Huhut, mutut ja Arsen avut kaudelle 2013–2014

  • 893 901
  • 2 129

sunnuntai

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Newcastle united
Joutuukohan Seikola pankkineidin puhutteluun? Pissii nimittäin muroihin aika miehekkäästi.
 

Alec

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ihan perushaastattelu, mutta pari kohtaa pisti silmään. Seuraavassa suora lainaus Salon Seudun Sanomien haastattelusta:
" Henkilökohtaisesti voin sanoa, etteivät odotukset ole täyttyneet, mitä silloin lupailtiin, kun sopimuksen Tepsin kanssa tein, Seikola totesi. Eniten Seikolaa ihmetyttää viime kausien kapteenin Ville Vahalahden päästäminen Rauman Lukkoon. Villen lähtö oli erittäin suuri yllätys ja pettymys. Olin siinä uskossa, että hän jatkaa Tepsissä.".

Siinä vaiheessa kun omat pelaajat alkaa julkisesti arvostelemaan omaa joukkuetta, niin tietää että uidaan syvissä vesissä...
Jotenkin tässä koittanut olla vaipumatta synkkyyteen, mutta tämä jos mikä alkaa kuulostaa jo huolestuttavalta. Kaikki tällainen kuitenkin vaikuttaa alitajunnassa harjoitteluun ja motivaatioon pelaajien kohdalla.
 

Akuma82

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, VG-62
Joutuukohan Seikola pankkineidin puhutteluun? Pissii nimittäin muroihin aika miehekkäästi.

Aivan sama. Saisi koko joukkue avata sanaisen arkkunsa ja levittää tämän koko paletin kylmästi julkisuuteen. Potkikoon sitten vaikka koko joukkueen poppariosastolle ja yrittäisivät selitellä nykymeininkiä sen jälkeen.

Jos tilanne on tosiaan tämä, niin minun ei ole koskaan ennen ole ollut näin vaikea väittää olevani TPS:n kannattaja.


edit.

Siirretäänkö tämä keskustelu kuitenkin nyt vaikka tuonnte "Vituttaa..." ketjuun, koska painettuun tekstiin ja Seikolan sanaan on varmasti sen verran luottaminen, että tämä ei huhuketjuun enää kuulu.
 

Juippi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Melko luotettavan henkilön Twitteristä :


"Matias Strozyk‏@MaStrozyk:

Brian Willsie pelaa kaudella 2013-2014 #HCTPS:ssä. Ei potentiaalia. Ei konditionaalia. Ei enää viestejä, kiitos. #smliiga "
 

Jaws

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, San Jose Sharks, Slovakia, Baltimore Ravens
Nyt kutisee persauksissa muuan Miikka Kiprusoff. Ehkei se Norrena olekaan.
 

Juippi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Twitter -TMA-

Toni Autio‏@autiotoni2
#MAX ei mene #änäri:in, vaan NHL tulee Maxin luo. RT @Saikka07: Max Kolu änhikseen, Kipperi Turgguseen. Mä oon niin iloinen.
 

Akuma82

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, VG-62
Sieltähän ne tuli! Norre ja Morrisonn!
 

Juippi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Morrissonn, Norre, Willsie
 

kausi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Westendin työväenpalloilijat
Mutta samalla Numpalle olisi pitänyt maksaa mitä vaan jotta olisi tullut meidän
ykköspakiksi 42-vuotiaana, vaikka meillä jo olikin valmiiksi ykköspakki

Kuinka paljon Numpalle olisi pitänyt maksaa ja mitä Norrelle nyt maksetaan? Miksi ikäloppu Norrena kelpaa sulle?

Edit: mulle siis kelpaa kyllä, niin kuin Nummelinkin olisi passannut.
 

LOFIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
1922
Kuinka paljon Numpalle olisi pitänyt maksaa ja mitä Norrelle nyt maksetaan? Miksi ikäloppu Norrena kelpaa sulle?

1. Tilastojen valossa Norre on pelannut viime vuosina pelejä paljon enemmän, kelvollisin tilastoinkin.

2. Palkkapyyntö tuskin on samaa luokkaa. Tämä nyt on kummankin osalta ihan puhdasta mutuilua, voihan olla että kumpikin olisi Tepsissä suostunut halvalla pelaamaan.

3. Ja tärkein: Norrena ei vaatinut suoraa kahden vuoden sopparia, vaan teki erittäin hienon palveluksen kasvattajaseuralleen.
 

FutureHockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS - Connorit Bedard & McDavid
Nyt aletaan sitten vielä selvittämään, että miksi tuossa kuvassa oli kaksi kiekkoa tuon kenttäpelaajan tamineiden kohdalla? Koska Morrisonn laukoi viime kaudella KHL:ssä kaksi maalia? Ei voi olla niin helppoa..
 

sunnuntai

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Newcastle united
3. Ja tärkein: Norrena ei vaatinut suoraa kahden vuoden sopparia, vaan teki erittäin hienon palveluksen kasvattajaseuralleen.

Niin, kaveri jatkaa tuon 1 vuotisen pahvin jälkeen seuran palveluksessa valmentajana. Joten ei tässä nyt puhuta mistään jumalaisesta palveluksesta, jossa antoi periksi, jotta seuralla on hyvä olla.
 

Sebbee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rohkeat maljan nostajat
Morrisonn – Seikola
Vittasmäki – Ristolainen
Palmroth – Pulli
Karhu
Friman

Norrena
Hostikka

Se on pakko sanoa, että tällä hetkellä TPS:llä on kasassa yksi koko liigan kovimmista puolustuksista. Erityisesti kärkiosaaminen on aivan raudanlujaa. Seikola, Morrisonn ja Ristolainen. Nämä kaikki pelaajat menevät heittämällä SM-liigan parhaimpien puolustajien TOP10:iin. Pienillä värilaseilla katsottuna jopa TOP5:een. Kolmen kärkipuolustajan takana sitten ovat nämä peruspakit Vittasmäki, Palmroth ja Pulli, joiden suoritustaso lopulta ratkaisee kuinka hyvä TPS:n puolustus tulee ensi kaudella olemaan. Mikäli Vittasmäki löytää Suikkasen alaisuudessa kevään 2010 vireen ja Palmroth samoin kauden 2011-2012 vastaavan, TPS:llä on käsissään puolustussuuntaan äärettömän kova joukkue. Maalillakin näkisin näin ennakkoon olevan ehdottomasti yksi kovimmista maalivahtikaksikoista koko liigassa. Hostikka pystyy varmasti jossain määrin haastamaan itse maestroa. Yhteenvetona todettakoon, että tuolla pakistolla voi mennä kuinka pitkälle tahansa. Siihen homma ei tule kaatumaan.

Valitettavasti tällaista samanlaista viestiä ei voi kirjoittaa TPS:n hyökkäysosastosta.
 

Kampitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Wild, Avalanche
Valitettavasti tällaista samanlaista viestiä ei voi kirjoittaa TPS:n hyökkäysosastosta.

Valitettavasti sinut tullaan myös kohta tyrmäämään tästäkin viestistä. Ristolainen kun lähtee osan porukan mielestä änäriin ja häntä ei saa missään nimessä suunnitella mihinkään kokoonpanoon. VMV, Palmu ja Pulli ovat muutenvaan aivan paskoja, Seikola ylimielinen, Morrisonilta puuttuu näytöt SM-liigassa. Kaikkien haukkuma puolustus ei voi paskasta muuttua konvehdiksi yhdellä Morrisonilla.

Omasta mielestäni puolustus on myös hyvä, yksi laajuttaa tuova kärkiparissakin stunttaamaan pystyvä pakki enää uupuu.
 

Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames
Tuo oli kieltämättä kova väite, että Seikola, Morrisonn ja Ristolainen ovat kaikki liigan top10-puolustajissa heittämällä ensi kaudella. Onhan se mahdollista ja toivon luonnollisesti sitä, mutta katsotaan. Ainakin Morrisonn - Seikola -pari kuulostaisi siltä, että pelaajat sopivat samaan pariin kuin nenä päähän, joten toivoa on.
 

Wizzö

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maximus Lindroth
Omasta mielestäni puolustus on myös hyvä, yksi laajuttaa tuova kärkiparissakin stunttaamaan pystyvä pakki enää uupuu.

Eli koodinimi Preissing, kelpais mulle ja Tompan tulon jälkeen voisin yhtyä tuohon liigan paras pakisto hehkutukseen.
 

liuzka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, ManUtd
Morrisonn – Seikola
Vittasmäki – Ristolainen
Palmroth – Pulli
Karhu
Friman

Vaikka Ristolainen jäisikin, niin silti huutaa mielestäni yhtä kiekollista pakkia. Ristolainenkin on enemmän joka paikan hölä. Ongelmana on sekä pelin avaaminen että etenkin YV.

Seikolan pariksi riittää joku jannu joka osaa antaa sen pakki pakki syötön YV:llä mutta kakkos YV:n tarvitaan joku joka pystyy tekemään kiekon kanssa ratkaisuja.

Itse näkisin:
Morrisonn – Seikola
Vittasmäki – Ristolainen (/kiekollinen pakki)
Kiekollinen pakki – Pulli/Palmroth

Täten YV-pakit:
Marrisonn - Seikola
Kiekollinen pakki - Ristolainen
 

FutureHockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS - Connorit Bedard & McDavid
Valitettavasti sinut tullaan myös kohta tyrmäämään tästäkin viestistä. Ristolainen kun lähtee osan porukan mielestä änäriin ja häntä ei saa missään nimessä suunnitella mihinkään kokoonpanoon. VMV, Palmu ja Pulli ovat muutenvaan aivan paskoja, Seikola ylimielinen, Morrisonilta puuttuu näytöt SM-liigassa. Kaikkien haukkuma puolustus ei voi paskasta muuttua konvehdiksi yhdellä Morrisonilla.

No faktahan se tuntuu olevan, että Ristolaisen ensisijainen tavoite ensi kaudeksi on nimenomaan NHL. Näin herra on viimeksi ilmoittanut NHL Combine -leirillä ja asiasta kertoilee TSN:n reportteri Mark Masters Twitterissään:

Mark Masters ‏@markhmasters 1. kesäkuuta
Rasmus Ristolainen says defensive-zone play must improve before he can make leap; his goal is to crack a NHL roster next season

Tokihan tämä ei tee Ristolaisen lähdöstä mitenkään 100% varmaa ja hän on ensisijaisesti vieläkin TPS:n sopimuspelaaja, mutta kyllähän tämä vähän aiheuttaa pelkoa persauksissa, että RR55 ei ensi kaudella luudikkaan Palloseuran puolustuksessa.
 

Sphinx

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kyllä puolustus alkaa näyttämään hyvältä ja ainakin paremmalta kuin viime kauteen lähdettäessä. Myös mv-osasto on kunnossa. Ainoastaan se tässä vähän pistää vituttamaan, että jos tuohon puolustukseen lisäisi vielä Petun niin se alkaisi olla timanttinen eikä Ristolaisen mahdollinen lähtökään vielä kaataisi korttitaloa. Kun vielä olisi laittaa Vaha hyökkäykseen niin joukkue alkaisi oikeasti olla melkein valmis, lähinnä enää ykkössentteri silloin enää uupuisi. Eli aika paljon paremmat lähtökohdat olisivat tässä vaiheessa ilman Petun ja Vahan sössimisiä ja yleinen tunnelmakin olisi aivan toisissa sfääreissä. Kausikortit kävisivät kaupaksi ja jengi odottaisi innolla uutta kautta eikä olisi mitään KUBE-kerhoja.
 

liuzka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, ManUtd
Minä en ulkoa muista, mutta jos RR lähtee nahilaan niin minkä perusteella määräytyy TPS:n saama rahallinen korvaus?
 

Sphinx

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Jos Ristolainen lähtee niin Preissing olisi kyllä hyvä korvaaja. Preissing on pelaajana kuitenkin vielä ensi kaudella ehkä jopa parempi, varmaan toki kalliimpikin. Tietysti sitä mieluummin katselisi TPS-paidassa "omaa poikaa" ja toki Preissing muutenkin vielä mahtuisi tuohon pakistoon.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös