Mainos

Huhut, mutut ja Arsen avut kaudelle 2013–2014

  • 898 024
  • 2 129

Jaws

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, San Jose Sharks, Slovakia, Baltimore Ravens
Hyvä homma, että Nummelin ei tehnyt sopimusta TPS:n kanssa, ettei hänen tarvitse pelata tällaisille kannattajille. Näyttäkää mielipiteenne seuraavan kerran, kun Lukko saapuu Turkuhalliin, että Nummelin tajuaa entistä enemmän tehneen parhaan ratkaisun.

Mitä helvettiä?

Onhan TPS perseillyt monenkin pelaajan kohdalla, esimerkiksi Vahan tapauksessa. Case Nummelinissa vikaa oli molemmissa osapuolissa, muttei syytä voi Palloseuran pukumiesten niskoille yksin sälyttää. Seuralegendalta pieni perseennäyttö - lausunnot, jäädytetyn pelinumeron käyttö ja kaikki, jonka jälkeen pelaamaan Rauman Lukkoon.

Jätä TPS:n kannattajat haukkumatta, jos oma kontribuutiosi on lainatunkaltainen.
 

Vode

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tietysti hyvin kaukaa haettu juttu tämä omalta osaltani on, koska pakistossamme on jo kohtuullisen hyvin miehitystä, mutta silti..

Onko oikeasti? Minun laskujeni mukaan tuolla on varmoja kortteja neljä: Morrisonn, Seikola, Vittasmäki ja Palmroth. Seigo try-outilla on ihan kirjoittamaton kortti ja Pitsin raporttien mukaan parantaa pitää ja paljon jotta saisi sopimuksen. Sitten on se SaiPasta tullut Pulli, josta samat sanat kuin edelliseenkin, mutta kun sopimus jo on niin parantaa pitää ja paljon, jotta olisi iloa.

Karhussa on viime kauden perusteella potentiaalia, mutta miten realisoituu? Ristolaisen pelipaikasta ei täällä kellään foorumisteillä ole mitään hajua. Sweat taitaa olla vain kaukaista unelmaa :(

Frimanista ei tiedä onko se hyökki vai pakki ja voin olla mielstäni korkeintan lähtökohtaisesti joku kahdeksas pakki joka sen 10+ peliä kaudessa pelaa tai sitten on pitänyt kesällä eteenpäin ja paljon. Sitten on vielä muutama muu junnu jotka tuskin sarjassa pelaa tai ei ainakaan pitäisi. Harkkapelit on eri juttu.

Summa summarum eli kyllä tuolta yhden Maston menevä aukko olisi tällä hetkellä, mutta epäilen ettei hinta ja laatu välttämättä kohtaa tässä vaiheessa ja meillä on jo Seikola sillä tontilla mitä Nordlund meillä viimeksi pelasi. Ulkomaita itsekin veikkailen...
 

Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Mitä helvettiä?
Jätä TPS:n kannattajat haukkumatta, jos oma kontribuutiosi on lainatunkaltainen.

Word!

Kyllähän Radiopää perustelee kantansa hyvin, mutta toisaalta Nummelinin keississä hän on kykenemätön näkemään isoa kuvaa samalla tavalla kuin Palloseuran kannattajat. Pointtina että Nummelinilla nyt tuskin on fyrkasta puute, ja tässä oli Nummelinin kohdalla egosta (koki ansaitsevansa suoran kahden vuoden diilin) eikä rahasta. Palloseurassa olisi saanut jatkaa uransa loppuun, mutta lyhyemmillä sopimuksilla. Jos olisi pelannut yli 40 matsia kauteen ja hyvillä tehoilla niin olisi todennäköisesti saanut jatkon. Vaikka kaudeksi 2015-2016.

Sitten jos koetaan että pitää vetää kannattajat tähän mukaan, niin herranjestas sentään. Siis kannattajat jotka ovat tätä hahmoa rakastaneet, ja jotka eivät voi ymmärtää kommenttiensa ja tekojensa ristiriitaa. Nyt oikeasti, hyvää yötä sinne Raumalle.
 

Jalasvaara

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS ja WSH Capitals
Summa summarum eli kyllä tuolta yhden Maston menevä aukko olisi tällä hetkellä, mutta epäilen ettei hinta ja laatu välttämättä kohtaa tässä vaiheessa ja meillä on jo Seikola sillä tontilla mitä Nordlund meillä viimeksi pelasi. Ulkomaita itsekin veikkailen...

Olen antanut itseni ymmärtää, että pakistoon voi tulla lisäystä, mutta ensin katsotaan Sweattin ja RR55:n tilanne. Eli en usko Maston saapumiseen. Taitaa herralla olla melko rahakas pahvikin vielä Jokerien kanssa, niin tuskin tulee Palloseuraan kakkosparin palkalla. Ja muutenkin tuo edellä mainittu duo on etusijalla.

Birneriin ollaan ilmeisesti jo aiemmin oltu yhteydessä, mutta ei silloin ollut halukas mihinkään (laina)diiliin, joten asiaan varmasti palataan myöhemmin. Varsinkin kun Willsie laittaa koko KHL:n polvilleen, niin voi kärkilaiturille olla tarvetta. Mutta voihan Birner saada roolia myös Levin rosterissa, niin kannattaa seurata tässä alkukaudesta sitäkin menoa.
 

Mas@

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Lassi Etelätalo
Jos Ristolainen jää rapakon taakse ja meillä olisi vapaus valita Masto tai Sweatt, kumman porukka täällä valitsisi? Molemmat mestaruuskaudella isossa roolissa ja huikean hyviä, Leen pelikunto nyt tietysti arvoitus mutta parhaimmillaan parempi kuin Nordlund.

Em. tilannetta tuskin tulee mutta uskoisin että Nordlindin kanssa keskustellaan tässä ennenkuin Rassen tilanne ratkeaa.
 

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Kyllähän Radiopää perustelee kantansa hyvin, mutta toisaalta Nummelinin keississä hän on kykenemätön näkemään isoa kuvaa samalla tavalla kuin Palloseuran kannattajat.

Yhden viestin vielä kirjoitan, jos sallitte.

Onko niin, että näkemällä tapauksen Nummelinin itsensä sekä perheensä kannalta ei ole isoa kuvaa? Mikä sitten on? Nummelinilla on nyt mahdollisuus asettua yhteen paikkaan lähelle ystäviään ja perhettään seuraavaksi 1-3 vuodeksi monen ulkomailla vietetyn vuoden jälkeen. Oletko tullut ajatelleeksi, että Nummelin ajattelee perhettään, jossa on kouluikäisiä lapsia. Kyllä minäkin tuossa tilanteessa valitsisin pidempiaikaisen työpaikan sen sijaan, että lapseni joutuisivat taas ensi kevään jälkeen muuttamaan uudelle paikkakunnalle. Tai sitten elämään Skype-isän kanssa. Tällainen elämä ei ole lapsille kovin hyväksi, kun jatkuvasti muutetaan, eikä kunnon ystävyyssuhteita synny. Nyt Nummelinilla ja perheellään on koti lasten isovanhempien lähellä, mikä on varmasti iso asia kaikkien ulkomailla vietettyjen vuosien jälkeen. Mutta mitä väliä näillä asioilla, koska kannattajien kunnioitus on tärkeintä.

Eihän tämä tietenkään ole ison kuvan näkemistä, vaan urheiluseuran kannattajien mielenpahoittaminen ja harhakuvan seurauskollisuudesta rikkominen. Se on jutun iso kuva ja Petteri on petturi, joka ansaitsee RomuLumen kaltaisten kannattajien hyökkäykset.

Selvensin kannattajista kirjoittamaani asiaa jo Jawsille, joka ymmärsi mitä halusin viestiä. Pahoitteluni kaikille muillekin, jotka ymmärsivät asian väärin. Tarkoitus ei ollut hyökätä kaikkia vastaan, vaan tietyn tapaisia kannattajia.
 

ElManazer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tepes-valtuusto
"Turussa kannattaa jo henkisesti valmistautua siihen, että Lee Sweatt suhaa sitten tullessaan sitä oikeaa laitaa Willsien tontilla. #smliiga" Tuollaista twiittaili TPS:n hovitoimittaja Matias Strozyk. Kuulostaa vähintäänkin merkilliseltä
 

LOFIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
1922
"Turussa kannattaa jo henkisesti valmistautua siihen, että Lee Sweatt suhaa sitten tullessaan sitä oikeaa laitaa Willsien tontilla. #smliiga" Tuollaista twiittaili TPS:n hovitoimittaja Matias Strozyk. Kuulostaa vähintäänkin merkilliseltä

Lähinnä varmaan haetaan sitä että Willsien jatkaessa esityksiään hienosti tätä tuskin Suomessa nähdään. Teki debyyttiottelussaan tehot 2+1.
 

Mas@

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Lassi Etelätalo
"Turussa kannattaa jo henkisesti valmistautua siihen, että Lee Sweatt suhaa sitten tullessaan sitä oikeaa laitaa Willsien tontilla. #smliiga" Tuollaista twiittaili TPS:n hovitoimittaja Matias Strozyk. Kuulostaa vähintäänkin merkilliseltä

No johan on. Sweatt suhaili muistaakseni hyökkääjän tontilla hetkellisesti joskus aikoinaan Tepsissä. Olisi kyllä mielenkiintoinen ketju, Sexton - Paré - Sweatt!

Tänne nyt heti sieltä Sweatt, lähtee Ristolainen tai ei!
 

Centre Bell

Jäsen
Suosikkijoukkue
Entisaikojen TPS.
Tarkoitus ei ollut hyökätä kaikkia vastaan, vaan tietyn tapaisia kannattajia.

Radiopää taitaa olla oikein kiekkofanittamisen maisteri kun tulee meille kertomaan meille tällaisia juttuja. Voisitko nyt kuitenkin ystävällisesti jättää meidät Palloseuran kannattajat omalle hiekkalaatikollemme, niin kuin jo edellisessä viestissäsi lupasit.
 

Sphinx

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Nummelinilla on nyt mahdollisuus asettua yhteen paikkaan lähelle ystäviään ja perhettään seuraavaksi 1-3 vuodeksi monen ulkomailla vietetyn vuoden jälkeen. Oletko tullut ajatelleeksi, että Nummelin ajattelee perhettään, jossa on kouluikäisiä lapsia. Kyllä minäkin tuossa tilanteessa valitsisin pidempiaikaisen työpaikan sen sijaan, että lapseni joutuisivat taas ensi kevään jälkeen muuttamaan uudelle paikkakunnalle.
Höpö höpö. Kaikille on täysin selvää, että Petu olisi saanut pelata loppu-uransa Tepsissä, että ei olisi ollut tarvetta alkaa muuttamaan uudelle paikkakunnalle. Asia erikseen on jos Petu haluaisi vielä lähteä liigauran jälkeen jäähdyttelemään alasarjoihin vaikka Kuusamoon Marko Kiprusoffin jalanjäljissä, mutta kyllä Petu tietää, että olisi saanut Tepsistä jatkoa niin kauan kuin olisi ollut liigakunnossa.
 

Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames
Veikkaan tuota Strozykin twiittiä ihan läpällä heitetyksi.

Ja joku kysyi, että kumpi mieluummin, Sweatt vai Nordlund. Itse ainakin haluaisin hikoilla.
 

Mänizeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, New York Rangers
Veikkaan tuota Strozykin twiittiä ihan läpällä heitetyksi.

Ja joku kysyi, että kumpi mieluummin, Sweatt vai Nordlund. Itse ainakin haluaisin hikoilla.

Jos Ristolainen lähtee, niin molemmat voisivat tulla. Mutta taitaa olla haaveunia.

Miten musta tuntuu, että Lukosta tuo Nordlund itsensä kohta löytää :).
 

Cannonpowder

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kukkaro ja takki auki -> Masto takaisin, kiitos... ei se Lukko nyt kaikkia voi viedä, eihän?
Alkaa olla jossittelujen isoäitiä, mutta jos Sweatt ja Ristolainen vielä tulevat niin aika rautainen pakisto kasassa (ja rahat lopussa?)

Noh todennäköistä on sekin ettei näistä kukaan tule..
 

Fremont

Jäsen
Kukkaro ja takki auki -> Masto takaisin, kiitos... jos Sweatt ja Ristolainen vielä tulevat niin aika rautainen pakisto kasassa (ja rahat lopussa?)

Budjettia pitää nostaa.

Siltä varalta että Willsie päättääkin tehdä oharit, vapaana olisi vielä mm. Klepis, Prucha, Umicevic, ja Ruzicka. Sen lisäksi Prahalla on tunkua rosterissa, ja tuskin Nagynkaan irrottaminen Slovakian-liigasta mikään mahdottomuus on.

Ei niitä rahoja kukaan hautaan mukaan saa...
 

Mas@

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Lassi Etelätalo
Jos Willsie jää Kroatiaan niin uskon/pelkään että ex- Tapparat Luce ja Umi ovat vahvoilla ykköseen oikean laiturin tontille. Tai en minä tiedä, voivat olla ihan hyviäkin pelimiehiä mutta aivan erityylisiä.
 

Jykke1978

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC/FC TPS, Turku Dockers, Adelaide Crows
Kukkaro ja takki auki -> Masto takaisin, kiitos... ei se Lukko nyt kaikkia voi viedä, eihän?

Liian nuori lukkoon eikä oo edes TPS-ikoni joten lukolla ei ole käyttöä kyseiselle herralle.

Tepsiin voisi tulla tekemään maaleja varsinkin, jos on oppinut puolustamaan paremmin kuin edellisellä visiitillään.
 

septi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tepsiin voisi tulla tekemään maaleja varsinkin, jos on oppinut puolustamaan paremmin kuin edellisellä visiitillään.

Puolustuspelaaminen on kyllä kehittynyt huomattavasti parissa viime kaudessa, mutta samalla hyökkäyspuoli on kärsinyt. En mitenkään innoissani odota Mastoa takaisin, lienee aivan liian kallis suhteessa tuohon all-rounderin rooliin. Kahdella viime kaudella 101 ottelua ja 10 maalia, joten en nyt miestä varsinaisena viivapelotteenakaan enää näe. Ennemmin Sweatt jos olisi mahdollista valita, vaikkei miehen nykykunnosta olekaan takeita.
 

Jack DiBiase

Jäsen
Suosikkijoukkue
Patrik Laineen Montreal
Ehdottomasti ottaisin Maston takaisin, vaikka se maksaisikin reilusti euroja. Nordlund on kuitenkin takuuvarma yli 20 pisteen puolustaja. Nyky-jääkiekossa menestyvälle joukkueelle kiekolliset pakit ovat erittäin tärkeitä.

20 pisteen rajan rikkoneet TPS-pakit viime vuosilta:

2008 - 2009: Nordlund
2009 - 2010: Nordlund, Halonen
2010 - 2011: Nordlund
2011 - 2012: Mojzis
2012 - 2013: Ei ketään
 

jtuominen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS(+Länsirannikko)
Jep, hintalapuista ei mulla ole tuon taivahan tietoa. Lähinnä juuri, kuten lainauksessa jo todetaan, että pelaaja korvaa toisen ja jos Vaha ei olisi lähtenyt ei Sextonia Tepsissä tod.näk. olisi nähty.

Itse en taas usko tuohon, että Vahan jatko olisi sulkenut Sextonin tulon.

Oli miten oli, niin itse ajoin takaa sitä, että se aika suuri hintaero joka Vaha-Sexton pelaajien välillä on -> Vahan kanssa olisi ollut enemmän euroja iskettäväksi vaikka sitten sentteriin/Sointu vol 2/puolustajaan. Eikä toisaalta Vahalahti ole missään vaiheessa ollut "kallis" pelaaja ja olisi nytkin enemmän kuin hyödyllinen ja monipuolinen lisä kärkiketjuihin.

Ja mitenkähän tuon Willsien kanssa mahtaa käydä lopulta? Jatkuvasti tulee miehen tiellä yllättäviä mutkia eteen, eikä tuon kaliiberin maalintekijää löydä hevillä. Ja joka tapauksessa on oliko 10 peliä heti alkuun poissa.

Senkin puolesta saisi tulla, että nykyinen hyökkäyskalustomme etenkin ykkösketjun osalta on yllättävänkin pienikokoista. Parhaaseen laukaisusektoriin ja ripareille menon suhteen voi olla hankaluuksia.

Aloitusten osalta parannus viime kauteen on lähinnä Paren harteilla, pare olis siis olla hyvä niissä.
Toki Kumeliauskas siellä vielä pyörii, mutta sopimuksestahan ei ole selkoa vielä.

Edit: Nordlund -Ei todellakaan enää, kiitos. Olisihan se mieltä lämmittävää kun tähän irtoaisi lateja, kun Vahalahteen eikä Nummeliniin ei löytynyt.
 
Viimeksi muokattu:

Mas@

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Lassi Etelätalo
Puolustajien lisäksi joukkue taitaa kaivata pientä röyhkeyttä, ja sitähän olisi huhujen mukaan tarjolla Talajan muodossa.

Täh? Mikäs heitto tämä on?

Siis toki tiedän että Talaja on lähtökuopissa IFK:sta mutta että onko kyseistä jannua yhdistetty TPS:aan? Köyhän miehen Petrell, kelepoo!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös