Mainos

Huhut, mutut ja Arsen avut kaudelle 2013–2014

  • 898 027
  • 2 129

hepu

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Talaja olisi hyvä lisä. Ei sitä röyhkeyttä meillä koskaan liikaa ole.

Sweatti tai Nordlund ei tekis pahaa puolustukseen, etenkin ylivoimaan. Ilman Rassea meillä on vain yksi viivapelote (Seikola), Seigo nyt menee siinä mukana. Tänäänkin viivamiehenä toimi mm. Vittasmäki, Karhu ja Palmroth. Loistavia pelimiehiähän kaverit ovat, mutta eivät kuulu liigajoukkueen ylivoimapyörittäjiksi. Jos viivassa ei ole mitään pelotetta, nakertaa se ylivoimatehoista suuren osan.
 

Fremont

Jäsen
Täh? Mikäs heitto tämä on?

Siis toki tiedän että Talaja on lähtökuopissa IFK:sta mutta että onko kyseistä jannua yhdistetty TPS:aan? Köyhän miehen Petrell, kelepoo!

Ehkä heikko sanavalinta, ei ole tietoa mihin -suomeen-ulkomaille?-tarjottu, mutta tällä hetkellä kahdesta, tai jopa kolmesta ekasta kentästä puuttuu powerforward, joten kyllä Tepsin pitäisi olla kiinnostunut.

Hieman olen huolissani "Joukkue on valmis"-höpinästä. Toki sieltä eilen puuttui Willsie, Morrisonn, ja Ristolainen, mutta ainakin kaksi noista puuttuu myös alkukauden, jopa koko kauden. Vaihtaisin heti tryout-miehet Talajaan ja Nordlundiin...

Edit. Ja hepun kanssa samaa mieltä nuoremmista puolustajista, hyviä turkulaisia poikia, mutta suureen rooliin tarvitaan edelleen jotain varmempaa korttia.
 

pikkusikaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, osaamisen hautomo
Tappara on pistänyt Jesse Jyrkkiön ja Sami Venäläisen pihalle jengistä. Mitä mieltä palstatoverit, olisiko Venäläisellä käyttöä tämän päivän Tepsissä?
 

Wizzö

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suzanne Hanrahan, Ogie Ogilthorpe
Tappara on pistänyt Jesse Jyrkkiön ja Sami Venäläisen pihalle jengistä. Mitä mieltä palstatoverit, olisiko Venäläisellä käyttöä tämän päivän Tepsissä?

Venu mahtuisi kyllä omasta mielestäni heitämällä tuonne kolmos- tai nelosketjuun. Mikäli hinta ei ole turhan kova niin äijä sisään vaan, kyllä Venu paremmin vetää kuin pirssi-Tumppi tai Famulare, Tuomaisesta puhumattakaan.
 

Jay Low

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, SHL
Mitä mieltä palstatoverit, olisiko Venäläisellä käyttöä tämän päivän Tepsissä?

Suomisen tai Famularen paikan ottaisi ja veikkaan, että olisi näihin verrattuna huomattavasti tasaisempi suorittaja. (E: joku nopeampi olikin jo ehtinyt tehdä saman johtopäätöksen...)

Urheilullinen kaveri, jolla ei ole kovinkaan synkkä loukkaantumishistoria vaikka viime kausi menikin puihin. Kunnossa ollessaan tehnyt ihan ok pisteitäkin, Leime-RPL-Koivun katastrofikaudella piikkinä 34p. Ei mitään kiljahduksia aiheuttaisi, mutta voisi olla ihan kelpo hankinta tuttuihin ympyröihin.
 
Suosikkijoukkue
TPS
Suomisen tai Famularen paikan ottaisi ja veikkaan, että olisi näihin verrattuna huomattavasti tasaisempi suorittaja. (E: joku nopeampi olikin jo ehtinyt tehdä saman johtopäätöksen...)

Jep. Edellyttäisi tosiaan, että joko Suominen tai Famulare (tai kumpikaan) ei saa sopimusta. Tästä syystä tuskin ainakaan vielä TPS lähtee tämän kalan perässä hötkymään. Lisäksi saattaa olla hieman hintava tuohon slottiin, joskin Tappara kuitannee osan palkasta.

Willsien mahdollinen korvaaja toivon mukaan katsotaan sitten eri kategoriasta.
 

Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames
Jack's wasted life tuossa tiivistikin omat mietteet. Pidän Venäläistä laadukkaampana kuin ketään kolmikosta Suominen, Famulare, Tuomainen. Menisi TPS:ssä kolmosketjuun, vaikka Willsie/Willsien korvaaja tulisikin ja toinen Famularesta ja Suomisesta saisi sopimuksen.
 

Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kyllä Venäläinen minun mielestäni vahvistaisi Palloseuraa. Leveyttä ei ole, ainakaan kovin laadukasta sellaista. Myös Jesse Jyrkkiö on erityisesti pelaajatyyppinä kiinnostava, ja olisi hyvä lisä ylivoimaankin. Viimeksimainittu alkaa olemaan vedenjakajalla urallaan, ja jos jonkun valmentajan alaisuudessa se lunastamaton potentiaali voisi löytyä, niin Suikkasen. Luonnollisesti pakiston roolitus kannattaa pitää mielessä jos tämänlaista kaveria tänne tuotaisiin, voisi olla melkoisen fataalia tasaviisikoin päästää herrat Seikola ja Jyrkkiö luutimaan.

Joona Karevaara (linkki eliteprospectsin pelaajakorttiin) ei saanut Lukosta diiliä try-outinsa päätteeksi. On kova tekijä Mestis-tasolla ja omaa mielestäni jonkinlaista potentiaalia tehdä pisteitä myös liigassa. Jos tryoutit menevät vituiksi vaikka sekä Suomisen että Famularen osalta, voisi tässä olla ihan katsomisen arvoinen kortti.
 

Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Ikänsä puolesta Venäläinen ei vielä ole lähelläkään ikäloppua, mutta kysymys onkin miksi viime kausi meni pisteiden valoissa noin huonosti(en seurannut tarkemmin miehen tekemisiä Tapparassa), sukset ristissä Rautakorven kanssa vai loukkaantuminen? Viimeksi Venäläinen muodosti hyvän duon Vahalahden kanssa, ehkäpä myös Lukkoa kiinnostaa?
 

henrylip

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
puolustus/hyökkäys

Samaa mieltä Venäläisestä ja Jyrkkiöstä. Ja Karevaaralle kyllä kannattais tarjota try-outia Mestisnäyttöjen perusteella. Mutta onko Nordlundista kuulunut mitään?
Jos Rasse lähtee kannattaisi roposet kyllä laittaa Norttiin, jos se vaan olisi mahdollista
 

Jalasvaara

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS ja WSH Capitals
Mutta onko Nordlundista kuulunut mitään?

Mastolla ensimmäisenä vaihtoehtona on ulkomaat, joten katsoo todennäköisesti sen kortin ennen kuin tekee mitään pahveja Suomessa. Ja muutenkin pidän epätodennäköisenä, että miestä nähtäisiin Turussa. Ainakaan siinä kotikaukalossaan pelaavassa joukkueessa.

Noista Tapparan miehistä näkisin jopa mielelläni Jyrkkiön täällä, mutta tuskin on tulossa. Venu varmaan menisi Suomisen paikalla, mutta tiedä sitten mitä mies tekee. Tuo nelosketju Tuomainen - Laakso - Famulare on ollut sen verta kiva, että näkisin sen jopa mielelläni myös liigassa.

Lee Sweattin tilanne on kyllä melko mielenkiintoinen. Ilmeisesti kohtuu houkutteleva ajatus miehelle tuo paluu olisi, mutta voisihan sieltä joku ratkaisu pikkuhiljaa tulla, että saataisiin mies treenamaan, jos on tekemässä paluuta. Huomennahan miehellä on myös synttärit, että ehkä se siinä juhlahumussa se ratkaisu syntyy.
 

Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames
Useammastakin eri tuutista on kuulunut tämän päivän aikana, että vielä yksi pelaaja kahlataan vapaiden pelaajien merestä ennen kauden alkua. Tiedä sitten, onko kyseessä joku hankinta riippumatta näiden kysymysmerkkien (Willsie, Ristolainen) tilanteesta, vai mikä on homman nimi.

Mm. Nikkolamediassa oli tuosta yhdeltä anonyymiltä viesti, mutta myös luotettavammista lähteistä on kuulunut samaa. Voisiko siis olettaa, että myös tämä "anonyymi" Nikkolamediassa on Tepsi-asioista hyvin tietoinen? Tämä nyt mietityttää vain sen takia, että tuossa kyseisessä viestissä kirjoitettiin samalla Sweattin tilanteesta seuraavaa:

"Villeimmät katukeskustelut pitävät varmana Lee Sweattin paluuta TPS:n paitaan".

Tietysti tuossa on lähteeksi mainittu "katukeskustelut", joten huhuasteella ei mikään ***** arvoinen. Mutta kyllähän se Sweattin mahdollinen paluu on allekirjoittaneellakin pitänyt veden kielellä läpi kesän, toivottavasti hikeä riittäisi myös synkkinä talven iltoina.
 

HTEspi

Jäsen
Tämä huhu saisi pitää paikkansa. Kyllä joukkue kaipaa vielä vähän jotain. Hyökkäyksen kärki on melko kapea, eikä sinne lisäosaaminen olisi pahitteeksi. Toisaalta, en pistäisi pahakseni jos näkisin vaikka Tom Preissingin ensi kaudenkin TPS:ssä. Sinänsä ihme, että Preissingin tasoinen kaveri on edelleen vapailla markkinoilla. Kaveri tuntui ainakin viihtyvän Turussa ja TPS:ssä (?), joten jos miehistöön lisäystä haetaan, en yllättyisi jos Preissing nähtäisi mustavalkoisissa. Etenkään silloin, jos Ristolainen jää kulutuskulttuurin mahtimaahan.

Lee Sweattin TPS:ään tuleminen olisi mahtava homma. Sweattin tasoisia kiekollisia puolustajia ei liigassa liian usein nähdä. Toki Leen kunto olisi kysymysmerkki, mutta uskoisin hänen olevan kunnossa kauden alussa, jos nimi papereihin rustataan.
 

Ludek

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Toki Leen kunto olisi kysymysmerkki, mutta uskoisin hänen olevan kunnossa kauden alussa, jos nimi papereihin rustataan.

Minä en puolestaan usko että hän olisi lähellekään siedettävää pelikuntoa 12.9. vaikka sopimus hänen kanssaan tehtäisiinkin. Hän on ollut nyt kaksi kokonaista kautta pelaamatta joten siihen nähden, jos paluu jossain kohtaa tapahtuisi, vaatisi se pitkän treenijakson. Jokainenhan meistä Sweattin jengiin ottaisi mutta se on pidemmän tähtäimen projekti. Jos hän päättäisi palata lätkän pariin, päätös ja treenaaminen pitäisi jo aloittaa jotta hän voisi siirtyä tositoimiin kaukalossa joskus vuodenvaihteen tienoilla.
 

Mänizeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, New York Rangers
Minä en puolestaan usko että hän olisi lähellekään siedettävää pelikuntoa 12.9. vaikka sopimus hänen kanssaan tehtäisiinkin. Hän on ollut nyt kaksi kokonaista kautta pelaamatta joten siihen nähden, jos paluu jossain kohtaa tapahtuisi, vaatisi se pitkän treenijakson. Jokainenhan meistä Sweattin jengiin ottaisi mutta se on pidemmän tähtäimen projekti. Jos hän päättäisi palata lätkän pariin, päätös ja treenaaminen pitäisi jo aloittaa jotta hän voisi siirtyä tositoimiin kaukalossa joskus vuodenvaihteen tienoilla.

Samoilla linjoilla. Loppusyksyllä kehiin ja ns. artistisoppari. Kyllä siellä Ameriikoissa jonkun jengin kanssa pääsee treenailemaan ja siellä rauhallinen startti. Voisi jopa pelailla muutaman pelin ensin siellä ja kokeilla, miltä homma tuntuu, ettei tulisi ihan nollatasolla touhuun mukaan.

Mielenkiintoinen keissi tämä on sikäli, että mitenköhän tässä nämä kovasti puheissa olleet markkina-arvoasiat menevät, jos neuvottelukontakti on kerran olemassa... Paljonko uskalletaan maksaa kaverille, joka on jo kerran lopettanut, ja mitä Sweatt itse luulee markkina-arvonsa olevan?
 

Mas@

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Lassi Etelätalo
Veikkaan (toivon) että Sweatt on aloittanut treenaamisen tosimielellä jo silloin kun ensimmäiset huhut ja haastattelu Youtubessa tulivat julki. Nyt sitten katsotaan mihin kuntoon Lee ehtii ennen liigakauden alkua. Minä ottaisin kaverin remmiin vaikka vähän keskenkuntoisena, kyllä se nopeasti pääsee rytmiin kiinni.

Sweattin pelipaita lähtee välittömästi tilaukseen kun/jos soppari julkaistaan! (se kausarilupaus taitaa olla kuitenkin vähän liikaa...)
 
Viimeksi muokattu:

HTEspi

Jäsen
Veikkaan (toivon) että Sweatt on aloittanut treenaamisen tosimielellä jo silloin kun ensimmäiset huhut ja haastattelu Youtubessa tulivat julki. Nyt sitten katsotaan mihin kuntoon Lee ehtii ennen liigakauden alkua. Minä ottaisin kaverin remmiin vaikka vähän keskenkuntoisena, kyllä se nopeasti pääsee rytmiin kiinni.

Näin juuri. Jos TPS:n ja Sweattin välillä käydään jotain keskusteluja ja sopimuksen viilausta, uskoisin että entinen (ja kohta nykyinen?) ammattiurheilija on aloittanut treenaamisen tosissaan itsekseen. Uskoisin, että kuntopohjaa löytyy ja tarvittaessa jääaikaa Amerikan puolellakin on saatavissa.
 
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Veikkaan (toivon) että Sweatt on aloittanut treenaamisen tosimielellä jo silloin kun ensimmäiset huhut ja haastattelu Youtubessa tulivat julki.

Tämä. En hetkeäkään usko että Sweatt vanhana ammattiurheilijana elättelisi minkäänlaista unelmaa siitä että ilman reipasta treenijaksoa voisi liigajoukkueeseen hypätä parin vuoden tauolta.

Jos hän on paluuta kaavaillut, niin on hänen myös täytynyt aloittaa treenaaminen välittömästi, jos taas ei ole aloittanut treenaamista niin ennen joulua häntä ei kyllä kaukalossa varmaankaan nähdä, ja hyvin vaikea enää sitten kuvitella hänen joukkueeseen tulevan.

Alkukaudesta on helpompi ajaa vähän pölyttynyt äijä sisään kun muutkin joukkueet ovat vielä enemmän tai vähemmän sekaisin pelinsä kanssa kesän jälkeen, mutta kun se todellinen rynnistys kohti pleijareita alkaa siinä joulutauon jälkeen, niin silloin muiden joukkueiden peli on jo siinä kunnossa, että vielä vähemmän saa pelaamattomuudesta johtuvia virheitä anteeksi.
 

liuzka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, ManUtd
Tuotahan ei voi tietysti mitenkään tietää, mutta moni ammattiurheilija pitää kunnostaan tosi hyvää huolta myös lopettamisen jälkeen. Tuossa vuosien varressa tulee äkkiä treenaamisesta niin rutiini, että päivä ei vain lähde käyntiin ilman aamulenkkiä ja illalla on puntillekkin päästävä. Tietysti myös jutiloita löytyy.

Sweattiakin niissä tepsin haastatteluissa kun katsoo, niin ei ne posket nyt älyttömän pulleat ole. Itseasiassa tilanne kovan harjoittelun aloittamiseen lopettamisen jälkeen on varsin otollinen. Yleensä vanhat vammat on saatu paranneltua ja motivaatio on erinomainen. Tietysti game fittiin pääsy vie aikaa, mutta hyvä peruspohja helpottaa tätä valtavasti.
 

Fremont

Jäsen
Tuotahan ei voi tietysti mitenkään tietää, mutta moni ammattiurheilija pitää kunnostaan tosi hyvää huolta myös lopettamisen jälkeen.
Yleensä vanhat vammat on saatu paranneltua ja motivaatio on erinomainen. Tietysti game fittiin pääsy vie aikaa, mutta hyvä peruspohja helpottaa tätä valtavasti.

Juuri näin, eli tuskin fyysinen kunto mikään ongelma on, ja vaikka olisi, niin alle 30-kymppinen entinen urheilija saa itsensä nopeasti kondikseen.
Pelirytmiin pääseminen vaati hieman enemmän, mutta aluksi peliaikaa kolmosparissa ja ylivoimassa 10-12 min./peli, niin eiköhän tuntuma ala löytyä.
 

Kanada-malja

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, NYR, COL
Sweattin pelipaita lähtee välittömästi tilaukseen kun/jos soppari julkaistaan! (se kausarilupaus taitaa olla kuitenkin vähän liikaa...)

Itselläni sattuu jo olemaan Sweattin paita vuodelta 2010. Toivottavasti vielä tulee käyttöä. En olisi kyllä silloin millään uskonut.
 

Infernal

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Juuri näin, eli tuskin fyysinen kunto mikään ongelma on, ja vaikka olisi, niin alle 30-kymppinen entinen urheilija saa itsensä nopeasti kondikseen.
Pelirytmiin pääseminen vaati hieman enemmän, mutta aluksi peliaikaa kolmosparissa ja ylivoimassa 10-12 min./peli, niin eiköhän tuntuma ala löytyä.

Valitettavasti Sweatt tuskin tulee ikinä olemaan samassa vireessä kuin aikoinaan Tepsissä pelatessaan. En vain yksinkertaisesti usko siihen. 2 vuotta pelaamatta on helvetin pitkä aika. Ei sitä ihan noin vaan hypätä takaisin kelkkaan, ja aleta ratkomaan mestaruuksia. Tämän kauden jälkeen Sweattista saattaa jo olla hyötyä, jos mies oikeasti on tosissaan paluun suhteen.
 

Jalasvaara

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS ja WSH Capitals
Mä jotenkin olettaisin, että sieltä on tulossa pakki tällä kertaa. Artistisopparilla joku Preissingin kaltainen mies ja sitten marraskuussa katsotaan sitä Rasmuksen tilannetta ja tehdään ratkaisut sitten sen mukaan. Willsien tilanteesta sitten varmaankin riippuu se tuleeko sieltä vielä joku hyökkääjä myöhemmin.

Sweatt on sitten näiden lisäksi bonuksena hämmentämässä soppaa.
 
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Jos Willsie jatkaa maalien paukuttamista tuohon malliin, niin sille tielle jää, mutta rahaa on pakko tulla sopimuksesta tännekin suuntaan, ja paljon. Prkl sitä miestä ei halvalla saa myydä!

Veikkaan että tepsissäkin ymmärretään kyllä Willsien markkina-arvo mikäli myynti sinne jonnekin tapahtuu:) Toivottavasti ei myydä.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Jukurit vs TPS
  • 2.84
  • 4.10
  • 2.20
KalPa vs K-Espoo
  • 1.67
  • 4.75
  • 4.15
KooKoo vs Ilves
  • 2.14
  • 4.15
  • 2.90
Kärpät vs Sport
  • 1.71
  • 4.60
  • 4.00
Lukko vs Pelicans
  • 1.50
  • 5.10
  • 5.20
Tappara vs SaiPa
  • 1.93
  • 4.50
  • 3.55
Ässät vs HIFK
  • 1.76
  • 4.30
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös