Tänne kelpaisi. Dixon olisi jotenkin vähän liian varma arpa. Tiedetään mitä saadaan, mutta olisko se sitten tarpeeksi. Go big or go home. Mistä tää huhu muuten lähti liikkeelle?
Kolanos on kärsinyt urallaan paljon loukkaantumisista on jo auttamatta uransa ehtoopuolella ja ennen kaikkea hänellä on ollut ongelmia asenteen kanssa. Riskit epäonnistumisesta ovat mielestäni liian suuret ja tämän perusteella sanoisin kiitos ei.
Ja Koivistoa ei missään nimessä saa hukuttaa Vantaalle tai neloskenttään. Antaa olla kakkosen keskellä ja Huipun Veljen tullessa ykkösen keskelle voi Teukan pistää laitaan tekemään taikojaan.
Kaksi alempaa ketjua on selviöt. Tyrväisen veljekset voidaan lähettää paluupostissa Huipun Veljeksiin.
Kukas ne maalit keväällä tekee jos kärkiketjuista ei taas siihen olekkaan?
Ei ainakaan kumpikaan Tyrväisistä. Eiköhän Rita, Ruutu, Hahl, Mäki, Ben-Amor ja Lamberg tuon hoida.
Hardt - X - Moses
Lahti - X - Teräväinen
Tyrväinen jr/Mäki - Koivisto/Tyrväinen jr - Tyrväinen
Ruutu - Hahl - Rita
Ei kai mikään muu kuin kannattajien fantasiointi kieli kahden sentterin hankkimisesta? Jos tuo oli vain omaa pohdintaasi, niin ei mulla sitten mitään asiaa ollut.Aika outoa jos kahta kärkisentteriä ollaan tuomassa näin kauden jo alettua. Toisaalta jos näin on paras niin miksi ei?
Kyle Wellwoodin lempinimihän oli Canucks-aikoina Kyle Wellfed. Tämänkin kaverin kohdalla huolestuttaa hieman nykyinen motivaatiotaso ja kuntopohja. Esimerkiksi Zugin keikka ei ole mennyt kovin vahvasti, ainakaan numeroiden valossa (9ot, 1+3, -4).
Jos pitäisi valita Wellwoodin ja Viitaluoman väliltä, niin valitsisin ehdottomasti Viitaluoman. Turvallisempi valinta, halvempi, eikä tehoissa todennäköisesti jäisi Wellwoodista kuitenkaan jälkeen edes Wellwoodin onnistuessa.
Lähtee ennen valmentaja kuin Viitaluoma. Hän olisi tähän saumaan erinomainen peliliike. Kassaan jäisi rahaa vielä lisäpalojen hankintaan.Rautio ei osallistunut aiemmin tänään HPK:n harjoituksiin, jotka vedettiin apuvalmentajien johdolla. Seuran virallisen kannan mukaan syy oli Raution sairastuminen.
SM-liiga: HPK:n kriisitilanne: osapuolet kohta neuvottelupn - SM-liiga - uutiset, tulokset ja videot - Ilta-Sanomat
Viitaluoma ei ole enää Kerhon kapteeni. - HPK sivut. Viitaluoma sopisi minulle hyvin, vaikka jotkut pitävät huhun mukaan häntä "turhakkeena".
Päivämäärä on 26. lokakuuta. Tuo aikaraja on aina kuusi kuukautta ennen viimeistä mahdollista finaaliottelua, ja finaalien mahdollinen game seven on tällä kaudella 26. huhtikuuta. Eli jos verorajaan Jokerit uutta sentteriä odottelee, niin tässä on reilut pari viikkoa vielä aikaa.Kertokaa nyt joku kuka asiasta tietää et mikä se "verorajan" päivämäärä on tarkkaan??
Jos on alle 6 kk Suomessa yhtäjaksoisesti, ei tarvitse maksaa veroja Suomeen. Verorajan voi laskea viimeisestä finaalista tai pari päivää sen jälkeen. Säästö riippuu liksasta, mutta eiköhän noista ykkössentterien liksoista melkein 48 % veroja makseta. Eli sentteri nyt sisään maksaa about tuplan verrattuna siihen, että venataan hetki.