Mainos

Huhuketju

  • 5 298 599
  • 13 940

Konkkis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa
Tulee Ruutu Jokereihin tai ei niin ainakin allekirjoittanut on ilahtunut tämän aiheen herättämästä polemiikista puolin ja toisin. Huomaa hyvin, että mätäkuu on vietetty ja kohta päästään vauhtiin.

Itse näkisin mielummin Ruudun meillä kuin Ifk:n paidassa tekemässä juuri sitä mitä parhaiten osaa. Vaikka hänellä on Ifk-taustaa, niin jääkiekko on enemmän kuin yksi pelaaja ja mielummin näen Jokerit päädyssä "Ifk-ikonin" kanssa kuin että pelataan vanhojen hyvien aikojen mukaan ja pudotaan ekalla kierroksella. Keklu on luomassa sitä dynastiaa, mitä me olemme haikailleet sitten hyvien vuosien ja annettakoon hänelle oikeus hankkia haluamansa pelaajat.

Mielipiteet on kuin perseenreiät, jokaisella on omansa ja tämän on minun ;)
 

VT

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ja torstaina kätevästi on infotilaisuus, jossa joukkue on mukana. Esitellään uudet pelipaidat, joukkue ja mukavasti ennen lauantain ekaa paikallista Jarkko Ruudun 2+2 vuoden soppari ja Jaken narripaita #25.
Nostetaanko paita jo samalla Areenan kattoon vai vasta neljän vuoden päästä?
 

JiiMani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Forsberg, ManU, SoJy
Noniin ensinnäkin tervehdys vain kaikille! Ensikertalaisena kirjoittelen, mutta itse asiaan. Itse kuulun siihen joukkoon joka ottaa avosylin Ruudun joukkueeseen mukaan. Ei noin kokenut ja paljon änärissä pelannut kaveri voi olla rasite joukkueelle. Koppiin tuo kokemusta, johtajuutta ja sen lisäks Erkka tuttuna kaverina sais varmasti Ruudun pelaamaan järkevää kiekkoa omilla vahvuuksilla. Ilman, että niitä tyhmiä jäähyjä pitää ottaa. Peukku täältä kunhan tehdään vaan järkevä soppari!
 

Ilmala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Nostetaanko paita jo samalla Areenan kattoon vai vasta neljän vuoden päästä?
Nostetaan neljä mestaruusviiriä areenan kattoon. Päätettiin keskittyä niihin jatkossa. Keku vie ja jullit vikisee.
 

Viru$

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Nostetaanko paita jo samalla Areenan kattoon vai vasta neljän vuoden päästä?

Se on jo hilattu sinne kaikessa hiljaisuudessa, samana päivänä kuin soppari allekirjoitettiin. Näet sitten kauden avauksessa, mikäli uskallat tulla paikalle.

Sitten itse asiaan. En minäkään Ruutua ole avosylin ottamassa, vaikka kieltämättä hänen kaltaiselleen voimahyökkääjälle on Jokereissa tilaus. Mikäli joku kokee pakottavaa tarvetta pysyä poissa hallilta yhden pelaajan takia, niin omapa on häpeänsä. Kaikkia ei voi miellyttää.
 

H.J.Simpson

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Barça, Tahko, Flyers
Noniin ensinnäkin tervehdys vain kaikille! Ensikertalaisena kirjoittelen, mutta itse asiaan. Itse kuulun siihen joukkoon joka ottaa avosylin Ruudun joukkueeseen mukaan. Ei noin kokenut ja paljon änärissä pelannut kaveri voi olla rasite joukkueelle. Koppiin tuo kokemusta, johtajuutta ja sen lisäks Erkka tuttuna kaverina sais varmasti Ruudun pelaamaan järkevää kiekkoa omilla vahvuuksilla. Ilman, että niitä tyhmiä jäähyjä pitää ottaa. Peukku täältä kunhan tehdään vaan järkevä soppari!

Boldaus oma. En itse usko, että Ruutu niitä tyhmiä jäähyjä ottaa. Nimi vain on rasite, josta joukkue tulee pariin kertaan kauden aikana kärsimään. Siellä joku Jarkon taklaus, mistä joku goddamnvillekoho selviäisi normi kakkosella, niin Ruutu lähtee varmasti pukukopin puolelle ja jännittämään monta peliä tulee pelikieltoa. Muuten tosiaan itse ottaisin Ruudun joukkueeseen juurikin jollain 2+2 sopparilla ja seuran optiolla, jossa voidaan parin vuoden jälkeen tarkastella miten putki kulkee, vai olisiko jo parempi siirtyä pukuhommiin Keklun assistentiksi.

Pelillisesti Jarkko on kuitenkin liigatasolle hyvä kiekkoilija, joka varmasti menisi 1./2. ketjun voimahyökkääjänä. Ei kuitenkaan niin puukätinen kaveri, mitä moni ehkä luulee sen takia, että on NHL:ssä pelannut lähinnä 4. ketjun rikkojana. Varmasti pystyy hyvässä ketjussa tekemään sen 20-25 pistettä, tekemään tilaa Filppulalle/Eavesille, ja ärsyttämään vastustajia.
 

Jermu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
On kyllä ihan suoraan sanoen aika hirveää nähdä täällä muutamien nimimerkkien, joiden suosikkijoukkueen kohdalla lukee Jokerit, hyväksyvänsä tai ottavansa ihan neutraalisti Jarkon siirtymisen Jokereihin.

Sama kummastuttaa täällä naapurissakin. Näköjään monille faneille oman jengin perinteet eivät merkitse yhtään mitään, mutta hienoa on lukea sentään teidän harvojen kommentteja, jotka eivät suhtaudu suurella ilolla J. Ruudun mahdolliseen siirtymiseen.

Kankaanperällä saatika Jokelalla ei ole ollut kovin isoa Jokeri-leimaa otsassaan koskaan. Puhumattakaan nyt IFK-kasvateista Riksman ja Peltonen. Sen sijaan Somervuoren pelaamisessa IFK:ssa on allekirjoittaneella vielä vähän nieleskelemistä. Ja sanomattakin on selvää, että J. Ruutu on moninkertaisesti suurempi IFK-ikoni kuin Somervuori on Jokeri-ikoni.

Mutta luotetaan edelleen, että uutinen Ruudun siirtymisestä narripaitaan on täysi ankka, ja saadaan Jakke kotiin.
 

ennustaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Blackhawks
On kyllä ihan suoraan sanoen aika hirveää nähdä täällä muutamien nimimerkkien, joiden suosikkijoukkueen kohdalla lukee Jokerit, hyväksyvänsä tai ottavansa ihan neutraalisti Jarkon siirtymisen Jokereihin.

Tuomo Ruutu pelasi kaksi kautta Jokereissa ja Mikko Ruutu kolme kautta. Kummallekin kerääntyi enemmän pelejä Jokereissa kuin HIFK:ssa. Jarkko Ruudullakin on vain neljä kautta takana HIFK:ssa, joten en nyt Jarkonkaan tapauksessa puhuisi mistään seuraikonista.
 

ilu

Jäsen
Tuomo Ruutu pelasi kaksi kautta Jokereissa ja Mikko Ruutu kolme kautta. Kummallekin kerääntyi enemmän pelejä Jokereissa kuin HIFK:ssa. Jarkko Ruudullakin on vain neljä kautta takana HIFK:ssa, joten en nyt Jarkonkaan tapauksessa puhuisi mistään seuraikonista.

Unohdat tässä näppärästi junioritaustan. Vai lasketaanko nämä vain Tikkasen kohdalla?
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
...Jarkko Ruudullakin on vain neljä kautta takana HIFK:ssa, joten en nyt Jarkonkaan tapauksessa puhuisi mistään seuraikonista.

Ja mikäli Jarkko siirtyisi Jokereihin huhutulla 2+2v sopparilla, niin miehellä olisi sopimuksen loputtua saman verran kokemusta liigassa Jokereista ja Hifkistä...

En väitä etteikö Jake olisi eräänlainen seuraikoni Hifk:ssa, mutta mies tekee kuitenkin itse omat valintansa, sen mukaan miten parhaaksi näkee! Ja jos Jarkon tapauksessa paras vaihtoehto on Jokerit niin sisään vaan.

Ymmärrän täysin vanhanliiton fanien vastustuksen tätä mahdollista siirtoa kohtaan ja itsekkin pitäisin ajatusta Jarkko Ruudusta Jokeripaidassa melko irvokkaana, ilman Ruudun pitkää uraa rapakon takana.. Ihan yhtälailla sielläkin tuli seuraa vaihdettua, vaikka oli esim. Vancouverissa erittäin pidetty jne.

Ja älköön nyt kukaan tulko pätemään, että "muttakun Teemu Selänne... pitkä ura... vaihtanut seuraa...". Vähän eri kaliiberin pelaajasta puhutaan...
 

S Gagnon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Rangers FC, HJK
Unohdat tässä näppärästi junioritaustan. Vai lasketaanko nämä vain Tikkasen kohdalla?

Älä Tikiä tähän vedä. Maskottina oleminen vastaa ainakin 5 vuotta edarissa.

Kuten jo naapurille vastasin olisi Canucksin sopparitarjous parasta mitä voisi tapahtua. Kaikki olisivat tyytyväisiä.

Bozikin ja Ilmalan iloksi esittäisin A. Borgströmiä klubiemännäksi. Saako supporttia?
 

Filosofem

Jäsen
Eipä olisi ensimmäinen kerta kun Jarkko Ruutu vetää Jokerinutun niskaan ja luistelee meidän treeneissä. Näin tapahtui jo vajaa kymmenisen vuotta sitten.
 

naapuri

Jäsen
Ei. Tuntuu jotenkin niin väärältä mikäli Ruutu pelaa ensi kaudella Jokereissa. Pelaajana hyvä, tuo varmasti jonkinlaista lisäarvoa joukkueeseen, ihmisenä ilmeisen fiksu mutta Jarkko Ruutu on IFK-mies. En jätä otteluita väliin jos Ruutu pelaa meillä, mutta kyllä se väärältä tuntuu.
 

Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Eipä tuo HIFK-tausta tässä tapauksessa paljoa paina, kun ei näköjään HIFKta kiinnosta, kuten ei aikanaan kiinnostanut pikkuveljensä Tuomo tai Ville Peltonenkaan. Noista kahdesta aiemmasta poiketen, tässä tapauksessa pelaajan pelillinen anti joukkueelle on paljon kyseenalaisempi, varsinkin noin pitkällä sopimuksella. Joku 1+1 ehkä vielä menettelisi, mutta kyllä tuossa puheena olleessa 4v sopparissa on auttamatta liikaa riskiä, vaikka kuinka halvalla tulisi.
 

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Ovatko JHag, Cobol, liigajyrä ja muut yleensä asioista perillä olevat kaikki kesälomalla, kun ei tulee mitään "varmoja" tietoja koskien J.Ruutua?

Itselläni on tässä asiassa semineutraali kanta. Tottakai harmittaa, että IFKlaiseksi profiloitunut Ruutu menisi naapuriin, mutta kuten esim. Gags tuossa ylempänä toteaa: On neljän vuoden sopimus tuon ikäiselle kaverille aika kova riski. Katsotaan mitä tapahtuu.
 

liigajyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsinki Warriors
, varsinkin noin pitkällä sopimuksella. Joku 1+1 ehkä vielä menettelisi, mutta kyllä tuossa puheena olleessa 4v sopparissa on auttamatta liikaa riskiä, vaikka kuinka halvalla tulisi.

"2 vee pelaajana jonka jälkeen 2 seuraavaa vuotta muunneltavissa pelaamisen tai muiden hommien välillä sopparin yhteisarvo 1milj euroa"..ja sitten heräsin.

Ihmetyttää vaan ihan helv.. mistä Ruudun ja HIFK.n välillä kiikastaa/kiikasti.

THE BRÄNDIN näköisin pelaaja yhdessä Jere Karalahden kanssa ja jätkä päästettäisiin Ilmalaan. Kiikastaa/kiikasti tietenkin rahasta mutta hei ei tämän jätkän kohdalla pitäisi HIFK johdon söhlätä ja eiköhän se Rudi saa niitä kiekkohommia kaukalon ulkopuolelta kun ura loppuu.
 

Flip#51

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Sama kummastuttaa täällä naapurissakin. Näköjään monille faneille oman jengin perinteet eivät merkitse yhtään mitään, mutta hienoa on lukea sentään teidän harvojen kommentteja, jotka eivät suhtaudu suurella ilolla J. Ruudun mahdolliseen siirtymiseen.

Kankaanperällä saatika Jokelalla ei ole ollut kovin isoa Jokeri-leimaa otsassaan koskaan. Puhumattakaan nyt IFK-kasvateista Riksman ja Peltonen. Sen sijaan Somervuoren pelaamisessa IFK:ssa on allekirjoittaneella vielä vähän nieleskelemistä. Ja sanomattakin on selvää, että J. Ruutu on moninkertaisesti suurempi IFK-ikoni kuin Somervuori on Jokeri-ikoni.

Mutta luotetaan edelleen, että uutinen Ruudun siirtymisestä narripaitaan on täysi ankka, ja saadaan Jakke kotiin.
Tämä on aina hyvä, kun voidaan vaan päättää, ettei Kankaanperällä tai Järventiellä tai ..... ollut Jokeri-leimaa otsassaan. Riksmankin (kuinkahan moni tiesi koko kaverista ennen kuin nousi Ässissä huipulle?) vain palasi kotiin, eikä Peltonen tai Hirso ikinä mitään juudaksia olleet. Ei sillä, että minäkään ikinä mitään Jarkko Ruutua Jokereihin haluaisin, mutta osa näistä naapurikannattajien kommenteista on melko huvittavaa kamaa, kun asioita käännellään ja väännellään ja Jokereista tehdään taas jotain suurta saatanaa, kun samaan aikaan omista riveistä löytyy yli tuhat matsia liigakokemusta Jokerinutussa ja meidän vastaava luku toisinpäin (ennen JR:ää) on 0 ottelua.

Tässä vielä asiaa koskeva viestini toukokuulta:
Jatkoajan keskustelupalsta - Yksittäisen viestin lukeminen - Ex-Jokerit maailmalla
 

Matson78

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Case Ruutu

Veiköhän tämä Ruutu case jopa yöuneni.? Mikään ei ole varmaa ennenkuin on julkaistu jotain. Mielenkiintoisena yhteensattumana vain pidän tämänpäiväisiä tapahtumia. Sain n.puolenpäivänaikaan viestin kännykkään, joka sisälsi seuraavan viestin: Ruutu 2+2 vuotinen sopimus Jokereihin. Viesti tuli kaverilta, (jonka nimeä en tähän kirjoita). Kuittasin viestin, että ok. Eikä tullut mieleenkään kirjoitella siitä tänne, koska pidän huhua 90% varmana vain. En tiedä oliko sattumaa, mutta kello 15.26 nimimerkki Cover kirjoitti ensimmäisen kerran asiasta tänne, eli saman minkä itsekkin olin kuullut. Vahvasti veikkaan, että molemmat olemme kuullet huhun eri lähteistä. Summasummarum 1+1=2.

Lukekaa seuraavat kohdat etuliitteellä "jos Ruutu pelaa jokereissa 2011---->"

- Paljon on puhuttu että Ruutu vie paikan junioreilta ym,ym. Jokereilla on 15-17 hyökkääjän (ml. tryoutit) kanssa sopimukset ensi kaudesta, riippuen katsooko Jatkoajan vai Jokereiden pelaajalistaa. Kausi on pitkä ja loukkaantumisia tulee, lisäksi nuorten kisat vuodenvaihteessa minne Pulu ainakin lähdössä. Mielestäni on vain hyvä, että on reserviä. Halvemmaksihan varmaan tulee hankkia mahdolliseen pelaajapulaan kesken kauden joku ulkkari, mutta mitkä ovat riskit pelitaitojen ja muiden seikkojen suhteen. Kun on heti alkukaudesta leveä materiaali takaa se myös kovan kilpailun pelipaikoista, mikä pitääkin olla. Lisäksi kaikkien avainpelaajien ei ole pakko pelata sitä 60ottelua+poffit+maajoukkue pelit. Lepuutus ja treenauskin ovat tärkeitä asioita. Kyllä ne nuoretkin peliaikaa saavat. Nythän koko organisaatiota rakennetaan menestyväksi joka portaalla.

- Minä en pidä Ruutua vielä minään Ifk-ikonina, vaikka ainut sm-liiga seura ollutkin sen 4-kautta. Itse alan laskemaan kiekkoilijaa vasta seuraikoniksi jos on pelannut n. 7-10 kautta samassa jengissä. Ainakin täällä Helsingissä huomaa heti kun joku Ifk:ssa pelannut tai toistepäin vaihtaa kilpailevaan seuraan, niin heti ollaan haukkumassa ja lyttäämässä kun on pelannut siellä ja täällä. Osittain toki ymmärränkin. Jos pelaaja on nimenomaan pelannut vastajoukkueessa sitä "tiettyä roolia", kuten Nielikäinen, Ruutu, A.Tyrväinen, Komarov jne,jne..... Tämä tosiaan saattaa vaikuttaa eräiden mielipiteisiin.
Aika avosylin taidettiin muuten Eerokin ottaa naapuriin pelaamaan! :)

- Muistetaan kuitenkin oli joukkue mikä tahansa. Toimitusjohtaja&valmennus valitsee pelaajat. Tj tekee sopparit, valmentajat valmentaa ja peluuttaa. Mikä puuttui...? Ainiin, fanit. Mikä on meidän tehtävä kun kannamme rahaa meidän seuramme kassaan?? Kannattaminen!!
Tähän vielä, MIKÄLI siirto toteutuu. Mielipiteitä toki saa olla, mutta älkää olko niin tyhmiä, että viette jotain typeriä lakanoita areenalle joissa vielä lukee tyyliin Ruutu on julli...
Loppupeleissä se on mulle aivan sama vaikka siellä pelaisi 20 tinasotilasta jäällä, mikäli peli on kaunista ja menestyvää.

Minä henk.koht arvostan Ruutua pelaajana ja toivon että pelaa ennemmin meillä kuin naapurissa. Minä luotan Kekluun ja kumppaneihin kuin vuoreen ja toivon, sekä odotan Jokeri joukkueelta vihdoin menestystä tulevina vuosina.

Hauska on vaan huomata, kuinka aika moni Ifk fani on jo lytännyt Ruudun, vaikka mitään virallista ole kuulunut. Kummasti se voi näillä henkilöilläkin kelkka vielä kääntyä! ;)

Edit.. Nimimerkki Sinner oli Ifk puolelle kirjoittanut, ettei ruudulla ole sopimusta minnekkään, no aika näyttää missä pelaa. Kaikki tämähän on vain spekulaatiota!
 
Viimeksi muokattu:

Iris

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Hauska on vaan huomata, kuinka aika moni Ifk fani on jo lytännyt Ruudun, vaikka mitään virallista ole kuulunut. Kummasti se voi näillä henkilöilläkin kelkka vielä kääntyä! ;)

Edit.. Nimimerkki Sinner oli Ifk puolelle kirjoittanut, ettei ruudulla ole sopimusta minnekkään, no aika näyttää missä pelaa. Kaikki tämähän on vain spekulaatiota!

Nimenomaan. En nyt jaksa etsiä kyseisen nimimerkin viestiä, joka julkaisi Ruudun "2v+pukuduuni" -diilin täällä aikaisemmin. Niinkuin nimimerkki Sinner mainitsi, nyt on "perhetuttuja" kusetettu pahemman kerran. Mitään diiliä ei ole minnekään. Nämä lehtijutut ovat muuten oikein hauskoja juttuja loppupeleissä erityisesti jääkiekkoilijoille luettavaksi, faneille joissain tapauksissa pahinta painajaista. Jarkko pelaa tällä hetkellä oikealla kädellä miinaharavaa ja keskustelee Vancouverin GM:n kanssa.
 

AIC

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Minä en pidä Ruutua vielä minään Ifk-ikonina, vaikka ainut sm-liiga seura ollutkin sen 4-kautta. Itse alan laskemaan kiekkoilijaa vasta seuraikoniksi jos on pelannut n. 7-10 kautta samassa jengissä. Ainakin täällä Helsingissä huomaa heti kun joku Ifk:ssa pelannut tai toistepäin vaihtaa kilpailevaan seuraan, niin heti ollaan haukkumassa ja lyttäämässä kun on pelannut siellä ja täällä.

[Vertauskuva]Miltä tuntuisi, JOS Ossi Väänänen siirtyisi IFK:n riveihin? Ossilla taitaa olla saman verran kausia Jokereissa, kuin J.Ruudulla on IFK:ssa.[Vertauskuva]

Mutta eiköhän Jarkko kauden avauksessa luistele kilpi-logo rinnassaan...
 

WPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK , Chicago Blackhawks, Leeds United
3*Ruutu = HIFK

Muistetaan nyt kuitenkin sellainen tosiasia, että koko Ruutu-veljesten kolmikko on HIFK-juniorivuosiensa jälkeen myös pelannut ensimmäisen miesten liigapelinsä HIFK:ssa. Joo Tuomolla oli vain 1 peli ennen Ilmalaan siirtymistä, mutta niin oli nuorella Sami Heleniuksellakin ennen siirtymistään Lahteen eikä kukaan ole kyseenalaistamassa Samin narrijuuria.

Ei silti, nyt huhutulla siirrolla saataisiin koko kolmikko myös narrileimatuksi - tosin vasta n. 10 vuotta myöhemmin siitä hetkestä, kun nuorimmankin aktiiviura oli käynnistynyt.
 

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
...
Älä tule viisastelemaan tunnekuohuissasi ilman mitään järkeviä argumentteja. On totta että kaikkia pelaajia ei voida arvottaa pelattujen kausien ja saavutusten tasolla, mutta kerro mitä sellaista Jarkko Ruutu on tehnyt että hänet voi mieltää iki IFK:ksi? Kertonut että IFK on nasta seura pelata ja sydän sykkii IFK:lle? Just joo.
...

Älä viitsi esittää idioottia. Et tietenkään ymmärrä Ruudun merkitystä isolle osalle IFK-faneista tai hänen asemaansa/statusta IFK-fanien silmissä - ethän sinä ole IFK-fani.

Ossi Väänänen näyttäisi olevan Ruudun tavoin kotoisin Vantaalta, Jokereissa pelattuja kausia on pitkälti saman verran kuin Ruudulla IFK-kausia... Voinee siis sanoa, ettei Väänänen ole sen erityisemmin profiloitunut Jokeriksi. Mitä erikoista hän muka on tehnyt; kyseessähän on peruspakki, joka talvella totesi Veikkaajan lehtihaastattelussa kysymykseen mahdollisesta IFK-siirrosta, että "koskaan ei pidä sanoa ei koskaan".

Pää pois perseestä - moni IFK-fani pitää Jarkko Ruutua IFK-ikonina, siinä missä moni Jokeri-fani pitää Ossi Väänästä Jokeri-ikonina.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös