HPK -vain mestaruus kelpaa ensi kaudella.

  • 223 468
  • 1 553
Tila
Viestiketju on suljettu.

Jussih

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
En oikein tiedä kuuluuko tämä nyt suoranaisesti juuri tähän ketjuun, mutta en viitsi avata uuttakaan, joten menköön.

Asiahan siis koskee maajoukkueen pilipali-turnauksia. Tällä kertaa HPK menettää viisi tärkeintä pelaajaansa pilipaliturnaukseen rasittamaan itseään ja potentiaalisesti loukkaantumaan. Esim. Marko Tuulolan loukkaantuminen tässä ns. Karjala-turnauksessa pakottaisi viimeistään vaihtamaan ketjun otsikkoa (vaikka olisi se muutenkin paikallaan, etenkin jos Elvis ei tee paluuta buildingiin).

Koskahan meillä opitaan tekemään niinkuin Tapparassa ja Bluesissa, jossa avainpelaajat sopivasti hieman "loukkaantuvat" ja jättävät Kurjala-turnauksessa sössimisen vähemmän tärkeille tai mikä parasta, muiden seurojen miehille?

Tekisi myös mieli lyödä vetoa, että Moskovan turnauksessa nähdään taas herrat Somervuori ja Miettinen vaikka kuinka olisi muuta sovittu ennen kauden alkua.

Summa summarum, tässä olisi Kerhon johdolla ryhdistäytymisen paikka. Jätkät pois pili-pali turnauksista ja treenaamaan tauon aikana.
 
M10

Jäsen
Fakta faktum-Elvis elää

Vujtekin tulo kerhoon ei ole enää muusta kiinni kuin yhteistyökumppaneiden keräämästä kolehdista. Vladon pelaaminen vielä tällä kaudella Hpk:ssa on 90% varmaa. Trust me.
Muistatteko muuten kirjoittamaani, kun mies itse kertoi allekirjoittaneelle + "Soketille" kehittelemänsä skenaarion. Eli siis jos asiat pingviiniluolassa eivät ota sujuakseen alkukaudesta Elviksen toivomalla tavalla, on Hämeenlinnan ylpeys hänen ykkösvaihtoehto euroopassa.

Nyt kaikki J.A:n kerholaiset: Malttia, malttia ja malttia. Maajoukkuetauko on tarkoitettu myös meidän hermojen lepuuttamiseen. Älkää panikoiko, vaihtakaa puheenaihetta, chillatkaa...
 
trivekku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, IFK
Eikös Vujtek menetä käytännössä miljoonia vanhassa rahassa, jos lähtee pois rapakon takaa? Kannattaisi istua vaikka katsomossa, jos miljoonat kopsahtaa tilille.

No, jospa sitä paalua on kertynyt jo riittävästi vanhuuden varalle, pelillisistä syistä ymmärrän hyvin miehen siirtymisen, HPK:ssa pitkästä aikaa ehjä kausi. Valitettavasti sama tilanne kuin Calounilla, melkein liian hyvä euroopan sarjoihin, mutta NHL:ssa ei paikka aukea, voisipa sanoa, että NHL:n liian yksipuolinen pelaaja, kuten Calounkin.

Ei muuta kuin tervetuloa vaan liigaan minun puolestani.
 
rinkeli22

Jäsen
*Valtavat, rytmikkäät taputukset yltyvät korvia huumaavaksi mekkalaksi Rinkelinmäellä*
"...#72 Tero Lehterä, #89 Jan Pardavy, ja tervetuloa takaisin, welcome back, numero yhdeksäntoista, number nineteen, VLADIMIR VUJTEK!!!!" *sanoinkuvaamatonta kohinaa*
- Erkki Virtanen 14.11.2002 n. klo 18.29

Kylmät väreet menevät jo selkäpiissä..

No vakavasti ottaen, olen tässä pohdiskellut näitä sääntökoukeroita, pelaajaoikeuksia ym. ja tullut seuraaviin päätelmiin. VV:llä oli sopimus tästä kaudesta Kerhon kanssa, mikä purkautui kun VV käytti NHL-pykälää. Mahdollisen paluun myötä ainoa mahdollisuus, että Vujtek pelaisi jossain muussa Sm-liiga joukkueessa, kuin Kerhossa on se, että Kerho myy miehen pelaajaoikeudet toiselle seuralle(Tämän jälkeen viime kauden Porno-Penaismi mukautetaan Porno-Harrismiksi/Ristoismiksi). Toisaalta Vujtekin pelaamista jossain muualla Euroopassa ei estä mikään(!?).

Tällaisiin tulkintoihin olen päätynyt, kun muististani ei löydy tapausta, jossa Sm-liiga joukkueen sopimuksessa ollut pelaaja olisi siirtynyt NHL:ään ja palannut SAMAN kauden aikana liigaan, mutta toiseen seuraan(Muistini saattaa reistata). Toisaalta muististani löytyi tapaus, jossa Toivo Suursoo oli TPS:n kanssa sopimuksessa, ja siirtyi NHL-pykälällä rapakon taakse, mutta palasi piakkoin Eurooppaan ja johonkin Elitserien-porukkaan(ei muista mihin). Turun suunnalla oltiin muistaakseni aika ärtyneitä tapauksesta, mutta ilmeisesti "laillisesti" tämä tapahtui..

Onko jollakin täydellistä tietoa näistä sääntökoukeroista, vai ovatko nämä aina yksilöllisiä tilanteita, jotka riippuvat kyseisen pelaajan sopimuksesta löytyvistä yksityiskohdista..

Mantran hokeminen jatkukoon. Yhtykää, oi ritariveljeskuntani.. Vee Vee tule please, Vee Vee tule please...
 
ervatsalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
ХПК ja Tuukka "T-73" Mäkelä
Kolehtihaavi kohahtaa

Niin, jos kerran tilanne on se, että Vujtekin tulo enään rahasta kiinni, niin ehdotankin että Kerhon byroon eteen pantaisiin jonkinlainen vaivaisukko, johon voisi sitten rahvas roposiaan pudotella.

Itse voisin ainakin luopua kernaasti muutamasta ylimääräisestä, joskin hiellä ja tuskalla ansaitusta eurosetelistä näin hyvän asian pönkittämiseen.

Olisi se toverit kuulkaa hienoa, kun Hämeenlinnan vapaa kansa vaeltaisi kohti kolehtihaavia, vakaana aikomuksena paitsi antaa omistaan, niin myös löydä henkilökohtaisellakin tasolla kapulaa mm. globaalin jääkiekkomaailman kasvottomien suurseurojen rattaisiin.

Tämän jälkeen keväällä, saattaisi monikin sanoa kyynel silmässä uhranneensa palasen selkänahkaansa "pojan" saamiseksi Hämikseen.

Täältä tähän
 
I Saunamäki

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, AIK
Vähän lisättävää tuohon erkkivirtasen kuulutukseen:

*Valtavat, rytmikkäät taputukset yltyvät korvia huumaavaksi mekkalaksi Rinkelinmäellä*
"...#72 Tero Lehterä, #89 Jan Pardavy, ja tervetuloa takaisin, welcome back, numero yhdeksäntoista, number nineteen, VLADIMIR VUJTEK- Kone- , sporthuolto ja fillarikorjaamo, prisma, lidl, citymarket, hämeen sanomat!!!!" *sanoinkuvaamatonta kohinaa*
- Erkki Virtanen 14.11.2002 n. klo 18.29
 
Tommy

Jäsen
Suosikkijoukkue
#17
Re: Kolehtihaavi kohahtaa

Viestin lähetti ervatsalo
Niin, jos kerran tilanne on se, että Vujtekin tulo enään rahasta kiinni, niin ehdotankin että Kerhon byroon eteen pantaisiin jonkinlainen vaivaisukko, johon voisi sitten rahvas roposiaan pudotella.

Sehän kuulostaisi hyvältä jos Vujtekin tulo olisi rahasta kiinni.
Siinä ei HPK kauaa vikise Bluesin, Jokereiden tai IFK:n mukana, vaikka Hyvösen potturahat jäi käyttämättä.

Niin, ja eiköhän Vujtek tahdo myös kunnon ketjukaverit?
Ei mitään tusinatsekkejä.. ihme Kuhartsikkeja, Nedvedejä ja Paradvjä.
 
M10

Jäsen
Re: Re: Kolehtihaavi kohahtaa

Viestin lähetti Tommy

Hyvä Tommy! Kiva lukea taas asiantuntevia juttujasi... Jussi Ylönen on ollut kyllä niin hyvä tällä kaudella että ei voi muuta kuin herkutella ajatuksella että VV pelaisi siinä menestyksensinisessä paidassa Jussin kanssa! Niin tai Näätäsen kanssa, ai ai..
 
rinkeli22

Jäsen
Viestin lähetti I Saunamäki
Vähän lisättävää tuohon erkkivirtasen kuulutukseen:

*Valtavat, rytmikkäät taputukset yltyvät korvia huumaavaksi mekkalaksi Rinkelinmäellä*
"...#72 Tero Lehterä, #89 Jan Pardavy, ja tervetuloa takaisin, welcome back, numero yhdeksäntoista, number nineteen, VLADIMIR VUJTEK- Kone- , sporthuolto ja fillarikorjaamo, prisma, lidl, citymarket, hämeen sanomat!!!!" *sanoinkuvaamatonta kohinaa*
- Erkki Virtanen 14.11.2002 n. klo 18.29

Peräti häpeällistä. Unohdin, että näinkin tunnelmallinen hetki onnistutaan pilaamaan noilla mainoksilla.. Mut ehkä ei ekaan peliin mennessä oo vielä löytynyt sponsorii!? Tosin kun on jo muutenkin viis minuuttii kuunnellu Kaisan kukkia ja kumppaneita, niin.. no joo.. Toinen mikä on raivostuttavaa on, et pitääks niitä kultakypärämiehii ruveta kuuluttaan vasta siinä vaiheessa kun kiekko jo putoo jäähän.. Ärhh...
 
Jussih

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Enpä tiedä kannattaisiko merkonomi"kaupungin" oman edustajan Tommyn pikkuprovosta kauheasti kiihtyä.

Todettakoon nyt vain faktojen korjaamiseksi, että ko. kolmikosta vain Kucharcik on Kerhossa pelaava "tusinatsekki". Nedved on jo muilla mailla ja Pardavy (huom. kirjoitusasu) on slovakki.

Ai jai jai, kun provottaminen on kivaa. Vaan vakavasti voisin kysyä Tommylta oliko tuo kommentti todella vaivan arvoinen? Jotenkin herää pikkuhiljaa ajatus, että Blues-kannattajille Kerho on jonkinlainen punainen vaate. Aina on yritettävä tölväistä kun paikka tulee. Ehkä tämä vain on sitä huonoa itsetuntoa ja puuttuvaa kiekkokulttuuria tyyliin: "Paskat siitä, ettei me ymmärretä mitään lätkästä. Meidän omistajalla on enemmän massia kuin teillä, lällällää."
 
TBK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sydän on KIRVEEN muotoinen!
Sveitsiin?

Kuulin tuossa yhdeltä tutulta, joka on innokas Kerho fani, että kapuloita rattaisiin olisi laittamassa myös jokus Sveitsiläinen joukkue ja taisi Tapparan jälkipeleissäkin joku saman suuntaista mainita.

Onko kenelläkään tarkempaa tietoa pitääkö tämä tieto paikkaansa?
 
Viimeksi muokattu:

Master God

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallokerho
Re: Re: Kolehtihaavi kohahtaa

Viestin lähetti Tommy
Sehän kuulostaisi hyvältä jos Vujtekin tulo olisi rahasta kiinni.
Siinä ei HPK kauaa vikise Bluesin, Jokereiden tai IFK:n mukana, vaikka Hyvösen potturahat jäi käyttämättä.

Niin, ja eiköhän Vujtek tahdo myös kunnon ketjukaverit?
Ei mitään tusinatsekkejä.. ihme Kuhartsikkeja, Nedvedejä ja Paradvjä.
Kunnon röhönauru päivässä pitää lääkärin loitolla... Siis ihanko tosissasi mainitsit "kunnon ketjukaverit" ja "Bluesin" samassa yhteydessä? Tai ehkä se oli espoolaista huumoria, mistä niistä tietää. No, joka tapauksessa Vujtek takoi näiden "tusinatsekkien" ketjukaverina viime vuoden play offseissa 8 ottelussa 11 tehopistettä, joka sivumennen sanoen on neljä pistettä enemmän kuin koko Bluesin joukkue. Ai niin, unohdin että teille ovat tulleet "NHL-tähdet" Ylönen ja Tuomainen hurjine teholukemineen. Vai tarkoititko siis St.Louis Bluesia?

Vakavasti puhuen, Jokerit tässä eniten huolettaa. Rationaalisesti ajatellenhan Banham ja Vujtek ovat täysin eri tyyppisiä pelaajia. Ongelma tuleekin siinä, että koska Hjallis on ajatellut rationaalisesti? Nimittäin tosiasiahan on se, että rahallahan ei Jokereita vastaan pysty kilpailemaan, etenkin kun se puolustajakin pitää hankkia. Kysymys kuuluukin, onko Hämeenlinna Vujtekin mielestä niin paljon parempi paikka verratuna Helsinkiin, että kannattaa tinkiä 100-200 kEUR palkastaan. Minun mielestäni on. :)

Toisaalta, ja toivottavasti, Vujtek voisi ajatella siten, että hänen tulevan elämänsä kannalta on herttisen yhdentekevää, viettääkö hän eläkepäiviään Tsekinmaalla muutaman miljoonan rikkaampana vai köyhempänä. Vastaavia tarinoita liikkuu kaupungilla esim. Robert Reichelista, joka hylkäsi NY Rangersin yli kahden miljoonan dollarin (?) tarjouksen hänen pelatessaan Litvinovissa. Syy oli se, että Reichelilla on talo Tsekissä, eikä häntä huvittanut lähteä juuri sillä hetkellä. Hänen tulevan elämänsä kannalta oli aivan sama, saako hän X$ NY:ssä vai Y korunaa Tsekissä, eli hän voi joka tapauksessa tehdä mitä huvittaa rahojensa puolesta. Olennaista tässä nyt oli se, että X oli moninkertainen Y:n nähden, eikä se johtunut ainoastaan dollarin ja korunan vaihtokurssista. Näin siis kaupungilla kiertävän huhun mukaan.
 
Roman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja Tappara
Hiljaista

Ompa ollut siis hiljainen päivä Vujtekin suhteen. Ainut ns.uusi tieto on Pittsburglive verkkolehden mukaan että Penguins olisi ostanut sopimuksen ulos ja uutta sopimusta ei ole vielä päätetty. Nämä ovat Wilsonin antamia tietoja. Sen ihmeemmin asiasta ei ole missään tiedotettu joten onko tuo vielä virallistakaan?

Joka tapauksessa jos sopimus on purettu niin mielestäni mitä kauemmin aikaa kuluu sitä heikoimmalla Kerho on. Taikka sitten agentti osaa vedätyksen taidon.

Edit: "Uskon että jos Vujtek palaa eurooppaan NHL:stä on hänen seuransa HPK" - Jukka Jalonen Kaupunkiuutiset.
 
Viimeksi muokattu:

ZOOM

Jäsen
Suosikkijoukkue
U17 Leijonat
Re: Re: Re: Kolehtihaavi kohahtaa

Viestin lähetti Master God
Kunnon röhönauru päivässä pitää lääkärin loitolla... Siis ihanko tosissasi mainitsit "kunnon ketjukaverit" ja "Bluesin" samassa yhteydessä? Tai ehkä se oli espoolaista huumoria, mistä niistä tietää. No, joka tapauksessa Vujtek takoi näiden "tusinatsekkien" ketjukaverina viime vuoden play offseissa 8 ottelussa 11 tehopistettä, joka sivumennen sanoen on neljä pistettä enemmän kuin koko Bluesin joukkue. Ai niin, unohdin että teille ovat tulleet "NHL-tähdet" Ylönen ja Tuomainen hurjine teholukemineen. Vai tarkoititko siis St.Louis Bluesia?

Sinäpä se helpolla provosoidut...

Tilanne on nyt kaiketi se, että mikäli yhtään Ilmalan porukoihin on luottamista on VV Jokerien mies loppukaudesta jos Hjallis niin päättää.
On aivan turha jauhaa täällä paskaa, ettei raha ratkaisisi... tai jos haluatte elää omassa pienessä naivissa maailmassanne, niin senkun teette.... raha todellakin ratkaisee aika paljon oli kyseessä sitten VV tai kuka muu tahansa.
Hämeenlinna on hyvä kiekkokaupunki, mutta vaa'assa on paljon muitakin seikkoja,(joista raha on yksi aika merkittävä).
Organisaation koosta on mielestäni aivan turha täällä jauhaa yhtään mitään: VV meni pingviineihin koska halusi pieneen organisaatioon.... ok, olkoon niin... Jokerit on kuitenkin melkoinen lilliputti, jos nyt vertaillaan päittänsä näitä kahta seuraa: VV:n ei tee taatusti tiukkaa mahtua "edes" Jokerien kahteen ensimmäiseen ketjuun, joten tämä pääkaupunkiseutuvastaisuus taitaa olla yksinkertaisesti ainoa asia joka tässä nyt näyttää niin kovasti sinua ahdistavan...

Niin ja.... tämä asia ei minua juurikaan liikuta, mutta näyttääpi olevan kovasti hätä täällä "jumalanne" seurauskollisuudesta...
Ehkä ne mailatkin voidaan lähettää loppuviikosta Ilmalaan, niin säästyy iso työ tehtaalla..
 
mikkoz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho
Re: Re: Re: Re: Kolehtihaavi kohahtaa

Viestin lähetti Master God

Vakavasti puhuen, Jokerit tässä eniten huolettaa.
Viestin lähetti ZOOM

Tilanne on nyt kaiketi se, että mikäli yhtään Ilmalan porukoihin on luottamista on VV Jokerien mies loppukaudesta jos Hjallis niin päättää.
On aivan turha jauhaa täällä paskaa, ettei raha ratkaisisi... päläpälä....ainoa asia joka tässä nyt näyttää niin kovasti sinua ahdistavan...

Totesit sitten saman omassa viestissä kuin toi Masterikin (with a pieni provo). Luetaan niitä viestejä.
 
Master God

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallokerho
Re: Re: Re: Re: Kolehtihaavi kohahtaa

Viestin lähetti ZOOM
Sinäpä se helpolla provosoidut...
Niin, no riippuu siitä, mitä provosoitumisella tarkoitat. Jos tarkoitat sillä suuttumista joidenkin espoolaisten teksteistä, niin olet kaukana totuudesta. Jos taas tarkoitat provosoitumisella sitä, että vastaa kettuiluun kettuilulla, niin olet jo aika lähellä. Itse käsitän verbin "provosoida" niin, että joku v*ttuilee tarkoituksenaan saada toinen osapuoli suuttumaan, ja verbin "provosoitua" siten, että suuttuu provosoinnista. Tässä jälkimmäisessä mielessä en missään tapauksessa provosoitunut. Noin yleisesti sanoisin, etten koskaan provosoidu juuri mistään lukuunottamatta tilanteita, jolloin mennään henkilökohtaisuuksiin tarkoituksettomasti. Ja koska täällä varsin harvat voivat kohdaltani mennä henkilökohtaisuuksiin, en myöskään Jatkoajan kirjoituksista provosoidu. Tietenkin pyrin vastaamaan aina kunkin henkilön arvon vaatimalla tavalla, mutta käsittääkseni se on Jatkoajan tarkoituskin - ainakin osittain.

Tilanne on nyt kaiketi se, että mikäli yhtään Ilmalan porukoihin on luottamista on VV Jokerien mies loppukaudesta jos Hjallis niin päättää.
Ahaa... Kuten jo mainitsinkin, tuo mahdollisuus - korostan: mahdollisuus - tässä eniten jännittääkin.

On aivan turha jauhaa täällä paskaa, ettei raha ratkaisisi... tai jos haluatte elää omassa pienessä naivissa maailmassanne, niin senkun teette.... raha todellakin ratkaisee aika paljon oli kyseessä sitten VV tai kuka muu tahansa.
Vujtekin sopimuksen arvo oli 600 000 Yhdysvaltain dollaria Pittsburghissa. Aika kovaa palkka Hjallis aikoo maksaa näin SM-liigan puitteissa. Mutta luepa kuitenkin kirjoitukseni oikein ajatuksella läpi. Siinä nimenomaan pohdin - olosuhteet huomioon ottaen perin syvällisesti - rahan merkitystä jääkiekkoilijan, tässä tapauksessa tsekkiläisen jääkiekkoilijan ja nimenomaan Vujtekin elämässä.

Hämeenlinna on hyvä kiekkokaupunki, mutta vaa'assa on paljon muitakin seikkoja,(joista raha on yksi aika merkittävä).
Organisaation koosta on mielestäni aivan turha täällä jauhaa yhtään mitään: VV meni pingviineihin koska halusi pieneen organisaatioon.... ok, olkoon niin... Jokerit on kuitenkin melkoinen lilliputti, jos nyt vertaillaan päittänsä näitä kahta seuraa: VV:n ei tee taatusti tiukkaa mahtua "edes" Jokerien kahteen ensimmäiseen ketjuun, joten tämä pääkaupunkiseutuvastaisuus taitaa olla yksinkertaisesti ainoa asia joka tässä nyt näyttää niin kovasti sinua ahdistavan...
Pääkaupunkiseutuvastaisuus todellakin "ahdistaa" - sitä ei käy kieltäminen. Mutta että minun suhteeni pääkaupunkiin vaikuttaisi jotenkin Vujtekin päätökseen, ei pitäne paikkansa. Tai ainakaan Vladimir ei ole minulta kysynyt suhdettani pk-seutuun. Eniten kaikista minua ahdistaa se mahdollisuus, että Vujtek pelaisi tällä kaudella jossain muussa suomalaisseurassa kuin HPK:ssa.

Niin ja.... tämä asia ei minua juurikaan liikuta, mutta näyttääpi olevan kovasti hätä täällä "jumalanne" seurauskollisuudesta...
Tuon espoolaiset muistavat sanoa jokaisen kerran, kun he vierailevat landejoukkueiden asioita käsittelevissä ketjuissa: ei minua kiinnosta, mutta... Kuitenkin kiinnostaa sen verran, että vaivautuu ilmaisemaan mielipiteensä. Ilmeisesti espoolaisilla on siihen matalampi kynnys kuin esimerkiksi minulla. Mutta vastaus vihjaukseesi: totta munassa Vujtekin seurauskollisuudesta on hätä! Miksi ei olisi?
 
Viimeksi muokattu:

Roman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja Tappara
Re: Re: Re: Re: Kolehtihaavi kohahtaa

Viestin lähetti ZOOM

Tilanne on nyt kaiketi se, että mikäli yhtään Ilmalan porukoihin on luottamista on VV Jokerien mies loppukaudesta jos Hjallis niin päättää.
On aivan turha jauhaa täällä paskaa, ettei raha ratkaisisi... tai jos haluatte elää omassa pienessä naivissa maailmassanne, niin senkun teette.... raha todellakin ratkaisee aika paljon oli kyseessä sitten VV tai kuka muu tahansa.

Tämähän se homman nimi on. Jos raha todella ratkaisee niin mies jää Pittsburgiin/farmiin. Sieltä se raha tulee. Ei Jokereista, ei Espoosta ja vielä vähemmän Hämeenlinnasta.

Tällä viikolla nähdään mikä sitten ratkaisi? Tämä meidän naivien ihmisten ajatus maailma vaiko puhdas raha? Vai todetaanko sitten jos mies meneekin vaikka esim.Lukkoon että Hjallis ei vaan halunnut häntä? Todennäköisesti ainakin siellä silloin näin tehdään.

Ihan hyvät miehet Hjallis on meille tälle kaudellekin jo päättänyt. Laupeudessaan voisi pakin vielä tänne laskea.

Se on kuitenkin kumma ettei Helsinkiläiset ole näitä ajatuksia tänne heitelleet. Vaan ne tulevat taas siitä liepeiltä.

Btw olihan teidänkin ketjussa juttua että VV kelpaisi myös sinne. Eikö Jussi ole hereillä? Luulisi hänen olevan toisena jonossa jos Hjallis päättää ettei yksinkertaisesti huoli maitojunamiestä.
 
clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, MASO
Jos kerta sopimus Penguinsien kanssa on purettu, niin kaikkihan on mennyt aikataulun mukaan. Kaikkien tietojen mukaan- esim. pittsburghlive ja post-gazette.com nettisivut- sopimus ostettaisiin ulos keskiviikkoon mennessä. Luulisin, että se Vladon paluu Kerhoon julkistetaan joko huomenna tai perjantaina. JOS näin ei tapahdu, niin sitten voidaan jo ihmetellä.
 
Neely#8

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Toivotaan parasta

On pakko heittää ilmoille pieni pelko,koskien VV:n mahdollista paluuta.Muistan,kun Simicek teki paluuta Eurooppaan ja Suomeen,niin mies itse kertoi mm.veikkaajalle,että jos hän Suomeen palaa,niin hänellä on ritarin muotoinen sydän!No,jokainen tietää miten kyseisessä asiassa oikein kävi.Eli tapaus Vujtek;itse näkisin kyllä mielelläni VV Rinkelinmäellä,ja vieläpä kerhon paidassa,mutta kokemus on opettanut,että uskon "varmoihin paluumuuttajiin" vasta,kun asia on virallisesti julkaistu!!Jos hpk fanien toiveet toteutuvat,on 16.11 Rinkelinmäellä melkoinen meteli;Vujtek kerhon väreissä vs.Simicek!Mutta kuten sanottu,toivotaan parasta!!
 
F

Flonaldo

Re: Toivotaan parasta

Viestin lähetti Neely#8

Niin, oletkos ottanut huomioon, että HPK ei mahdollisesti halunnut Simicekiä? Että Houstonista oli tippunut HPK-johdolle sellaiset informaatiot kaverista, että häneen ei haluttu sijoittaa suuria summia. Ja nythän nuo tiedot ovat osoittautuneet paikkansapitäviksi - Simicek ei ole enää se sama Iso-Musta kuin HPK-vuosinaan.
 
Kippari

Jäsen
Suosikkijoukkue
useampiakin
Onko VV:n varalle tiliä olemassa kolehdin keräämiseksi?

Ervatsalo on periaatteessa oikeassa siinä, että vaivaisukko vaan hallin eteen kolehtia keräämään, jotta saataisiin VV Kerhoon pelaamaan. Tämä palvelee kaupunkilaisia, mutta kun meitä faneja on kauempaakin ja joka kotiottelua ei tule matkan takaa katsotuksi, niin miksei asialle voitaisi avata myös tilinumero, johon kukin fani matkan takaa voisi kantaa kekonsa?

Jos VV on tulossa Kerhoon, niin tilinumeroa tänne tai HPK:n sivuille pliis...
 
veltsu

Jäsen
Kyllä se vaan niin on, että sponsoreilta kerätään parhaillaan kolehtia VV:n palkkaamiseksi. Mielenkiintoista nähdä riittääkö panostukset. Vai sattuiko Banhamin lähtö turhan pahaan aikaan?
 
ervatsalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
ХПК ja Tuukka "T-73" Mäkelä
Espoon kansitakit kahisevat taas

Niin, vaikuttaa siltä, että tänne meidän keskuuteemme on saatu taas muutama espoolaistorpedo kertomaan satuja ja tarinoita.

Tällä kertaa satujen ja tarinoiden aihe liittyy tsekkiläiseen taituriin nimeltä Vujtek. Nämä espoon H.C Andersenit väittävät vakavalla naamalla, että Vujtek muka tulisi mm. rahan perässä espooseen.

Näin ei kuitenkaan tule käymään, koska Vujtek halunnee päästä ensisijaisesti pieneen mutta menestyvään joukkueeseen jossa on tarjolla iso rooli ja paljon peliminuutteja.

Peliaikaa ja rooleja löytyisi varmasti espoostakin, mutta menestyksestä ei luultavasti taaskaan olisi tietoa.

Asian tässä valossa sanonkin, että eipä teillä kansitakin kahisuttajilla taida olla saumaa tälläkään kertaa, siis Vujtekkiin että menestykseen.

Täältä tähän.
 
Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Canucks, BC Lions
Viestin lähetti ZOOM
On aivan turha jauhaa täällä paskaa, ettei raha ratkaisisi... tai jos haluatte elää omassa pienessä naivissa maailmassanne, niin senkun teette.... raha todellakin ratkaisee aika paljon oli kyseessä sitten VV tai kuka muu tahansa.
Olen ehdottomasti samaa mieltä siitä, että on turha jauhaa paskaa. Olisitpa tullut samaan tulokseen kaksi minuuttia ennen tuon viestisi lähettämistä. Mutta väliäkös tuolla, ei ollut ensimmäinen eikä taatusti viimeinen kerta kun Espoo tarjoaa meille oikein kunnon hörönaurut. :D

Sinänsä ei hämmästytä, että kommentti "raha ratkaisee" tulee Bluesin mieheltä. Sitä ajatteluahan siellä on harrastettu jo pitkään, tunnetuin seurauksin. Joku olisi tuossa ajassa jo oppinutkin jotain.

Katsellaan nyt sitten tämä viikko jos se VV vaikka Kerhoon tulisi. Sen lupaan jo nyt, että jos mies johonkin toiseen liigaseuraan tulee pelaamaan, loppuu liigan seuraaminen tältä kaudelta siihen. Sen verran voimakas paskan maku tulisi suuhun.

Muok. ZOOM, tyylikäs ratkaisu mennä hakemaan myötätuntoa "kotiketjusta" eikä jäädä tänne jankkaamaan. Sitä myötätuntoakin tuli ei-niin-yllättävältä taholta ;)
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös