapainen pelaaja,lupaava mutta loukkaantumisista kärsinyt.
Jospa olisi kuntoutunut kun tälläkin kaudella pelannut lainalla.
Pelasi lyhyellä stintillä Vaasassa ihan hyvin.
Voisi irrota Lukosta???
Tai sitten Ruotsalaiset tuntevat jonkun hyvää paremman maanmiehensä joka voisi tulla Vaasan "Swedentowniin".
Tähän on todella vaikea ottaa kantaa, jos ei tiedä muista pakkisopimuksista. Jos vaihtoehtona on Tommilan nousu isompaan rooliin, niin ehdottomasti Heshkalle jatko. Jos taas Heshkan lopettaminen toisi rahaa Johanssonin pitämiseen, vaikeaksi menee.Toisessa otsakkeessa puhuttiin pitäisikö Heshkalle tehdä jatkosopimus vai ei. Aiemmin kuultua huhua, että Heshka miettisi jopa uransa lopettamista tähän kauteen.
Tähän on todella vaikea ottaa kantaa, jos ei tiedä muista pakkisopimuksista. Jos vaihtoehtona on Tommilan nousu isompaan rooliin, niin ehdottomasti Heshkalle jatko. Jos taas Heshkan lopettaminen toisi rahaa Johanssonin pitämiseen, vaikeaksi menee.
Jos kausi päättyisi nyt, Heshka olisi todennäköinen eläkeläinen. Pelihuumori tuskin on huipussaan, kun ykkösylivoima lähti lentoon heti, kun Heshka poistettiin siitä. Peruspeli kuitenkin ihan pätevää, niin ei näistä tiedä. Jos Joulukuun yleisökarnevaalit jatkuu Tammikuun puolelle, ja Heshka tuulettaa voittomaalia Ilves Away-fanien edessä, niin jatkosopimus saattaa olla lähellä...
Tämän olen itse livenä monessa lämmittelyssä todennut ja myös tänne kirjoittanut.Junnupuolelta kuultua, että Helander yksinkertaisesti niin huono ettei voi laittaa maaliin. Roikkuu mukana ainoastaan koska halpa. Nuorissa jo Härkönen sekä kumppanit ajanut kiinni ja osa ohi.
Tottavieköön Jukuria tarkoitin. Ja häneen siis tuo "kehuni" kohdistui.Junnupuolelta kuultua, että Helander yksinkertaisesti niin huono ettei voi laittaa maaliin. Roikkuu mukana ainoastaan koska halpa. Nuorissa jo Härkönen sekä kumppanit ajanut kiinni ja osa ohi.
Itse edelleen liputan Rassea ykköseksi ja jotain nuorta kehittyvää kakkoseksi (Jani Lampinen, Juuso Helomaa jne). Tai joku Samuel Jukuri voisi olla myös käypä vaihtoehto. En tiedä ketä tarkoitat, mutta Ruusuun en koskisi pitkällä tikullakaan, eikä ole kyllä koskaan pelannut meillä saati Raumalla. Varmaan juuri Jukuri hakusessa sinulla?
Rassen peli pysynyt varmasti kasassa juuri siksi, että nimenomaan on päässyt pelaamaan säännöllisesti. Pelirytmi todella tärkeää veskareille.
Heshka voi mun mielestä mennä vetään vielä kauden tai pari Kärppiin. Ruotsista joku kova tilalle.Kyllä Heshkan otteet ovat niin epätasaisia, että en kyllä itse tekisi enää jatkoa. Joskus saattaa naputtaa sen 3 pinnaa viivalta, mutta sitten taas sekoittaa koko viisikon pelein. Tänään jälkimmäinen. Pari kertaa vetänyt pannut omia aikojaan ja avannut paikat KooKoolle. Viivassa myös hasardi. Johansson dominoi viivaa ylivoimalla aivan miten haluaa.
Heshka kumminkin varmasti yksi kalleimpia pelaajia. Kolmosparissa, kolmosparin peliajalla ja kolmosparin pakin palkalla niin fine.
Noinkohan Heskasta säästetyt rahat on jo menny tuohon meidän ensikaudellakin jatkavaan ykkösketjuun. Ei ne palkka-alella jatkoja ole tehnyt. Muutenkin hirvittää, että millaset jatkosopparit mr. Jämsä on noille sorvannut, kun jokapuolelta alkoi syksynmittaan tulla kovaa painetta omaa pallia kohtaan. Millainen joukkue saadaan kasaan ensi kaudeksi muutaman ruotsalaisen lisäksi?Heshkan palkalla voisi olla mahdollista kotiuttaa Miika Koivisto tai Tony Sund.
Noinkohan Heskasta säästetyt rahat on jo menny tuohon meidän ensikaudellakin jatkavaan ykkösketjuun. Ei ne palkka-alella jatkoja ole tehnyt. Muutenkin hirvittää, että millaset jatkosopparit mr. Jämsä on noille sorvannut, kun jokapuolelta alkoi syksynmittaan tulla kovaa painetta omaa pallia kohtaan. Millainen joukkue saadaan kasaan ensi kaudeksi muutaman ruotsalaisen lisäksi?
Mahtaisiko Ruotsin junnusarjoista löytyä helmiä Sportin kassalla? Nythän meillä on kontakteja pelaajistossa.No kyllähän tuo kärki on järkevää pitää - jos kaverit ovat koko syksyn olleet Liigan pistepörssin top 10:ssä, niin kyllä siinä silloin saa a lot of bang for the buck. Sitä paitsi niin kuin täällä on jo kirjoitettu, noilla ruotsalaisilla varmaan muutkin asiat painoivat pysymään Vaasassa kuin raha - aivan varmasti heidän agenteilleen on suositeltu jo isommilla tarjouksilla muualta näillä näytöillä.
Ensi kauden päähaaste on luoda sellaiset taloudelliset edellytykset, että Jämsä / uusi UTJ saa kasata sellaista rosteria ykkösen taakse, että ei olla pelkästään ykkösen varassa. Nyt vaan kaikki merkkaamaan niitä osakkeita, niin ei tarvitse pelätä täällä, että mitähän hyvistä pelaajista on maksettu.
Mahtaisiko Ruotsin junnusarjoista löytyä helmiä Sportin kassalla? Nythän meillä on kontakteja pelaajistossa.
Juusola out Söderlund in? Miksei?Yleisessä huhu-ketjussa tällainen kaveri liikkeellä. Näköjään pelannut Stålbergin kanssa Frölundassa 18-19. Kunhan nyt lepopäivän ratoksi leikkaan ja liitän...mutta, joo, eihän nyt tänä keväänä enää laitureita tarvitse.Tim Söderlund - Stats, Contract, Salary & More
Eliteprospects.com hockey player profile of Tim Söderlund, 1998-01-23 Skellefteå, SWE Sweden. Most recently in the Liiga with TPS. Complete player biography and stats.www.eliteprospects.com
Jaahas, millä perusteella liian muka liian nuori? Onhan sitä hommattu saman ikäinen Vanhatalo, nuorempi Nalli ja vuotta vanhemmat Lööke ja Väyrynen. Vähän väsynyttä sterotyypittämistä.Työteliäs ja "nöyrä"......ainoa rajoittava tekijä ikä.
10 v liian nuori.
Ehtiikö Asplund kuntoutua tähän kauteen ollenkaan?Edelleen sentterin tarve on kova.
Siinä ja tässä kerkeekö. Mutta vaikka kerkeää, riittääkö Turrella jalka...Ehtiikö Asplund kuntoutua tähän kauteen ollenkaan?
Itse en kyllä näe tälle mitään käyttöä. Pitäisi sovittaa kahteen ekaan ketjuun, että saisi jotain irti ja nämä ketjut meillä jo toimii. Toki loukkeja voi tulla, mutta hinta-laatusuhde tuskin kohtaa.Pospisil vapautui SaiPasta. Ei tosin ole sentteri. Ja onko luonteessa vikaa? Olisiko edes varaa...
Meni Tsekin HC Kometa Bronoon loppu- ja ensikauden sopparilla. Eipä olisi tässä tilanteessa ollut käyttöä, liian kallis leventämään rosteria, ei sentteri ja kiukuttelija.Itse en kyllä näe tälle mitään käyttöä. Pitäisi sovittaa kahteen ekaan ketjuun, että saisi jotain irti ja nämä ketjut meillä jo toimii. Toki loukkeja voi tulla, mutta hinta-laatusuhde tuskin kohtaa.
Ja jos nyt oikein olen rivien välistä uutisointia lukenut, niin kassa on kohtalaisen tyhjä.