HPK:n peliesitykset kaudella 2011–2012

  • 87 097
  • 265

Musta_Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
JA:n toimittajan Ville Heinon kolumnissa on aika paljon hyvää asiaa. Katsotaa nyt sitten, että saako syksystä saakka 24/7 hommia painanut Lelu hankittua Kerhon rosteriin yhtään vahvistusta.
Joo, asia ei kovin hyvää, mutta loistavaa että tästä nykytilanteesta kirjoitetaan jossakin niinkun se on. Huvittavaa on, kuinka esimerkiksi Laakkosen viltteily on vaiettu täisin kaikkialla muualla - tai sitten vain HämeenSanomissa ja muualla ei kiinnosta sitten pätkääkään...

Haastatteluja kaipaisi tässä vaiheessa kanssa. Korpelan mielipiteet kaudesta tähän asti ja visioita tulevista kausista. Aivan mahtavaahan olisi myös, jos joku löytäisi meidän puheenjohtajankin ja saisi hänestä jotakin ulos. Hieman erilaista on Hietasen johtaminen kuin miesten, joiden juoksupoikana on toiminut iät ajat (Lintumäki, Kummola). Suomalaisia johdetaan edestä?
 

Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal
JA:n toimittajan Ville Heinon kolumnissa on aika paljon hyvää asiaa. Katsotaa nyt sitten, että saako syksystä saakka 24/7 hommia painanut Lelu hankittua Kerhon rosteriin yhtään vahvistusta. Mielenkiinnolla odotan myös sitä hetkeä, kun Kivan uusi kaksivuotinen soppari julkaistaan, osoituksena hyvin hoidetusta työstä näiden kahden kuluneen kauden aikana.

Todella hyvä kolumni Villeltä ja kuten jo mainittua niin erittäin harmillista, että tuossa on kaikki totta. Kun vielä joku toimittaja kaivaisi Kerhon johdon jostain bunkkereista esiin ja saisi heiltä oikeasti vastauksia kysymyksiin.

Mihin se katosi se into jolla niitä pelejä voitettiin ennen joulua?
Surullista kyllä, että ne pelaajat joita hankittiin tekemään maaleja ja pisteitä ovat lähes joukkueen huonoimpia pelaajia Leavittiä ja Luomalaa lukuunottamatta. Baani ulostettu, Z ei pysy edes mestisvauhdissa mukana, Laakkonen on munattomista munattomin ja onkin syömässä poppareita, Luomala hankittiin väärään rooliin ja jopa Porseland on pettänyt.

Kuinka moni pelaaja on nostanut tällä kaudella tasoaan?
Ehkä kaksi eli Rautiainen ja Mäkelä. Tosin nämä on makuasioita ja tähän kategoriaan voi saada myös Tolvasen ja Kärmeniemen.

Mielestäni Kiva on valmentaja täysin epäonnistunut, eikä joukkueella ole minkäänlaista pelitapaa ja Kiva on myöskin aivan onneton pelaajien kehittämisessä eikä mies saa pelaajista edes sitä normiosaamista irti. On aistittavissa, että lempinimestään huolimatta, Harrin joukkueessa pelaajat eivät viihdy, eivätkä nauti pelaamisesta.

Harri ja koko valmennustiimi vaihtoon heti, kun uusi valmentaja on selvillä.
Jos Harri saa jatkaa niin koko HPK:n tuho on lähellä. Tosin kyllä siellä johdossakin tuntuu tällä hetkellä olevan vapaamatkustajia siinä kuin joukkueessakin.

Vedetäänkö tässä nyt tarkoituksella joukkueen arvo alas ja pistetään myyntiin? Sunny Car Center. Tämä oli sitten ihan vaan heitto eikä perustu mihinkään, joten turha alkaa huhuja levittelemään. Jotain tälläistä Kerholle ehkä pitäisi tapahtua?
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Kerholle on nyt aikuisten oikeasti käymässä kylmät jos tahti ei muutu. SaiPa osoitti viime viikon voitoillaan että se kieltäytyy, ainakaan vapaaehtoisesti, menemästä karsintoihin. Ilveksen touhu taas on niin ympäripyöreää, että vaikea on ottaa selvää mikä tilanne joukkueessa on, mutta pahimmissa skenaariossa se on sitten joko Ilves tai Kerho joka karsii..

Esimerkiksi jouluinen 7-0 voitto Ässistä oli silkkaa silmänlumetta, koska johtuen Padan täysin epäinhimillisestä lähtötilanteesta jota pelaajilla ei ollut mitään mahdollisuutta käsitellä mielessään ennen peliä, Ässät oli tuolloin luovuttanut homman jo ennen kuin avauskiekko edes tippui jäähän (enkä sano tätä Ässien kannattajana, vaan ihan kylmänä faktana). Sen näki aivan kaikesta. Antoiko tuo voitto sitten osaltaan sen väärän uskon, että Kerholla ja/tai Kivalla tilanne olisi jotenkin hallinnassa. Kun ei se nyt vain näytä olevan..

Tällä viikolla on sitten tasauspeleissä veitsi kurkulla, ehkäpä koko runkosarjan lopun osalta. Suuntaviitat loppukauteen lyödään ainakin tällä viikolla, se on varmaa se. Toivon todella että Kerhon pelurit kaivavat jostakin sen tahdon millä SaiPa kaatuu kaksi kertaa, niin olisi sarjataulukossa edes vähän vapaammin ilmaa jota hengittää.. koska juuri mistään muusta ei kyllä käytännössä enää pelata kuin karsintojen välttämisestä
 
Viimeksi muokattu:

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Todella hyvä kolumni Villeltä ja kuten jo mainittua niin erittäin harmillista, että tuossa on kaikki totta. Kun vielä joku toimittaja kaivaisi Kerhon johdon jostain bunkkereista esiin ja saisi heiltä oikeasti vastauksia kysymyksiin.

Mihin se katosi se into jolla niitä pelejä voitettiin ennen joulua?
Surullista kyllä, että ne pelaajat joita hankittiin tekemään maaleja ja pisteitä ovat lähes joukkueen huonoimpia pelaajia Leavittiä ja Luomalaa lukuunottamatta. Baani ulostettu, Z ei pysy edes mestisvauhdissa mukana, Laakkonen on munattomista munattomin ja onkin syömässä poppareita, Luomala hankittiin väärään rooliin ja jopa Porseland on pettänyt.

Kuinka moni pelaaja on nostanut tällä kaudella tasoaan?
Ehkä kaksi eli Rautiainen ja Mäkelä. Tosin nämä on makuasioita ja tähän kategoriaan voi saada myös Tolvasen ja Kärmeniemen.
Ihan asiaa oli kolumnissa. Minusta parhaita huomioita oli se, että Kerhon kiekkokontrolli on ihan alinta luokkaa tällä hetkellä harhasyöttöineen kaikkineen.

Itse asiassa alan epäillä, että pelaajien roolitus on täysin epäonnistunut. Materiaali antaisi mielestäni mahdollisuuksia aika paljon parempiin esityksiin, mutta se vaatisi J. Jalosen kaltaista velhoa, joka saa Mikko "EJML" Laineestakin pistelingon. Laakkonen on ihan varmasti vielä potentiaalinen ykkösketjun pelaaja. Mutta Kivan käsittelyssä paikka on tällä hetkellä popparijonossa. Itseluottamus on nyt vain niin kuralla, että D-junnutkin etuilevat jonossa Lakua. Ehkä se on turhautumista tai jotain, mutta ei tuo kyllä ole saanut yhtään mitään aikaan tällä kaudella. Sääli, parhaimmillaan huippuvaarallinen hyökkääjä.

Tasonnostajiin laskisin mielelläni Laamasen. Ei välttämättä ole joka pelissä johtava kiekollinen pakki, mutta mielestäni on hoitanut puolustuspään hommat paremmin kuin pitkiin aikoihin. Entiset roikkumiset ovat jääneet unholaan, tai sitten tuomarit katsovat niitä vaihteeksi läpi sormien.

Tää on mun HPK. Pelillinen identiteetti on poistunut rakennuksesta.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Jotain tälläistä Kerholle ehkä pitäisi tapahtua?

Voi olla. Minua taas vähän ihmetyttää, että nykyään ei ole enää käytetty sitä vilunkipeliä ja niitä kepulikonsteja, mitä HPK saattaisi käyttää RY-toimintamuodon takia. Tuota kun hyödynnettiin hartaasti niinä menestysvuosina...

lähteenä muiden joukkueiden keskustelupalstat.
 

Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa

Hyvää pohdintaa Vuokralaiselta.

Jos miettii Kerhon onnistujia, niin ne ovat joko nämä meidän asennepelaajat (Kolehmainen, Nieminen, Luomala, Piispanen, Mäkelä) tai sitten pelipaikkansa otteillansa ansainneet (Kärmeniemi, Rautiainen, Tolvanen). Sitten epäonnistuneita on kiekolliset johtotähdet ja ensimmäisiin kenttiin suunnitellut vahvistukset (Barney, Zagrapan, Laakkonen) ja viime kaudella paikkansa ottaneet, mutta kehityksessä taantuneet (Turtiainen, Pulliainen, Roppo).

Mitä tämä kertoo? Ainakin itselleni pari asiaa:

1) Duunarit painaa sydämellä ja se on onni että näitä asennejätkiä vielä löytyy. Vaikka pelitaktiikkaa ei ole, niin pojat taistelee. Ne jotka on noussut rosteriin, niin tietää että löysäily ei auta. Pelipaikka on ansaittu työnteolla ja pojat ei paikastaan halua luopua.

2) Kiekolliset kaverit on turhautuneet mitään sanomattomaan pelikirjaan. Kun jätkät ei tiedä kuinka pelataan niin se syö asennetta kun kaikki on sekavaa. Kun pelintekijä ei tiedä missä jätkät menee niin epäonnistumiset syövät rotan lailla. Nuoret kaverit jotka varastivat viime kaudella pelipaikan, niin heiltä on nähty taantumista. Rosteri on niin ohut että vaikka kuinka paskasti he pelaisivat niin paikka on taattu. Kilpailutilannetta ei ole ollut ja samalla työnteko ja itsensä kehittäminen ei ole kiinnostanut.

On melkein onni, että joukkueessa on duunareita, sillä ne ovat niitä jotka tätä laivaa on vienyt. Ajatella että jos oikeasti Rindellille lyötäisiin rosteri jossa on taiteilijoita käsineen. Nehän vetäisi kaikki tuolla selkäsuorana. Jotkut nuoret pelaajat on saanut paikkansa ihan liiaan helpolla ja jotkut taiteilijat eivät vain onnistu tuossa sekamelskassa. Pelitapa on selkäranka jonka mukaan joukkue menee. Mutta sitä ei Kerhossa ole.
 

H P K

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ottamatta kantaa sen enempää kerhon pelisysteemiin on silmiin pistävän usein kerhon pelaajilta kiekko kadonnut jo omiin jalkoihin kun edes on yritetty syöttää sitä helppoakaan syöttöä. Porseland,Tuulola nyt etunenässä viimeisissä peleissa ovat kadottaneet kiekkoja uskomattoman paljon. Samoin hyökkääjät eivät saa edes nättejä perussyöttöjä haltuu... Vaikea siinä on kenenkään mitään systeemiä noudattaa jos sellaista edes on.
 

Host

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Heimon Breams ja Suomenniemen Urheilijat
Hauskinta tässä Heinon kolumnissa mielestäni oli se, että se kirjoitettiin nyt, eikä jo syksyllä? Kun kyllähän tämän tilanteen on nähneet kaikki, mutta missään muualla kuin täällä jatkoerän puolella siitä ei ole kirjoitettu näkyvästi. Kuinka moni teistä on jo syksyllä kironnut Rindellin kommentteja, peluutusta ym ym...aika moni! Ja mikä parasta pelaajat ja valmentajatkin yrittävät vieläkin(hei tammikuu perkele) syöttää kannattajille tota paskaa..."joukkueessa on tappioista huolimatta hieno fiilis, kukaan ei ole lannistunut, joka päivä tehdään töitä menestyksen eteen"...ei saakeli...lisäks nää hemmot tuolla johdossa saa tehdä duunia vielä ensi vuonnakin 24/7 pelaajien hankkimiseksi, tosin silloin se on vieläkin hankalampaa kuin nyt, koska kuka oikeesti haluaa tulla tohon joukkueeseen??? Kuvaavaa on se, että Pelikaanien hylky on tällä hetkellä Kerhon parhaita pelaajia :) Hei, mulla olis ehdotus ykkössentteriks ensi kaudelle, Juhis Loikas, se on tehnyt Italiassa 31 pelissä 32 maalia ja 30 syöttöä! Tätä luokkaa ne Kerhon vahvistukset on tähänkin asti ollu, jatketaan hyvää linjaa! Tosin olis kyl varmaan paljon parempi kuin yksikään tämän hetkisistä?
 

Lsh

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Synkkää jynkytystä on kyllä Kerhon taivallus. Harhasyötöt, itseluottamuksen puute, kiekollinen epävarmuus, sekasorto ynnämuu yleinen tumpulointi juontavat kyllä mielestäni pohjimmiltaan siihen pienimpään yhteiseen nimittäjään - pelitapaan ja sen harjoittelemiseen.

Taiteen lahjoiltaan rajoittuneempikin jengi kyllä pystyy liigatasolla pelaamaan roimasti hienompaa kiekollista peliä kuin nykyinen Kerho. Kyse vain on erilaisten skenaarioiden harjoittelusta ja pelaajien oikeista reaktioista kentän tapahtumiin - joka muuten on myös pitkälti täysin harjoiteltua tavaraa. Pelaajat, jotka pystyvät täysin ilman sovittua kaverin tukea improvisoimaan itsensä prässin alta ulos aina vihollisen maille ovat a) harvinaisia kykyjä ja siten b) helvetin kalliita. Mitä useampi ukko kentällä vetelee Laissez Fairella, talenttivaatimus hyvän lopputuloksen saavuttamiseksi kasvaa potensseissa. Pelitapahtumiin pitää osata reagoida salamannopeasti ja oikein - sovitulla ja harjoitellulla skenaariopankilla voidaan kaventaa vihollisen suoran pallopelilahjakkuuden antamaa etua. Tarpeeksi neuvostoliittomaisesti harjoitetun - kädettömänkin - joukkueen peli näyttää loppujenlopuksi siltä, että aina ollaan kamppailutilanteissa ylivoimalla ja hyökkäyksiinlähdöt ovat lyhyiden etäisyyksien sekä helppojen ja nopeiden syöttöjen takia lähes lapsellisen iisiä tavaraa. Nyky-kerholle tuttuja keskialueen yhteentörmäyksiä ja siniviivan koomailuja ei kauheammin tule, jos joka jantteri tietää miten ja mihin pitää mennä.

JJalosen HPK viljeli välillä pelottavan tarkkaa syöttöpeliä ja ryhdikkäitä hyökkäyksiinlähtöjä riippumatta siitä, oliko kentällä ykkösketju vai akseli Juha Loikas - Hannu "hannuväisänen" Väisänen. En tarkkaan tiedä, mitä ja miten näitä hommia on Kivan alaisuudessa harjoiteltu, mutta näköhavainto pelitilanteista on se, että skenaariopeli ei ole harjoitteiden muodossa ainakaan pelaajille perille mennyt. Ja tämmöinen homma on kyllä täysin valmentajan vastuulla.

Homma lähtee liikkeelle pelitavan harjoittelemisesta kunnolla. Uskoisin, että syöttöjen tarkkuus, pelirohkeus ja kiekollisesti varmempi peli kyllä seuraavat perässä, jos valmennus saisi tuohon varpusparvimaiseen meininkiin puhallettua edes hieman tolkkua.
 

Ritarisydän

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Philadelphia Flyers, Real Madrid
Time is running out

Viikonloppuna edessä kaksi aivan utopistisen tärkeää ottelua. " Mestaruutta ei voi voittaa tammikuussa, mutta silloin sen voi hävitä". Toki tässä puhutaan nyt aivan eri asioista kuin mestaruudesta: Seuran elämästä ja kuolemasta.

Viime vuonna näihin aikoihin koko kauden sukeltanut TPS teki jälkeenpäin ajateltuna erittäin järkevän ratkaisun, kun se palkkasi Jukka Koivun herättelemään jengin syvästä horrostilasta. Jotain tarttis tehrä myös täällä nyt, aivan viimeistään viikonlopun jälkeen, joko pelaaja- tai valmentajaosastolla, mikäli halutaan pelata muustakin kuin karsintaotteluihin valmistautumisesta.

HPK:n raporteissa ja yms. toitotetaan, että pistettäkään ei heru ilman taistelua. Tätä en epäile, mutta suurin taisteluilmentymä puuttuu edelleen ja on puuttunut koko kauden, nimittäin taklauspeli. Väitän, että Kerholla on Liigan TOP3 kolausosasto, joten missä helvetissä ovat varsinkin hyökkäyspään taklaukset?!

Toinen asia, minkä takia osittain ollaan syvässä nesteessä, on YV- pelin totaalinen luokattomuus. Syötöt ovat aivan mitä sattuu ja kukaan ei uskalla viedä kiekkoa alueelle, vaan se roiskaistaan päätyyn ja sinne ei kovin usein ensimmäisenä ennätetä. Vertailukohtana tämän hetken saipa, jossa mm. kolmosketju koskinen-kiilholma-koivisto takoi tänäänkin tepsiä vastaan 2 ylivoimahäkkiä. Jossain muussakin on oltava vikaa kuin pelaajissa.

Lisäksi jäähyjä otetaan tuttuun tapaan aivan liikaa, koska jalat jäävät aina bussiin, oli peli missä tahansa. Toki on meillä muutama ikihidaskin pelaaja. AV:lla pelasivat ainakin tovi sitten ystävämme Roppo&Pulliainen, jotka ovat ehkä huonoimpia puolustavia hyökkääjiä tämän hetken kerhossa.

Luomala,Laakkonen,Piispanen jne jne ovat aivan hukassa, varmaankin turmeltuneen itseluottamuksen takia. Nyt tarvitaan uskonluontia ja -luojaa ( ei kuitenkaan U.E.Luttista).Tai vaikka sauna-ilta ilman harria tai jotain.

Ainoat edes jotenkuten puhtaa paperit saavat meidän molarit, jotka pitävät numerot siistinä ja ottavat vastaan kaiken vastustajan tarjoaman nöyryytyksen.

Olo on kuin olisi menossa teuraalle: päättyisipä tämä paska mahdollisimman pian. Näin voi todeta, jos saipalta tulee turkkiin pistein 9-0/8-1/7-2.

E: Mun puolesta mahdollisen tappiollisen viikonloppurundin jälkeen voisi sekä C5 että G-piste jättäytyä tyhjäksi ja heittää joku asiallisen ja syvällisen viestin omaava lakana tilalle tms.
 
Viimeksi muokattu:

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Viikonloppuna edessä kaksi aivan utopistisen tärkeää ottelua. " Mestaruutta ei voi voittaa tammikuussa, mutta silloin sen voi hävitä". Toki tässä puhutaan nyt aivan eri asioista kuin mestaruudesta: Seuran elämästä ja kuolemasta...

Olo on kuin olisi menossa teuraalle: päättyisipä tämä paska mahdollisimman pian. Näin voi todeta, jos saipalta tulee turkkiin pistein 6-0.
Tänään SaiPan pelin katsoneena (ja edelliset nähneenä) voin kertoa että ennen kuin tämä kuu on loppu, niin ihme on ja aika mystisiä asioita täytyy tapahtua, että 9 pisteestä edes 1 tulee Hämeenlinnaan. Samalla voi siis todeta, että jumbosija ja karsinnat ovat 90% varmuudella edessä tänä keväänä.

Niin suuri muutos tulisi joukkueessa tapahtua ja ainoa tähän johtava asia voisi olla Kivan potkiminen vittuun, mitä ei tule tapahtumaan ennen kuin on liian myöhäistä (eli tuskin koskaan, tai jopa jatkopaperin kanssa), eli tilanne on nyt vaan se että ihme ja Ilves voi meidät enää pelastaa.
 

Ralph

Jäsen
Ensiksi korostan, että HPK:lle ei mikään peli ole mitenkään helppo peli. Vain Tepsi on ollut joukkue, joka ei ole meitä kertaakaan kaatanut, mutta kahdesti on jatkoajalle asti päässyt.

Sitten totean, että vilkaiskaapa seuraavaa kuutta ottelua. Kohdataan kolmesti SaiPa sekä kertaalleen Tappara, TPS ja Ilves. Kuten jo sanoin, mikään peli ei ole meille helppo, mutta silti. Nyt olisi todellinen iskun paikka, jos joukkue vielä mielii pelata edes Villi kortti -kierroksella. Janne Laakkonen pois katsomosta ja tilalle Harri Rindell. Penkin taakse joku Kerhon reservistä, vaikka Timo Lehkonen tai E-junioreiden valmentaja, joka antaa vain joukkueen hyökätä. Hyökätä, hyökätä ja hyökätä. Rindell ei anna tehdä mitään, ei hyökätä (varsinkaan vieraissa), taklata, mitään. Sanoo varmaan aina ennen ottelua, että "ollaan hävitty tää peli, alle kahdeksan omiin on meidän mestaruus". Ei ole kertaakaan tullut omiin kahdeksaa tällä kaudella, ja sieltähän on tulossa jo Rindellin jatkosopimus, syystäkin.

Eihän tuo joukkue ole huono, ei ollenkaan. Kaikki nämä osaavat kuljettaa, nousta alueelle, jakaa hyviä syöttöjä ja luoda tilanteita. No, kaikki paitsi koko kansan Pulliainen. Kaikki nuo on riittäviä SM-Liiga -tasolle, siis sitä ihmemies McPullaista lukuunottamatta. Rindell ei anna pelata omilla vahvuuksillaan, ja se näkyy. Turhia jäähyjä, kuten Alex Leavitt ja Jukka-Pekka Laamanen jne. Ei tule niitä paljon pyydettyä taklauksia Janne Kolehmaiselta, mitä nähtiin Jukka Rautakorven aikaan. Youtubesta poimittuna tämä video Rautakorven ajalta ja kohta 2:40. Siinä Kolehmainen ajaa kunnolla ja neiti-Kapanen joutuu sivuun jatkoajalta, huimauksen vuoksi. Sytytti yleisöä, kuten kuuluu. Ainoa vain että omissa soi.

Harri Rindellin ajalta muistan ehkä kolme kovaa taklausta. Ensiksi Janne Kolehmainen, joka ajoi Ryan Caldwellia helvetin kovaa. Caldwell sivuun, ja Kolehmainen varmaan viideksi minuutiksi penkille, kun Rindell antoi vilttiä kun taklasi liian hyvin. Sitten tapaus Kaspars Saulietis, joka taklasi myös liian kovaa Rindellin makuun.

Ei tuo jengi ole huono, ei yhtään. Joukkue mainostaa, että taistelua, mutta sitä ei näy. Kolehmaisen niitit olisivat taistelun esimerkkejä, sytyttää yleisön ja joukkueen. Ainoa joka nyky-Kerhossa ehkä taistelee, kun itse Harri Rindell joka varmaan taistelee aamulla saako housut jalkaan ja antaako vaimo tulla autolla hallille. En ole kertaakaan Rindellin ajanjaksolla nähnyt Kerhon hallin edustalla "Päävalmentaja" -paikalla autoa. Eli siis Rindell ei pärjää edes vaimolleen taistelussa, joten miksi pärjäsi joukkueensa kanssa kaukalossa. Rindell siis sivuun ja tilalle ihan kuka tahansa toinen.

Takaisin niihin kuuteen peliin. Näistä 0-3 pistettä ja valmistaudutaan liigakarsintaan Rindellin johdolla. Tai sitten taistelua ja 13-16 pistettä eli jätetään jumbosija unholaan ja väännetään paikasta auringossa. Pakko sanoa, että realistisesti veikkaan Kerhon nappaavan 5-6 pistettä. TPS kaatuu jatkoajalla ja SaiPa (kotona) tai Tappara varsinaisella peliajalla. Mahdollinen kuudes piste tulee sitten SaiPan tai Ilveksen vieraana.

Me ollaan hävitty tää peli - ja Harri Rindell, olet ihan paska.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Me ollaan hävitty tää peli - ja Harri Rindell, olet ihan paska.

Tässä tilanteessa Harri Rindell ei ole enää syntipukki HPK:n kehnoakin kehnompaan tilanteeseen. Ainoa syyllinen on seurajohto, joka ei kehtaa myöntää tekemäänsä virhettä valmentajavalinnassa, vaan hokee sitkeästi Rindellillä olevan luottamusta. Jos seurajohto haluaa, että huonoksi todettu valmentaja valmentaa joukkuetta, niin näillä mennään... Normaalissa tilanteessa valmentaja olisi vaihtunut jo viimeistään marraskuussa. Jos se ei vaihdu, vika on niissä miehissä, ketkä tekevät päätökset.

Harrin tilannetta voisi verrata maalivahtiin, joka on päästänyt ensimmäisessä erässä taakseen kymmenen maalia, mutta valmentaja pakottaa miehen seisomaa yhä luukulla sanoen: "Mä luotan suhun, kyllä se alkaa siitä sujua".
 

Ralph

Jäsen
Ainoa syyllinen on seurajohto, joka ei kehtaa myöntää tekemäänsä virhettä valmentajavalinnassa, vaan hokee sitkeästi Rindellillä olevan luottamusta.

Miksei Harri Rindell näytä olevansa luottamuksen arvoinen? Aivan, koska se ei siihen pysty.
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Ensiksi korostan, että HPK:lle ei mikään peli ole mitenkään helppo peli. Vain Tepsi on ollut joukkue, joka ei ole meitä kertaakaan kaatanut, mutta kahdesti on jatkoajalle asti päässyt.

Sitten totean, että vilkaiskaapa seuraavaa kuutta ottelua. Kohdataan kolmesti SaiPa sekä kertaalleen Tappara, TPS ja Ilves. Kuten jo sanoin, mikään peli ei ole meille helppo, mutta silti. Nyt olisi todellinen iskun paikka, jos joukkue vielä mielii pelata edes Villi kortti -kierroksella. Janne Laakkonen pois katsomosta ja tilalle Harri Rindell. Penkin taakse joku Kerhon reservistä, vaikka Timo Lehkonen tai E-junioreiden valmentaja, joka antaa vain joukkueen hyökätä. Hyökätä, hyökätä ja hyökätä. Rindell ei anna tehdä mitään, ei hyökätä (varsinkaan vieraissa), taklata, mitään. Sanoo varmaan aina ennen ottelua, että "ollaan hävitty tää peli, alle kahdeksan omiin on meidän mestaruus". Ei ole kertaakaan tullut omiin kahdeksaa tällä kaudella, ja sieltähän on tulossa jo Rindellin jatkosopimus, syystäkin.

Eihän tuo joukkue ole huono, ei ollenkaan. Kaikki nämä osaavat kuljettaa, nousta alueelle, jakaa hyviä syöttöjä ja luoda tilanteita. No, kaikki paitsi koko kansan Pulliainen. Kaikki nuo on riittäviä SM-Liiga -tasolle, siis sitä ihmemies McPullaista lukuunottamatta. Rindell ei anna pelata omilla vahvuuksillaan, ja se näkyy. Turhia jäähyjä, kuten Alex Leavitt ja Jukka-Pekka Laamanen jne. Ei tule niitä paljon pyydettyä taklauksia Janne Kolehmaiselta, mitä nähtiin Jukka Rautakorven aikaan. Youtubesta poimittuna tämä video Rautakorven ajalta ja kohta 2:40. Siinä Kolehmainen ajaa kunnolla ja neiti-Kapanen joutuu sivuun jatkoajalta, huimauksen vuoksi. Sytytti yleisöä, kuten kuuluu. Ainoa vain että omissa soi.
Kiitos tästä. Nyt vituttaa sitten kahta kauheammin. Muistan kuin joku vitun Jani Honkanen pelasi silloin keväällä Mestis reissun jälkeen HPK:ssa KIEKOLLISTA peliä. Sillä sitä se Rautakorven toisen vuoden kevät oli. HPK tuli ja voitti KalPan sen omilla eväillä, eli yli kiekollisella pelillä. Ihan ei riittäneet rahkeet, eikä Honkaset maaliin asti, mutta lähellä se kuitenkin oli. Siellä pudotettiin kiekkoa pakeille ja haettiin uutta vauhtia, siellä oli nopeita, viive, "kiekottelu" ja hidastettuja lähtöjä (vai miten se mr. pelikirja sen selitti), se oli oikeastaan paras osoitus koskaan siitä mihin valmentaja pystyy, kun myöntää omat heikkoudet ja suostuu kehittymään. Sääli että niin moni Hämeenlinnalainen tämän mahtavuuden menetti, kun tyytyi puhumaan kahvakorvesta, jota se tosin 1,5v oli.

Tänään ei riitä Tuulolat, Laamaset, Laakkoset, Porselandit, Piispaset... On se vaan karua. Mun papereissa kun Honkanen on lähes Mestis tason pakki, toki se tekee oman duuninsa ja tekeekin helvetin hyvin, tervetuloa vaan takasin Honkanen, minä arvostin. Mutta silti, tuona keväänä Jani Honkanen pelasi parempaa kiekollista peliä kuin tänään pelaa yksikään HPK:n pelaaja. Jos tuossa on vika pelaajissa, niin bye bye urat, jos ei niin missäs sitten?
 

Jääkaappi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga
Pitäisikö tässä nyt sitten heivata sekä seurajohto, että valmennus hiuksista helvettiin? No kyllä varmaan joo.

Pikkuhiljaa alkaa siis näyttämään siltä, että Harrista ei olekaan hyväksi valmentajaksi SM-liigaan ja aiemmin tällä kaudella minäkin olin sitä mieltä, että Harri & Kumppanit ulos ja välittömästi. Tämä mielipide ei toki sinänsä ole muuttunut, mutta eihän tuo seurajohdon toimintakaan nyt kovin vakuuttavalta ole näyttänyt. Kuten Sistis sanoi, niin normaalissa tilanteessa valmentaja olisi saanut kenkää jo kauan aikaa sitten. No eipä ole saanut kenkää, vaan ollaan jopa "alustavasti keskusteltu jatkosopimuksesta", mitä helvettiä? Pelaajapuolellakaan ei ihan hirveästi ole tapahtunut, ainakaan mitään sellaista, mikä oikeasti olisi voinut vahvistaa joukkuetta. Kaikki kunnia toki Sihvoselle ja muille mukaan tulleille, mutta eihän se nyt tällä kertaa ihan riittänyt. Taloudellinen tilanne on toki mitä on ja ongelmia aiheuttaa ilmeisesti myös se, että pelaaja ei saa missään nimessä harrastaa taklaamista, mutta eikö tänne muka oikeasti olisi ollut saatavilla jotain SaiPamaista hakuammuntaa tyyliin Riley Armstrong, ja eikö Barney muka oikeasti kelvannut minnekään ennen kuin vasta nyt? Olisivat vaikka palkanneet Mäkiahon sillon joskus syksyllä siksi aikaa, että olisi saanut kuskattua kaikki ulkomaalaiset juna-asemalle. Enkä tietenkään osaa ennustaa, että olisiko tuollainen hakuammuntakaan mitään muuttanut, mutta olisi ainakin faneille tullut kivempi mieli, kun jotain olisi yritetty.

Nythän tilanne on jo se, että ketään ei missään nimessä pidä hankkia, ellei pelaaja sitten pelaa ensi kaudellakin täällä. Mitä karsintoihin tulee, niin oikeastaan jopa toivon, että joudutaan sinne. Jospa se vaikka hieman herättelisi toimistonkin porukkaa.

Kieltämättä hieman harmittaa tämä nykytilanne, kaikille kenkää perkele!
 
Viimeksi muokattu:

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Pitäisikö tässä nyt sitten heivata sekä seurajohto, että valmennus hiuksista helvettiin? No kyllä varmaan joo.
Kieltämättä hieman harmittaa tämä nykytilanne, kaikille kenkää perkele!
Tässä varmaan on se isoin ongelma. Fakta kun on että RY:tä pyörittää kuka ikinä haluaa ja muut liittyvät siihen. OY:tä pyörittää johto, jonka on nimennyt osakkeiden omistajat.

Tällä hetkellä on HPK:n johto siis täynnä henkilöitä, joiden ylintä valtaa pitää henkilö, jota ainakaan minä en tiedä. En minä tiedä ketä tuon RY:n jäseniä on, ketä siellä omaa äänioikeuden, tai ketä päättää hallituksen (anteeksi tietämättömyyteni).

Jos nyt olisi kyseessä OY, me kaikki tietäisimme ketä tämä mystinen "äänienemmistö/vähemmistö/kuka vaan", on. Tietäisin ketä syyttää Hämeenlinnalaisen jääkiekon masennustilasta, ja tietäisin kuka tämän kaiken aiheutti. Kuka on se henkilö jolla ei ole sitä munaa? Olisi "kiva" tietää. (huomaa väsynyt vitsi ha ha)

Kyllä se vaan fakta on että tän RY:n taru alkaa olemaan lopussa, tätä on nyt jatkunut siitä Jalosen lähdöstä asti, vaikka välissä paistoikin päivä risukasaan, niin tappiota tuli mittavasti. Minun toiveeni vain on että ennen kuin ne ketä siellä RY:ssä vastaavilla paikoilla istukaan, tajuavat että nyt on vaihtoehtoina kusta koko juttu ja alottaa sarjaporrasta alempaa, tai oikeasti tehdä asioille jotain, vaikka sitten se nimi tulevaisuudessa olisi HPK edustusjääkiekko OY!
 

wilco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK,LiPu
En minä tiedä ketä tuon RY:n jäseniä on, ketä siellä omaa äänioikeuden, tai ketä päättää hallituksen (anteeksi tietämättömyyteni).

Jos nyt olisi kyseessä OY, me kaikki tietäisimme ketä tämä mystinen "äänienemmistö/vähemmistö/kuka vaan", on.

Todennäköisesti tietäisit vielä vähemmän. Ei tuo O ole mikään ihmeteko, joka tuo rahaa ovista ja ikkunoista sisään, se ei saa sponsoreita heltymään sen enempää, se ei välttämättä vaikuta johtoportaaseen yhtään mitään.

Hienoltahan se kuulostaisi, että vaihdettaisiin johto niihin täälläkin kuulutettuihin "ammattilaisiin". Voisitteko kertoa muutaman nimen, ihan vaikka huhulistalle. Kertokaas nyt sitten, että ketkä olisivat parempia toimareita tai markkinointiväkeä kuin nykyiset. Nämä kun tuntevat kaikki Hämeenlinnan alueella. Toimisikohan täällä paremmin joku "KPGM-AIG-PWCH-versio" markkinointimiehistä?

Kiekollinen peli paskaa, keskittyessä siihen hienoa. Olemme kaatuneet Tuuloa-Porseland -akselin virheisiin. (Tämä vain asiaan liittyen.)

Että silleen...
 

Prookie

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Hienoltahan se kuulostaisi, että vaihdettaisiin johto niihin täälläkin kuulutettuihin "ammattilaisiin". Voisitteko kertoa muutaman nimen, ihan vaikka huhulistalle. Kertokaas nyt sitten, että ketkä olisivat parempia toimareita tai markkinointiväkeä kuin nykyiset. Nämä kun tuntevat kaikki Hämeenlinnan alueella. Toimisikohan täällä paremmin joku "KPGM-AIG-PWCH-versio" markkinointimiehistä?

No mitäs sitä sitten vaihtamaan jos täällä Jatkoajassa ei keksitä parempia toimareita ja markkinointipäälliköitä. Jumalauta hakemallahan se selviää millaisia ehdokkaita olisi tarjolla!

Tämä seikka että nykyinen markkinointiväki tuntee kaikki Hämeenlinnan alueella ei ole välttämättä mikään hyvä asia. Uusia yhteistyökumppaneita voisi hyvinkin saada, jos väki toimistolla vaihtuisi. Ei se nykyinen porukka kaikkien Hämeenlinnan seudun yrityspäättäjien kaveri ole.
 

MadMike

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, HML Huskies, Fremantle Dockers, Western Force
Muistan kuin joku vitun Jani Honkanen pelasi silloin keväällä Mestis reissun jälkeen HPK:ssa KIEKOLLISTA peliä. Sillä sitä se Rautakorven toisen vuoden kevät oli.

...Sääli että niin moni Hämeenlinnalainen tämän mahtavuuden menetti, kun tyytyi puhumaan kahvakorvesta, jota se tosin 1,5v oli.

Honkanen, hieno mies. Tosin kiekollinen peli oli sitä, että jos ei pystynyt antamaan 2m syöttöä omalla b-pisteellä hyökkääjälle täysin varmasti piti kiertää maalin taakse ja ottaa uusi pakkipari avaamaan peliä. Mutta olipahan kiekko oman joukkueen hallussa ja toisaalta tämä kuvasi juuri sitä miten vähän heikompikin kaveri pystyy toimimaan, kun on pelitapa ja on sitoutunut siihen. Ei olis uskonu, että Rautakorpea tulee näin paljon ikävä mutta kyllä niitä perseohjuri-maaleja ja hemmetinmoista rytinäkiekkoa todellakin on ikävä. Jotenkin olen saanut sellaisen kuvan myös, että kuntopuolella ei todellakaan ole menty yhtä kovaa vaikka valmennusjohto muuta medialle väittikin.

Tulevana perjantaina todennäköisesti määritellään kevään ohjelma. Voitto, uusi pisteputki päälle ja Harrille rustataan keväällä jatkopaperia tai häviö ja karsintaottelut. Silloin voitaisiin ehkä kauden päätteeksi jo nähdä muutoksiakin.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Miksei Harri Rindell näytä olevansa luottamuksen arvoinen? Aivan, koska se ei siihen pysty.

Seurajohto päättää, onko Rindell luottamuksen arvoinen. Meidän mielestämme hän ei ole. Mutta meidän seurajohto on sitä mieltä, että on. Seurajohto siis hyväksyy tuon tason suorittamisen, eikä vaihda valmentajaa.

Eihän se viime kädessä ole kuluneiden renkaidenkaan vika, jos auto menee ojaan, vaan auton omistajan, joka on tehnyt tietoisen valinnan kuluneilla renkailla ajamisesta.
 

TJ MACKEY

Jäsen
HPK tuli ja voitti KalPan sen omilla eväillä, eli yli kiekollisella pelillä. Ihan ei riittäneet rahkeet, eikä Honkaset maaliin asti, mutta lähellä se kuitenkin oli. Siellä pudotettiin kiekkoa pakeille ja haettiin uutta vauhtia, siellä oli nopeita, viive, "kiekottelu" ja hidastettuja lähtöjä (vai miten se mr. pelikirja sen selitti), se oli oikeastaan paras osoitus koskaan siitä mihin valmentaja pystyy, kun myöntää omat heikkoudet ja suostuu kehittymään.
Aah, upeita muistoja. Jos ei olisi duunipäivä, niin voisi riipaista päiväkännit HPK-Hifk ja HPK-Kalpa sarjojen pyöriessä taustalla.

Ikävä kyllä tämän kaltaiset otteet ovat jäämässä pitkäksi aikaa muistoiksi vain. Kyllä nyt kynnetään sen verran syvällä, että kävi tällä kaudella kuinka vaan, niin nykyisellä rakenteella toimiva HPK ei voi tulevaisuudessa pelata liigaa.
Ei tuo O ole mikään ihmeteko, joka tuo rahaa ovista ja ikkunoista sisään, se ei saa sponsoreita heltymään sen enempää, se ei välttämättä vaikuta johtoportaaseen yhtään mitään.
O nyt vaikuttaisi sen verran, että niin sekopäistä rahan levittelijää ei ole olemassakaan, joka tämän hetkiselle HPK:n seurajohdolle syytäisi rahaa. On vastuutonta antaa tuon porukan puuhastella liigajoukkueen puikoissa. Mutta kenelle he ovat vastuussa? HPK kertoo olevansa koko "seutukunnan juttu", mutta todellisuudessa seuraa johtaa ja siihen voi vaikuttaa vain hyvin pieni piiri. Kerhoa on aina ulkopuolelta (paskapuhetta, saatana!!) arvosteltu sisäsiittoisuudesta ja toiminnan läpinäkyvyyden puutteesta. Tästä omavarasuudesta ja kiinteän tiimin ominaisuudesta (HPKlaisuus) on ollut paljon hyötyäkin, mutta nyt kun seuran pitäisi uudistua, niin siitä kunnallisesta vallan keppihevosesta on tullut rasite ja ihmiset seuran sisällä ovat täysin kyvyttömiä myöntämään omia virheitään tai muuttamaan kurssia.
Hienoltahan se kuulostaisi, että vaihdettaisiin johto niihin täälläkin kuulutettuihin "ammattilaisiin". Voisitteko kertoa muutaman nimen, ihan vaikka huhulistalle.
Tommi Kerttula urheilutoimenjohtajaksi voisi olla hyvä alku. Omaa myös sen tärkeimmän kohdan CV:sään, jotta Kerholle pääsee duuniin, eli on vanhoja omia junnuja. On kuitenkin varmasti turhan nuorekas ja muutosjohtajana pätevöitynyt nykyiseen toiminnan malliin, että tulisi kysymykseen.
ketkä olisivat parempia toimareita tai markkinointiväkeä kuin nykyiset.
Markkinoinnin ja myynnin osalta HPK:n johdolle voisi tehdä hyvää pikku nöyristyminen ja käynti esim. HAMK:n tiloissa. Siellä on ihan koulutettuja markkinoinnin, viestinnän ja myynnin ammattilaisia. Parempi sieltä on rekrytä kuin omalta kotisohvalta, sukujuhlista tai Hämeenlinnan vapaamuurareiden kokouksista.
Nämä kun tuntevat kaikki Hämeenlinnan alueella.
Tämä on juuri sitä hyväveli-paskaa mistä olisi pikkuhiljaa päästävä eroon. Heh, tämähän oli syynä miksi Virmanen haastoi ihan loppumetreille Kekäläisen Jokereiden toimarin pestistä. Kun Masa tunti kaikki ja kaikki tunti Masan. Oikeasti, nyt niitä valoja päälle!

HPK on oikeasti todella tukalassa tilanteessa. Kuoppa syvenee entisestään mikäli seuran johdossakin ajatellaan, että "ihan ollaan hyvin tehty töitä, tunnetaankin kaikki, ennenkin on menestytty, muut ei vaan ymmärrä".

Hauskuuttelu, ylimielisyys ja menneisyydessä eläminen, tää on mun Kerho!

On muuten kuvaavaa tälle kaudelle, siis kun ajatellaan organisaation osaamista, kuinka Petteri Hirvosen täysin ajattelematon kommentti, "Saipa pelaa epäjääkiekkoa" on osumassa helvetin pahasti omaan nilkkaan. Nyt nuo epäjääkiekon lähettiläät on sysäämässä pelikirjatonta Kerhoa kadotukseen. Eli kiitos vaan Petteri, eiköhän se lausahdus löydy myös viikonlopun tasauksiin sieltä Saipan huoneentaulusta.
 
Viimeksi muokattu:

soumah#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Tulevana perjantaina todennäköisesti määritellään kevään ohjelma. Voitto, uusi pisteputki päälle ja Harrille rustataan keväällä jatkopaperia tai häviö ja karsintaottelut. Silloin voitaisiin ehkä kauden päätteeksi jo nähdä muutoksiakin.

Jos tää on tilanne, toivottavasti karsitaan.
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Todennäköisesti tietäisit vielä vähemmän. Ei tuo O ole mikään ihmeteko, joka tuo rahaa ovista ja ikkunoista sisään, se ei saa sponsoreita heltymään sen enempää, se ei välttämättä vaikuta johtoportaaseen yhtään mitään.

Hienoltahan se kuulostaisi, että vaihdettaisiin johto niihin täälläkin kuulutettuihin "ammattilaisiin". Voisitteko kertoa muutaman nimen, ihan vaikka huhulistalle. Kertokaas nyt sitten, että ketkä olisivat parempia toimareita tai markkinointiväkeä kuin nykyiset. Nämä kun tuntevat kaikki Hämeenlinnan alueella. Toimisikohan täällä paremmin joku "KPGM-AIG-PWCH-versio" markkinointimiehistä?

Kiekollinen peli paskaa, keskittyessä siihen hienoa. Olemme kaatuneet Tuuloa-Porseland -akselin virheisiin. (Tämä vain asiaan liittyen.)

Että silleen...
O ei ole ihmeteko? On se vaan sellainen ihme että jos minä perustan RY:n, niin en ole kenellekkään velvollinen ilmoittamaan jäsenieni nimiä, määrää, tarkkaa tietoa mistä ja minne rahat menee, mistä niitä tulee, kuka oikeasti on RYni johdossa jne.

OY:ssä taas yhdenkin osakkeen omistajasta, on aina saatavissa lista esim. kauppalehdestä, omistavat ääni ja päätösvallan. Nuo osakkeenomistajat sitten valitsevat sen hallituksen ja toimitusjohtajan, jotka sitten ajavat näiden omistajien etua OY:ssä. Samaten jos OY:n omistajista siltä tuntuu he voivat antaa vaikka sille koko hallitukselle kenkää. Missäs se ero on?

Tiedätkö sinä ketä ovat HPK-edustusjääkiekko RY:n jäsenet, kenellä siellä on äänioikeus ja kuka oikeasti siellä määrää, minä en. Ei nyt ole kyse siitä onko HPK:n RY vai OY asema sitä tai tätä, koska RYkin voi menestyä, mutta silloin tulisi toiminnan kyllä olla huomattavasti avoimempaa kuin se nytten on. Niin kauan kuin homma toimi niin ei minullakaan ollut mitään RY statusta vastaan, nyt on sitten kauppalehden tietojen mukaan viimeiseltä 10 vuodelta tms. 1,2miljoonaa velkaa, perunat on loppu laarista, pelit menee päin persettä, vaikka niitä käykin katsomassa enemmän ihmisiä kuin pariin kauteen ja kukaan ei ota vastuuta mistään.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös