Jääkiekkomaailma ei taida tunteaa kovin montaa esimerkkiä sellaisesta tapauksesta, että maalivahti olisi torjunut saman joukkueen mestariksi tuhottuaan aiemmin omalla ala-arvoisella suorituksellaan joukkueensa varsin realistiset menestysmahdollisuudet. Ihan lätkämaailman huipulla on yritetty luottaa totaalisesti flopanneeseen veskariin tuloksetta. Jos konkreettisia esimerkkejä NHL:stä sallitaan, niin pitää mainita Luongo ja Canucks sekä Fleury ja Penguins.
Fleuryllähän on alla yhdet aivan paskat playoffit ennen kahta hyvää kautta, joista toinen tuotti Cupin. Viittaako Luongon nimen nostaminen esiin niihin pariin matsiin kaksi vuotta sitten, joissa meni pari helppoa? En ole Canucksia seurannut, mutta mieleen tulee lähinnä se finaalikevät, jolloin koko joukkue maalivahtia myöten oli erinomaisessa vedossa.
En tunne Euroopan tai P-Amerikan jääkiekkohistoriaa lainkaan tarpeeksi tarkasti, jotta voisin tarjota tähän esimerkkejä maalivahdeista, jotka ovat kasanneet itsensä romahduksen jälkeen. Mun mielestä on kuitenkin paska kriteeri, että on pitänyt voittaa mestaruus, jotta voidaan laskea mukaan. Ei ole mitään kuilua mestarimaalivahtien ja finaalimaalivahtien välillä. Miika Wiikman on ollut mestarimaalivahti. Miettikää sitä. Hyvä maalivahti on hyvä maalivahti ja kun sellainen on maalilla, voidaan voittaa mestaruus. Urheiluromantikkojen tyhjänpäiväistä maalailua nämä henkiset kasvutarinat ja persoonan analysoinnit yksittäisten suoritusten perusteella.
Mutta silloin omalla kohdallani haetaan vastausta siihen voiko vitutukseen kuolla, jos Kilpeläinen jälleen pettää odotukset pahimman kerran playoffeissa ja muuten vahvan runkosarjan pelannut joukkueen matka katkeaa jälleen ennen aikojaan surkean maalivahtipelin takia.
Senkö perusteella tässä pitää pelaajia hankkia, milloin faneja tappion hetkellä vituttaa kaikista vähiten? Mulle on ihan helvetin sama minkä takia hävitään, kunhan joukkuetta on rakennettu fiksusti eli ns. minimoidaan sen tappion todennäköisyys. Tällä hetkellä mun on hyvin vaikea keksiä rationaalisia perusteita sille, miksi kannattaisi hankkia uusi kassari jonkun muun hankinnan kustannuksella. Tunneperäisiä perusteluita keksin sitten useammankin. Rationaalinen peruste on se, että verkkoihin tarttuu aivan takuuvarma top-3 maalivahti. Rationaalinen peruste ei ole se, että uskoo Kilpeläisen olevan kykenemätön enää ikinä torjumaan huipputasolla, kun on yhdet playoffit kussut.
Hjallista ja jokerijohtoa yleensäkin on usein syytetty liian hätäisistä ja harkitsemattomista liikkeistä. Tässä on erinomaiset saumat taas yhdelle sellaiselle, joskaan peliä ei tietenkään ole vielä menetetty. Tiedä vaikka yllättäisivät.
Ymmärtääkseni Kilpeläisellä oli tässä kilvassa selkeä etumatka, olihan hän edeltävänä keväänä ollut ehkä suurin syy siihen miksei Ässät vaihtanut sarjatasoa, mutta tästä huolimatta kilpailutilanne musersi hänet ja Rynnäs onnistui nappaamaan ykkösveskarin paikan. Porilaiset voivat korjata jos olen väärässä.
Ihan paska oli Jamie Ramikin aikoinaan, kun musertui Lehtosen antaman paineen alla. Mun mielestä Kilven prosentit tuolla Rynnäskaudella ovat täysin linjassa hänen aiempiin tilastoihinsa verraten, joten ainakaan niillä ei tätä yhtäkkistä romahdusta voi näyttää toteen. Matseja en tietenkään nähnyt, kun ei Ässät silloinkaan juuri kiinnostanut, mutta ihan pikkaisen kuulostaa taas yhdeltä näistä palstatotuuksista. Porilaisiin kirjoittajiin en tällä palstalla ole muutenkaan hirveästi luottanut, joten ei tarvitse tulla korjaamaan kiitos.