HPK:n peliesitykset kaudella 2013–2014

  • 315 701
  • 1 271

M10

Jäsen
Kahden näkemäni harkkapelin ja kahden runkosarjan pelin perusteella olen entistä vakuuttuneempi, että Juha Koiviston hankkiminen oli hyvä asia. Toki fantasiahöpöttäjien mielestä nekin rahat olisi pitänyt käyttää Halperniin, mutta on ihan turha tulla väittämään, että "Turtiainen tai joku muu oma junnu antaa ihan saman panoksen kaukalossa". Ei meinaan anna. Jo pelkästään Koiviston luisteluominaisuudet ja röyhkeys ovat niin erinomaista luokkaa, että kyseessä näyttäisi olevan hyvä hankinta. Eikä taatusti kallis.
 
puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti

Tätä jätkää olen jo pidemmän tovin kehunut. Se räjähtävä lähtö pakin vierestä on jotain huikeaa. Toki se, olisiko Santavuoren paikka silti kernaammin kolmosessa on eri asia. Riemua tästä sällistä on varmasti vielä paljon tällä kaudella ja kuten M10 tuossa turinoi, varmasti ei ole hinnalla pilattu.
 
AIV30

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hpk ja Pata Pori´see myös.
Hei! Pelihän näyttää yllättävän hyvältä tänään. Tässähän joutuu hipsimään kohta jo hallille. Viitaluomatkin heräs toisessa erässä, johan ne huilaskin pari peliä. Hyvä tästä tulee!
 
Santsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, LiPu
Ensimmäinen erä oltiin ottavana osapuolena ja sitten tapahtui jotain. Yksi maali ja ykkönen heräsi vetäen koko muun joukkuen lentoon. Paikkoja sateli ja Schira oli hyvä joka osa-alueella. Oli myös hieno huomata, että vaikka johdettiin ja hallittiin peliä niin Kai Rautio oli kokoajan pelaajien edessä ja fläppitaulu kädessä jakamassa ohjeita sekä loi lisää henkeä.
 
Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa

Pyörikö Kaira pelaajien edessä kuin Aurinkokuningas konsanaan? Jos näin on niin helvetin iso plussa Kairalle siittä. Tykkään helvetisti kun valmentaja vetää asenteella ja tunteella ja johtaa joukkuetta edestä. Vituttaa sellaiset jätkät jotka istuu kädet taskussa pelistä toiseen vaikka kentällä joukkue olisi ihan sekaisin.
 
VIpelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Nyt oli ilonaiheita hiukan enemmän kuin lauantaipelin jäljiltä. Yksi kivoista jutuista viime kauteen verrattuna on, että peliä pelataan maalia kohti: kiekko edellä ja äijää perään. Lauantaina se näytti vielä vähän roiskimiselta, mutta tänään oli asenne ja ajoitukset paremmin kunnossa. Jos ei muuta, niin silloin kun vastustajan mokke pomputtaa (kuten tänään), niin tuolla pelisysteemillä ollaan heti kuskin paikalla.

Toinen plussa Kairalle siitä, että olipa pitkästä, pitkästä aikaa mukavan rentouttavaa seurata HPK:n kolmannen erän peliä johtoasemassa. Vapautunutta hyökkäyspeliä, ja pelaajat Vihko ja Rautiainen etunenässä hakivat lisää onnistumisia suorastaan vimmaisesti. Kyllä tätä mieluummin katselee kuin sitä kilpparin vetämistä ja housuihin laskemista, mitä viime kausi oli!

Ja vielä ekstraplussa Santavuorelle ilmaveivin yrittämisestä. Pelihuumori vaikuttaa olevan vähän paremmilla kantimilla kuin viime kaudella... Viihdettä tässä on peräänkuulutettu ja nyt sitä myös saatiin.
 
#76Sally

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Rupeshan se aukeamaan, kun jaksettiin vain yrittää. Nyt peliä parannettiin loppua kohden eikä missään vaiheessa ollut hätää pelin luisumisesta käsistä.
Nyt ruvettiin menemään maalille maskiin ja se alkoi tuottaa tulosta. YV:n pyöri mukavasti. Ykkönen heräsi mikä on tietysti tärkeää ja muutkin ketjut pelasivat hyvin. Maalit nostivat peli-ilon huippuunsa ja kolmannessa erässä peliä oli ilo katsella, kun miehet vaihtoivat paikkaa ja kiekko liikkui.

Kun Kerho pystyy pitämään vauhtia yllä koko pelin ajan niin kyllä siinä vastustaja alkaa väkisinkin tippumaan kyydistä. Kiekko riistetään hienosti keskialueella ja peliä käännetään äärettömän nopeasti hyökkäyssuuntaan. Toivottavasti maalinteko nyt vapautui ja osumia alkaa tulemaan jatkossakin. Tuohimaa aloitti myös hyvin, muutama pomputtelu mutta muuten varmaa peliä.

Tämä antoi uskoa siihen, että oikealla tiellä ollaan ja pelityyli on toimiva.
 
Santsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, LiPu
Pyörikö Kaira pelaajien edessä kuin Aurinkokuningas konsanaan? Jos näin on niin helvetin iso plussa Kairalle siittä. Tykkään helvetisti kun valmentaja vetää asenteella ja tunteella ja johtaa joukkuetta edestä. Vituttaa sellaiset jätkät jotka istuu kädet taskussa pelistä toiseen vaikka kentällä joukkue olisi ihan sekaisin.

No ei ihan nyt niin kiihkeästi kuin Tami, mutta kuitenkin oli todella paljon pelaajien edessä ja silloinkin kun seisoi penkin takana niin kopautteli vaihtoon tulleita jätkiä olkapäähän ja jakoi ohjeita.

Pitää muuten vielä sanoa tuosta Koivistosta, että kaverista tulee mieleen muuan Antti Pihlström, mutta hieman köykäsemmillä käsillä varustettuna.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Kysymys pelin nähneille, mites paljon ajettiin hyökkäyksiä kulmiin ja kuinkas useasti siellä ennemmin pyrittiin suoriin ratkasuihin? Nyt koosteen nähneenä kun näytti 4 maalia tulleen suorasta hyökkäyksestä kiitos pelirohkeuden ja no vastustajan veskarin, niin kiinnostais kuulla että menikös tänään 4/4 vai 4/20, koska toisella tulee meneen 4 ens matsissakin ja toisella taas luodaan niitä "maalipaikkoja". (ja se yks, ehkä kaks)

EDIT. laitetaas vielä sen verran että vaikka KaiRa Santavuorta peluuttikin nelosessa, niin eiköhän asiassa olleet muut syyt pohjalla kuin miehen tän hetken suorituskyky, jota ottelu ketjussa jotkut ihmetteli. Voisin ajatella että KaiRa halusi siis neloseen myös tulivoimaa ja sitä myös saatiin, toki itse miellän että Rendulic voi olla yksin ratkaisevammassa roolissa, mutta toimii se noinkin. Ritva näköjään pystyy myös siellä nostamaan koko ketjun tasoa.

Kuitenkin kun sitten ykköseen miestä tarvittiin niin se Santavuori sinne nousi, ei esim. Rendulic tai Rautiainen, joten nelosen laiturilla on mitä ilmeisimminkin ollut aika perskeleen hyvä ilta, tai sitten KaiRa vetää jänöjä hatusta ja HPK vetää 4 hyökkäävällä kentällä, tiedä häntä.
 
Viimeksi muokattu:

Rolli92

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kysymys pelin nähneille, mites paljon ajettiin hyökkäyksiä kulmiin ja kuinkas useasti siellä ennemmin pyrittiin suoriin ratkasuihin? Nyt koosteen nähneenä kun näytti 4 maalia tulleen suorasta hyökkäyksestä kiitos pelirohkeuden ja no vastustajan veskarin, niin kiinnostais kuulla että menikös tänään 4/4 vai 4/20, koska toisella tulee meneen 4 ens matsissakin ja toisella taas luodaan niitä "maalipaikkoja". (ja se yks, ehkä kaks)
Mä kiinnitin tähän samaan huomiota koosteen katsottuani. Lisäksi mikä näytti mielestäni hyvältä suorista hyökkäyksistä tulleiden vetojen lisäksi, näytti se, että siellä oli useammassa maalissa kiekottomia miehiä menossa ahneesti maalille vedon perään, vaikkei niitä nyt tänään tarvinnut ripareista hakatakkaan, kun vastustajan molari ei sellaisia antanut...
 
pehtoori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, HPK
Kysymys pelin nähneille, mites paljon ajettiin hyökkäyksiä kulmiin ja kuinkas useasti siellä ennemmin pyrittiin suoriin ratkasuihin? Nyt koosteen nähneenä kun näytti 4 maalia tulleen suorasta hyökkäyksestä kiitos pelirohkeuden ja no vastustajan veskarin, niin kiinnostais kuulla että menikös tänään 4/4 vai 4/20, koska toisella tulee meneen 4 ens matsissakin ja toisella taas luodaan niitä "maalipaikkoja". (ja se yks, ehkä kaks)

Kyllä ainakin omaan silmään näytti sille, että joka hyökkäys yritettiin päättää vetoon. Tästä johtuen Zapolski sai ekassa aika paljon helppoja torjuntoja. Varsinkin Rautiaisen suunta oli jatkuvasti kohti maalia, näin esimerkkinä. Vastahyökkäyksestä syntynyttä Santavuoren maalia edelsi muuten sellainen 100-0 vaihto Kerholta, että tuli ihan kultaiset ajat mieleen. Voisi sanoa, että oli ansaittu maali.

Koiviston kehuihin on pakko myös yhtyä, hienoa duunia taustalta kun miehiä tippuu edestä. Tämä on kai sitten sitä syvyyttä.
 
#76Sally

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kysymys pelin nähneille, mites paljon ajettiin hyökkäyksiä kulmiin ja kuinkas useasti siellä ennemmin pyrittiin suoriin ratkasuihin? Nyt koosteen nähneenä kun näytti 4 maalia tulleen suorasta hyökkäyksestä kiitos pelirohkeuden ja no vastustajan veskarin, niin kiinnostais kuulla että menikös tänään 4/4 vai 4/20, koska toisella tulee meneen 4 ens matsissakin ja toisella taas luodaan niitä "maalipaikkoja". (ja se yks, ehkä kaks)

Kyllä se nimenomaan meni niin, että hyökkäykset vyöryivät poikkeuksetta keskustan kautta, joista sitten saatiin hyviä maalipaikkoja. Tää oli tosi hienoa katseltavaa! Kulmaan(ei G) ei kiekkoa heitetty muuta kuin pakolla esim. vaihdon ollessa kesken. Viitaluomakin totesi, että HPK hyökkäsi monen pelaajan voimin ja koko kenttä tuki hyökkäystä. Keskialueelta peli käännettiin nopeasti takaisin ja usein saatiin ylivoimahyökkäys aikaan.

Sen lisäksi pystyttiin luomaan pitkiä hyökkäyksiä, jonka aikana kiekko liikkui mieheltä miehelle ja se päättyi usein hyvään maalipaikkaan. Ja välillä vielä vaihtamaan uusia miehiä tilalle ilman, että kiekko olisi tullut alueelta pois. Hyvä esimerkki pitkästä hyökkäyksestä oli kolmannen erän alku, jolloin kolmoskenttä toi kiekon alueelle ja pyöritti todella näyttävästi peliä varmaankin n.1min ajan. Tilanne sitten purkautui keskialueelle mutta HPK nappasi agressiivisesti kiekon takaisin ja hyökkäsi samantien vastaan, jolloin vaihdosta tullut Santavuori sitten iski maalin.

Ehdottoman hyvä asia on myös se, että HPK pystyi reagoimaan pelin muutoksiin ja viilaamaan omaa pelaamistaan. Niinkuin Laaksokin sanoi, suoraviivaistettiin omaa pelaamista ensimmäisen erän jälkeen ja pelin hallinta siirtyi itselle. Hyvä, että aitiossa ollaan hereillä ja reagoidaan muutoksiin eikä pusketa samalla kaavalla alusta loppuun vaikka peli ei toimi.

Moni on sitä mieltä, että HPK ei tehnyt vaan sai maalinsa maalivahdin avustuksella. Kyllä mä kuitenkin näkisin, että maalit tulivat nimenomaan HPK:n vahvan pelaamisen ansiosta. Ja kyllä sinne hyviä torjuntojakin mukaan mahtui, maaleja olisi voinut tulla vielä enemmänkin.

Paljon on ollut itselläni epäilyksiä pelitavan ja maalinteon suhteen. Kaksi peliä vasta nähtynä mutta pystyn sen jo toteamaan: Selinin lätkä on taaksejäänyttä elämää. Niin paljon paremmin ja ennenkaikkea luovemmin, Kerho hyökkäyksensä pelaa. Eihän se sittenkään ollut pelkästä materiaalista kiinni.
 
Hereworth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Joni Puurula, Ikaalisten Nouseva-Voima
Avauksessa pussinokkia vastaan vielä ajauduttiin jatkuvasti kulmiin hyökkäyksissä, mutta jo lauantaina Tampereella mentiin mielestäni suoraviivaisemmin maalille. Eilen puolestaan jokainen hyökkäys suuntautui kohti maalia, ja kulmiin ajautumiset loistivat poissaolollaan samoin kuin ne siniseltä ristikulmaan heitetyt kiekot. Näistä maalille ajoista nuo maalit pääasiassa myös syntivät. Ilmeisesti nyt on vihdoin tajuttu, ettei kulmissa hieromalla maaleja tehdä. Ja hyvä niin, eilistä suoraviivaista ja kekseliästä hyökkäyspeliä oli etenkin toisessa ja kolmanness erässä ilo katsella.

BW voi pikkuhiljaa huokaista, kyllä Selinin hyökkäyspeli ja lopun housuun paskominen alkaa olla yhtä kaukana Rinkulalta kuin mies itse fyysisesti. Ja tämä on äärimmäisen positiivinen asia. Hyvä tästä vielä tulee.
 
jupewaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Washington Capitals
Miltäs Craig Schiran pelaaminen on näyttänyt? Kaverillehan povattiin HPK:n (kiekollisen) kärkipakin roolia, onko vastannut huutoon ensimmäisten pelien perusteella?
 
#76Sally

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Miltäs Craig Schiran pelaaminen on näyttänyt? Kaverillehan povattiin HPK:n (kiekollisen) kärkipakin roolia, onko vastannut huutoon ensimmäisten pelien perusteella?

Hyvin on pelannut. Hyökkää hanakasti välillä ihan kärjessäkin mutta ei ota mitään turhia riskejä sen suhteen vaan tulee kyllä alas ajoissa hoitamaan puolustushommiakin. Eilen teki jo maalinkin. Liikkuu hyvin eikä kaihda fyysistäkään peliä. Pari hienoa pommia on jo nähty. Mun mielestä tosi hyvä hankinta ja jos jatkaa tähän malliin niin eiköhän tehojakin ala tulla sitä mukaan, kun joukkuekin parantaa peliään.
 
Santsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, LiPu
Miltäs Craig Schiran pelaaminen on näyttänyt? Kaverillehan povattiin HPK:n (kiekollisen) kärkipakin roolia, onko vastannut huutoon ensimmäisten pelien perusteella?

3 peliä ja tehot 1+2, joista Liigan sivut eivät toista syöttöä huomioineet jostain syystä. Sekä jakoi Pelsuja että Ilvestä vastaan alkukauden koko liigan komeimmat ja puhtaimmat taklaukset. Selkeä ykköspakki meillä.
 
Dissonanssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Moderaattorit
Jatkan kyllä edelleen ihmettelyäni, jos Ritva seuraavassa matsissa on jälleen nelosessa Aarnion ja Paajasen kanssa.

En kyllä oikein niele tuota Raution selitystä siitä, että jokaiseen kentälliseen ollaan haettu ratkaisuvoimaa. Tämä perustuu yksinkertaisesti siihen, että ei ole sitten yhtään mitään järkeä peluuttaa kädetöntä Aarniota yhden kiekollisimmista pelaajista kanssa. Aarnio kun ei vielä ole mikään varsinainen voimahyökkääjä, joka pystyisi tekemään tilaa Santavuorelle. Mielestäni Turtiaista pitäisi ehdottomasti kokeilla Aarnion tilalla, koska omaa paremmat kiekolliset taidot (joskaan ei loistavat), mutta tärkeimpänä pystyisi tekemään hieman tilaa fyysisempänä kaverina. Toinen olisi sitten Järveläinen, mutta Järveläinen taitaa pitää itse kiekkoa hieman liikaa sopiakseen Santavuoren kanssa.

Aarnio olisi omimmillaan sellaisessa rikkovassa energiakentässä, toisella laidalla nopeajalkainen Koivisto. Joskin täytyy sanoa, että Koivisto on yllättänyt itseni hyökkäyspäässä, joten sikäli miehelle suo nyt näyttöpaikkoja, kun on onnistumisiakin tullut.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Avauksessa pussinokkia vastaan vielä ajauduttiin jatkuvasti kulmiin hyökkäyksissä, mutta jo lauantaina Tampereella mentiin mielestäni suoraviivaisemmin maalille. Eilen puolestaan jokainen hyökkäys suuntautui kohti maalia, ja kulmiin ajautumiset loistivat poissaolollaan samoin kuin ne siniseltä ristikulmaan heitetyt kiekot. Näistä maalille ajoista nuo maalit pääasiassa myös syntivät. Ilmeisesti nyt on vihdoin tajuttu, ettei kulmissa hieromalla maaleja tehdä. Ja hyvä niin, eilistä suoraviivaista ja kekseliästä hyökkäyspeliä oli etenkin toisessa ja kolmanness erässä ilo katsella.

BW voi pikkuhiljaa huokaista, kyllä Selinin hyökkäyspeli ja lopun housuun paskominen alkaa olla yhtä kaukana Rinkulalta kuin mies itse fyysisesti. Ja tämä on äärimmäisen positiivinen asia. Hyvä tästä vielä tulee.
Odotellaan nyt muutama peli vielä lisää, ennen kuin mä alan täällä yltiö positiivistelemaan :)

Niin moni on nyt kuitenkin asian tilaa kehunut, niin pakkohan se on myöntää, että aika perskuleen positiivista virettä ilmassa. Toivottavasti meno jatkuu ja se kantaa hedelmää jatkossakin ja suuremmilta niiauksilta vältytään.

Kiitoksia myös muille kysymykseen vastanneille.
 
Rixa88

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Tuohimaa vai Saros perjantaina SaiPaa vastaan maaliin? Molemmat ovat jo päässeet alkukaudesta pelaamaan ja Lukko-pelin perusteella Fränä vaikuttaisi hieman paremmalta, mutta se onkin vain yhden ottelun perusteella tehty arvio. Näkisin että molempia peluutetaan alkukaudesta tasaisesti ja loka-marraskuun tienoilla jos pystyisi päättelemään että kumpi on se parempi ja saisi sitten enemmän vastuuta tärkeimmissä peleissä. Voihan sekin olla ettei selkeää ykköstä löydy näistä kahdesta lainkaan.
 
Viimeksi muokattu:

pehtoori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, HPK
3 peliä ja tehot 1+2, joista Liigan sivut eivät toista syöttöä huomioineet jostain syystä.

Kuulutettiinko tuota toista syöttöä muuten hallissa ja saiko Schira loppujen lopuksi edes sitä? Ainakin itseltä meni ohi. Vieläkään ei tilastoihin ole ainakaan ilmestynyt.
 
Santsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, LiPu
Kuulutettiinko tuota toista syöttöä muuten hallissa ja saiko Schira loppujen lopuksi edes sitä? Ainakin itseltä meni ohi. Vieläkään ei tilastoihin ole ainakaan ilmestynyt.

No itsekkään en kuullut, että kuulutettiinko tuota, mutta olin jotenkin katsovinani, että Schira oli toinen syöttäjä tuohon toiseen vai oliko kolmanteen Viitaluoman maaleista. Liigan sivut kun toimivat miten toimivat tällä hetkellä niin niihin ei ole ainakaan luottamista.
 
puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Jälleen olisi sitten kiekkoilta ja jälleen tuplapelit viikonloppuna. Näitä muuten on aika tiuhaan tässä syksyllä ainakin. Eipä siinä sinällään mitään, mutta kivahan noita arkipelejäkin olisi aina seurailla. Torstai nyt kuitenkin on kiekkopäivä, mutta samapa se.

Tosiaan SaiPa sitten olisi vastassa vieraspelissä. Maalissa uskoisin olevan Tuohimaan ja Saros sitten huomenna, mutta tämä vain omaa mutuilua. Mikäli Saarinen ei pelaa, voisi kuvitella tuonne nousevan sitten vaikka Santarvuoren, vaikkakin suoraviivaisuutta alkaisi tuo ketju kaipaamaan. Järveläinen tai Turtiainen nousee sitten pelaavaan, mutta eiköhän Saarinen oli pelikuntoinen.

Olisi kiva tietää noista pelaajien vammoistakin vähän tarkemmin, mutta kaipa se tästä hiljalleen. Jokohan Mielonen esiintyy tällä kaudella...
 
Viivelähtö

Jäsen
Suosikkijoukkue
FC Dynamo
Positiivisen Lukko -pelin jälkeen palattiin taas kauden aloitus tasolle. Pelissä ei ole minkäänlaista punaista lankaa. Hyökkäykset on poikkeuksetta alivoimaisia ja näin ollen odotusarvo ei kauhean suuri ole. Puolustuspäässä on toki uhrautuvaa peliä, mutta kun kiekkoon ei saada minkäänlaista kontrollia on peli aika vaikeaa.

Ykkösyvllä ei ole yhtään miestä maskissa vaan kiekkoa pyöritetään laitoja pitkin mieheltä miehelle ja ammutaan ensimmäistä miestä päin tai parhaimmillaan maalivahdin syliin. Kakkosyvstä ei viitsi edes puhua, jos sielä on Leino, Rendulic, Rautiainen, Bruun ja Eerola ei aivan kauhesti voi odottaa, mutta nekin odotukset alitetaan.

Ja Aarnio pitäisi nyt viimeistään upottaa Katuman pohjaan, kaksi helvetin tyhmää keskialueen jäähyä ilman minkäänlaista pakkoa.

Saatana.
 
Hereworth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Joni Puurula, Ikaalisten Nouseva-Voima
Jep, otetaan nyt vähän omiakin positiivisuuksia hieman takaisinpäin. Aika hyvin tuossa edellisellä sivulla kuvailtiinkin mikä tänään on meininki pelissä. Punainen lanka puuttuu ja hyökkäykset kuivuvat keskialueelle kerta toisensa jälkeen. Tiistaina reagoitiin pelin sisällä ja muutettiin pelitapaa, kumma kun nyt taas pusketaan seinää vasten ja nakataan kiekkoa päätyyn punaisen jälkeen.

Ylivoima nyt on ihan vitsi, ei viitsi mitään kummempaa edes sanoa tuosta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös