Mainos

HPK:n peliesitykset kaudella 2011–2012

  • 87 543
  • 265

Kennedy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Noutajat
Aamen, ei voi kuin yhtyä edellisiin. Kyllä Rindell & Co. on väsynyttä. Jos valmennusjohdolla vielä on motivaatiota, niin se ei ainakaan näy jäällä ja ottelusta toiseen pelaajat ovat yhä aneemisempia. Hyökkäyspeliä ei voida rakentaa seisovilla jaloilla. Koomista kyllä, että Rautiainen oli lähdöissä ainoa ylöspäin luisteleva hyökkääjä. Btw neloselle ykkösen minuutit ja Perna penkille.
 

Buzzer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Peliesitykset kuraa

Näillä peliesityksillä ollaan kyllä matkalla Mestikseen. Positiivista tässä tietenkin on vielä se, että homma on vielä ns. omissa näpeissä. Negatiivista on se, että ne näpit on Harrin (Kivan) hallussa.

Pelaamisesta puuttuu Kerholla lähes täydellisesti rentous ja itseluottamus. Ainakin tämän päivän (HPK-SaiPa) ja edellisten pelien perusteella. SaiPa pelissä joukkue pystyi rennompaan suoritukseen vasta käytännössä jatkoerän aikana. Edellisten puutteiden lisäksi Kerhon pelaamisesta puuttuu ajatus ja suunnitelmallisuus. Tämä eritoten tietenkin hyökkäys- ja yv-pelaamisen osalta.

Valitettavasti on vaikea nähdä parannusta asiaan kuin asiaan, tämän valmennustrion ollessa Kerhon peräsimessä. Ei kaikkea shittiä voi valmennuksen niskaan heittää, mutta he ovat päävastuussa. Täytyy vain toivoa, että joku muu (Ilves) konttaa Kerhoa pahemmin.
 
Viimeksi muokattu:

Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
"Troijan hevonen"-Tervonen ratsasti vuonna 2007 HPK:n maille ja tuhosi kaiken sen, minkä Lintumäki-Hietanen-Korpela -akseli oli saanut vaivalla ja vuosien työllä aikaan. Mitään siitä ei ole enää jäljellä.
Jäljellä on kuitenkin ihan sama Hietanen-Korpela -jumalkaksikko ja eiköhän se Lintumäkikin siellä taustalla pörrää joissain määrin.

Kai se mestaruuskin silloin joskus oli jonkun vitun urheilullisuuden sielun myymistä, kun muut olivat niin paljon huonompia.

Selväähän tässä on, että tärkein tavoite on säilyä liigassa ja säilyä ylipäätään hengissä koko seura. Pisteitä on tietenkin jäljellä vielä muuhunkin, mutta 13. sijasta kaikki ylöspäin on vaan jotain pientä merkityksetöntä bonusta.

Saattaa nimittäin olla jopa niin, että tuolla sakilla ei eväät riitä tällä kaudella mestaruuteen, ahhah.

Mikä muuten on tuon laskutoimituksen tuloksen selitys, kun ei aukene ihan tuosta vaan?
 

palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
"Troijan hevonen"-Tervonen ratsasti vuonna 2007 HPK:n maille ja tuhosi kaiken sen, minkä Lintumäki-Hietanen-Korpela -akseli oli saanut vaivalla ja vuosien työllä aikaan. Mitään siitä ei ole enää jäljellä.

Kerrotko vielä , että mitä olivat saaneet aikaan ja mitä Tervonen tuhosi pysyvästi? Toki menestystä tuli Jalosen aikana, mutta minkä vuosien työn tuloksen se Tervonen oikein onnistui tuhoamaan?
 

Läskisalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, HauSi, NJD, Barça
Kyllä meikäläisellä rupee pikkuhiljaa käsitys kääntymään siihen suuntaan, että Tervonen joutui tosi paskaan paikkaan ja koko uransa meitin toimarina mies oli vaan julkisivu, jonka piikkiin kaikki paska laitettiin.

Näyttää aika vahvasti siltä, että monen vuoden jälkeen saavutettu mestaruus sai mahat lopullisesti täyteen johtoryhmältä. Sen jälkeen on toteutunut jo pitkään Tamismi 90 % keskittymisen vaikutuksesta suoritukseen. Kyllä se nyt vaatis aikamoisen remontin tonne toimiston puolelle. Kerho ei ole kehittynyt kevään 06 jälkeen. Paitsi junioripuolella, missä paletti pistettiin uusiksi ja kehitettiin yhtenäinen pelitapa monelle vuodelle opeteltavaksi. Ja siinä vaiheessa kun tämä uudistus olisi mahdollisesti kantanut hedelmää, levitettiin koko paletti tuulettimeen ja kohdeltiin avainhenkilöitä (taas) paskasti.

Nyt siellä junnupuolella on kai(?) taas projekti menossa ja olen ymmärtänyt, että tällä kertaa homma haluttaisiin tuoda loppuun asti. Se vaan pelottaa, ettei se loppu, tällä menolla, välttämättä ole maan korkeimmalla sarjatasolla.
 

palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
Tuottavan liiketoiminnan.

Haluaisin nähdä sen liigajengin, jonka liiketoiminta ei ole "tuottavaa", vaikka ollaan vuodesta toiseen runkosarjan kärkipaikoilla? Miten on sitten mahdollista, että katsojakeskiarvo on samalla liigan pienimpiä ja kausikorttien myynti selvästi heikointa? Ei tässä minun mielestäni olla onnistuttu rakentamaan mitään pysyvää liiketoimintaa (jota toki Ry ei muutenkaan harrasta ;), vaan yhden vuoden projekteja vuodesta toiseen. Toki esim. halliremontti on yksi pidemmällä tähtäimellä otettu askel, mutta samalla sen aiheuttama taloudellinen paine on osunut äärimmäisen huonoon kohtaan. Summa summarum, urheilullisesti huono kausi on myös katastrofaalinen taloudellisesti, kun kerhon suurelta osin irtolippumyntiin perustuvat katsojaluvut seuraavat niin paljon menestystä.

Tämän päälle kun lyödään vielä talouden taantuma (yllättäen jengi, joka on kaikkein riippuvaisin sponsorituloista, kärsii taantumasta eniten) ja pieniä lahjusskandaaleja, niin paketti on valmis. Jonkinlainen notkahdus oli mielestäni odotettavissa varmuudella, tosin näin kova sen ei olisi tarvinnut olla. Loppuun totean kuitenkin sen, että Tervonen ei käsittääkseni ollut oikein miltään kantilta katsottuna hyvä valinta. Kuka muuten kasasi kauden 07-08 -joukkueen ja kuka valitsi muikistelijan päävalmentajaksi? Tuon kauden rosteri on mielestäni sysipaska Jalosen aikaan verrattuna.

HPK:n imagon taitojoukkueena.

Myönnetään, Ilves on onnistunut pitämään mielestäni paremmin kiinni vuosikymmenien aikana muodostuneesta taitojoukkueen imagostaan, vaikka menestys on ollut heikkoa. Vaikeaa se kuitenkin on, kun urheilullisesti ollaan kuopassa. Toki Ilveksessäkin on sakkepietilät peluuttaneet jotain raakkeja kentällä ja omat lahjakkuudet ovat jääneet statistin rooliin.
 

Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
No niin. Tammikuun tasaus käynnisti Kerhon kuoleman pelit ja mitenkäs siinä kävikään: SaiPa 4 pistettä, Tappara ja Ilves 3 pistettä ja Kerho 2 pistettä. Eli huonosti meni. Myykää miehiä, junnuja tilalle ja harri kätyreineen vittuun.
 

lätkämies

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Columbus Blue Jackets
Haluaisin nähdä sen liigajengin, jonka liiketoiminta ei ole "tuottavaa", vaikka ollaan vuodesta toiseen runkosarjan kärkipaikoilla? Miten on sitten mahdollista, että katsojakeskiarvo on samalla liigan pienimpiä ja kausikorttien myynti selvästi heikointa? Ei tässä minun mielestäni olla onnistuttu rakentamaan mitään pysyvää liiketoimintaa (jota toki Ry ei muutenkaan harrasta ;), vaan yhden vuoden projekteja vuodesta toiseen. Toki esim. halliremontti on yksi pidemmällä tähtäimellä otettu askel, mutta samalla sen aiheuttama taloudellinen paine on osunut äärimmäisen huonoon kohtaan. Summa summarum, urheilullisesti huono kausi on myös katastrofaalinen taloudellisesti, kun kerhon suurelta osin irtolippumyntiin perustuvat katsojaluvut seuraavat niin paljon menestystä.

Tämän päälle kun lyödään vielä talouden taantuma (yllättäen jengi, joka on kaikkein riippuvaisin sponsorituloista, kärsii taantumasta eniten) ja pieniä lahjusskandaaleja, niin paketti on valmis. Jonkinlainen notkahdus oli mielestäni odotettavissa varmuudella, tosin näin kova sen ei olisi tarvinnut olla. Loppuun totean kuitenkin sen, että Tervonen ei käsittääkseni ollut oikein miltään kantilta katsottuna hyvä valinta. Kuka muuten kasasi kauden 07-08 -joukkueen ja kuka valitsi muikistelijan päävalmentajaksi? Tuon kauden rosteri on mielestäni sysipaska Jalosen aikaan verrattuna.
No lähden purkamaan pakettia Tervosen tulosta Tervosen lähtöön.

Kalle tuli siis toimistolle 07-08 kauden alla, joukkueen ollessa lähes valmis, valmentajanaan Alatalon Masa. Tuona kautena pyöri kiivaasti huhut kuinka kaikkien aikojen kallein HPK joukkue otti kaukalossa pataansa peli pelin jälkeen, katsojia väheni koko ajan ja yleisöarviossa jäätiin loppukauden yleisömäärien takia jälkeen tappiota tuli ja kauden päätteeksi kahden vuoden sopimuksella ollut Alatalo sai lähteä. Uutena Tervonen toi +2€ lisät Jokeri ja Hifk peleistä, näitä pidän hänen työnsä hyvän puolena.


Seuraavalle kaudelle tuli pidemmän tähtäimen suunnitelmana kuvioihin hallirempan käynnistyminen, jossa HPK oli osallisena 500 000€ euron panoksella. Lisäksi joukkueeseen ja valmennukseen tuli lisää hintaa Rautakorven, Tuulolan, Laamasen, Virran ja Viitaluoman muodossa. Ja asiaa ei edes auttanut sekään että jotkut lopettivat peleissä käynnin Rautakorven takia. Kaudella jäätiin yleisökeskiarvosta taas ja tappiota tuli lisää, joukkueen ollessa kallis ja remppakkaan ei sitä edes auttanut, vaikka uutena isona sponsorina liittyi mukaan Hartwall joka oli näkyvästi esillä jaken 4000 T-paitaa ynnämuuta. Yleisömäärä arviotiin taas niin päin vittua kun voi koska uuden hallin odotettiin tuovan paljon uusia katsojia mutta niin ei käynytkään. Tappiota tuli vaivaiset 800 000€, joka on hämmästyttävä luku siihen nähsen että halliremonti maksut on jaettu useammalle kaudelle.


2009–2010 kauden alussa edelliskauden maalikunkun Jussi Makkosen myynnin puhuttiin jopa pelastaneen HPK:n talouden vaikka näin tosiasiassa ei ollutkaan, talous oli pahasti kuralla. Kaukalossa meni hyvin finaaleissa pelattiin, mutta kuliseissa kuohui Kerhon suurin sponsori Patria lopetti kauden loppupuolella Kerhon tukemisen koska taustalla oli heidän lahjuskaandaali josta voitte lukea muualta jos kiinnostaa. Kauden puolivälissä toimari sitten vaihtui ja Korpela saapasteli paikalle. Ja alkoi vakautus joka on hitaasti pienetänyt tappioita mutta ei olla plussalle vieläkään päästy.

Minun mielestäni Tervonen epäonnistui täysin toimitusjohtajana, mutta en pidä häntä muutenkaan oikeana valintana toimitusjohtajaksi. Otan esimerkiksi Kalpan jonka huipulle nousu lähti tasan siitä kun talous tuli kuntoon kun Jukka Pennanen otti toimitusjohtajan paikan. Pennanen ei vastannut pelaajahankinnoista muuten kuin kuittasi sen että paljonko rahaa sille saa antaa. HPK:n olisi pitänyt valita Tervosen sijaan joku talouspuolella kokenut konkari ja palkata samalla pelaajahankinnoista vastaava mies. Tervosella ei ollut kokemusta taloudellisesta johtamisesta juurikaan yhtään ja se tulos on karmaiseva tällä hetkellä, mutta ei täysin Kallen vika koska teki kaikkensa minkä osasi, mutta ei kuitenkaan osannut.

Muuta ei puhtaita papereita voi antaa myöskään kolmikolle Lintumäki, Savolainen, Korpelakaan koska he palkkasivat Tervosen ja pistivät tämän alulle. Tämän kolmikon miinukseksi voidaan myös sanoa se että junnupuolta ei laitettu kuntoon menestyksen vuosina ja siitäkin maksetaan kovaa hintaa. Kovimmat täältä viimeksi nousseet omat kasvatit ovat Juuso Hietanen ja Antti Kerälä, PW ja Sailionkin voisin mukaan laskea kun kuitenkin jo junnuiässä tänne siirtyivät. Noistakin on jo aikaa turhan paljon onneksi junnupuolella näyttää nyt hyvältä.
 

Ritarisydän

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Philadelphia Flyers, Real Madrid
Onkos se adressi Rindellin potkimisesta vielä pystyssä? Tiistaina joku harvoista hallille menijöistä voisi luovuttaa sen. Joku lakanakin ois ihan kiva, jos joku pystyisi toteuttamaan. Itse pääsen rinkulalle vasta lauantaina ja en tiedä viitsiikö sitä paskaa edes mennä katsomaan. Ke 1.2 kuitenkin hakamettään, hakamettään.

" Pelastakaa amatöörit ry"

Seurajohto taitaa tällä hetkellä pelata suosikkipeliään laivanupotusta.

E: Tommonen löytyi, nyt vaan nimiä listaan vauhdilla!
Adressit.com - Allekirjoitukset - Harri Rindellille potkut Hpk:sta

E2: Mitä yhteistä on linkin kuvalla ja HPK:lla?
http://static.iltalehti.fi/ulkomaat/italia2_2201JID_ul.jpg
- Kaikki paitsi se, että kerhon pelastusmiehistöstä ja -veneestä ei ole tietoakaan.
 
Viimeksi muokattu:

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Doddih semmonen peli sitten tänään.

Tämän illan ottelun voi kiteyttää "muutamaan" asiaan (saa omata erävän mielipiteen).

1. Joukkueella on ollut alle viikko aikaa muuttaa pelitapaa, vituikshan se män.
2. Pelaajat saivat alle 24 tuntia aikaa palautua edellisestä ottelusta.
3. Valmennus kusi housuun.

Siinähän sitä sitten. Ai miten niin? Pelitavan muutos ensimmäiseen ja toiseen otteluun toimi edes jotenkin, tänään taas pelaajat pääsivät "pälkähästä". Kun pelaajat olivat väsyneitä ja valmennus ei vaatinut tarpeeksi, niin pelaajien väsymys antoi heidän pelata omalla "mukavuusvyöhykkeellään". Pelattiin sitä mikä lähti selkäytimestä "Kivan" tyyliin. Eli kiekkoa roiskittiin, kukaan ei vaatinut syöttämään lapaan ja kun jouduttiin paineen alle niin tehtiin se helppo ratkasu (lue roikko keskialueelle, eiks näistä jo päästy eroon?). Samaten jokaisessa tilanteessa välteltiin vastuuta, ilmeisesti sanktioita peläten ja siirrettiin se metrin syöttö ihme nepillä sen sijaan että oltaisiin annettu 2 metrin päähän kova syöttö täyteen vauhtiin, tai heitettiin kiekko päätyyn sen sijaan että olisi annettu 10 metrin päähän vapaalle miehelle, ennemmin kuin itse vedettiin avoimessa paikassa, lähettiin hakemaan sitä syöttöä 2 metrin korkusena 3 miehen taakse jne.

Toivoin ja uskoin Lehkosesta, että kun tämä ilta tulee, joukkueesta ei irtoa parasta, niin siellä olisi ollut mentaliteettina valmennuksella vaatia enemmän. Yksinkertainen "kolmas roikkokiekko tai paska syöttö ja istut seuraavan pelin" komento olisi tuonut saman lopputuloksen, eli häviön, mutta olisi pakottanut pelaajat pelaamaan mukavuusalueen ulkopuolella eli KEHITTYMÄÄN. Jos ette ole huomanneet niin TPS tekee tuota, tai oikeammin Pekka Virran joukkueet tekee tuota. Alkukaudesta tulee turpaan, välillä rumastikin, koska pelaajat joutuvat tekemään asioita joihin eivät ole tottuneet, sitä "helppoa tapaa" ei kannusteta, sitä ei yksinkertaisesti arvosteta ja hyväksytä.

HPK:n "meidän peli" on juurikin sitä (tai ainkin näin mä kuvittelin). Sitä ei vain ole viety yhtä pitkälle kuin Pekka Virran tapaa (onneksi), vaan sen idea on jotain kiekkokontrollin ja suoraviivaisen pelin välistä. Siinä isketään vastaan kovaa, mennään suoraviivaisesti maalille, mutta osataan käyttää myös kulmat hyväksi ja pelata hitaasti jos tarve niin vaatii. Se on kuin ottaisi kirsikat useammasta kakusta ja sitten vain naatiskelisi. Tai no ainakin sen pitäisi olla, mutta sen iskostaminen pelaajiin alle 20 pelissä... Ei sitä NÄIN tehdä!

Ehkä minä en ole kummoinenkaan arvostelemaan pelaajia, saati valmennusta, mutta joka vitun roikusta keskialueelle ja jokaisesta vetopaikasta josta vielä syötettiin, saisi minulta kiitokseksi huilia ja ne huudot, penkin päässä on aina tilaa ja A-junnuista löytyy potentiaalisia korvaajia, turpaan osaa ottaa C-junioritkin. Sen sijaan kun Roppo haastoi tai joku jaksoi yrittää, siitä pitäisi palkita. Onneksi sentään edes vähän yritettiin palkita, mutta kyllä Lehkosen kokemattomuus vaan näkyy aikana kun ei ole aikaa odottaa. Aikana kun sapluunan pitäisi olla "anna kaikkesi tai syö poppareita", niin sitten tulee ilta jollion asenne on "mene tuonne ja lätki jotain, pelaat kuitenkin". Eikös nimen omaan tästä ollut tavoitteena päästä eroon kun Kiva potkittiin vittuun? Siitä että just sellanen pelaaja joka elää tekemisestä ei joutuis istumaan poppareilla katsomossa, vaan ajettais pelaajia parempiin suorituksiin, sekä positiivisella että hieman painostavalla toiminnalla, koska tuloksia on saatava.

No tänään saatiin päihin 100 - 0, pakkien ja hyökkääjien välit oli hirvittävät, pakit ja varsinkin se Käärmeniemi valu sinne veskan syliin, jotta vastustaja oikeen pääsee vetään sektorista, kaikki eiliset HYVÄT muutokset oli hylätty, kuten pakkiparien muutokset ja toimiva kolmonen, jolla piti alottaa, mutta ei kertaakaan pelattu. Tämän kaiken ihanuuden lisäksi palattiin takaisin "flipperi" kiekkoon, jolla ainakin erään lehdistötilaisuuden mukaan hävittiin. Lisäksi vielä varmuuden vuoksi annettiin kiekon hallinta suvereenisti kotikentällä vastustajalle ja jätettiin ne taklauksetkin tekemättä siihen pelin alkuun, että oikeen saivat kotoisan olon ja pyörittää peliä miten mielivät.

"Kiva" oli muuten katsoa (tällä viittaus siihen edellisen valmentajan nimeen), kuinka otettiin aikalisä kun homma meni vituilleen, kuinka viimeisellä 2 minuutilla nostettiin vihdoin karvausta ja kaveri oli kusessa ja kuinka omaa taklataan selkään, saati tehdään maali niin että oma pelaaja makaa veskan päällä pikku poikkarin jälkeen (joo ei se siihen kaatunut), kuinka oma vedellään laitaan niin että menee aikaa ennen kuin pääsee edes ylös ja ainoa joka uskalsi edes aukoa päätään oli 152cm (korkokengät jalassa) pygmi.

Hyi vittu että tänään oksettaa ja etoo tää touhu. Mä olisin minkä vain näistä yllä luetelluista asioista kestänyt yksinään, vittuakos sillä voitetaanko vai hävitäänkö, taputeltuhan tää kausi on, mutta kun tää kaikki PASKA tulee samaan peliin ja siellä pitäis olla vihdoin valmennus jolla on munatkin tallella, tai ainakin näin kuviteltiin ja toivottiin, niin mua vaan etoo koko touhu.

Kiitos HPK ja tällä kertaa varsinkin suunnattu pelaajille.
Tää on mun joukkue!
 

Buzzer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Doddih semmonen peli sitten tänään.

Tämän illan ottelun voi kiteyttää "muutamaan" asiaan (saa omata erävän mielipiteen).

1. Joukkueella on ollut alle viikko aikaa muuttaa pelitapaa, vituikshan se män.
2. Pelaajat saivat alle 24 tuntia aikaa palautua edellisestä ottelusta.
3. Valmennus kusi housuun.

Tänään TPS:ää vastaan palattiin tosiaan vanhan kunnon Kiva-Kiekon pariin. Liekö tosiaan johtunut eilisen pelin väsymyksestä vai mistä, mutta tänään homma näytti vahvasti Harrin pelikirjalta. Koko homma suli käsiin alusta asti. Vastujalle annettiin kotikentällä valtit käteen ja itse tyydyttiin/jouduttin roiskimaan kiekkoa omista pois jne.. Kyllä näissä tiukoissa paikoissa valitettavasti näkyy joukon kädettömyys ja osaamattomuus. Homma ei tule selkäytimestä. Naru vetää 1.sentterinä ja 2.sentterinä heikot puolustusominaisuudet omaava kanukki. Ei mopolla moottoritielle.Tiukkaa kamppailua tulee olemaan Kerhon osalta loppuun asti taistelu jumbosijan välttämisestä.
 

HMenthal

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kerhon minipleijarit alkaa nyt tulevana perjantaina 20.1. kotipelillä SaiPaa vastaan ja päättyy ke 1.2. vieraissa Ipaa vastaan. Noissa peleissä jo aika paljon ratkaistaan karsijan kohtaloa ja mahdollisesti vielä pleijaripaikasta taistelevaa. Kaikille on selvää, että noita keskinäisiä ei oikein ole tässä tilanteessa varaa hävitä.

Kyllä se vaan niin on, että ajatukset eivät ole tuosta muuttuneet ja itseasiassa tuolla keskiviikon Ipa-pelillä on aika helvetin iso panos.

Ja Kerhon pleijarit jatkuu tuon keskiviikon jälkeen sitten taas hieman kovemmalla otannalla sarjan kärkipään joukkeita vastaan. Vastassa tuossa sarjassa ovat Kärpät(k) vielä ennen mj-taukoa ja sen jälkeen Ässät(v), Blues(v), Jokerit(k), JYP(v) ja Blues(k). Eikä se sitten tuon jälkeenkään hirveästi helpota, kun runkkarin loppu lähenee ja kaikki taistelevat asemistaan. Näin omana mietteenä tästä kaikesta vain se, että vastustajat ovat sarjassa huomattavasti paremmin sijoittuneita, eivätkä pelit ole täten ns. kuuden pisteen pelejä, jolloin pystyisi voitoilla vaikuttamaan keskinäiseen asemaan enemmän. Kaikki pisteet ovat tietenkin helevetin tärkeitä, varsinkin nyt Kerholle. Ipa tossa se päävastustaja on, joten tuo ke 1.2. peli on aikas tärkeässä roolissa. Kerho ja Ipa kohtaavat vielä Rinkulalla toiseksi viimeisellä kierroksella, joka voi sitten lopullisesti olla se "finaali". Huu nous.

Tolla TPS-pelin lätkyttelyllä ei ole paljon pisteitä luvassa loppukaudesta.
 

TOPI

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Jos ei päästä säälipeleihin,niin karsintapelit olisivat varmasti jopa jännittävämpiä ja mielenkiintoisia .Riski on tietysti ,että tulee lähtö divariin .
Kausi tai pari divarissa saattaisi kuitenkin tehdä paikalliselle kiekkoilulle ihan hyvää .
 

tembo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kausi tai pari divarissa saattaisi kuitenkin tehdä paikalliselle kiekkoilulle ihan hyvää .

Paskat tekee. Jos nyt ei ole rahaa, niin mistä sitä jossain Mestiksessä kaivetaan. Loppukauden pelit pitää vetää oikeesti tosissaan, niinku toi Tappara-matsi. Ei voi olla niin, että honeymoon Lehkosen kanssa kesti yhden pelin. Don Lintumäki vois konsultoida porukoita, jos ei muuten onnistu. Pikkasen ku Harri( ei se kiva) kulmakarvaa liikauttaa niin on heikoimmilla paskat housussa.
 

Ralph

Jäsen
Tuli vähän laskeskeltua HPK:n tämän kauden piste-, maali- ja syöttöputkia. Jokaiseen kolmeen tilastoon mukaan otin viisi parasta suoritusta. Tähdellä merkityt putket ovat yhä päällä.

Maaliputki:

1. Arsi Piispanen, 3 ottelua (5+1)
2. Jan-Mikael Juutilainen, 3 ottelua (3+0)
Marko Luomala, 3 ottelua (3+0) *
4. Niko Nieminen, 2 ottelua (4+2)
5. Nico Aaltonen, 2 ottelua (2+2)

Syöttöputki:

1. Jukka-Pekka Laamanen, 3 ottelua (0+4)
2. Jukka-Pekka Laamanen, 3 ottelua (1+3)
Niko Nieminen, 3 ottelua (1+3)
4. Arsi Piispanen, 3 ottelua (0+3) *
Arsi Piispanen, 3 ottelua (0+3)

Pisteputki:

1. Niko Nieminen, 4 ottelua (4+4)
2. Jukka-Pekka Laamanen, 4 ottelua (2+3)
3. Arsi Piispanen 3 ottelua, (5+1)
4. Janne Laakkonen 3 ottelua, (1+3) *
Niko Nieminen 3 ottelua, (1+3)
Mathias Porseland 3 ottelua, (1+3) *
 

HMenthal

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ei toi Kerhon pelaaminen ihan kuosissa ollut Ipaa vastaan, mutta pisteet irtosi kuitenkin. Voiton ansiosta uskaltaa todeta, että Kerho välttää karsinnat. Ipan pitäisi pystyä ihmetekoihin, jotta joukkue tuolta vielä nousisi ja peli näytti siltä, ettei näin tule käymään.
 

Kennedy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Noutajat
Voitto ei missään nimessä ollut kaunis, mutta vieraskentältä ei tällä hetkellä tarvita kuin pisteitä ja ne saatiin. Järvisen onnistuminen ja joukkueen saalistama vierasvoitto avaavat myös pelaajien henkistä puolta ja vähentää paineita kotiotteluun valmistautuessa. Joukkueessa on kuitenkin jo monta äijää liikkeellä hyvällä itseluottamuksella ja nyt toivottavasti voittava trendi saataisiin pidettyä, jotta Lehkonen saa ajettua pelisysteemiänsä paremmin sisään.

On kuitenkin selvää, että onnistumiset ruokkivat itseluottamusta ja hitsaavat joukkuetta paremmin yhteen. Oli myös ilo huomata kuinka Lehkonen reagoi pelin sisällä ja pyrkii vaikuttamaan pelin kulkuun kuitenkaan viemättä peliä pelaajilta pois. Leavitt sivuun 2-1 maalin jälkeen ja peliaikaa annettiin puolustusorientoituneille pelaajille enemmän kolmannessa erässä. Valmentajakaan ei voi taikoa ihmeitä kesken pelin heikolla itseluottamuksella pelaavaan joukkueeseen, joten se nostaa taisteltujen pisteiden arvoa. Toivottavasti tästä pystytään nostamaan tasoa myös pelillisellä puolella seuraavissa otteluissa. Toivottavasti kotona nähdään jo perjantaina enemmän itseensä luottava joukkue!
 

lartama24

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kivikova - Stenhård / Kerho
Kaksi peliä tällä kaudella nähneenä (Jokerit 7-0 ja tänään Ilves), niin olihan tämä nyt aivan eri joukkue verrattuna kolmen viikon takaiseen koomailuun. Paikkoja luotiin ja pari yksilösuoritustakin nähtiin. Molemmat maalitkin oli ihan tekemällä tehtyjä ja tyhjiin vedetty olis pystytty ryssiä kauden aiemmilla suoritteilla.

Uskaltaisko sanoa että ei se divaripeikko nyt tällä esityksellä ole ihan kauhean lähellä.
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Minä uskallan olla eriävää mieltä Leavitt jutussa, kyseessä on joukkueen paras pistemies, keveri saa ihan yksin keskialueella kiekon, ketään ei ole auttamassa, uskaltaa pelata rohkeasti ja pitää kiekko itsellään, odottaa josko kaverit tulisi auttamaan. Toisin kuin joku Käärmeniemi joka kun edes näki vastustajan heitti sen vitun paska roikon keskialueelle (onko tämä sitä meidän peliä). Tästä kaveri kääntää, kukaan ei tee paskan vittua omassa päässä ja kiitoksena siitä että kaveri yritti pelata kuten "meidän peliin" kuuluu niin vilttikomennus, ottaen huomioon että siinä muuan Kytnarkin katseli aitopaikalla kun kaveri vetää limppua reppuun, olisi vaatinut kuin 5cm mailaa oikealle ja pikku nosto, ei kun tää jätkä, joka oikeasti yritti pelata... vilttiin.

Sitten mä tuun tänne ja täällä tulee valmennukselle kehuja ja ylistyksiä kuinka reagoitin pelin sisällä ja kuinka taas tehtiin oikea ratkaisu, näillä sitä peliä viedään eteenpäin ja niin edelleen.

Roikkoa päätyyn vaan jätkät! Virheistä rangaistaan! Niin tekee Pekka Virrat, Suikkaset jne. vittu keskialueen menetys (vastustajan sinisellä/punasella) VILTTIIN PASKA! HPK pelaa muuten finaaleissa 2020, jos samalla joukkueella mennään ja joku noista sillon viittii ees tuolla pelata, voi olla kynnys tulla tohon jengiin aika suuri, älä muuten haudo kiekkoa, äläkä yritä ainakaan laukoa, voi olla että se pomppaa johonkin, heitä se roikko vaan se on aika varma kun sitä ei voi kukaan katkasta, 4 alempana ollutta saattaa perseillä ja sinä saat siitä penkki komennuksen.

Sallinen hukkas muuten 4 kertaa lapaan tulleen kiekon itsestään, tais pelata lopussakin. Kytnar antoi kaverin ihan vieressä tehdä maalin, menetti omassa päässä ihan rauhallisessa tilanteessa kiekon 100- 0 ja ainoastaan sai aikaiseksi muutaman aloitusvoiton. Muuan Käärmeniemi heitteli niitä roikkoja, menetti omissa, kuoli kaksinkamppailuissa ja... ai mutta ei se tehnyt muuta. Loput sentään jakso edes yrittää, ei niin kummosesti, luokkaa Laakkonen joka on ihan vitun paska, se tekee enemmän hallaa ykköselle kuin hyötyä. Muuan Piisspanen tekee ihme jättöjä kun olisi pitänyt vetää jo 6 kertaa ja Rautiainen tarvitsee 20 maalipaikkaa että osuis edes tolppaan, kun ei vaan irtoa.

Ei mutta Leavit... Jätkä yrittää vähän ja kiitos, vilttiin ja fanit kittää.
Mun HPK!
 
Viimeksi muokattu:

Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal

Ymmärrän kyllä tämän tekstin aika hyvin.

Ei minustakaan Leavitt tuossa maalitilanteessa tehnyt sitä suurinta ja ratkaisevinta virhettä. Tosin oliko tuo edes penkkikomennuksen syy, niin mistä sitä tietää?

Pistetään Hirvosen piikkiin.
Hirvonen on pissannut HPK:n päälle koko kauden.
 

Kennedy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Noutajat
HPK:n avainpelaajien suoritukset

Tein pientä tutkimusta Kerhon avainpelaajien suorituksista tähän mennessä, mikä perustuu pääosin tilastoihin ja omiin havaintoihin sekä mielipiteisiin. Olen pilkkonut tilastot kymmenen pelin sarjoihin ja ottanut vertailuun HPK:n avainpelaajat.

Mathias Porseland

Ensimmäinen kymppi: 1+2=3 / -7 / R=6min

Toinen kymppi: 1+1=2 / -1 / R=8min

Kolmas kymppi: 2+6=8 / +2 / R=29min (5+20 Korkea maila HPK - Jokerit)

Neljäs kymppi: 3+3=6 / +-0 / R=2min

Viidettä viedessä tehot jo neljässä ottelussa: 1+5=6 / +3 / R=2min

Yhteensä: 44 / 8 + 17=25 / -3 / R=47min

Porseland on nostanut tasoaan huimasti kauden edetessä ja tahti tuntuu vaan kiihtyvän. Myös peliesitykset ovat kokonaisvaltaisesti parantuneet alkukauden katastrofaalisista otteista, jolloin mies suorastaan tarjoili maalisyötöt paraatipaikoille väärässä päässä kenttää. "Porse" on ilmeisen herkässä kunnossa, johon pohjatyö on tehty selvästi kesällä Rindellin reeneissä. Puolustajien pistepörssin kolmonen.

Marko Tuulola

Ensimmäinen kymppi: 1+3=4 / -4 / R=8min

Toinen kymppi: 0+1=1 / -6 / R=8min

Kolmas kymppi: 0+3=3 / -3 / R=4min

Neljäs kymppi: 2+4=6 / +3 / R=4min

Viidettä viedessä tehot viidessä ottelussa: 1+1=2 / +5 / R=24min (22min korkea maila + käytösrangaistus HPK - TPS)

Yhteensä: 45 / 4 + 12=16 / -5 / R=48min

Sanokaa mitä sanotte, mutta nestorikin näyttää tilastojen valossa parantavan tahtia kuin sika juoksua kauden edetessä. Myös peliesitykset parantuneet roimasti ja maalejakin jo komeat 4. Tuuski on joukkueen johtaja ja avainasemassa moraalin ylläpidossa pukukopissa. Toivottavasti esimerkillinen pelaaminen jatkuu loppukauden ajan.

Jukka-Pekka Laamanen

Ensimmäinen kymppi: 2+6=8 / -1 / R=10min

Toinen kymppi: 0+6=6 / -6 / R=10min

Kolmas kymppi: 0+3=3 / +-0 / R=4min

Neljäs kymppi: 2+1=3 / -3 / R=6min

Viidettä viedessä tehot kahdessa ottelussa: 0+0=0 / -2 / R=2min

Yhteensä: 42 / 4 + 16=20 / -11 / R=34min

Laamanen on tilastojen valossa suoriutunut alkukausipainotteisesti ja osoittikin huikeaa taistelumoraalia muun joukkueen vaellessa varjojen mailla. Pisteiden valossa tahti on hiipunut kauden edetessä, mutta pelannut näkemissäni otteluissa puolustussuuntaan mallikelpoisesti ja tyhmät jäähyt vähentyneet. Joukkue tarvitsee "Lampulta" tasonnostoa alkukauden tasolle taistellakseen voitosta jäljellä olevissa otteluissa.

Janne Laakkonen

Ensimmäinen kymppi: 1+5=6 / -7 / R=4min

Toinen kymppi: 3+2=5 / -4 / R=4min

Kolmas kymppi: 1+5=6 / -3 / R=4min

Neljäs kymppi (9 ottelua): 1+4=5 / +1 / R=8min

Yhteensä: 39 / 6 + 16=22 / -14 / R=20min

Laakkonen on ollut koko kauden tasainen 0,5 pisteen per peli suorittaja, mutta peliesitykset ovat olleet luokattomia kuten koko joukkueella ja popcorn-osastokin koettu. Piristynyt selvästi Lehkosen aikana iskemällä neljässä ottelussa tehot 1+3=4 / +2 / R=6min ja peliesitykset alkavat muistuttaa enemmän tuttua Laakkosta miehen nauttiessa kiekkokontrollista. Toivottavasti tahti pysyy positiivisena loppukauden ajan ja mies ehjänä.

Alex Leavitt

Ensimmäinen kymppi: 2+6=8 / -8 / R=20min (10min käytösrangaistus HPK - Kalpa)

Toinen kymppi: 0+4=4 / -5 / R=16min

Kolmas kymppi: 2+4=6 / +-0 / R=6min

Neljäs kymppi: 2+4=6 / -1 / R=6min

Viidettä viedessä tehot viidessä ottelussa: 1+1=2 / -3 / R=4min

Yhteensä: 45 / 7 + 19=26 / -17 / R=52min

Leavitt on väläytellyt aika ajoin uskomatonta pelisilmäänsä ja lahjakkaasta pelaajasta on selvästi kyse. Otteita on valitettavasti leimannut epätasaisuus (tehtyjen pisteiden valossa), josta täytyy myös laittaa osa vierellä olevien kavereiden piikkiin. Puolustussuuntaan tämä kaveri ei turhaan höntyile ja oikeutetusti tehotilasto näyttää samalta kuin Redenbachin aikoinaan SaiPan sotisovassa. Positiivista on, että Saksan kakkossarjasta tuliaisena tuotu voimakas mailahäirintä on muuttunut siedettäväksi, josta osoituksena miehen rajusti alkukaudesta vähentynyt jäähypenkin kulutus. Viime pelissä kaveri penkitettiin Ilveksen 2-1 kavennuksen jälkeen ja peliaika jäi vajaaseen 8 minuuttiin. Toivottavasti kaveri ottaa positiivisella tavalla itseensä ja alkaa pelata liigan edellyttämällä tasolla myös puolustussuuntaan.

Niko Nieminen

Ensimmäinen kymppi: 2+5=7 / +-0 / R=29min (5+20min laitataklaus Ilves - HPK)

Toinen kymppi: 0+1=1 / -1 / R=28min (20min esineen heittäminen pelialueelle Ässät - HPK [case: Armia])

Kolmas kymppi: 2+2=4 / +3 / R=2min

Neljäs kymppi: 4+3=7 / +-0 / R=4min

Viidettä viedessä tehot kolmessa ottelussa: 2+0=2 / -1 / R=0min

Yhteensä: 43 / 10 + 11=21 / +1 / R=63min

Nieminen on ollut läpi kauden yksi HPK:n eniten itseään likoon laittavista pelaajista ottelusta toiseen. Nieminen on joukkueen ainoa pelaaja, joka näillä ottelumäärillä on yltänyt tehotilastossa plussan puolelle. Toki Juutilainen ja Sihvonen ottelumäärillään saa myös kiitosta jokailtaisesta taistelusta (hekin siis tehotilastossa hyvällä puolella). Nieminen on suoriutunut myös, toista kymppiä lukuunottamatta, tasaisesti pisteiden valossa. Toivottavasti jatkaa omalla tasollaan loppukauden ja parantaakin saa! Ehdottomasti Kerhon parhaiten odotuksiin nähden suorittanut hyökkääjä.

Arsi Piispanen

Ensimmäinen kymppi: 6+2=8 / +-0 / R=0min

Toinen kymppi: 0+4=4 / +1 / R=4min

Kolmas kymppi: 3+2=5 / -5 / R=4min

Neljäs kymppi (8 ottelua): 0+4=4 / +3 / R=0min

Yhteensä: 38 / 9 + 12=21 / -1 / R=8min

Tilastojen valossa Piispanen on jatkanut siitä, mihin ennen pernan poistoa jäi. Hänelle asetetut saappaat ovat olleet liian suuret ja keskimäärin 19 minuuttia pelissä kellottavan keskushyökkääjän tulisi tehdä enemmän pisteitä. Sortunut pikkunäppäryyteen hyökkäyssuuntaan Kerhon korpivaelluksen aikana, mutta myös väläytellyt ajoittain. Ehdottomasti mennyt jälleen eteenpäin oman pelinsä suhteen ja parantanut huimasti kiekollista peliä Lehkosen aikana, josta osoituksena tehot 4 / 0+3=3 / +3 / 0min. Yksi Kerhon vähiten jäähypenkkiä kuluttavista pelaajista. Mielenkiintoinen seurattava loppukaudella.

Marko Luomala

Ensimmäinen kymppi: 3+1=4 / -8 / R=0min

Toinen kymppi: 3+2=5 / -2 / R=6min

Kolmas kymppi: 2+1=3 / -5 / R=8min

Neljäs kymppi: 3+1=4 / +1 / R=6min

Viidettä viedessä tehot kahdessa ottelussa: 1+0=1 / +1 / R=0min

Yhteensä: 42 / 12 + 5=17 / -13 / R=20min

Luomala hankittiin maalintekijäksi ja onhan hän HPK:n paras maalintekijä 12 kihauksellaan. Lehkosen aikana Luomala on iskenyt tehot 4 / 3+0=3 / +1 / R=0min ja huomionarvoista on se, että osumat syntyivät perättäisissä otteluissa. Laakkosen saatua oman pelinsä toimimaan, on myös Luomala saanut enemmän maalintekotilanteita ja myös hakenut ratkaisuja aktiivisemmin. Mikäli Luomala kykenee viimeistelemään tällä tahdilla, niin HPK:lla on ohuet mahdollisuudet taistella viimeisistä säälipleijaripaikoista vielä tällä kaudella.

Janne Kolehmainen

Ensimmäinen kymppi: 2+1=3 / +-0 / R=2min

Toinen kymppi: 3+1=4 / -3 / R=4min

Kolmas kymppi: 1+1=2 / -1 / R=6min

Neljäs kymppi: 2+1=3 / -2 / R=6min

Viidettä viedessä tehot yhdessä ottelussa: 0+0=0 / +1 / R=0min

Yhteensä: 41 / 8 + 4=12 / -5 / R=18min

"Cole" on suoriutunut pisteiden valossa mukiinmenevästi, kun otetaan huomioon hänen roolinsa joukkueessa. Viime kauden pistemäärä taitaa tällä kaudella jäädä haaveeksi, mutta rangaistusminuuttien määrä on tippunut edelliskausista. Kolehmainen on ajoittain väläytellyt kovaa taklauspeliään ja mies kyllä raataa alivoimat ja muut vaihtonsa tasaisesti, mutta silti joukkueen tarvitsemaa kovaa ja puhdasta pelaamista häneltä kaipaisin rutkasti lisää. Kolehmainen on ollut muutaman viime kauden aikana Kerhon ilkeimpiä pelaajia ja horjuttanut pleksejä (murjonut väliin jäävät onnettomat) hurjilla taklauksillaan. Loppukaudella hänen tulisi saada se yksi pykälä lisää koneistoon ja tehdä likaisen miehen työtä joukkueen eteen piirun verran enemmän. Kuitenkin kokonaisvaltaisesti HPK:n tasaisimpia suorittajia.

Teemu Rautiainen

Ensimmäinen kymppi: 0+1=1 / -3 / R=4min

Toinen kymppi: 2+4=6 / +2 / R=0min

Kolmas kymppi: 1+3=4 / -1 / R=2min

Neljäs kymppi (4 ottelua): 0+0=0 / -3 / R=2min

Yhteensä: 34 / 3 + 8=11 / -5 / R=8min

Teemu on tulokaskaudellaan valloittanut paikan kärkiketjuista ja odotuksiin nähden tuonut hyökkäystehoja mukiin menevästi. Pelaajana hän on ollut ainoita tasaisesti vaarallisuutensa näyttäviä hyökkääjiä, vaikka maaleja ei ole vielä syntynytkään liukuhihnalta. Tämän luovan väkkärän todellinen läpimurto voi tapahtua runkosarjan viimeisen neljänneksen aikana, sillä jokainen ottelu minkä hän saa vyön alle kasvaa korkoa. Mielenkiintoista nähdä alkaako lätty upota ja kovalla työllä ansaittu paikka hyökkäävissä ketjuissa näkyä tihemmin tilastomerkintöinä.
 
Viimeksi muokattu:

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Ymmärrän kyllä tämän tekstin aika hyvin.

Ei minustakaan Leavitt tuossa maalitilanteessa tehnyt sitä suurinta ja ratkaisevinta virhettä. Tosin oliko tuo edes penkkikomennuksen syy, niin mistä sitä tietää?

Pistetään Hirvosen piikkiin.
Hirvonen on pissannut HPK:n päälle koko kauden.
Putosin tuolle "purkaus" kommentille, päätin jo etukäteen että en kommentoisi, mutta pakkohan se tuon jälkeen on.

Toivon tosissaan että Leavittin penkitys johtui loukkaantumisesta (ei vakava!!!!!!), koska fakta on että "meidän peli" perustuu siihen että kiekko on vallan väline. Tosin toisin kuin esim. Pekka Virran pelikirjassa, niin HPK:n pelaajat voivat siitä myös luopua jos se palvelee joukkueen etua (pitkä vaihto takana tms.). Nyt tässä tilanteessa Leavitt saa kiekon keskialueella, harhauttaa kaksi pelaajaa, etsii apuja, ei niitä löydä, vetää liinat kiinni, pitää kiekon omilla, odottaa... Joo myönnetään seuraava syöttö on luokaton, kun vihdoin apuja tulee, mutta onko tämä sitä mitä "haluttiin" siis jos tuota syötön laatua ei kritisoida. Minusta on. Meidän peli, sloganilla vedetty juttu nimenomaan kun (jos allekirjoittanut on ymmärtänyt asian oikein) tarkoittaa vahvasti kiekkokontrolliin perustuvaa jääkiekkoa, jossa isketään vastaan kovaa, välillä heitetään se kiekko sinne kulmaankin, mutta oletuksena on että joka kiekon omistaa on lähempänä tehdä maalia kuin se joka sitä ei omista. Alexhan nimeomaan pyrkii pitämään kiekon omilla parhaan taitonsa mukaan, olkoon lopputulos mikä vain.

Tästä syystä jos Alex penkitettiin niin minun ymmärrys valmennuksen suuntaan on nyt sitten kertaheitolla loppu. Olkoon kuinka vain hyvä valinta Lehkonen sinne, mutta jos pelaajaa rangaistaan siitä että tekee juuri niin kuin (oletettavasti) pyydetään, niin en vaan tajua. (tyhmä kun olen)
 
Viimeksi muokattu:

Ritarisydän

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Philadelphia Flyers, Real Madrid
BlackWolfin kirjoituksessa on kyllä pointtinsa, mutta jos satuitte huomaamaan niin ennen Ilveksen maalia juurikin tämä kakkoskenttä R-K-L oli lähes joka vaihdossa aivan kusessa omalla alueella. Lisäksi maalitilanne varmaankin vaikutti viltitykseen. Ja otetaan nyt sekin vielä huomioon, että Leavittin tilalle nostettiin 2 maalia tehnyt Nieminen (pari vaihtoa taisi Sallinenkin pyörähtää siinä).
 

TJ MACKEY

Jäsen
Tästä syystä jos Alex penkitettiin niin minun ymmärrys valmennuksen suuntaan on nyt sitten kertaheitolla loppu. Olkoon kuinka vain hyvä valinta Lehkonen sinne, mutta jos pelaajaa rangaistaan siitä että tekee juuri niin kuin (oletettavasti) pyydetään, niin en vaan tajua. (tyhmä kun olen)
Miten tämän nyt muotoilisi, Leavitt on meidän kultakypärä ja kieltämättä luova pelaaja kiekon kanssa, MUTTA, täysi katastrofi puolustussuuntaan. En edes jaksa alkaa kelailla Alexin virheestä maaliin johtaneita tilanteita tällä kaudella. Ja sehän niistä virheistä tekee pahoja, että ne ovat niin karkeita, jotka johtavat usein juuri vastustajan maaliin. Jos BlackWolf huomaat tuon Ilveksen maalin jälkeen Leavittin kehonkieltä, niin kyllä kaveri tiesi kenen piikkiin se meni. Se että oliko se viltityksen paikka, niin voi olla montaa mieltä, mutta ehkä valmennus on jo aika kypsä näihin virheisiin, nyt kun tehotkin on nollissa. Sentteriksi Leavittia tuskin enää päästetään, mutta kun laidassakin näyttää olevan aika suuri riski. Ikävä juttu, ei ole mitään henkilökohtaista Alexia vastaan, aina on kivempi katsoa luovaa pelaajaa kuin kädetöntä ja pehmeää puurtajaa. Ja kyllä mies varmasti yrittää parhaansa. Mutta sillä opportunistisella keskialueen kikkailulla ei ollut mitään tekemistä pelirohkeuden kanssa, lähinnä tyhmyyden.

Itse en antaisi Leavittille jatkosopimusta. Tehojen lisäksi kaikki muu suorittaminen on liian heikolla tasolla SM-liigaan. Leavitt on Kanadan versio Antti Virtasesta.

Hyvää tilastointia Kennedyltä, Kerhon ykkönen on todella herännyt. Samoin mieltä lämmittää aina meidän soturiosaston onnistuminen myös maalien muodossa. Hemmetin hyvän oloinen ketju tuo Kolehmainen-Hämäläinen-Nieminen. Harmi että sillä ei päästä tänä vuonna pelaamaan pleijareita, ketju olisi kuin tehty niihin peleihin.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös