Mainos

HPK:n peliesitykset kaudella 2013–2014

  • 316 149
  • 1 271

Isle of Man

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, TuTo
Janne Laukkanen HPK:ta on viime kaudet pelaajiston osalta hyvin pitkälti rakentanut ja muutamaa poikkeusta lukuunottamatta mielestäni täysin perustellusti. Se että kaikki hankinnat eivät ole realisoituneet kaikilta osin jäällä, ei tietenkään ole Laukkasen syy. Paljon todella hyviä rekrytointeja mies on kuitenkin tehnyt rajallisilla resursseilla(Larsson, Schira, Niemi, Sallinen, Kiilholma, Vänttinen yms.)

Laukkasen homma vaan on myös päästä eroon niistä perseelleen menneistä diileistä(Tuominen, Santavuori, Vihko, jopa Koivisto, Bruun). Henkilökohtaisesti olisin halunnut nähdä huomattavasti suurempaa agressiivisuutta absoluuttisen kärjen hankintaan leveyden kustannuksella. Itse en ole koskaan voinut ymmärtää, että seuralla ei ole varaa hankkia 250 000 euron profiilipelaajaa, mutta viisi 50 000 rivimiestä tuomaan leveyttä voidaan aina hankkia. Taustalla olisi kuitenkin yksi Suomen tämän hetken parhaista juniorijoukkueista.

Laukkanen hoitakoon kuntoon sen, mitä on rakentanutkin.
Mä vetiäsin pinen at ease soldier -kommentin. Tuominen, Saarinen, Santavuori on oleet sellaisia hakuja että oksat pois muttaveikä nää ollte pre-Laukkanen signauksia? Sitten joku täytemies Koivisto, no joo, voika olettaa rotatio jampalta paljoa? Vihko no nyt ehkä ainoa paska kasa. Mutta kukaan ei voi kieltää etteikö olisi Vihkoa signannut. Jos joku muuta väittää on täysi paskasäkki ja enhkä jopa hinttaaja.
 

Rolf Paski

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Raittiuslegioona & FC Kraak
Mä vetiäsin pinen at ease soldier -kommentin. Tuominen, Saarinen, Santavuori on oleet sellaisia hakuja että oksat pois muttaveikä nää ollte pre-Laukkanen signauksia? Sitten joku täytemies Koivisto, no joo, voika olettaa rotatio jampalta paljoa? Vihko no nyt ehkä ainoa paska kasa. Mutta kukaan ei voi kieltää etteikö olisi Vihkoa signannut. Jos joku muuta väittää on täysi paskasäkki ja enhkä jopa hinttaaja.

Bruun, Koivisto... ja Lahden kännikaksikko. Mutta Schirakin alkaa olemaan tavalllinen kuolevainen.

Vihkoa ei kukaan olisi etukäteen dissannut.
 

Rolf Paski

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Raittiuslegioona & FC Kraak
ja me kaikki ollaan varsinkin Lelun kakkossentterityöstä tosi innoissamme.

Joonas Vihko... Ime meisseliä..tienaat varmasti yli 100K€. Kiitos kun annat meille köyhille ilon juhlia maalejasi tuolla palkalla.
 
Viimeksi muokattu:

GM

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Islanders
No perusteluita hieman tuohon Schiran kuolevaisuuteen?Kaverihan on edelleenkin aivan suvereeni,hoitaa avaukset,puolustelut,fysiikat....no maaleja ei oo tehny tällä kaudella vielä tusinaa...siitä muutama joutsen.
 

nakke-81

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK (ipk, keupa, fps)
Miten Viitaluoma voi sanoa että 1 ja 3 erä oli ihan ok?
1erä nyt vielä jotenkin meni mutta kyllä kolmas oli täyttä sähläystä ja ihmeellisiä syöttöjä jotka ei voi perille mennä tai että niitä sais edes kiinni!!

Kyllä todella suuri ihme pitää tapahtua että oulusta piste tulee...PERKELEEN PASKAA LÄTKÄÄ KERHOLTA...VITTU!!!
 

clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Joukkueesta puuttuu edelleen johtajuus sekä valmentaja, joka osaisi oikealla tavalla motivoida ja valmistaa pelaajat otteluihin. Arvonen ei vaan yksinkertaisesti vakuuta.

Onko sattumaa että Kerho pelasi parhaat pelinsä Viitaluoman ollessa poissa? Tarvitaanko hänen "johtajuutta"? Miten hän kapteenina näyttää esimerkkiä muille? Tai no, sitähän hän tällä hetkellä tekee. Täysin turha, kovalla palkalla surffaava "has been". Vilttiin ja Sallinen taas ykkösen keskelle, näin esimerkiksi. Ei voi olla kiintiöpaikkaa. Jossain vaiheessa täytyy jotain tapahtua.
 

nakke-81

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK (ipk, keupa, fps)
Jengin ainoat pelaajat Saros, Tuohimaa, Kiilholma ja Vänttinen...loput nyt vaan lepattelee jäällä tuulen mukana ja heittelee aivan käsittömiä syöttöjä!

Ja edelliseen viestiin lisättävä etten tainnut olla samassa pelissä herra Viitaluoman kanssa.
 

Prague 220406

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja toki doupatut hiihtäjälegendat
Hallelujaa !!!!!

Jengin ainoat pelaajat Saros, Tuohimaa, Kiilholma ja Vänttinen...loput nyt vaan lepattelee jäällä tuulen mukana ja heittelee aivan käsittömiä syöttöjä!

Ja edelliseen viestiin lisättävä etten tainnut olla samassa pelissä herra Viitaluoman kanssa.

Tosiaankin. Saros, Tuohimaa, Vänttinen ja Kiilholma. Ainoat tämän hetken joukkueesta joihin voi olla tyytyväinen. Kaikki muut valmentaja Pasi Arvosen johdolla täysiä sukkia. HÄVETKÄÄ SAATANAN ÄMMÄLAUMA !!!!!!!!
 

Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Missäs vaiheessa muut ovat? Suurin osa todennäköisesti angerissa, osa varmaan jo bargainingissa. Minä häilyn hiukan pidemmällä, jossain depressionin ja acceptancen välimaastossa.

Mulla olis yksi kannustushuuto, jonka kuulin jossain matsissa joskus kauan sitten.

Tehkää jotain! Kaatukaa edes!
 

nakke-81

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK (ipk, keupa, fps)
Lehdet ja muut mediat täynnä puhetta ja taas kerran puhetta kuinka pitäs yksinkertasesti pelata mutta näyttää vaikeemmaksi menevän.
Lopettakaa nyt se lässytys ja alkakaan tekeen sitä mitä puhutte!
Ja miten vitussa kapteeni voi olla eiliseen peliin tyytyväinen?
Ehdotan että katsomme hetken tätä perseilyy vielä ja alamme kolehtia kerään uusiin pelaajiin ja samalla oven avauksella puolet nykysistä lähtee surffaileen vaikka somalian hiekalle.
 

fezr0

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh Penguins
Ilmainen idea, jonka saa ottaa käyttöön. Maajoukkue tauosta ensin su-ti vapaata jätkille, sen jälkeen hyvät treenit ke-to. Perjantaina harjoitusmatsi jotain ö-divarin jengiä vastaan, jotta kaikki saavat kokea onnistumisen tunteita ja matsi saa päättyä vaikka 10-0. Sen jälkeen kunnon perseet jengin kesken ja viikonloppuvapaa. Maanantaina jäälle ja 12.11 Ilvestä nokkaan. Kun ei se treenaamalla ole mennyt kuin huonompaan suuntaan, niin koitetaan sitten toistepäin. Lepoa ja stressi pois.

Oma veikkaus, tänään kerho erittäin hyvä ja taisteleva Oulussa kivikovaa kärppiä vastaan. Ai miksi? Olen edelleen sitä mieltä että nämä "hiljaiset viikot" ovat olleet myrkkyä kerholle. 3 viikkoa, 4 peliä. Kokeilkaapa itse reenata viikko, ehkäpä vaikka pelata yksi täysi reeni omia ukkoja vastaan. Reenit ja pelit ovat aivan eri planeetoilta, kuinka moni seurasi viime viikonlopun HIFK-tuplaa? 6-0:sta yhden yön aikana 1-0 voittoon, riitti kun oli peli aiemmin kun vasta viikon päästä.

Mielestäni Kerhon tulisi nyt pelata mahdollisimman paljon ja mieluiten jotain vieras road trippiä, 3-4 vieraspeliä putkeen ja kokoajan reissussa, siinä se joukkuehenki nousee ja jo pienetkin onnistumiset "roadilla" tuo hymyä ja onnistumisentunnetta joka jätkään. Valitettavasti maajoukkuetauko tulee omasta mielestäni kaikkein pahimpaan saumaan, nyt kun kerhon tulisi saada mahdollisimman paljon pelejä pelattua jotta alkaisi kulkemaan.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Missäs vaiheessa muut ovat?

Varmaan vähän samoilla suunnilla. Jotenkin jännä sekoitus apatiaa, kiinnostusta, mustaa huumoria ja ihmettelyä... Sitä Kerho tuntuu tarjoavan tällä hetkellä.

Hauskaa on muuten se, että taaperruksen vuoksi kukaan ei ole moniin vuosiin syyttänyt HPK:ta kepulikonsteista ja RY-vilunkipelaamisesta... Ennen se tuntui olevan vähän kuin vakiosyytös....
 

nakke-81

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK (ipk, keupa, fps)
26 Kärpät*+2*- HPK 1 1.01 X 14.00 2 16.10

Siitä vaan positiivisesti hakeen varmaa 2:-D:-D
 

valkosulka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho
Mihin on hävinnyt se pirteys ja liikkuvuus, jota sentään oli muutamassa syyskuun kotipeleissä? Vai treenataanko nyt niin kovaa että paikat jumissa?
Milloin Kerhon supersankarit heräävät? Milloin Arvonen lakkaa antamasta vastustajaa etukäteen aliarvioivia lausuntoja? Milloin yleisö taas alkaa löytää hallille? Mistä löytyisi kotiseutusponsori joka kustantaisi yhden kovan vahvistuksen? Mistä saadaan itseluottamusta jotta uskalletaan pelata hyökkäyspäässä iloisesti ja luovasti, riskejäkin ottaen?
Kysymyksiä, kysymyksiä.
 

Hereworth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Joni Puurula, Ikaalisten Nouseva-Voima
Katsoin eilistä peliä noihin JYP:in kahteen maaliin saakka. Vielä viime viikolla tämä sai Hereworthin raivon partaalle, ja meinasi läppäriparkakin siinä saada osuutensa. Eilen sen sijaan tuijotin ruutua, tai Ruutua, hetken epäuskoisuuden vallassa. Yhä hiljaa, täysin hiljaa, suljin läppärin kannen ja poistuin lähikauppaan hakemaan pilsneriä. Mallasjuomaa nauttiessani saatoin vuodattaa pari miehekästä kyyneltä. Ilmeisesti lähestyn jo acceptance-vaihetta.

Näkihän tuosta Kerhon pelistä jo alkuminuuteilla, että turpaanhan tänään(kin) tulee. Syötöt eivät edelleenkään mene omille, tai jos menevät edes sinne päin ovat ne mahdottomia ottaa kiinni. Hyökkäyspäässä yritetään yksin ja menentetään kiekko, tai heitetään roikku punaiselta päätyyn ja menetetään kiekko. Pelaajat näyttävät tyhjiltä oransseilta pelipaidoilta, jotka haluttomasti haahuilevat kentällä miten sattuu. No paria poikkeusta lukuunottamatta.

Innolla odotan koska Arvosen kädenjälki alkaa todella näkyä kentällä, paljonkos se Johtava antoikaan aikaa tämän tapahtumiseen? Vai näkyykö jo, jolloin toimiston herrat ovat vetäneet hihastaan täyskäden tyhjiä arpoja?
 

Rolf Paski

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Raittiuslegioona & FC Kraak
No perusteluita hieman tuohon Schiran kuolevaisuuteen?Kaverihan on edelleenkin aivan suvereeni,hoitaa avaukset,puolustelut,fysiikat....no maaleja ei oo tehny tällä kaudella vielä tusinaa...siitä muutama joutsen.

No Schirahan edelleen pelaa suhteellisen ok, mutta jotenkin hänellä se taso on tippunut alkukauden tasosta. Silti on yksi Kerhon parhaista, tosin siihen ei tällä hetkellä kovin paljon tarvita. Tason laskemisesta kertoo mm. aikaisemmin Schiran dominoiva plus-minus tilasto, joka ei tällä hetkellä enää ole Schiran dominoiva.
 

#76Sally

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Vihkon hankintaa on helppo jälkikäteen arvostella. Eikä tainnut täälläkään kukaan sanoa, että paska hankinta, kun siirto julkistettiin. Täysin perusteltu hankinta joukkueeseen. Eihän näistä voi ikinä olla satavarma miten lopulta suoriutuu.

Pelaajien pitäisi pystyä parempaan ja he siellä kentällä työn tekevät. Tästä ovat varmasti kaikki samaa mieltä. Silti yksi syyllisistä on myös seuran johto. Palkkasivat Raution aivan älyvapaalla suoralla kahden kauden sopimuksella. Lisäksi pelaajahankinnoissa on keskitytty ihan liikaa laajuuteen eikä laatuun. Otettiin riski, että yksi "huippuketju" kyllä kantaa joukkuetta. Kukaan ei vain tullut ilmeisesti miettineeksi sitä vaihtoehtoa, että mitä jos näin ei käykään. Kuka sitten joukkuetta kantaa?

Toki täytyy sanoa, että ei tuo joukkue sinänsä huonolta näytä paperilla. Ennen kauden alkuahan oli ihan positiiviset fiilikset joukkueesta, mitä nyt valmentaja ja maalivahdit monia arvelutti. Odotuksethan aina lähtevät edelliskauden menestyksestä ja siinä mielessä oli lupa odottaa ainakin sääläripaikkaa, kun ei joukkue ainakaan hyökkäyksen osalta ollut heikentynyt. Toki ennakoin jo silloin, että jos jatketaan samalla kaavalla taktiikan suhteen niin maalintekovaikeudet jatkuvat. Mitään tällaista en kuitenkaan odottanut.

Kritiikkiä ansaitsee kaikki pelaajat, jotka on hankittu tulosta tekemään. Moni pelaaja on syväjäässä, Viitaluoma ja Vihko etunenässä. Nyt, kun alkaa miettimään niin onko siellä edes muita, joiden voisi realistisesti odottaa takovan maaleja ottelusta toiseen? Sallinen onnistui viime kaudella mutta onko hän liian riippuvainen Viitaluomasta. Vänttinen, Kiilholma, Rendulic, Rautiainen jne. Nämä kaverit voivat tarvittaessa iskeä maalin pelissä kuin pelissä mutta suoranaiseksi maaliruiskuksi ei voi ketään sanoa tai odottaa. Sitten on Saarista, Santavuorta ja näiltä odotettiin viimekaudella maaleja joita ei sitten saatu eikä taideta saada tälläkään kaudella.

Onko syy pelaajien, Laukkasen vai valmentajan? Pelaaja on tietysti suurin syyllinen jos ei saa kiekkoa tyhjäänkään maaliin ja tekee jatkuvasti vääriä ratkaisuja kiekon kanssa. Miettikö Laukkanen tarpeeksi pelaajien soveltuvuutta joukkueeseen vai tekikö päätöksen pelkän edelliskauden tehojen perusteella? Oliko hankinnat ennenkaikkea valmennuksen toive. Tämän kauden ja osin viimekaudenkin joukkue on rakennettu Selinin toiveen mukaan. Ja kyllähän Selin viime kaudella sai joukkueesta sen kaiken irti joka siitä oli otettavissa. Toki moni peli oli yhdestä maalista kiinni ja kääntyi Kerhon eduksi. Näistä tappioita ja sijoitus olisi ollut ihan joku muu.

Nyt, kun valmentaja vaihtui ollaankin sitten ongelmissa. Valmentajan pitäisi peluuttaa joukkuettaan niin, että se tukee pelaajien vahvuuksia eikä ajaa härkäpäisesti omaa linjaansa vaikka se ei toimi. Varsinkin tällaisessa tapauksessa, jossa on jo valmiiksi kasattu joukkue.

Tällaiseen tilanteeseen ei ikinä edes pitäisi ajautua. Seuran pitäisi linjata tapa, jolla se pelaa. Tämän jälkeen hankittaisiin pelaajia, jotka siihen parhaiten soveltuvat. Myös valmentajaksi valittaisiin sellainen joka parhaiten sopii pelitapaan. Eikä niin, että jokainen koutsi tuo oman tyylinsä mukanaan. Ja, kun joukkueessa on valmiina pelaajia edelliseltä kaudelta, jopa aivan erityylisiä kuin pelitapa, ollaan ongelmissa.

Linjatkaa oma pelityyli, pelaajat ja valmentajat sen mukaan ja saadaan oikeasti jatkuvuutta touhuun! Sitäpaitsi tulee halvemmaksikin, kun ei tarvitse uuden valmentajan mukana vaihtaa puolta joukkueesta, kun he eivät satu sopimaan tyyliin.

Tässä on tullut paljon valmennusta kritisoitua, ensin Seliniä ja sitten Rautiota ja Arvosta. Olen edelleen sitä mieltä, että tehottomuus on osittain seurausta taktiikan puutteesta. Mutta tässä on nyt koko viime kausi ja tämän kauden alku katseltu ja odotettu, että pelaajatkin vastaavat huutoon eikä mitään tunnu tapahtuvan. Pakkohan sekin on myöntää, että joukkue on täynnä pelaajia joiden, vahvuudet ovat jossain aivan muualla kuin maalinteossa. Tämän hetken tilanne on kuitenkin vaikea, kun ei ole itseluottamusta niin mikään ei tunnu onnistuvan. Onneksi joukkue on vielä jaksanut yrittää vaikka paikoin on sekin välillä loppunut, mikä on ihan ymmärrettävää. Toiseenkin suuntaan se kierre voi lähteä menemään onnistumisten myötä.

Ensikauden joukkueen rakentaminen tulisi aloittaa mahdollisimman pian eikä vasta keväällä, kun kaikki sopivimmat on jo varattu. Siksi valmentaja-asia pitäisi saada mahdollisimman pian selväksi. Tämä kausi olkoon herätys myös johdon suuntaan ja ehkä siellä tarkastellaan omia toimia krittisesti ja oikeasti mietitään mikä meni vikaan.

Tammikuun tyhjennysmyynti taitaa olla realismia. Mun puolestani voidaan laittaa pihalle kaikki jotka eivät ensi kaudella jatka, mikäli pelit eivät ole lähteneet luistamaan.
 

Heitinga

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Tammikuun tyhjennysmyynti taitaa olla realismia. Mun puolestani voidaan laittaa pihalle kaikki jotka eivät ensi kaudella jatka, mikäli pelit eivät ole lähteneet luistamaan.

Tästä ideasta tykkään! Jos peli on vielä tammikuussa samanlaista päämäärätöntä yrittämistä niin voitaisiin ihan oikeesti laittaa myyntiin kaikki pelaajat sillä ei minulla Viitaluomaa, Rautiaista tai edes Kiilholmaa niin ikävä tule. Tottakai se kirpasee menettää paljon potentiaalisia nimiäkin, mutta itse vaan luulen että tästä suosta noustaan enää brändäämällä koko joukkue uudestaan. Itselle kun tuo KOVALLA TUNTEELLA kuulostaa taklauksilta, yrittämiseltä ja fyysiseltä pelityyliltä mutta meidän teemaan kuuluu myös nämä 150cm pitkät pelaajat. Joku ei täsmää...

Sinänsä KOVALLA TUNTEELLA -teema oli hieno idea mutta kun se ei hirveän kauaa joukkueen esityksissä näkynyt niin lähtisin luomaan ihan suosiolla kaiken uudestaan pohjalta ja perusasioista. Hankitaan joukkueeseen sopiva päävalmentaja, puhdistetaan tällä hetkellä vallitseva pelaajarunko pelaajista joille pelityyli ei sovi, palkataan toimistolle kavereita jotka osaa asiansa ja hommataan ratkaisuyksikköön/pelaajarunkoon sellaisia kavereita mistä huokuu uusi joukkueen ilme. Ja kun rahat ei riitä kuitenkaan niin peluutetaan pelityyliin sopivia junnuja rotaatiopelaajien roolissa. Tehdään NHL:n käyttämällä termistöllä ns. rebuild. Ja mitä sitten jos kausi tai kaksikin sen jälkeen on vielä hankalaa sillä jostainhan tuo punainen lanka kaikkeen tekemiseen on löydettävä ja sen löydyttyä siitä on pidettävä kiinni.

Tätä kautta se ei kuitenkaan enää pelasta joten sinällään ketju on tälle pohtimiselle hieman väärä.
 

Wicci

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh Penguins, Sudden Death (RIP)
Kyllähän tosiaan se KOVALLA TUNTEELLA kuulosti kivalta kauden alussa. Vielä mukavammaltahan se kuulostaa hallissa kilpalaulantana. Hieno sana, kilpalaulantana.

Mutta ikävä kyllä, onhan toi KOVALLA TUNTEELLA muuttunu vähän muotoon LÖYSÄLLÄ MUNALLA. Mistä se johtuu, sitä kai ei kukaan vaan tiedä tarkalleen(?). 19 matsia on tahkottu runkosarjaa, surullistahan on se fakta, että kolmessatoista (13!!) ottelussa on varsinaisella peliajalla saatu kiekko tasan yhden kerran vastustajan maaliin. Se on kyllä saatanan iso prosentti.

Hiljaseks vetää. Ei jaksa enää ees sanallisesti lyödä lyötyä.
 

nakke-81

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK (ipk, keupa, fps)
JES!!!

Nyt ketjuja räjäytetty kunnolla..tästä tykkään!!

Ykkösessä pelaa ne joita homma oikeesti kiinnostaa.
 

Prague 220406

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja toki doupatut hiihtäjälegendat
Missä Järveläinen

JES!!!

Nyt ketjuja räjäytetty kunnolla..tästä tykkään!!

Ykkösessä pelaa ne joita homma oikeesti kiinnostaa.


Mutta mutta, missä on 1,50cm ja 50kg Järveläinen. Kotiutettiin toisesta linnakaupungista, eikä sitten anneta edes mahdollisuutta näyttää. Vittu Arvonen!!!!!!! Olisit antanut sitten miehen olla Savonlinnassa. Mikä vittu sulla on Järveläistä vastaan?????
 

#76Sally

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
JES!!!

Nyt ketjuja räjäytetty kunnolla..tästä tykkään!!

Ykkösessä pelaa ne joita homma oikeesti kiinnostaa.

Sillähän ei ole mitään väiliä onko ketjun numero ykkönen tai nelonen, kunhan vain homma toimisi. Vänttinen-Kiilholma-Rinkinen on nyt ketjuna ja merkattu ykköseksi. Toivottavasti toimisi tuo kombinaatio. Ainakin harkkapeleissä Kilu-Vänä kaksikko toimi hyvin ja kolmantena lenkkinä oli Rautiainen. Liika ketjujen sekoittaminen voi myös sotkea entisestään peliä.

Mutta mutta, missä on 1,50cm ja 50kg Järveläinen. Kotiutettiin toisesta linnakaupungista, eikä sitten anneta edes mahdollisuutta näyttää. Vittu Arvonen!!!!!!! Olisit antanut sitten miehen olla Savonlinnassa. Mikä vittu sulla on Järveläistä vastaan?????

No ei se Järveläinen ainakaan eilen esittänyt mitään miksi pitäisi peliaikaa antaa. Monesti tuli tilanteita joissa ei ollut valmiina, kun kiekko pelattiin hänelle. Vaikka Mestiksessä yhdessä pelissä neljä maalia paukuttaakin niin ei se tarkoita sitä, että pystyy Liigassa pelaamaan sen edellyttämällä tasolla. Toki toivottavasti saa vielä jatkossa peliaikaa
 

Heitinga

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
No ei se Järveläinen ainakaan eilen esittänyt mitään miksi pitäisi peliaikaa antaa. Monesti tuli tilanteita joissa ei ollut valmiina, kun kiekko pelattiin hänelle. Vaikka Mestiksessä yhdessä pelissä neljä maalia paukuttaakin niin ei se tarkoita sitä, että pystyy Liigassa pelaamaan sen edellyttämällä tasolla. Toki toivottavasti saa vielä jatkossa peliaikaa

Silti kaveri oli eilen ylivoimaisesti joukkueen pirteimpiä pelaajia. Muut rapsuttelivat kasseja tai surffailivat niin Järveläinen ainakin yritti saada hyökkäyksessä jotain aikaiseksi ja hyökkäystehojahan tuo joukkue tarvitsee.
 

TJ MACKEY

Jäsen
JES!!!

Nyt ketjuja räjäytetty kunnolla..tästä tykkään!!

Ykkösessä pelaa ne joita homma oikeesti kiinnostaa.
Onhan se nyt hyvä että Arvonen pistää pakan oikein kunnolla seikaisin. Ainakin siinä mielessä, että tämän iltaisen jälkeen me fanit emme enää pääse tänne vinkumaan, että tee nyt Arvonen jotakin!!

Totuus on kuitenkin se, että ihan sama miten noita ketjuja pyörittelisi, niin se ei poista tosiasioita: Joukkueella ei ole hyökkäyspelisuunnitelmaa, valmentajalla ei ole tarvittavaa karismaa eikä osaamista ja joukkue on titseluottamuksensa täysin kadottanut lammaslauma.

Mutta mutta, missä on 1,50cm ja 50kg Järveläinen. Kotiutettiin toisesta linnakaupungista, eikä sitten anneta edes mahdollisuutta näyttää. Vittu Arvonen!!!!!!! Olisit antanut sitten miehen olla Savonlinnassa. Mikä vittu sulla on Järveläistä vastaan?????
Voi luoja tätä Järveläis meuhkaamista.. Joo voisihan se siellä pelata, mutta onko sillä oikeasti isossa kuvassa merkitystä pelaako Järveläinen vaiko ei? Siis puhe on kuitenkin Ville Järveläisestä.
.....................................

Odotuksethan aina lähtevät edelliskauden menestyksestä ja siinä mielessä oli lupa odottaa ainakin sääläripaikkaa, kun ei joukkue ainakaan hyökkäyksen osalta ollut heikentynyt.
Kaveri totesi osuvasti viime viikon katastrofaalisessa HIFK-HPK pelissä, että "eikös tuo ole Tuulolaa ja Larssonia (jonka on korvannut Schira) lukuunottamatta käytännössä sama joukkue kuin viime vuonna?" Niinpä, onhan se! Ihan sama runko kuin viime kaudella. Mikäli pelaajat ovat miltei samat, niin katseet kääntyvät väkisinkin valmennuksen suuntaan. HPK lähti Selinin johdolla uskottavasti haastamaan kaikkia, siis ihan kaikkia vastustajia, voitosta. Ja siinä myös onnistui, Kerholla oli viime kaudella toiseksi vähiten (!) tappiota varsinaisela peliajalla! Ihan hullu tilasto. Ja miten me kermaperseiset fanit tähän reagoimme, totesimme että aika tylsiä nämä jatkoajat ja sulamiset, ei ikinä voiteta varsinaisella peliajalla.
 
Viimeksi muokattu:

Prague 220406

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja toki doupatut hiihtäjälegendat
Missä Järveläinen

Sorry palstaveljet. En tiennyt että Järveläinen oli eilen avauksessa. Oliko missä kentässä ja minkälaisella peliajalla ?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös