Mainos

HPK:n peliesitykset kaudella 2013–2014

  • 316 155
  • 1 271

#76Sally

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Juuri näin, viimeisen erän kirittömyys on ollut valitettavasti ihan koko kauden teemana ja se huolestuttaa tässä hommassa melkein eniten. En ole moista nähnyt ikinä.

Voittopeleissähän HPK on johtanut peliä toisten erien jälkeen ja on kolmansissa erissä vain lisännyt otettaan pelistä. Nyt tappiopeleissä ei olla pystytty nousemaan edes tasoihin mutta on siellä osassa peleistä pystytty antamaan hyvää painetta mutta se maalinteon vaikeus on estänyt pisteiden keruun. Nyt parissa viimeisessä pelissä ei olla tosiaan kiriäkään saatu enää aikaisesksi.

Kun itseluottamusta ei ole niin sitä ei ole. Tämä heijastuu kaikkeen tekemiseen kentällä.
 

nakke-81

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK (ipk, keupa, fps)
Jumalauta kerho tehnyt kaks maalia!
Vaikka hävittäs niin tää on jo pieni voitto:-D
 

Heitinga

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Jumalauta kerho tehnyt kaks maalia!
Vaikka hävittäs niin tää on jo pieni voitto:-D

Ja tehtiin jopa kolme (siis 3!!!!! maalia). Saatiin myös pisteitä ja Saros piti nollat. Muuten on aika vähissä positiiviset huomiot.
 

Santsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, LiPu
Ja tehtiin jopa kolme (siis 3!!!!! maalia). Saatiin myös pisteitä ja Saros piti nollat. Muuten on aika vähissä positiiviset huomiot.

Paikanpäällä olleena voisin sano, että vaikka hyökkäyspelaaminen tökki hieman niin kerho puolusti ensimmäistä kertaa tämän kauden aikana viisikkoina hyvin. Kaikki kaksinkamppailut voitettiin jne. Eli pelattiin ainakin minun mielestä helvetin hyvää vieraskiekkoa.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Paikanpäällä olleena voisin sano, että vaikka hyökkäyspelaaminen tökki hieman niin kerho puolusti ensimmäistä kertaa tämän kauden aikana viisikkoina hyvin. Kaikki kaksinkamppailut voitettiin jne. Eli pelattiin ainakin minun mielestä helvetin hyvää vieraskiekkoa.
Hyvällä ja tiiviillä viisikkopuolustuksella otettu 3-0-voitto Turun lentokentältä on kieltämättä kova saavutus, hieno juttu ja ainakin pieni valonpilkahdus kaiken viimeaikaisen sysipaskan synkkyyden keskelle.

Tietenkään yksi pääsky ei vielä kesää tee, mutta toivotaan ja uskotaan kuitenkin, että tämäniltainen tulos saisi nyt joukkueen itseluottamusta nousuun ja ryhtiä tekemiseen jatkossakin. Maalivahtitandeminsa puolesta Kerho taistelee nimittäin tasapäin voitosta joka ikinen ilta.

PS. G-kulma: Veskaritifon paikka?
 

J.Petke

Jäsen
Tietenkään yksi pääsky ei vielä kesää tee, mutta toivotaan ja uskotaan kuitenkin, että tämäniltainen tulos saisi nyt joukkueen itseluottamusta nousuun ja ryhtiä tekemiseen jatkossakin. Maalivahtitandeminsa puolesta Kerho taistelee nimittäin tasapäin voitosta joka ikinen ilta.

Tässä on kaikki oleellinen. Onnistumiset ruokkii onnistumisia ja hyvällä fiiliksellä pelaava ja voittava joukkue pelaa 60% fiiliksellä ja 40% taktiikalla. Nyt vaan pari vapauttavaa voittoa ja onnistumisia ykköskentälle niin päästään takaisin raiteille.
 

Ben_D

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chris Simon
Niinkun tonne otteluketjuun kirjotin niin ei se nyt hurraa huudotuksia aiheuttanut pelillisesti, mutta TODELLA tärkeet pisteet. Nyt sitten lauantaina mökki täyteen ja IFK kumoon. Tietysti mukavaa olisi jo perjantaina pisteet Helsingistä.
 

pehtoori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, HPK
Oli siinä Kerhon pelissä tänään jo nähtävissä ihan lupaavia merkkejä. Yhdelle kriisijoukkueelle hävittiin, mutta toinen kaadettiin. Ja vielä vieraissa ja lentokentällä.

Ohjelma on antanut Kerholle nyt kyllä etua keskelle tätä palojen sammuttelua, kun on taas liki viikko aikaa hieroa kuviot kuntoon ruotsiapuhuvia vastaan. Odotan jo perjantaina todella härkämäistä Kerhoa ja viimeistään lauantaina sitten räjäytetään Rinkula.

Vänä, rakkahinkin teki jo paluun, sen myötä tulee tekemään myös koko loppu joukkue! Kiilholman tuuletus av-maalin jälkeen pisti sydämeen myös minua, kannattajaa. Me tunnetaan myös se tuska, kun mikään ei onnistu, kunnes se on vapautettu.

Ilon kautta voittoon, vai miten se meni!
 

#76Sally

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Peliä en nähnyt joten en pysty sanomaan siitä sen enempää. Ilmeisesti oltiin alussa jaloissa mutta parannettiin siitä eteenpäin.

Oli peli sitten minkälaista tahansa niin tärkeintä todellakin oli tässä vaiheessa voitto ja kolme tehtyä maalia. Sen verran kovassa kipsissä joukkue on ollut, että nyt kelpaa minkä tahansa näköinen peli, kunhan vain voitto tulee. Tästä se toivottavasti sitten lähtee paranemaan. Tai pakkohan sen on parannuttava mutta jostain se on aloitettava. YV:n toimi ja juuri niinkuin pitääkin, viivasta kiekko maalille jossa maskimies ohjaa sisään!

Seuraavassa pelissä sitten toivottavasti jo näkyy selvää parannusta ja pystytään pelaamaan rennommin ja sitä kautta toteuttamaan asioita joita on harjoiteltu.

Kyllä tässä tuli jo Blues-pelin jälkeen kirottua joukkue, kun ei pelistä tuntunut tulevan mitään mutta, kuten J. Petke totesi: silloin, kun joukkueessa on hyvä fiilis niin ei taktiikallakaan ole niin suurta merkitystä, kun pelaajat uskaltavat yrittää ja tehdä ratkaisuja. Tappiot syövät sitä fiilistä, tottakai.

Kauden alussa pelatut kotipelit sujuivat pelillisesti todella hyvin ja niissä oikein huokui peli-ilo joukkueesta. Maalihanatkin aukesivat kunnolla, kun joukke pelasi ja uskalsi yrittää luoviakin ratkaisuja. Santavuorikin kokeili jopa ilmaveiviä(!) Tappara pelissä.

Seuraavaksi tuplapelit HIFK:ta vastaan. Paha on vastus mutta vähintään kolme pistettä olisi vain pakko ottaa. Erityisesti kotipeli täytyy voittaa, kun rupeaa kotipelivoitoista olemaan jo sen verran aikaa, että kohta yleisö hylkää lopullisesti. Toivottavasti menee edes 3500 rikki.
 

TJ MACKEY

Jäsen
Kauden alussa pelatut kotipelit sujuivat pelillisesti todella hyvin ja niissä oikein huokui peli-ilo joukkueesta. Maalihanatkin aukesivat kunnolla, kun joukke pelasi ja uskalsi yrittää luoviakin ratkaisuja. Santavuorikin kokeili jopa ilmaveiviä(!) Tappara pelissä.
Kauden alun Lukko- ja Tappara-ottelujen ei saisi antaa liikaa hämätä, kuten nyt meillä faneilla ja joukkeella taisi käydä. Todellisuudessa HPK:n peli oli juurikin luovaa säveltämistä, Rautio ryhmineen yritti pelata jotakin agressiivista Meidän pelin variaatiota, joka näytti iloiselta ja tehokkaalta noissa mainituissa peleissä. Todellisuudessa Lukko ja Tappara olivat oman pelinsä kanssa aivan vaiheessa (tyypillistä Dufvan ja Rautakorven joukkueille syksyllä) ja veskarit eivät saaneet mitään kiinni. Sitten Kerholle kävi aika legendaariset, eli vielä Kärpät- ja JYP otteluista hieman tuurin avittamana täydet pisteet, iski luulotauti ja vajavainen pelitapa ei antanut tukea, kun itseluottamus ja joukkueen rivit alkoivat rakoilla. Kaaos oli valmis.

En muista milloin viimeksi joukkue olisi ollut noin kipsissä, paniikissa ja täysin lukossa kuin parina viime viikkona. Mikään ei ole onnistunut ja käsijarru oli jatkuvasti päällä. TPS voitto varmasti hieman helpotti, samoin 3 tehtyä maalia, sillä olihan tuo yhden maalin putki jo aika eeppinen, herkempi voisi alkaa epäilemään vedonlyöntivilppiä tai vastaavaa.

Mutta, kyllä Arvosen pelitapa alkaa jo pikku hiljaa näkymään muutenkin kuin yhden voiton ja parin maalin muodossa. Antti Wennström avaa hyvin Jatkoajan kolumnissaan HPK:n muuttunutta pelityyliä. Nyt kiskotaan pystysuuntaan ja rajusti. Eikä siinä mitään väärää, itseluottamuksensa kadottaneelle jengille tämä sopii varmasti mainiosti ja ainakin nyt peliin pyritään löytämään punainen lanka. Raution aikana siitä oli paljon puhetta ja osa faneista ylisti HPK:n luovaa, taitolätkään perustuvaa ilotulitusta. Rautio yritti olla hieman luovempi A-P Selin, unohtamatta Selinin vahvuuksia. Metsään meni ja pahasti.

HPK:lla on nyt edullinen sarjaohjelma tukenaan, alkuviikon joukkue pystyy hiomaan kuvioitaan, kun seuraava peli odottaa vasta perjantaina. Kaiken kukkuraksi Kerho kohtaa pari kertaa putkeen HIFK:n, joka sytyttää aina. Sen lisäksi HIFK:nkin peli on aivan sekaisin, veskareita myöten. Nyt on Kerholla hyvä sauma iskeä yksinkertaisella peruspelillä sarjapisteiden kimppuun. Samalla saadaan HPK:n fanit ja kannattajatkin taas ytimen ääreen.
 

#76Sally

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kauden alun Lukko- ja Tappara-ottelujen ei saisi antaa liikaa hämätä, kuten nyt meillä faneilla ja joukkeella taisi käydä. Todellisuudessa HPK:n peli oli juurikin luovaa säveltämistä, Rautio ryhmineen yritti pelata jotakin agressiivista Meidän pelin variaatiota, joka näytti iloiselta ja tehokkaalta noissa mainituissa peleissä. Todellisuudessa Lukko ja Tappara olivat oman pelinsä kanssa aivan vaiheessa (tyypillistä Dufvan ja Rautakorven joukkueille syksyllä) ja veskarit eivät saaneet mitään kiinni.

Raution aikana siitä oli paljon puhetta ja osa faneista ylisti HPK:n luovaa, taitolätkään perustuvaa ilotulitusta. Rautio yritti olla hieman luovempi A-P Selin, unohtamatta Selinin vahvuuksia. Metsään meni ja pahasti.

En tiedä säveltämisestä mutta noissa alkukauden peleissä oli aivan selvästi nähtävissä tyyli jolla joukkue pyrki pelaamaan. Erityisesti keskialueen ylitys oli hienoa katseltavaa. Pakki avasi sentterille joka jatkoi sen yhdellä kosketuksella laiturille. Alueelle tultiin usein rintamana ja näin saatiin useimmiten ylivoimahyökkäys aikaiseksi. Ja tämän takia se ei pelkästään näyttänyt, vaan myös oli tehokasta. Tämän jälkeenkin pelattiin samalla tyylillä vaikka maaleja ei enää niin paljon tehtykään. Paikkoja kuitenkin pystyttiin luomaan vastustajaa enemmän.

Oliko se sitten meidän peliä, en tiedä, kun en siitä niin ymmärrä mutta upeaa sitä oli jokatapauksessa katsoa. Tätä haluaisin jatkossakin nähdä lisää. Olkoon vain vastustajat väsyneitä tai peli vaiheessa. Mitä sitten. Niinhän se on edelleenkin kaikilla joukkueilla, toisilla enemmän ja toisilla vähemmän. Ihan turhaan omia suorituksia vähätellään sen perusteella, että vastustaja oli huono. Jostain syystä lopussa ei enää yritettykään pelata alkukauden tyyliin. Eikä kaikkea voi selittää pelkästään vastustajien pelin paranemisellakaan. Taktiikassa tehtiin selvä vaihto toiseen, näin sen näkisin. Syytä voi vain arvailla. No, olihan joukkue aikalailla sekaisin kaikesta paskasta, joten ei tietysti mikään ihme toisaalta.

Itseluottamuksella on iso osuus siinä millä tavalla joukkue pelaa. Toi luova pelaaminen on paljolti riippuvainen juuri tästä asiasta. Uskonkin, että kun peli alkaa kulkea myös luova pelaaminen tulee mukaan oli taktiikka sitten minkälainen tahansa.

Kaikillahan on mielipide siitä, millä tavalla joukkueen tulisi pelata. Mutta pääasiahan on, varsinkin tässä vaiheessa, että joukkue pelaa voittavasti ja saa sitä kautta uskon tekemiseensä ja itseluottamuksensa kuntoon. Siitähän kaikki lähtee. Taktiikat kerkiää hiomaan myöhemminkin.
 

TJ MACKEY

Jäsen
Erityisesti keskialueen ylitys oli hienoa katseltavaa. Pakki avasi sentterille joka jatkoi sen yhdellä kosketuksella laiturille. Alueelle tultiin usein rintamana ja näin saatiin useimmiten ylivoimahyökkäys aikaiseksi. Ja tämän takia se ei pelkästään näyttänyt, vaan myös oli tehokasta.
Kyllä, ja tämähän on juuri malliesimerkki rintamahyökkäyksestä. Väitän silti, että sitä mukaa kun vastustajien puolustuspaketit keskialueella paranee, niin rintamahyökkääminen myös vaikeutuu. Noissa alkukauden peleissä vastustajilla oli puolustuspaketti niin levällään, että se oli helpompi murtaa.
Jostain syystä lopussa ei enää yritettykään pelata alkukauden tyyliin. Eikä kaikkea voi selittää pelkästään vastustajien pelin paranemisellakaan. Taktiikassa tehtiin selvä vaihto toiseen, näin sen näkisin. Syytä voi vain arvailla.
Siis tavoite rintamahyökkäyksiin ja iloiseen koko viisikon hyökkäyspeliin tulisi nyt ja aina olla HPK:n tapa pelata. Sillä tavalla pelaa Kerhon koko junioriorganisaatio ja sillä tavalla on HPK suurimmat voittonsa saanut. Raution pelikirja suli pikkuhiljaa sitä myöten kun vastus koveni ja kaikki ei mennytkään enää kuin elokuvissa.
Kaikillahan on mielipide siitä, millä tavalla joukkueen tulisi pelata. Mutta pääasiahan on, varsinkin tässä vaiheessa, että joukkue pelaa voittavasti ja saa sitä kautta uskon tekemiseensä ja itseluottamuksensa kuntoon. Siitähän kaikki lähtee. Taktiikat kerkiää hiomaan myöhemminkin.
Hyvä pointti! Malttaako Rinkelinmäen yleisö odottaa kärsivällisesti vaikka noin 10 peliä sitä iloista hyökkäyspeliä, kun Arvosen Kerho pyrkii nyt ensiksi raapimaan hinnalla millä hyvänsä ja ei niin "Kerholaisella" pelityylillä pisteitä? Rinkelinmäellä on vahva blokki siihen, miten Kerhon tulee pelata. Hyvänä esimerkkinä kevät 2010 Rautakorven johdolla. Vaikka tulos oli silloin loistava, niin Rautakorpi ja pelitapa ei miellyttänyt valtaosaa yleisöstä.
Itseluottamuksella on iso osuus siinä millä tavalla joukkue pelaa. Toi luova pelaaminen on paljolti riippuvainen juuri tästä asiasta. Uskonkin, että kun peli alkaa kulkea myös luova pelaaminen tulee mukaan oli taktiikka sitten minkälainen tahansa.
Itselleni tuo luova pelaaminen on jonkinasteinen kirosana tänä päivänä, viimeksi luovasta hyökkäyspelistä on puhunut Raimo Summanen, Kai Rautio ja Raimo Helminen. Siis joukkueita jossa annetaan vapauksia pelaajille säätää ja olla luova, peli ei perustu niin orjallisesti toistoihin, taktiikkaan tai ennalta sovittuun. Tällöin peli varioi paljon. Itse uskon niin, että kun kysessä on taidollisesti hyvin rajallinen porukka, kuten nyt Kerhossa on, niin pelaamisen tulee olla hyvin orjallista ja tarkkaan rajattua. Jukka Jalonen määritteli luovuutta aikanaan jotenkin niin, että ensin on tarkkaan laadittu pelitapa, jonka jälkeen sen sisällä voi jossain määrin luovia. Eli vaihtoehtoja esimerkiksi kiekollisella pelaajalla tulee olla, mutta ei mielellään 2-3 enempää.
 

#76Sally

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Siis tavoite rintamahyökkäyksiin ja iloiseen koko viisikon hyökkäyspeliin tulisi nyt ja aina olla HPK:n tapa pelata. Sillä tavalla pelaa Kerhon koko junioriorganisaatio ja sillä tavalla on HPK suurimmat voittonsa saanut. Raution pelikirja suli pikkuhiljaa sitä myöten kun vastus koveni ja kaikki ei mennytkään enää kuin elokuvissa.

Itselleni tuo luova pelaaminen on jonkinasteinen kirosana tänä päivänä, viimeksi luovasta hyökkäyspelistä on puhunut Raimo Summanen, Kai Rautio ja Raimo Helminen. Siis joukkueita jossa annetaan vapauksia pelaajille säätää ja olla luova, peli ei perustu niin orjallisesti toistoihin, taktiikkaan tai ennalta sovittuun. Tällöin peli varioi paljon. Itse uskon niin, että kun kysessä on taidollisesti hyvin rajallinen porukka, kuten nyt Kerhossa on, niin pelaamisen tulee olla hyvin orjallista ja tarkkaan rajattua. Jukka Jalonen määritteli luovuutta aikanaan jotenkin niin, että ensin on tarkkaan laadittu pelitapa, jonka jälkeen sen sisällä voi jossain määrin luovia. Eli vaihtoehtoja esimerkiksi kiekollisella pelaajalla tulee olla, mutta ei mielellään 2-3 enempää.

Samaa mieltä tuosta, että organisaatiolla tulisi olla sama pelitapa kaikille joukkueilleen. Aiemmin taisi olla tuonne valmentaja valintaketjuun, kun kirjoitinkin, että oraganisaatiolla tulisi olla tietty pelitapa ja valmentaja sekä pelaajat valittaisiin sen mukaan eikä niin, että jokainen valmentaja tuo oman tyylinsä mukanaan. Näin saatasiin paremmin jatkuvuutta touhuun.

Joo, mullekin toi luova pelityyli edustaa nimenomaan sitä, että hyökkäysalueella voidaan hakea toisinaan jotain muutakin kuviota kuin sitä treenattua, kuitenkin rajatuissa puitteissa. Esim. juuri Tapparaa vastaan haettiin välillä poikkeksellisesti jopa toista-aaltoa, kun paikka oli. Jalosen kaudet on tietysti hyvä esimerkki siitä, että jos pelaamisen tukiverkko on tarpeeksi vahva niin siitä on pelaajienkin helpompi tarvittaessa poiketa, kun tietää, että siellä on se tietty pelaaminen ja muiden pelaajien tuki taustalla.

Inhoan juuri tuota "pelaajille vastuun antavaa" pelitapaa jota mm. Rindellkin Kerhossa toteutti tai ainakin puhui siitä. Kaikkein pahin esimerkki tästä on mielestäni Suhosen ajama tyyli. Ei tunnu olevan mitään väliä miten pelaajat pelaa. Ape vain selittää, suunnilleen niin, että antaa pelaajien itse oivaltaa miten kentällä kannattaa tietyssäkin tilanteessa pelata.
 

Lsh

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Itse uskon niin, että kun kysessä on taidollisesti hyvin rajallinen porukka, kuten nyt Kerhossa on, niin pelaamisen tulee olla hyvin orjallista ja tarkkaan rajattua. Jukka Jalonen määritteli luovuutta aikanaan jotenkin niin, että ensin on tarkkaan laadittu pelitapa, jonka jälkeen sen sisällä voi jossain määrin luovia. Eli vaihtoehtoja esimerkiksi kiekollisella pelaajalla tulee olla, mutta ei mielellään 2-3 enempää.

Dingding. Voittaja.

Jalonen ei tosin niinkään edes puhunut "luovuudesta", vaan pelirohkeudesta. Mahdollisuudesta ja uskalluksesta tehdä ja yrittää, koska jokaisesta tilanteesta on olemassa - kaverien tuella ja valmiiksi harjoitelluilla malleilla - ainakin pari exittiä jos homma menee munille.

Yleisesti määritelmänä tuo "luova jääkiekko" käsitetään eräänlaisena laissez faire -tyylisenä systeemittömyytenä, jossa pelaajille annetaan vapaus tehdä kiekon kanssa mitä lystäävät. Jos pelaajamateriaali on taitotasoltaan muutamaa potenssia vastustajaa kovempi, tuo varmasti voi toimiakin. Jalosen systeemi kuitenkin oli/on äärimmäisen kurinalainen, jossa kuitenkin pelaajalle annetaan mahdollisuus valita tilanteen mukaan erilaisista mahdollisista ratkaisuista. Treenimielessähän tuo sitten loppupeleissä on pelaajien harjoittamista niin että reagoidaan oikein.

Tuo systeemin edellyttämän treenimäärän ja -laadun vaatimus oli yksi niistä syistä miksi alunperin hiukan epäilin Jalosen maajoukkuepestiä. Tuon pienpelipankin hinkkaaminen erilaisista joukkueista ja systeemeistä revityille pelaajille lyhyessä ajassa turnausmuotoista pelaamista varten ei välttämättä ollut hommana siitä helpoimmasta päästä.
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Nyt on tainnut menä parilla viimesellä kirjoittajalla Jalosen pelityylin idea hieman ohitse. Ei Jalosen pelityyliin koskaan ole kuulunut mitkään "erilaiset hyökkäystyylit" tai "luovat ratkaisut". Koko Jalosen pelitapa perustui yksilön vapauteen, mutta viisikon yhteistoimintaan. Nyt korostetaan viesteissä ihan liikaa yksilöitä ja unohdetaan se että Jalosen pelin ideana oli ne 2-3 kuviota, joiden mukaan ne muut pelaajat asemoituivat kentällä riippumatta kiekollisen pelaajan liikkeistä. Näin tuettiin sen kiekollisen ratkaisuja, olivat ne sitten mitä vaan. Tämä avasi sille kiekolliselle mahdollisuutta pelata useamman ratkaisun kautta, koska aina tiesi missä se toinen pelaaja siellä kentällä oli.

Tässähän on se suurin ero ja ideattomuus tämän hetken HPK:n, Rindellin HPK:n jne. ja Jalosen, sekä Rautakorven ajan HPKiden välillä. Kyse ei todellakaan ole yksilöiden taidosta kiekollisina, vaan nimen omaan yksilöiden taidoista, toimista ja pyrkimyksistä toimia nimen omaan kiekottomana. Tällä hetkellä siellä viilettää 5 yksilöä jäällä, kiekollinen sohlaa omiaan ja muut seisoo paikallaan tumput suorina. Hyvänä esimerkkinä voidaan vaikka ottaa Ritvan potkulauta, josta ei ole koko aikana saatu mitään irti, koska kukaan kiekottomista ei käytä energiaansa joko tukeakseen tuota toimintaa blokkaamalla kiekottomia, tai hakemalla vastasuuntaan kiertämällä avointa paikkaa muiden juostessa Ritvan perässä.

Sama pätee todella moneen muuhunkin tilanteeseen. Todella harvassa on ne tilanteet kun kiekon voittamisesta kulmassa saa HPK oikeasti jotain aikaiseksi, koska kaksi muuta hyökkääjää ovat jo ajaneet itsensä ulos tilanteesta, kukaan ei edes ole menossa maalille, aktiivisella liikkeellä hae sitä paikkaa maalille, vaan on useimmiten pidettynä siellä maalilla seisoskelemassa ja odottelemassa syöttöä ja kulmaan tulleista avuista ei saada mitään irti, koska yhdessä ei olla sieltä reenattu muutamilla variaatioilla vetopaikoille nousemista. Sitten siellä kaks miestä istuu kulmassa ja toinen sooloaa jotain sen kiekon kanssa ja parhammillaan vetää nollakulmasta.

Kannattaa laittaa vaikka joku Tapparan peli pyörimään ja katsoa kiekottomien liikettä kun kiekko saadaan kulmassa lapaan ja verrata tän hetken HPK:n liikkeeseen. Sieltä jostain syystä se kiekoton todella usein tuntuu päätyvän B pisteiden kaaren tuntumaan hakemaan sitä syöttöpaikkaa ja toinen ajaa maalille. HPK:lla taas se toinen jää kulmaan katseleen kun se toinen yrittää yksin jotain typerää, antaa puolen metrin paskasyötön paineistetulle pakille, ajaa maalin taakse tai nollakulmaan tms. muuta joista saadaan aikaiseksi puolittaisia muka maalintekotilanteita, joiden perään täällä sitten huokaillaan että "kun ei mee". Tosiasiassa ne voitetut kaksinkamppailutilanteet päätyy HPK:lla todella harvoin oikeisiin tekopaikkoihin ja se syy on kiekottomien ja kiekollisen yhteistoiminnassa, ei kiekollisen luovuudessa tai yksilönvapaudessa.
 
Viimeksi muokattu:

Ben_D

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chris Simon
Nyt riittää tämä paska. Pelaajat eivät ole valmiita antamaan kentällä mitään niin miksi mun pitäis tuhlata rahaani ja vapaa-aikaani tohon vitun kuvottavaan paskaan.
 

colpo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja Haka
Kukahan teki tuon Bruunin kanssa sopparin ja miksi ???? Aivan onneton....
Mielonenkin menisi ohi vasemmalta....ja vaikka Eerolakin...olisi siellä

Joo, laiskaa ollut eka erä...kai pitää kärsiä....
 

#76Sally

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Alkaa olla tämä kausi taputeltu, kun ei minkäännäköistä muutosta peliin tunnu tulevan. Valmentajan vaihto piti piristää joukkuetta, kun saatiin vapautunut tunnelma. No, pukukopissa on varmasti kivaa kaikkien kesken mutta kentällä sitä ei tunnu näkyvän.

Vieraspelleihin ei näköjään edelleenkään lähdetä pelaamaan vaan selviytymään. Siellä vapistaan kuin haavanlehti ja nyt murenee jo veskakin. Ei hyvältä vaikuta! Pitkään tässä on mentykin niin, että veskat ovat pitäneet pelissä mukana.
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Alkaa olla tämä kausi taputeltu, kun ei minkäännäköistä muutosta peliin tunnu tulevan. Valmentajan vaihto piti piristää joukkuetta, kun saatiin vapautunut tunnelma. No, pukukopissa on varmasti kivaa kaikkien kesken mutta kentällä sitä ei tunnu näkyvän.

Vieraspelleihin ei näköjään edelleenkään lähdetä pelaamaan vaan selviytymään. Siellä vapistaan kuin haavanlehti ja nyt murenee jo veskakin. Ei hyvältä vaikuta! Pitkään tässä on mentykin niin, että veskat ovat pitäneet pelissä mukana.
Et sä noita voi veskan piikkiin laittaa, et edes tekemällä. Jos kaveri saa seisoa yksin maalinedessä, siis IHAN YKSIN ja ottaa kiekon lapaan laidanvierestä maaliviivan paikkeilta, niin ei siitä kyllä veskaa voi syyttää, ei tänään eikä huomenna, joku raja sentään jutuissa ja haukkumisissakin. Jos ees tulis B-pisteen kaarelle tms. niin olisi edes jotkut mahkut, mutta takakulmalle, niin sinne ei kerkee erkkikään.

Muutoin olen kyllä samaa mieltä.
 

clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Tuo joukkue on rakennettu Selinin taktiikan ja näkemyksen mukaan. Veikkaampa ettei tuollaista paskaa nähtäisi tuolta jengiltä jos hän olisi valmentajana jatkanut. Vaatimustason tulisi olla samalla tasolla kuin viime kaudella. Sitä se ei ilmeisesti ole ja vapaamatkustajia riittää.

Kunnon remontti keväällä ja vaikka sitten omia junnuja kehiin. Siitä rakentamaan uutta ilmettä. Ainoa muu seikka, joka mahdollisesti pelastaisi seuran on Kapasen ja Miettisen paluu ensi kaudelle. Ja heihin ei kyllä tällaisen perseilykauden jälkeen ole varaa. Omavaraisuus siis jää vaihtoehdoksi.
 

Santsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, LiPu
Joopa joo noh onneksi sitä tulee lähdettyä reissuun pariksi viikoksi niin ei tarvitse tätä paskaa kauhean kauan katsella. Voisin veikkailla että Tammikuussa nähdään HPK:ssa tyhjennysmyynnit nyt kun karsintojakaan ei enää ole.
 

Kennedy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Noutajat
Kutsukaa vaikka rintamakarkuriksi, mutta minä marssin huomenna Hämeenkaareen katsomaan HPK - OrPo -ottelua mieluummin kuin tuota Kerhoa. Hyi että jätkät hävetkää. Hirveetä paskaa!
 

XO-konu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Joopa joo noh onneksi sitä tulee lähdettyä reissuun pariksi viikoksi niin ei tarvitse tätä paskaa kauhean kauan katsella. Voisin veikkailla että Tammikuussa nähdään HPK:ssa tyhjennysmyynnit nyt kun karsintojakaan ei enää ole.

Saroa ainoa josta voisi saada edes muutaman taalan..
 

#76Sally

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Et sä noita voi veskan piikkiin laittaa, et edes tekemällä. Jos kaveri saa seisoa yksin maalinedessä, siis IHAN YKSIN ja ottaa kiekon lapaan laidanvierestä maaliviivan paikkeilta, niin ei siitä kyllä veskaa voi syyttää, ei tänään eikä huomenna, joku raja sentään jutuissa ja haukkumisissakin. Jos ees tulis B-pisteen kaarelle tms. niin olisi edes jotkut mahkut, mutta takakulmalle, niin sinne ei kerkee erkkikään.

Muutoin olen kyllä samaa mieltä.

Pyydän anteeksi jos haukun väärää puuta. En noita maaleja ole edes nähnyt. Ihmettelen vain, kun reilun kahdeksan minuutin jälkeen on kolme maalia omissa, kun aiemmissa peleissä ei ole mennyt yhtä montaa edes koko pelin aikana.

Ottelu-ennakossa kerrottiin, että joukkue oli trenannut erityisesti puolustuspeliä. Hyvin on oppi mennyt perille. Ei tullut mieleen keskittyä eniten ongelmia aiheuttaneeseen ongelmaan, hyökkäyspeliin?

Hyvin on joukkue peliin valmistautunut. Kiitos Arvonen! Ja kiitos ennenkaikkea pelaajat!

Sen siitä saa, kun nostetaan omista joukoista hätävara.

Edit. Ja lisää ropisee. Ei vittu voi olla totta! Perinteinen Hesan reissu menossa!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös