Huhut, mutut ja Arsen avut kaudelle 2013–2014

  • 895 733
  • 2 129

HC Hetu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Miksi TPS ei ole ilmoittanut yhtään kärkihankintaa toistaiseksi, vaikka koko viime talven aikana monasti sanottiin, ettei tulevalla kaudella enää rämmitä? Puheet ja teot tuntuvat taas olevan pahasti ristiriidassa.

Monet muut liigajoukkueet ovat jo ilmoitelleet kärkihankinnoista, mutta meillä vaan ihmetellään ja odotellaan.

Nyt on ihan pakko tulla kysymään että keitä nämä monet joukkueet ovat?? Ja meitä on nämä kärkihankinnat?? Todella hiljaista on ainakin mun mielestä ollut tämän kevään anti vielä tähän mennessä ollut.. Siksi en itse ainakaan vielä ole huolissani.. Azevedon kanssa neuvoteltu esisopimus kertoo ainakin mulle siitä että kyllä siellä ollaan nyt oikeesti isojen kalojen kimpussa. Odotellaan nyt seuraavaan infoon asti ja kritisoidaan vasta sitten jos jäi hankinnat pliisuiksi..
 

Sphinx

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Azevedon kanssa neuvoteltu esisopimus kertoo ainakin mulle siitä että kyllä siellä ollaan nyt oikeesti isojen kalojen kimpussa. Odotellaan nyt seuraavaan infoon asti ja kritisoidaan vasta sitten jos jäi hankinnat pliisuiksi..
Juurikin näin. Samoin Locken hankinta viime kaudelle meni jo samaan sarjaan, eli TPS:ssä ollaan selkeästi valmiita panostamaan kovaan hankintaan ykkössentterin tontille enkä ole siksi ollenkaan huolissani siitä, etteikö siihen lähtökohtaisesti kovaa kaveria saataisi. Eivätköhän kaikki ole kuitenkin täällä samaa mieltä myös siitä, että tähän mennessä ilmoitetulla joukkueella ei tokikaan ole asiaa edes sääleihin, mutta on tietysti selvää, että ei kauteen tuolla porukalla lähdetä. Aika hiljaista on tosiaan ollut siirtomarkkinoilla muutenkin ja on siellä SM-liigassa onneksi myös puolenkymmentä muuta joukkuetta, joiden on vaikea nähdä menestyvän ensi kaudella.

Suikkasen sapluunassa on tosiaan vähän turhaa myös puhua "kahden kärkiketjun pelaajista" ja "kolmosketjun" pelaajista, kun Tepsillä luultavasti tulee olemaan kolme tasavahvaa hyökkäävää kenttää ja yksi puolustava ketju.
 
Miksi TPS ei ole ilmoittanut yhtään kärkihankintaa toistaiseksi, vaikka koko viime talven aikana monasti sanottiin, ettei tulevalla kaudella enää rämmitä? Puheet ja teot tuntuvat taas olevan pahasti ristiriidassa.

Eikö liigan viime kauden puolustajien maalikunkku ole kärkihankinta? Eipä tuolla vaatimustasolla sitten mikään muukaan liigajoukkue ole ilmoittanut yhtäkään kärkihankintaa vielä, jos ollenkaan.
 

Jalasvaara

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS ja WSH Capitals
Olen täysin samaa mieltä Lord Nikonin kanssa siitä, että tähän asti ilmoitetuilla pelaajilla ei välttämättä edes säälipleijareiden ovet aukene.

Miksi TPS ei ole ilmoittanut yhtään kärkihankintaa toistaiseksi, vaikka koko viime talven aikana monasti sanottiin, ettei tulevalla kaudella enää rämmitä? Puheet ja teot tuntuvat taas olevan pahasti ristiriidassa.

Itse olen myös samaa mieltä siitä, että laitureita noihin kärkiketjuihin tarvittaisiin ainakin kaksi. Tosin toivottavasti toinen niistä on Vahalahti, niin ei tarvitse hakea mitään arpaa.

Sitten tuohon julkistamiseen. Itse ainakin ymmärrän täysin, että näitä mahdollisia sopimusjulkaisuja ei laiteta tässä vaiheessa ilmoille. Ässät vievät tällä hetkellä kaiken näkyvyyden ja siihen päälle vielä nuo tulevat kisat, niin eipä siinä paljon ihmisiä kiinnosta, että TPS on hankkinut jonkun kärkipelaajan. Toki voi se olla myös mahdollista, että ne on kaikki mennyt ohi joita on yritetty.
 
Suikkasen sapluunassa on tosiaan vähän turhaa myös puhua "kahden kärkiketjun pelaajista" ja "kolmosketjun" pelaajista, kun Tepsillä luultavasti tulee olemaan kolme tasavahvaa hyökkäävää kenttää ja yksi puolustava ketju.

Tämä on aika hyvin ilmaistu Suikkasen peluutuksesta. Pointti taisikin edellä olevilla se että vaikka kuinka tasaisesti peluutetaan niin kyllä niistä kolmesta tasaisestakin kentästä tarvitsee löytyä profiiliäijiä joista kauteen lähdettäessä jo tietää että tulosta tulee ilman floppaamista sen verran että poffeihin mennään.
Vai miltä kuulostaisi:

Bertrand-Miettinen-Willsie
Sointu-Koskiranta-Virtala
Famulare-Laakso-Tuomainen
Suominen-Tuominen-Kulmala

Seikola-Palmroth
Ristolainen-Vittasmäki
Pulli-Friman


Asiasta ihan toiseen, hieno huomata että Tepsissäkin tajuttu että pygmeillä ei mestaruuksia voiteta, alustavasti pelaavassa kuusikossa taitaa VMV/Palmroth(185cm) olla lyhin . Hienoa. Varsinkin kun ainakin ennakko kaavailuissa näitä fyysisempiä kavereita löytyy pakistosta (Ristolainen,Pulli,Palmroth,Karhu).
 

sunnuntai

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Newcastle united
30 pisteen mies on 10 pisteen parannuksella 40 pisteen mies(vaude mitä matikaa). Ja siten jo kolkuttelee vahvasti top4 laiturin tonttia. Ei kenelläkään top6 hyökkääjät kaikki tee yli 50 pistettä, ei kenellekään koska kenelläkään ne eivät tee edes yli 40 pistettä. Joten ei se haittaa vaikka vähän realismia tulisi ajatuksiin. 30 pisteen miehestä kummiskin uskoisin helposti tulevan 40 pisteen mies, jos vain saa oikeat pelikaverit rinnalleen ja oikean valmennuksen.

Tärkeimpänä hankinta ehdottomasti pitäisin tällä hetkellä sitä topUno sentteriä. Häntä toivoisin seuraavan sisään aikasta hyvän puolustajan. Ja siitä sitten seuraavalla oven avauksella top4 laituri.

Minun ajatus

Sointu/XXX3 - XXX1 - Willsie
Sointu/XXX3 - Koskiranta - Miettinen
Tuomainen - Yllätys junnu - Bertrand
Virtala - Laakso - Famulare

XXX2 - Seikola
Vittasmäki - Ristolainen
Palmroth - Pulli

Huhuissa ollutta Luttista kyllä kuolasin aika rankasti tuohon 2 laitaan, mutta tais jättää sitten tulematta.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Asiasta ihan toiseen, hieno huomata että Tepsissäkin tajuttu että pygmeillä ei mestaruuksia voiteta, alustavasti pelaavassa kuusikossa taitaa VMV/Palmroth(185cm) olla lyhin

Sen verran pitää oikaista, että Ässät voitti juuri mestaruuden "pygmipakistolla" jossa suurimmat kaverit olivat juurikin tuon 185cm (Huom. Kojo ei pelannut) ja muut alle sen.
 

ElManazer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC TPS, Málaga Club de Fútbol, New York Islanders
Vaikka kukaan ei koskaan huomaa viestejäni, niin tulen silti pohtimaan. Olen useasti netissä selaillessani törmännyt Donatin kaksosiin. Kyseessä on siis 26-vuotiaat kaksoisveljet, jotka pelaavat Norjan liigassa. Molemmat ovat täysin suvereenejä pelaajia kyseiseen liigaan (Tyler 1,54ppg, Justin 1,80ppg) ja ilmeisesti molemmilla on kiinnostusta siirtyä isompaan liigaan. Toinen veljeksistä, keskushyökkääjä Justin Donati on todella hyvällä asenteella varustettu nopeajalkainen peliätekevä sentteri, joka istuu SM-Liigaan kuin nakutettu. Justinilta löytyy myös hyvä rannelaukaus. Tyler Donati on myös todella hyvä asenteinen hyökkäyspään laituri, joka on myös jokseenkin fyysinen. Tylerin ase on monipuolinen hyökkäyspään osaaminen, hän voi olla maskissa, rakentaa peliä tai tehdä maaleja. Tylerilta löytyy myös hyvä lyöntilaukaus. Näin jäisi myös enemmän pelimerkkejä ykköspuolustajaan, kakkosketjun laituriin ja kolmosketjun puolustajaan. Kaikkein paras juttu Donateissa on se, että molemmilta löytyy Italian passi, joka mahdollistaa Willsien ja mahdollisen Morrisonnin tulon lisäksi yhden ulkomaalaisen pelaajan. Jos pitäisi valita ottaako hankinnoista ryppään A: Azevedo, Vahalahti, Morrisonn vai B: Donati, Donati, Vahalahti/XXX, Morrisonn, Hecquefeuille/Preissing, niin ainakin minä kallistuisin vaihtoehtoon B.

Ketjulotto:
Hyökkäys
Tyler Donati - Justin Donati - Brian Willsie
Matias Sointu - Tero Koskiranta - XXX (Vahalahti)
Camilo Miettinen - Tapio Laakso - Charles Bertrand
Miikka Tuomainen/Derek Famulare - Henri Tuominen/Krister Mähönen/Niklas Friman - Tuomas Suominen/Marko Virtala

Puolustus
"Morrisonn" - Seikola
Vittasmäki - Ristolainen
Palmroth - "Hecquefeuille/Preissing"

Maalivahdit
Engren/Hostikka tandem

Tasainen hyökkäyskalusto, leveyttä riittää pitkälle. Roikkuu pitkälti Donatien onnistumisesta, mutta heidän epäonnistuessaan tuostakin saa väännettyä edes kohtuullisen joukkueen. Tähän on pakko heittää vielä, että olisiko Pelicans päässyt finaaliin jos riskillä hankitut Lasch ja Hodgmann olisivat flopanneet? Tänä vuonna Esposito ja O'Marra floppasi, joskus näin käy. Mielestäni Donatit on tarpeeksi hyviä pelaajia SM-liigaan. Puolustus olisi vähintään liigan TOP5 tavaraa, tarpeeksi AV osaamista, sekä YV osaamista. Maalivahdeista on tullut jo kaikki mahdollinen sanottua, mutta täytyy kyllä vielä sanoa, että hyvää työtä Arse!
 
Sen verran pitää oikaista, että Ässät voitti juuri mestaruuden "pygmipakistolla" jossa suurimmat kaverit olivat juurikin tuon 185cm (Huom. Kojo ei pelannut) ja muut alle sen.

Nooh, empä tuota ihan pygmipakistoksi kylläkään kutsuisi. Pelaavassa ei ollut yhtään alle 180cm kaveria ja noita fyysisempiä kavereitahan tuolla oli Marttinen, Sammalkangas ja Honkanen. Kiekollisetkin jannut ovat noita vähän kookkaampia, Heshka ja Taimi. Ainut lähelle pygmiä pääsevä on Uusitalo, hänkin aikamoinen raataja.

Luin uudestaan noita mun viestejä ja niiden vastauksia niin oijotaan sen verran että kyllähän joukkue tarvitsee noita 20-30 pisteen kavereita joista voi kasvaa kauden aikana 30-40pisteen jannuja. Silloinhan me pärjätään paremmin kuin ennen kautta on odotettu jos oletetaan että jokainen pelaa tasollaan. Mitään tarkkaa numeraalista faktaa ei ole esittää, joku voi korjata jos haluaa, mutta harvemmin yli puolet jos edes yksi kolmas osaa hankituista pelaajista ylittää itsensä niin että nostaa pistemääränsä tarvittavaan 40 pisteeseen ja habitustaan ylempienkenttien mieheksi. Tällä haen takaa sitä että tällä hetkellä meillä ei tosiaan ole kuin Willsien jolta voidaan odottaa 40-50 pistettä ensikaudelta "varmasti". Jos puhutaan vain niistä top4 laitureista niin tällä hetkellä sieltä löytyy Sointu, Miettinen ja Tuomainen/Bertrand. Noista jos edes yksi onnistuu lyömään itsensä lopullisesti läpi tekemään piste ennätyksensä sekä kantamaan vastuuta pisteistä niin meillä pelaa silti 2 laituria tulosyksikössä liian heppoisilla taidoilla/odotetuilla pisteillä. Mikä on auttamattoman liian vähän tavoitteisiin nähden.

Veli sunnuntailta erittäin hyvää pohdintaa ylempänä joka varmasti lähempänä realistusuutta kuin vaikkapa omani.
Mutta siltikään en suostu hyväksymään vähempää kuin 3 kahden ensimmäisen ketjun hankintaa.

Lisäksi joku perversio ajaa minut laittamaan Tuomaisen ja Famularen samaan jarru vitjaan josko vaikka Suikkanen saisi kentälliselle kunnon pallit ja miehekkään otteet joilla haettaisiin joka ikisessa matsissa alusta asti se henkinen yliote vastustajasta ja siirrettäisiin aina painopiste kaverin päätyyn.
--> Vaikka Laakso sentterinä ottamaan oman pään aloitusvoitto, jonka jälkeen nopea kääntö ja punasen jälkeen kiekko päätyyn, kaverin pakki hakemaan kiekkoa, Tuomainen ajaa täysillä päin kiekon mennessä toiselle pakille jonka saadessa katseen ylös joutuu hän lyömään pitkän Famularen ajaessa miehen ylitse.Hyrräketju Miettinen-Virtala-Bertrand tekemään kulmahyrrällä kaverin pakit aivan hapoille josta seuraa taas pitkä. Ykkönen kehiin ja kaappi hyökkäyspään aloituksesta. Maalinjälkeisen vaihdon hoitaa rutinoitunut kakkonen. Tää on liian helppoa.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Nooh, empä tuota ihan pygmipakistoksi kylläkään kutsuisi. Pelaavassa ei ollut yhtään alle 180cm kaveria ja noita fyysisempiä kavereitahan tuolla oli Marttinen, Sammalkangas ja Honkanen. Kiekollisetkin jannut ovat noita vähän kookkaampia, Heshka ja Taimi. Ainut lähelle pygmiä pääsevä on Uusitalo, hänkin aikamoinen raataja.

Siksi se oli lainausmerkeissä, koska käsitin että olit määritellyt "pygmipakin" alle 185cm kokoiseksi pelaajaksi. Taimi on muuten samankokoinen kuin Uusitalo eli 180cm.

Mutta tämä tästä, ei liity ensi kauden Tepsiin millään lailla.
 
Tuosta pakistosta sen verran analyysiä että näin fyysisen pelin ystävänä on odottava fiilis tuota ryhmää kohtaan. Ristolainen oli jo tällä kaudella fyysinen ja esitti isännän otteita. Palmroth on aina yrittänyt olla kova maalin edessä ja laidoilla, edelliskaudella saatiin jo taklauksiakin mukaan. Karhu heitteli jo ekalla kaudellaan jengiä katolleen liigassa. Pullia pidetty hyvänä ja vahvana puolustuspään kaverina joka myös tykkää taklata. Vittasmäki ei ole niinkään kova tai fyysinen vaan ennemminkin takiainen ja terrieri. Seikolalta myös nähty muutamia ihan hyviä taklauksia männä vuosina. Lisäksi mikäli pakistoa vahvistetaan huhutulla Morrisonilla voidaan tuota pitää jo kohtuu fyysisenä palettina liigaan. Me likes.
 
Viimeksi muokattu:

Vode

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Olen useasti netissä selaillessani törmännyt Donatin kaksosiin. Kyseessä on siis 26-vuotiaat kaksoisveljet, jotka pelaavat Norjan liigassa.

Mielestäni Donatit on tarpeeksi hyviä pelaajia SM-liigaan.

Olet törmännyt näihin veljeksiin vain netissä eli et ole nähnyt heidän koskaan pelaavan. Kaverit ovat 26-vuotiaita joista toinen oli pelannut yhden kauden AHL:ssä ja sen jälkeen siirtynyt takaisin veljensä kanssa kiekkoilemaan ECHL:än ennen turskamaan valloitustaan.

Ja sitten olet sitä mieltä, että tuollaiset arvat ovat Play Offeihin tähtäävän SM-Liigajoukkueen ykköskentän kaksi hyökkääjää. Huh huh. Sitähän en voi kieltää, etteikö kaverit voisi onnistua, mutta kyllähän olisivat niin isoja arpoja noille paikoille, ettei Arsekaan ole vielä avainpaikolle tuonut tuon suurusluokan arpoja.

Luulisin, että tuo kaksikko olisi kuitenkin enemmän Mestistasoa kuin SM-liigatasoa. Italian maajoukkueessakaan kaksikko ei ole vielä debytoinut vaikka nyt olisi ollut paikka kun Euroopassa pelaavat.
 

ElManazer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC TPS, Málaga Club de Fútbol, New York Islanders
Olet törmännyt näihin veljeksiin vain netissä eli et ole nähnyt heidän koskaan pelaavan.

Olen nähnyt otteluiden koosteita. Moniakin. Suvereenejä pelaajia, tekee mitä tykkää.

Ja sitten olet sitä mieltä, että tuollaiset arvat ovat Play Offeihin tähtäävän SM-Liigajoukkueen ykköskentän kaksi hyökkääjää. Huh huh.

Näin ollen saataisiin joukkueen kokonaistaso kovemmaksi. Tasaisuus on Suikkasen valtti.

Luulisin, että tuo kaksikko olisi kuitenkin enemmän Mestistasoa kuin SM-liigatasoa. Italian maajoukkueessakaan kaksikko ei ole vielä debytoinut vaikka nyt olisi ollut paikka kun Euroopassa pelaavat.

Suora lainaus Wikipedia, joka avaa sinulle heikkoja sarjatasoja:
"Justin and his brother Tyler are actively involved in the "points for Cancer" fund, with money for each point either Donati scores being matched by their respective hockey clubs going to research to finding a cure for ovarian cancer, which their mother Corinne was diagnosed with in 2003. She died in July 2006. The "points for Cancer" fundraising continues in her name."
 

FutureHockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS - Connorit Bedard & McDavid
Olen nähnyt otteluiden koosteita. Moniakin. Suvereenejä pelaajia, tekee mitä tykkää.

On kuitenkin suhteellisen paljon eri asia "tehdä mitä lystää" jossain Norjan Elitserienissä kuin esimerkiksi Suomessa ja SM-liigassa. Siellä Norjassa hyvillä pistemäärillä ovat viime vuosina vaikuttaneet myös esimerkiksi seuraavat henkilöt:

Koodi:
      NIMI                SEURA              KAUSI    O.  TEHOPISTEET   PISTEET/PELI

(RW)  Henric Höglund      Stjernen           2008/09  45. 36+33=69          1.53
(LW)  Tomi Pöllänen       Lillehammer        2009/10  48. 28+41=69          1.43
(LW)  Lou Dickenson       Rosenborg IHK      2012/13  44. 28+34=62          1.41
(C)   Juha-Pekka Loikas   Stavanger Oilers   2012/13  44. 21+38=59          1.34
(LW)  Teemu Kuusisto      Furuset            2006/07  30. 24+29=53          1.77
(LW)  Tomas Sinisalo      Stjernen           2012/13  44. 17+27=44          1.00
(C)   Morten Ask          Vålerenga          2012/13  27. 12+27=39          1.44
(LW)  Mika Suoraniemi     Stavanger Oilers   2009/10  45. 17+19=36          0.80
(C)   Teemu Virtala       Stavanger Oilers   2010/11  34. 15+18=33          0.97
(D)   Casper Santanen     Manglerud          2009/10  43.  7+16=23          0.53

Näistä ehkäpä parhain esimerkki lienee Henric Höglund joka kävi pelailemassa SaiPassa tehopistein 2+5=7 (15 ottelua) ja lähti sen jälkeen takaisin Norjaan mistä oli tullutkin ja iski nuo mukavahkot 69 tehopistettä.

Onhan se ihan kiva "scouttailla" youtuben, eliteprospectsin ja googlen suosiollisella avustuksella, mutta tosiasiat kannattaisi silti osata myöntää.. Norjan Elitserien on nimenomaan lähempänä tasoltaan Mestistä kuin SM-liigaa, paljon lähempänä. Se, että sieltä sattuu joskus joku hyväkin pelaaja ponnahtamaan korkeampaan liigaan ei tarkoita sitä, että automaattisesti kaikki Norjan pistelingot olisivat starboja ja ykkösketjun miehiä SM-liigassa..
 

Tazz82

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura, Man Utd
jännää aikaa tämä kevät

Sitten tuohon julkistamiseen. Itse ainakin ymmärrän täysin, että näitä mahdollisia sopimusjulkaisuja ei laiteta tässä vaiheessa ilmoille. Ässät vievät tällä hetkellä kaiken näkyvyyden ja siihen päälle vielä nuo tulevat kisat, niin eipä siinä paljon ihmisiä kiinnosta, että TPS on hankkinut jonkun kärkipelaajan. Toki voi se olla myös mahdollista, että ne on kaikki mennyt ohi joita on yritetty.

Tästä on pakko olla samaa mieltä. Itselläni on sellaista tietoa että sopimus/sopimuksia olisi mutta ne on tarkoitus julkistaa vasta mm-kisojen jälkeen. Olenpa ymmärtänyt että jopa sen takia että pelaaja saa keskittyä kisoihin.

Siitä olen 100% varma että täälläkin perustellusti esitetty huoli siitä että joukkue ei ole tarpeeksi laadukas on tiedossa myös toimistolla. Hankintoja tehdään 1 sentteri + 2 laituria + 1 pakki.

P.S. Venäjän karhu saattaa viedä meiltä vielä pelaajan, joka ei ole ollut spekulatioissa siihen suuntaan...
 

sajuki

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
P.S. Venäjän karhu saattaa viedä meiltä vielä pelaajan, joka ei ole ollut spekulatioissa siihen suuntaan...

hmm vähiin käy vaihtoehdot jos kyse on viimekauden joukkueesta?

Koskiranta, Virtala ;), Tuomainen ;) ..?


Hope not Seikola, Willsie, Sointu, Hostikka, Cami..

Atte, Vaha yms onkin jo varmasti jo jossain ketjussa sinnepäin jonkun kirjoittamana huhuna vilahtanutkin

Mutta kai se "menetys" on sitten Pikkarainen..
 

Tazz82

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura, Man Utd
Niin minulla ei ole tietoa nimistä. Varmaa on vain että neuvotteluja on käyty. Eiköhän me olla pian viisaampia.
 

Juippi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Widing meni Bluesiin eli voidaan unohtaa spekulaatioista.
 

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
Sinänsä harmi, että alakenttien laidat alkavat olla jo aika tavalla täytetyt.

Siirtohuhuketjun mukaan Sami Venäläinen ei jatka Tapparassa. Venu ei kuitenkaan ole vielä mikään ikäloppu (31v), fysiikkahan miehellä on aina ollut rautaisessa kunnossa, palkkavaatimus tuskin on turhan korkea tällaisen kauden jälkeen ja pisteiden tekokin häneltä onnistuu tiettyyn rajaan saakka.

Mielestäni Venu olisi roolipelaaja parhaimmasta päästä - lähes täydellinen palikka kolmosen laitaan. Kolmosen toiseen laitaan Ville Vahalahti, ja 2/3 mestaruuskauden ykkösketjusta olisi jälleen kasassa. Missään nimessä en odota, että kaverit pystyisivät samanlaisiin sankaritekoihin, mutta yhteispelihän heiltä sujuisi todennäköisesti vanhasta muistista. Molemmat pystyisivät tarvittaessa tuuraamaan myös ylemmissä kentissä - kunhan odotukset pysyisivät kaikilla maltillisina.

Vahalahti ja Venäläinen - molemmat pystyisivät myös ottamaan paikkansa ylivoimilla. Vahan one-timerit takatolpalta ovat edelleen eliittiä, Venu rightin kaverina toisi joka tapauksessa lisää variaatioita kakkos-yv:lle. Venäläistä puoltaisi myös hänen erinomainen kykynsä aloittajana. Yhden maalin johtoasema viiden viimeisen minuutin aikana ja oman pään aloitus - ketä voisikaan olla parempi vaihtoehto aloittajaksi kuin Venu? Käytännössä tämä Venun aloitustaito myös helpottaisi ketjun rakentamista. Kolmosessa VVV-ketju - Vahalahti-Virtala-Venäläinen - ei kuulostaisi ollenkaan pahalta. Näin ollen Virtalan tuskaisen huonosta aloitusprosentistakaan ei tarvitsisi tuossa ketjukoostumuksessa murehtia.

Oikeastaan mitä enemmän mietin tuota Venäläistä kolmosen oikeaksi laidaksi sitä paremmalta se alkaa kuulostaa. Valitettava tosiasia vain taitaa olla se, että näitä alakenttien miehiä meillä on jo enemmän kuin tarpeeksi - ainakin ensimmäiseen loukkaantumissumaan saakka. Pikkuhiljaa mä alan olla siinä uskossa, että Matias Sointu on se korkeimman statuksen laitahyökkääjä, joka/joita on tulossa. Mä toivottaisin Sami Venäläisen ehdottomasti syvyyspelaajana tervetulleeksi joukkueeseen. Kaikki 20 tehopisteen yli menevä olisi pelkkää extraa.

Sointu - XXX - Willsie
Miettinen - Koskiranta - Bertrand
Vahalahti - Virtala - Venäläinen
Famulare - Laakso - Suominen

Tuomainen - Tuominen - Kulmala

Mä en vaan jaksa uskoa, että sieltä on enää tulossa mitään 3x XXX - yksi keskelle ja kaksi laitaan - ja jotka myös kaikki ovat jotain "sateentekijöitä": tähän päälle vielä 1-2 pakkia. Jopa tuollaisessa kohtuullisen realistisessa (ainakin omasta mielestäni) ketjusommitelmassa meillä olisi riittävästi ukkoja viiteen hyökkäysketjuun + junnut. Toisaalta mitä enemmän mä myös tuota juuri kirjoittamaani hyökkäysrosteria katson - sitä enemmän se alkaa myös näyttää kohtuullisen "kaisuikkasmaiselta".
 

ElManazer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC TPS, Málaga Club de Fútbol, New York Islanders
Sointu - XXX - Willsie
Miettinen - Koskiranta - Bertrand
Vahalahti - Virtala - Venäläinen
Famulare - Laakso - Suominen

Tuomainen - Tuominen - Kulmala

Myönnän, että olen idiootti näissä muka hyvissä hankinnoissa ja liiba liiba jutuissa jotka eivät koskaan toteudu. Tämän huomasin heti, mielestäni oikein hyvä ja realistinen joukkue. Jos Bertrand ei olisi selkeä vahvistus niin verorajan jälkeen voitaisiin katsella yhtä laituria. Ketjuja laittaisin vähän eri järjestykseen;

Miettinen - XXX - Willsie
Sointu - Koskiranta - Bertrand
Vahalahti - Laakso - Venäläinen
Tuomainen/Famulare - Tuominen/Mähönen/Friman - Virtala/Suominen

Virtala on mielestäni todella paljon parempi laidalla, kuin keskellä. Laaksolta haluaisin nähdä taas ~25 pisteen kauden, joka on Vahalahden ja Venäläisen vierellä hyvin mahdollista. Vahalahdelle ykkösylivoiman oikea viivatontti Seikolan vierelle.
 

aurajoki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TPS
Jos ja kun Atte pelaa Suomen MM-kisajoukkueessa hyvät kisat, voi olla lähes satavarma, ettei Atte seiso ensi syksynä TPS:n maalilla, vaan jonkun KHL-joukkueen.

Ville Hostikalla ei kyllä voida kovinkaan luottavaisin mielin kauteen lähteä. Siksi Norrenan olisi jo kesän aikana hyvä valmistautua siihen, että hän onkin itse ensi kauden TPS:n ykkösvahti.
 

ufon_kaakao

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Sebastian Aho
Nyt kun näitä vapaita ja mahdollisesti vapautuvia pelaajia mietitään, niin täällä Jatkoajan Tappara-osiossa spekuloidaan, että Dragan Umicevic ja Niclas Lucenius saavat etsiä itselleen uudet työnantajat ensi kaudeksi. Olisiko näistä kummastakaan hyötyä Tepsille ensi kaudeksi?

Ainakin Umicevic tänne vaan ihan millä vaan rahalla. Saatanan kova.
 

ElManazer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC TPS, Málaga Club de Fútbol, New York Islanders
Ainakin Umicevic tänne vaan ihan millä vaan rahalla. Saatanan kova.

Ennen siirtymistään Ässiin Umicevicia tarjottiin TPS:ään, mutta Arse ei nähnyt tarvetta. Fakta. (Tällöin oli vielä NHL-lakko)

Anteeksi OT
 

HC Hetu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Atte jatkaa siis kauttaan vielä Leijonissa! Peliaikaa jos tulee ja pelaa tasollaan on velivenäläinen miehestä entistäkin kiinnostuneempi.. Onko täällä jollain tietoa tuosta Kipperistä? Jossain jo liitettiin Jokereihin niin olis kyllä vittumaista nähdä mies siellä ja me mentäis Hostikalla. Kipperi kun ei muutenkaan paljon puhu julkisuudessa itsestään niin pelkillä huhuilla hänen kanssaan mennään.
 

Jalasvaara

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS ja WSH Capitals
Atte jatkaa siis kauttaan vielä Leijonissa! Peliaikaa jos tulee ja pelaa tasollaan on velivenäläinen miehestä entistäkin kiinnostuneempi.. Onko täällä jollain tietoa tuosta Kipperistä? Jossain jo liitettiin Jokereihin niin olis kyllä vittumaista nähdä mies siellä ja me mentäis Hostikalla. Kipperi kun ei muutenkaan paljon puhu julkisuudessa itsestään niin pelkillä huhuilla hänen kanssaan mennään.

Kyllä ne venäläiset on siitä kiinnostuneita vaikka ei pelaisi peliäkään noissa kisoissa. Toki yksi kiinnostuneista seisoo siellä vaihtoaition penkin takana.

Mä en ymmärrä mikä tuossa Kipperin tilanteessa on epäselvää. Miehellä on sopimus Calgaryyn ja ei ole aikeissa pelata sitä jäljellä olevaa vuotta, niin miksi se tulisi suomeen huomattavasti pienemmällä palkalla?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös