Huhuketju

  • 3 424 770
  • 11 126

Ojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ei yhtään suoraan porista! Stenkku on esimerkki, että käy ensin muualla suodattamassa kokemäenjoen hajut. Rahat kiinni Stenkkuun ja Tareen, ei yhtään suippoa.
Samaa mieltä - tosin ulkomaalaispelaajat tekevät tässä pienen poikkeuksen, koska heillä ei ole sitä kusista kokemäenjoen rapaa niskassa.
 
Riksa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko ja Johtaja Virran Dream Team
Ja tuskin Viitasalo sellainen pelaaja on joka koko puolustukseen varatut rahnat vie. Tai minun mielestäni ei ainakaan ole sellainen. Niin että vaikka yksi Viitasalo tulisikin niin ei Tarmon tai Stenqvistin jatko siitä voi kiinni olla.
Samaa mieltä tästä. Lisäksi Viitasalo olisi ehkä samaa kastia Brookin kanssa
 
Parthicus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Heimosalmen piti jo täksi kaudeksi lähteä Carolinan farmijoukkueeseen, mutta on pelannut Ässissä, koska heillä ei ole sitä AHL-joukkuetta. Ensi kaudeksi pitäisi käsittääkseni olla, joten olettaisin hänen lähtevän Pohjois-Amerikan kaukaloihin.

Ensin pitäisi olla alla edes kohtalaisesti sujunut kausi Suomessa että kannattaa Amerikkaan lähteä. Tämän kauden peliesityksillä hänen pelipaikkansa olisi todennäköisemmin ECHL kuin AHL ja mikäli AHL kutsuisi, ei saisi kehityksen kannalta riittävän isoa roolia.
 
Seeepra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät

Ihan hyvin mm. Samu Tuomaala, Brad Lambert, Topi Niemelä ja Joakim Kemell on vetäneet AHLssä vaikka ei Liigassa tullut tehoja odotetulla tavalla. Kahdella viimeisellä yksi tehokausi Liigasta, mutta välissä heikompi.
 
Raymond

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ei yhtään suoraan porista! Stenkku on esimerkki, että käy ensin muualla suodattamassa kokemäenjoen hajut. Rahat kiinni Stenkkuun ja Tareen, ei yhtään suippoa.

Ville Heinola vilkuttelee.

Joka tapauksessa kyllä mä tuon Heimosalmen ottaisin. Pelityyli sopis Lukkoon ja potentiaalia on paljon.
 
#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ville Heinola vilkuttelee.

Joka tapauksessa kyllä mä tuon Heimosalmen ottaisin. Pelityyli sopis Lukkoon ja potentiaalia on paljon.
Heimosalmi on Carolinan sopimuspelaaja, eli ei tee Lukon kanssa suoraa sopimusta. Lisäksi nyt on jo toinen kausi kun liuttavat, eli eiköhän tuo farmiin mene, varsinkin kun Carolinalla sellainen ensi kaudella on.
 
#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Tarmo tämän hetken tiedoilla varma lähtijä. Stenqvistin kanssa väännetään jatkosta.
Ruotsi vai Sveitsi?

Stenkun jatko on myös vähän (paljon) kategoriaa, että uskon kun näen.

Mäntykiveen en ole uskonut edes vähää alusta.

Ei huhu, vaan pelkkä toteamus. Tomppa ei ole vielä mahtunut Fribourgin kokoonpanoon. Kahteen peliin olisi ollut mahdollisuus.
 
1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
1963 | 2021
Nykyisellä asenteella ja peliesityksillä ihan sama vaikka menisi Ässiin, mutta kuten sanoin, niin en tiedä mihin on matkalla muuta kuin että on matkalla johonkin.

Onkohan asenteesta kiinni? Lukko on Reunaselle tärkeä seura. Ennemminkin on itseluottamuspelaaja ja kun se ei ole tapissa, näkyy heti pelaamisessa.
 
Viimeksi muokattu:

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Ensin pitäisi olla alla edes kohtalaisesti sujunut kausi Suomessa että kannattaa Amerikkaan lähteä. Tämän kauden peliesityksillä hänen pelipaikkansa olisi todennäköisemmin ECHL kuin AHL ja mikäli AHL kutsuisi, ei saisi kehityksen kannalta riittävän isoa roolia.
Kyllähän Carolinassa oltiin leiriin tyytyväisiä ja sen jälkeenkin sieltä on tullut sen luokan kommenttia että Heimo kärsii Ässien pelityylistä, mikä omasta mielestänikin pitää paikkaansa.

Mutta turha hänestä jauhaa täällä, koska 99% varmasti pelaa rapakon takana ensi kaudella.
 
Danforth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Luleå HF
Onkohan asenteesta kiinni? Lukko on Reunaselle tärkeä seura. Ennemminkin on itseluottamus pelaaja ja kun se ei ole tapissa, näkyy heti pelaamisessa.
Lisäksi Tarmon pelityylillä se näyttää ulospäin asenneongelmalta.
 
Dexu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hallitseva Suomen Mestari 2021
Toteutuessaan olisi aivan mahtava uutinen mutta uskon vasta kun on virallisesti nimet paperissa ja sopimukset julkaistu
Niin Repollahan on jo nimet papereissa, on ollut jo melkein vuoden verran. Kysymys kuuluukin vain, että onko laittanut johonkin vieraskieliseen paperiin nimensä. Tietääkseni aikaraja tähän mahdollisuuteen oli tosiaan tammikuun viimeisenä päivänä.
 
Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Niin Repollahan on jo nimet papereissa, on ollut jo melkein vuoden verran. Kysymys kuuluukin vain, että onko laittanut johonkin vieraskieliseen paperiin nimensä. Tietääkseni aikaraja tähän mahdollisuuteen oli tosiaan tammikuun viimeisenä päivänä.

Haula kertoi taannoin podcastissa Revon haluavan ulkomaille, mutta Lukon kanssa on erinomainen soppari, eikä ole saanut parempaa tarjousta.

Repo on nyt pistepörssin sijalla 25.
 
Viimeksi muokattu:

Okkul

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko ja maajoukkueet
Haula kertoi taannoin podcastissa Revon haluavan ulkomaille, mutta Lukon kanssa on erinomainen soppari, eikö ole saanut parempaa tarjousta.

Repo on nyt pistepörssin sijalla 25.
Repo on hyvä pelaaja liigaan roolissaan, mutta ei sateen tekijä joka revittäisi Sweitsin rahaliigaan kilpailluille ulkkaripaikoille.

En edelleenkään näe Repoa minään 50 pisteen miehenä joita mestaruudesta pelaavan joukkueen ykköskenttä vaatii.

Jos meidän terävin kärki on ensikaudella Jandric, Morand, Repo niin se ei tule riittämään kannun nostamiseen, herrat on hyviä, mutta jos keikutaan 20-35 sijoilla pistepörssissä niin se ei ole riittävän terävä.

Ymmärrän myös sen että jotkut vetoaa siihen kuuluisaan potentiaaliin, kuten aina keväällä ja kesällä kun pelaajista puhutaan.

Kuinka moni tämänkin joukkueen "potentiaalesta" on realisoitunut ?
 
#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kuinka moni tämänkin joukkueen "potentiaalesta" on realisoitunut ?
Tuohon on helppo vastata. Almari, Repo ja Stenqvist ovat täyttäneet odotukset, ketään muu ei. Jandric on ollut taas sitten enemmän kuin on odotettu ja Tare on ollut Tare, eli sitä todellista tykkikautta odotetaan edelleen ja epätasaisuuden loppumista. Morandista ei oikein vielä pysty sanomaan, mutta mun nähdäkseni näyttää nyt ihan hyvältä hänenkin suhteensa.

Tasonnosto pitää tapahtua seuraavilla ukoilla heti tänään ja sen tason pitää pysyä siellä maksimissa kauden loppuun:

Westerholm Pathrik, Westerholm Ponthus, Mattila Julius, Tieksola Tuukka, Nyman Linus, Burke Brayden, Ervasti Kalle, Gibson Christopher, Lebedeff Daniel.

Ikonen, Kainulainen, Ylitalo, Hämäläinen, Brook, Abt, Järvinen ja Piipponen nähdäkseni suht odotusten mukaisesti vs. peliaika ja vastuu.

E: Ei ollutkaan niin helppoa vastata kun paras pakki unohtui.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös