Njaah. Vähän muokkasin tussilla, mutta mitä nyt eliteprospectsista katsoin niin Ikosta kuvattiin: super skater, good soft hands, smart game eye, hard-working attitude. Eli taitavampi ja pienempi kuin Rask. Ja jos Rask pyrki urallaan eteenpäin, niin kumma jos Ikonen ei pyri. Ei toki ihan samanlaisia pelityyliltään.
Eikös täksi kaudeksi pyritty kasaamaan joukkuetta nimenomaan kevättä ajatellen ja sitten oltaisiin tuomassa jotain pygmi-Ikosta kärkiketjuihin. Kyllähän Ikosen taidot on tiedossa, mutta valitettavasti en näe tälle juurikaan käyttöä nykyisessä jokeripakassa.
Aika outoa, että mitään ei ole vielä tapahtunut sentterin osalta vaikka verorajan ylittämisestä on melkein viikko. Vielä maanantaina tilanne oli se, että Jokereilla oli kaksi pelaajaa joista piti päättää kumpi otetaan tai siis kummalle lyödään tarjous tiskiin. Ilmeisesti neuvottelut ovat venyneet...? Lähde niin ytimestä kuin voi olla.
Jokereilla oli kaksi pelaajaa joista piti päättää kumpi otetaan tai siis kummalle lyödään tarjous tiskiin.
Samaa mieltä. Nyt voidaan olla varmoja, että seuraava tulokas on Kurrin & Vuorisen haku.Ihan hyvä vain, ettei toistaiseksi oli kuulunut mitään.
Kurri puheli, että Karjala-turnauksen aikana/jälkeen tapahtuisi liikehdintää.
Toivottavasti tämä tarkoittaa, että Lindbohm saadaan irroitettua kokonaan Jokereista ;) Parin vuoden pahvi kelpaisi mainiosti, sen jälkeen poika onkin valmis isompiin ympyröihin.
Te kasvatatte Lindbohmia meille kevääksi korkeintaan joulutaukoon saakka, kiitos siitä.
Ja yhteistyö kun on Ässien kanssa lähtenyt näin hedelmällisesti liikkeelle niin siitäpä Jokereille ensi kaudeksi farmijoukkue.
Oli tuo miten hyvänsä, niin itse en näe Ikosessa lisäarvoa joukkueelle riittävästi.
Ikonen loppukauden kattavalla sopimuksella olisi katsomisen arvoinen, jos hinta on edes lähelle kohtuullinen. Realistinen loppukauden sopparin hinta voisi olla max. 50k.
Ilmeisesti Mirastyn kanssa neuvottelut ovat ajautuneet pattitilanteeseen, koska julkistus ei tullutkaan viime viikolla.
Kuulin sellaista huhua, että uutta senaa voidaan joutua odottelemaan vuodenvaihteen yli. Tosin huhu on kuultu n. kuukausi sitten, että toki voi asiat olla nyt toisin. Lähde erittäin läheltä joukkuetta.
Lyödään nyt lisää vettä myllyyn, että saadaan kunnon keskustelut.
Eli samasta lähteestä vielä "tieto", että varmuudella yksi henkilö valmennuksesta ei jatka ensi kaudella.