Mainos

HPK:n taloudellinen tilanne

  • 460 572
  • 1 656

Udo Kiisseli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho
Pelicansia ei voi oikein verrata, koska Bottas. Koko pulju olisi ollut jo konkassa ilman yhtä miestä.

Hienoa työtä Pelsut tekee tällä hetkellä kaikella muulla saralla paitsi maskotti ja mediavastaavansa kanssa. Kuitenkin ilman Bottasta ei olisi varmaan edes Liigassa pelaavaa Pelicansia.
Bottaksen rahat ei näy suoraan Pelsujen tuloslaskelmassa, ellei ole kauden aikana ostanut ison tukun pääsylippuja peleihin tai laittanut sponssirahana. Mutta pääomissa näkyy ja rauhoittaahan se kummasti Pelsu -konsernin tekemistä ja mahdollistaa monia asioita ja riskinottoa kun on tuollainen kummisetä taustalla.

Kerho taitaa kuulua tässäkin vähemmistöön, isoja mesenaatteja ei ole taustalla, ei ole tainnut olla pitkään aikaan joitain yksittäisiä sykäyksiä ja Kummilan aikoja lukuunottamatta. Pohjantähti tällä hetkellä lienee isoin, mutta senkin mahdollisuudet rajalliset, vaikka isompaa ruutua ovatkin ottaneet, myös hallituksessa. Tässä tilanteessa täytyy vain toimia fiksummin kuin muut - kuten aiemminkin. Ajo ja Louhikin tässä mielessä hyviä nostoja hallitukseen. Tepsi männä vuosilta samalla hyvä ja huono esimerkki miten liika raha laiskistaa ja antaa helpon mahdollisuuden huteihin.
 
Jääkaappi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga

clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kausikortteja myyty 1350. Tavoite 1600.

Yleisökeskiarvon osalta tavoite on 3500. Viime kauden toteuma oli 3208, joten aika kovaa kasvua haetaan.

Hyviä kehityskohteita tuodaan tuossa esille ja yksi on ottelutapahtuman parantaminen.

Kunnianhimoinen tavoite tuo liikevaihdon nostaminen, mutta näin sen pitääkin olla. Tähdätään korkealle.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Kerhon Liigalle ilmoittama pelaajabudjetti oli viime kaudella 1,9 m€, nyt 1,95 m€.

Hämmästyttää, miten tuollainen määrä rahaa on saatu käytettyä purtiloon, jossa ei ole ykkös- eikä kakkossentteriä, Jolyä eikä kakkosmaalivahtia. Suhteettoman kalliita ukkoja ovat Tuulola, Rautiainen ja Nikkilä, ellei sitten massia ole "säästössä" vielä useampi sata tuhatta niitä senttereitä varten. Koska nythän on puhe nimenomaan pelaajabudjetista, ja johtajien liksat maksetaan eri kustannuspaikalta.

Tai sitten joku idiootti on maksanut Martelille ns. Joly-tason mottipäisen.

Uskomaton suoritus joka tapauksessa, ja harvinaisen paskasti koottu joukkue.
 
Viimeksi muokattu:

mehupoika

Suurilta osin samaa mieltä, mutta mistä tieto/näkemys, että juuri Nikkilälle maksetaan suhteettoman paljon ja paljonko tämä sitten on? Mieshän on jengin ainoa tähti ja oikeasti Liigan kovimpia pakkeja. Menis missä vaan isommassakin joukkueessa kärkipakista.
 
Takanahka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kepa

Juu ja liksa on hyvinkin maltillinen tasoon nähden.
 
Oranssia

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho!
Suurilta osin samaa mieltä, mutta mistä tieto/näkemys, että juuri Nikkilälle maksetaan suhteettoman paljon ja paljonko tämä sitten on? Mieshän on jengin ainoa tähti ja oikeasti Liigan kovimpia pakkeja. Menis missä vaan isommassakin joukkueessa kärkipakista.
Ihan linjassa menee palkat, ei nyt varsinaisesti mitään alennuksia kellään, mutta kyllä voisivat muualla saada enemmän, ainakin Nikkilä ja Rautiainen.

Tuulolan palkka on suhteellisen korkea viime kauden suorituksiin nähden, mutta tiedetään mitä saadaan ja kyllähän Eetulla sitä upsideakin on vielä paljon. Se on sitten eri asia, että kannattaako Kerhon maksaa siitä, omasta mielestäni kannattaa, sen verta monta omaa poikaa rahakirstun päällä istumisen takia Kerho hukannut.
 
Jakub

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Tietääkö kukaan, meneekö myös A-junnujen ja naisten joukkueen kustannukset tuohon Liigajoukkueen ilmoittamaan pelaajabudjettiin? Nehän molemmat toimivat Liigajoukkueen sateenvarjon alla?
 
En mitenkään usko että menee, minulla ei tosin ole varmaa tietoa, mutta aika hölmöä olisi ne tuohon ilmoittaa.

Olisi kyllä mielenkiintoista tietää tarkkoja lukuja siitä, miten paljon esim. naisten joukkue syö seuran varoja tilikauden aikana?

HPK ja HIFK olivat ainakin viime kaudella ainoat joukkueet naisten liigassa, jossa pelaajat eivät omasta pussistaan hommaa rahoittaneet, joten hienoa että HPK on edes jollain saralla edelläkävijöiden joukossa, mutta olisihan se hyvä saada tuo naisten joukkue pyörimään itsenäisesti.. Tosin taitaa tuo naisten joukkueen rahoittaminen olla aika kärpäsenpaska Kerhon menoissa, joten sosiaalinen kestävyys ja imagohyöty voivat ihan hyvin olla tuota menoerää isommat.

A-junnujen pitämisen Liigajoukkueen alaisuudessa ymmärrän täysin, aivan eri asia kun liikenne joukkueiden välillä mahdollista.
 
Santsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, LiPu

Heitän tämän nyt ihan muistista, mutta jossain kohtaa oli puhe, että Liiga oy rahoittaa naisten joukkuetta noin 50-100k per kausi.
 
Controller

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hämeenlinnan Pallokerho
Tässäpä mietin nyt tämmösiä ympäripyöreitä kön että vaikka Turus Temelle ois pitäny maksaa vaikka satatonnia enemmän ku tarjottiin, niin oisko se ollu pitkässä juoksussa elikkä vaikka tällä hetkellä kannattavaa. Oisko tehny tuhoa Jolyn kanssa viime kaudella. Oisko päästy pelaamaan kevään pelejä. Oisko tilanne nyt jotain muuta kun nyt. Oisko jengi käyny enemmän hallilla menestymisen myötä. Oisko menestytty. Helppo se on jälkikäteen miettiä.
Jouduttasko tuskailemaan Piketshooffenin lätkästä nyt jos viimekausi ois ollu pidempi. Oisko tullu turskaa vielä enemmän.

Lähinnä että oisko ollu kannattava sijotus tuo 100 tonnia.

Niitä surullisen kuuluisia Seksisyöttöjä se ainaki naapurin paidassa nyt jakelee.
 
lartama24

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kivikova - Stenhård / Kerho
Jouduttasko tuskailemaan Piketshooffenin lätkästä nyt jos viimekausi ois ollu pidempi. Oisko tullu turskaa vielä enemmän.

Lähinnä että oisko ollu kannattava sijotus tuo 100 tonnia.
ymmärrän mitä tarkoitat, mut eikö toisaalta tarkoita että se tappio olisi ollut -846 tuhannen sijaan se plus koko Turusen palkka + 100 tonnia? (koska en nyt muista menikö se turuselle tarjottu palkka jollekin toiselle, toivottavasti ei?)
 
Heitinga

Turuselle mennyt palkka meni oman käsitykseni mukaan ainakin osittain Mosesin palkkaan. Tietysti aina voidaan tietenkin jossitella olisiko Turunen ollut sen napsun verran kovempi pelimies kuin Moses ja nostanut näin joukkueen sääleihin.

Ei tällaista arviota kuitenkaan kannata enää tehdä. Näissä kun tapaa olemaan aika paljon aina jossittelua mukana.
 
nakke-81

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK (ipk, keupa, fps)
Ei mene hämpässä urheilulla kovin vahvasti kun lentiskerho keikkuu konkan partaalla ja faneja pyydetään avuksi, kerho huojuu ja eikä taida hjs sen paremmin rahoissa kylpeä!
 
Tolppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, The Reds, Los Colchoneros, the C's
Ei mene hämpässä urheilulla kovin vahvasti kun lentiskerho keikkuu konkan partaalla ja faneja pyydetään avuksi, kerho huojuu ja eikä taida hjs sen paremmin rahoissa kylpeä!
No, pääkaupunkiseudulla meni hiljattain nurin sekä HIFK:n (!) että Hongan futis. Ei se helppoa ole sielläkään, vaikka on parempi markkina-alue.
 
puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Mielenkiintoista on kyllä aikanaan saada taloustiedot. Varmasti massiivinen säästö tästä tulee, mutta eiköhän se pakkasella ole.

Kinkkinen on paikka nyt, ei muuta voi sanoa mutta onko johdolla konstit millä tästä noustaan. Alkuun ajatellen joku henkilöstövuokraus ei pahemmin tulovirtoja vielä aikoihin tuo, joilla olisi isommassa kuvassa merkitystä, toki jostain kaikki aina alkaa.
 
Voisi kuvitella että kerholla on ainakin pari kautta synkkyyttä luvassa jonka jälkeen voi tulosta syntyä uusien ideoiden avustuksella. Tuskin on sellaista liiketoimintaa luvassa mikä heti rahaa tuo jos on tuodakseen.
 
Takanahka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kepa
Hieman ketjun aihetta sivuten, niin millään busineksilla ei ole vitunkaan merkitystä jos joukkuetta ei osata kasata, lähtien tästä keväästä. Ekin harteilla lepää aika helvetin paljon tällähetkellä.

Tuote ensin kuntoon. Sen jälkeen kaikki on helpompaa. Siitä lähdetään.
 
Takanahka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kepa
Yksi hyvä syy voisi olla, että olisi kiinnostusta käydä katsomassa liigakiekkoa myös ensi kaudella ja sitä seuraavalla.
Mä ihan rehellisesti sanottuna ostan tällähetkellä mieluummin tiketin johonkin Pelicansin vklp matsiin, kuin Kerhon. Lahteen ajaa sen 45 minuuttia ja pääsee näkemään erittäin laadukkaan jääkiekkojoukkueen, sekä äänekkään kotiyleisön + todennäköisesti ihan viihdyttävän pelinkin.

.. Kerhon vuoro alkaa suorittamaan..
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös