HPK -vain mestaruus kelpaa ensi kaudella.

  • 223 414
  • 1 553
Tila
Viestiketju on suljettu.

Master God

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallokerho
Viestin lähetti Jakub
Pakkeja tarvitaan ainakin kaksi.Sicakille ja Tuulolalle pakkiparit,kolmoseen Eskelinen ja Aalto.
Älä nyt hyvä ihminen puhu Eskelisestä ja pelaavasta kokoonpanosta edes samalla viikolla, etteivät Jalonen ja kumppanit saa vääriä mielleyhtymiä. Kaverihan on omassa päässä jopa Prinziä epävarmempi, tosin potentiaalia kieltämättä löytyy enemmän lähinnä yläpään tasolla. Mäkelä sen sijaan on omasta mielestäni pelannut varsin mukiinmenevästi, ja menisi kyllä kolmosparissa, jos saisi vierelleen jonkun kokeneemman tai muuten perusvarmaa peliä esittävän pakin, esim. Sicakin. Aaltokin vielä käy, jos vierellä on vaikka Tuulola, mutta kaksi pakkia tarvittaisiin, joista toinen ns. "maailmanluokan" puolustaja.

Eilisestä pohjanoteerauksesta jo hieman viilentyneenä olen kylläkin edelleen sitä mieltä, että mihinkään paniikkiratkaisuihin ei vieläkään ole aihetta. Kotietu playoffeihin ei ole karkaamassa vielä mihinkään, ja omassa päässä ei sentään aivan vallattomasti kolise. Nämä maalintekoasiat ovat henkimaailman juttuja, ja Jalonen toisaalta suhtautuu siihen asiaan kuuluvalla viilipyttymäisyydellä, vaikka reagoimattomuus välillä v*tuttaakin.

Tarvittavat hankinnat olisi syytä suorittaa marraskuun aikana, ja jättää viime tippaan korkeintaan hienosäätö. Näin joukkue ehtii hitsautua kunnolla yhteen ennen kevään mestaruusjuhlia ;=)
 

HOOPEEKOO

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Viestin lähetti Morrow10
Onko tässä kerhon "uusi" pelaaja?
http://www.faceoff.com/photos/fullview.html?pic=200210263854144-F.jpg

Täydestä sydämestäni toivon, että olisi... Mut en oikein silti jaksa uskoa, että Vujtek tekisi Litit ja suostuisi suuriin taloudellisiin menetyksiin. Itse ainakin istuisin vaikka koko kauden katsomossa, jos tulot olisivat sen myötä huomattavasti suuremmat kuin pelatessa Suomessa ja meidän rakkaassa HPK:ssa. Kuulin kyllä, että mies olisi lähtiessään sanonut palaavansa Hämeenlinnaan, jos ei paikkaa pelaavassa kokoonpanossa löytyisi... Jää nähtäväksi. Toivo elää!

Se tosiasia on kuitenkin tiedostettava ettei Vujtek yksin olisi mikään ratkaisu ongelmiimme. Myös vähintään kahden kovatasoisen puolustajan kanssa olisi päästävä vielä sopimukseen ennenkuin peli alkaisi näyttämään samalta kuin viime kaudella!
 

JasonMiller

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Suurin vi##tus puolustuksessa liittyy ilmaiseksi annettuihin maalipaikkoihin vastustajalle. Esim Tappara pelissä pidetiin vastustaja nollilla pelaamalla, mutta sitten heitetään avaus oman maalin takaa vastustajan lapaan ja lopputulos 2-2. Mieliala olisi tappionkin kohdatessa parempi jos vastustaja joutuisi tekemään työ maaleihinsa ihan itse, nyt on annettu parhaat paikat vastustajille itse ja se vitu##aa.
Ja missä on se alkukauden kovuus? Nyt ei olla otsikoissa kuin hukattujen maalipaikkojen takia.
Silti, eilisessä pelissä 4(?) tolppavetoa joten paskan pelin lisäksi paskaa tuuria.
 

Roman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja Tappara
Vujtek sivussa yön ottelusta Ottawaa vastaan. Syyksi on ilmoitettu olkapää vamma, mikä on syntynyt edellisessä pelissä.

Pittsburg on kutsunut Kris Beechin ylös Wilkes-Barresta. Kris on sentteri ja paikkaa pingviinien sentteri osastoa. Josta on siis nyt poissa Randy Robitaille ja Vlado.

Toive ajattelua vai ei? Mutta olisikohan kyseessä tsekkiläinen olkapäävamma? Eli jospa nyt JO olisi fiilikset menneet ja jonkun sortin ratkaisua ollaan tekemässä. Huonoimmassa tapauksessa tilanne on juuri niinkuin on kirjoitettukin eli olkapäässä on vamma ja homma jatkuu kun se on kunnossa.

EDIT: Robitaillen jalka ei sitten ole toipunutkaan täysin odotusten mukaan ja miehen paluu siirtynee samalle päivälle kuin Strakankin, eli 6. marraskuuta.
 
Viimeksi muokattu:

Kuznetsov

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Vujtekin pelit NHL:ssä on pelattu

Vladimir Vujtekin pelit Pittsburghissa näyttävät tulleen tänään tiensä päähän. Pittsburgh Penguins kutsui farmista riveihinsä Kris Beechin, joka ottaa Vujtekin pelipaikan jo tämän iltaisessa ottelussa Ottawaa vastaan. Vujtek puolestaan on siirretty sairaslistalle Washington ottelussa tapahtuneen lievän loukkaantumisen vuoksi. J-P Fortin taklasi ottelussa Vujtekia rajusti kyynärpäällä, jonka seurauksena Vujtekin olkapää sai jonkinasteisen tällin. Vlado jatkoi kuitenkin pelaamista ottelun loppuun. Mistään vakavasta ei liene kyse, mutta olkapää kuitenkin "vaivaa" miestä tällä hetkellä.

Kris Beech saa näin ansaitsemansa mahdllisuuden NHL:ssä, ja kun sekä Straka että Robitaille ovat palaamassa tositoimiin ensi viikolla, ei Vujtekilla ole enää realistisia mahdollisuuksia päästä pelaamaan. Itseasiassa jopa Alexander Daiglen pelipaikka on ensi viikosta alkaen uhattuna. Tällä hetkellä Pittsburghin päässä spekuloidaan lähinnä sillä, että kuinka paljon Vujtekille joudutaan maksamaan sopimuksen ulosostamisesta. Kukaan ei odota miehen enää pelaavan pingviineissä. Eikä toisaalta kaverissa katsota olevan myöskään minkäänlaista kauppa-arvoa. 5 ottelua, tehot 0+1 ja tehotilastossa -4. Viimeistään nyt on NHL Vladimir Vujtekin osalta nähty(näin uskallan jo sanoa, vaikka treidi olisi tietysti periaatteessa yhä mahdollinen).

Teemu Kuusisto puolestaan jatkaa HPK:n riveissä ainakin joulutaukoon asti. Tätä voitaneen pitää aika suurena yllätyksenä, sillä sen verran kesyjä ovat miehen otteet olleet. Luistelu on varsin keskinkertaista, samoin tekniikka. Myös voimapuolella on selviä puutteita. Miehen laukauksessa on kuitenkin jotain mystistä, joka kieltämättä pistää silmään. Tiettyjä edellytyksiä kaverissa on, mutta sanoisin kuitenkin, että aika pitkä projekti on kyseessä. Ei tule muuttamaan HPK:n kurssia mihinkään suuntaan. Korpela puolestaan tekee kuulemma kovasti hommia, että joukkueeseen saataisiin vahvistus sekä puolustus- että hyökkäyspäähän. Tämähän on toki tiedossa jo ollutkin. Nyt vain puuttuu ne vahvistukset. Maaottelutauko olisi sopiva ajankohta uusien pelaajien sisäänajoa ajatelleen. Toiveajattelua..? Ehkä.


Kaikki rakastavat Elvistä. Ainakin Hämeenlinnassa.


Edit: roman näköjään naputteli samoja uutisia hieman paremmalla tahdilla. Taidan olla tulossa vanhaksi..
 

St103

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Re: Vujtekin pelit NHL:ssä on pelattu

Viestin lähetti Kuznetsov
Kaikki rakastavat Elvistä. Ainakin Hämeenlinnassa.

Omasta puolestani totean, että syvät sympatiat ko henkilöä kohtaan eivät ole pelkästään valtakunnan pääläänin pääkaupunkiin sidotut.

Kuitenkin on ihan skitso fiilis jos ja kun toivoo että oma suosikki epäonnistuisi omassa ammatissaan eli tällä hetkellä NHL-näytöissään, ja palaisi sitten maitojunalla takaisin sinne mistä lähti. Tämähän jos mikä on itsekkyyttä viimeisen päälle!

Mutta turha kuvitella että Kerhon maalintekotehottomuus tänään on "puuttuvan VV:n syytä". Ensin pitää saada nykyiset hyökkääjät tekemään leipätyötään eli maaleja. Ja koko syksyn puhuttu ongelma eli vuotava alapään, onkin sekin sitten jo asia erikseen. Siihen ei pelkät vaihdetut kuivat Pamppersit auta.

Jo parhaan hymynsä kohta menettämässä oleva fanijoukko kohottaa nyt anovat katseensa ulkomaanostoista vastaavan osaston puoleen. Eli tehkää nyt ihmeessä jo jotain.

Mutta Elviksen toivotan tervetulleeksi takaisin (niin kuin varmaan kaikki pääläänin pääkaupungin pääasialliset kiekkofanit), jos vain sellainen ilonpäivä tässä vielä koittaa.
 

Knight Hawk

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Re: Re: Vujtekin pelit NHL:ssä on pelattu

Viestin lähetti St103

Mutta turha kuvitella että Kerhon maalintekotehottomuus tänään on "puuttuvan VV:n syytä". Ensin pitää saada nykyiset hyökkääjät tekemään leipätyötään eli maaleja. Ja koko syksyn puhuttu ongelma eli vuotava alapään, onkin sekin sitten jo asia erikseen. Siihen ei pelkät vaihdetut kuivat Pamppersit auta.
.

Jos ja kun VV tekee riemastuttavan paluun Hämeenlinnan pallokerhon riveihin, ovat sen vaikutukset muutakin kuin uskomaton määrä lisää taitoa ja nappisyöttöjä kentällä. VV on pukuhuonepelaaja parhaasta päästä; hän pystyy omalla olemuksellaan ja esimerkillään sytyttämään koko joukkueen uuteen taisteluun vaikka tilanne olisi kuinka vaikea tahansa.

Vujtekin arvoa ei siis voi mitata pelkästään sillä, mitä hän tekee kentällä - hän voisi olla juuri se ratkaiseva tekijä, jota muutamat HPK:n tämän hetkiset alisuorittajat tarvitsevat syttyäkseen. Otetaan tälläinen villi ajatusleikki yhdestä kentällisestä; keskellä Kuha, toinen laita Pardavy toinen VV - tässä saattaisi olla sen tason hyökkäyskolmikko, että jopa teoreettinen pakkipari Heino - Eskelinen (toivottavasti tuota paria ei IKINÄ kokeilla) voisi päästä tehotilastoissa plussalle.

Mutta edelleen tärkein projekti, joka johdolla pitää olla priorisoitu kärkeen, on haastajan hankkiminen Tuulolalle - pakko sen HPK:n kalassa olon on kohta onnistua - jo ihan todennäköisyyslaskennankin mukaan - kun ajoverkkoa pitää riittävän pitkään meressä, saa sieltä niiden takaisin heitettävien sinttien lisäksi myöskin sen suuren kalan.
 

ervatsalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
ХПК ja Tuukka "T-73" Mäkelä
Nykypäivää nykyisin

Niin, olin saada tuossa aamusella tsufeet sekä pärämätsit väärään kurkkuun, kun luin aamun lehdestä T. Kuusiston pestin saavan jatkoa Kerhopaidassa.

Kysynkin tässä yhteydessä, että mihin me juuri tällä hetkellä tarvitsemme pehmeää, puolustuskyvytöntä sekä muutenkin uneliaan tuntuista kaveria?
Pitääkö tämä nyt ymmärtää niin, että meidän johtojunttamme alkaa petaamaan jo ensi kaudeksi uusia pelimiehiä?

Toisaalta, eihän siinä mitään pahaa ole, että ajatellaan ensi kauttakin. Näkisin mielellään niin, että tämä tulevaisuusajattelu suoritettaisiin tämän kauden joukkueen täydennyspyrkimysten ohessa eikä sen sijaan.

Eläkäämme siis nykypäivää nykyisin.


Täältä tähän
 

Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
Jokin taka-ajatus Kuusiston hankkimisessa täytyy olla. Mutta mikä se on? Ollaanko Pardavyä heittämässä pihalle ja Kuusisto korvaisi hänet ennen kuin saadaan uusi vahvistus? Vai halusiko johto lisää kilpailua 3-4 kenttiin? Vai jalostaako Jalonen Kuusistosta pakin jotta saataisiin toinen Aalto? En tiedä, eikä sitä tiedä moni muukaan.

Ja sitten vielä Vujtekista. Vaikken homo olekkaan, niin kyllä kaverista tykkään. :D Vujtek on semmonen mies joka voi muuttaa HPK:n suunnan, suuntaan taikka toiseen.
 

Knight Hawk

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Re: Vujtekin pelit NHL:ssä on pelattu

Viestin lähetti Kuznetsov
.
Eikä toisaalta kaverissa katsota olevan myöskään minkäänlaista kauppa-arvoa. 5 ottelua, tehot 0+1 ja tehotilastossa -4. Viimeistään nyt on NHL Vladimir Vujtekin osalta nähty(näin uskallan jo sanoa, vaikka treidi olisi tietysti periaatteessa yhä mahdollinen).


Kaikki rakastavat Elvistä. Ainakin Hämeenlinnassa.

Jos suinkin saat revittyä tietoa, mitä mahdollisesti VV on tekemässä niin täällä moni odottaa sinun analyysiäsi asiasta; tyyliin, kuinka oitkään VV viitsii katsella tuota touhua, arviosi paluusta HPK:hon, tietoa onko VV edelleen kunnossa, jne jne ...
 

Jakub

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Toimistolta kuuluu kummia.Kuulin tuossa eilen kolmannen käden tietoa, jonka sitten vielä varmistin muualta ja molemmissa lähteeksi mainittiin sama.

Eli HPK:n olisi tulossa hyökkääjä NHL:stä joka on kauden alun jälkeen passitettu farmiin.Kaverilla on kuulemma kahden suunnansopimus ja kyseessä on suomalainen pelaaja!!

Laskuista voitaneen pudottaa heti pois tänä kesänä siityneet,sillä heillähän on kaikilla voimassa oleva sopimus jonkun muun suomalaisen seuran kanssa jos palaavat suomeen.Itselläni on yksi ehdokas mielessä joka sopii kyseiseen kuvioon.

Mikäli oikein ymmärsin,kyseessä ei olisi enää mikään huhu vaan homma olisi viimeisiä piirtoja vaille valmis.

Lisäksi samat lähteet tietävät kertoa johdon olevan erittäin tyytymätön nykytilanteeseeh ja liipasimella on ainakin P&P.
 

pygmalion

Jäsen
Re: Jakub

Viestin lähetti InSideHockey
Kallion Tomppa on ainoa joka sopii kuvaukseesi.

Onkos Kallion Tompalla ns. kaksisuuntainen sopimus...?

Lisäksi haluaisin kysyä joltakin asiaa paremmin tuntevalta näkemystä siihen, onko kesällä NHL:ään lähteneilä todellakin "voimassaoleva" sopimus jonkin SM-liigaseuran kanssa. Kummankin asian suhteen olen lievästi skeptinen.

Kallion tilanteesta muuten lisää tämän päivän Turun Sanomissa, jossa agentti P. Lehdon hovitoimittaja ETT runoilee siitä, miten Tompasta "on tehty joukkueen huonon pelin syntipukki"...
 

ISH

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, HIFK, Arsenal
Re: Re: Jakub

Viestin lähetti pygmalion


Onkos Kallion Tompalla ns. kaksisuuntainen sopimus...?

Ei luulisi olevan.

Ketäs muita suomalaisia ei-rookieita on lähetetty alkukauden jälkeen farmiin?
 
Viimeksi muokattu:

Jakub

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Itselle tuli mieleen Toni Dahlman.Eikös hän pelannut alkukaudestaeli tai kaksi ylhäällä.Toinen vaihtoehto voisi olla Rita,mutta hän ei ole pelannut ylhäällä varsinaisen kauden aikana ja en kyllä muutenkaan usko että tulisi.Mutta Dahlman voisi sopia hyvin kerhon pelityyliin vai mitä mieltä olette?
 

op777

Jäsen
Suosikkijoukkue
Juhani Tamminen
Mitenkäs tämä taannoin TPS:ssä ja maajoukkueessa edukseen esiintynyt Hämeenlinnanaislähtöinen hyökkääjä, joka kesänkin treenasi kerhon kanssa? Eikös kaveri ole farmissa tällä hetkellä?

(Enkä tarkoita Niko Kapasta :)

op777
 

kkorpela

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Hammarby IF
Viestin lähetti op777
Mitenkäs tämä taannoin TPS:ssä ja maajoukkueessa edukseen esiintynyt Hämeenlinnanaislähtöinen hyökkääjä, joka kesänkin treenasi kerhon kanssa? Eikös kaveri ole farmissa tällä hetkellä?

(Enkä tarkoita Niko Kapasta :)

op777

Toke on kyllä käsittämättömästi farmissa, mutta omaa yhdensuunnan rahakkaan diilin, joten tuskin on hän...akselilla Dahlman-Kallio-Hahl, sen täytyisi olla, mikäli tässä mitään perää on. Näistä Hahl se ei varmastikaan ole, ja eiköhän Kalliollakin ole yksisuuntainen sopimus, joten jäljelle jää Dahlman...
 

op777

Jäsen
Suosikkijoukkue
Juhani Tamminen
Eikäkö tarkotin tota... tota... yhtä toista hemmoa.
Toke olisi kyllä ollut tervetullut pelaaja kerhoon. Oli tulija sitten Dahlman tai joku todellinen ylläri, niin tarpeeseen tulee hänkin. Toivottavasti tässä ei nyt käy niinkuin sen "huomenna julkistetaan pelaajasopimus"-homman kanssa n. kertaa aikaisemmin.

op777
 

St103

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Iltalehden nettiversio kirjottaa Tomi Kalliosta:

" Mikali yksikään joukkue ei nappaa Kalliotaä, on miehen yhtenä vaihtoehtona palata Suomeen ja SM-liigaan.

- Odottelen rauhassa perjantai-iltaan ja sitten mietin jatkoani. Suomessa seurani on TPS, Kallio vakuutti. "

Että semmosta. Mutta kyllä osto-osaston Tarttis Tehrä Jotain!
 

mikkoz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho
Viestin lähetti Squit
Entäs Hannes? Kuinka on pelannut "sinitakeissa"?

Just teki vähän aika sitten 1+1, laiska lasse on loukkaantuneena joten tuskinpa tiputetaan farmiin ainakaan lähiaikoina.
 

Kuznetsov

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
E L V I S palaamassa

Tätähän me olemme odottaneet, kuin kuuta taivaalta. Nyt näyttää jo erittäin hyvältä. Miehen agentin mukaan kyse on enää joistain yksityiskohdista sopimuksen purkamisessa ja mies pitää erittäin todennäköisenä sitä, että Vujtek pelaa pian Hämeenlinnassa. Ei siis vielä 100 %:sen varmaa, mutta erittäin lähellä ollaan. Pittsburgh nosti jo Milan Kraftin NHL-miehistöönsä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös