HPK:n maalivahtitilanne

  • 23 897
  • 143

Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
Re: Näkemyserojako? No ei...

Viestin lähetti Master God
Ja edelleen olen samaa mieltä.
Niin, käytännössä siis sanot, että vaikka Puurula torjuisi kuinka hyvin tahansa, ei se ole tarpeeksi hyvin. Ymmärrän kyllä mitä tarkoitat, mutta olen eri mieltä (luonnolisesti:).
Voittavasta maalivahdista
Yksi tärkeimmistä voittamisen elementeistä on se, että omassa päässä ei missään vaiheessa pääse syntymään paniikkia. Voittava maalivahti rauhoittaa pelin useammin kuin aiheuttaa itse paniikin, ja tämä ei todellakaan ole Puurulle kuuluva ominaisuus. Ainakin päätykatsomossa on Puurun pelatessa syytä pitää nitrot kielen alla, eikä minulla ole mitään syytä olettaa, että joukkueen puolustajilla olisi jotenkin toisenlaiset tunnelmat.
Sellaista maalivahtia ei ole missään, kuka varmistaisi että omassa päädyssä ei ole ikinä paniikkia. Puurula rauhoittaa pelin varmasti useammin kuin aiheuttaa paniikin, sinä vain näet pelkästään ne paniikkitilanteet. Jokainen nitro on silti tietysti liikaa. Vähissä ovat kuitenkin ne maalit jotka edes epäsuorasti ovat syntyneet noista nitrotilanteista.
- ja siitä, että se tärkein eli torjuntatyöskentely on ihan ok. :)
Niin, tuohan se on tärkeintä edelleen.
 

Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Canucks, BC Lions
Viestin lähetti Kuznetsov
Tämän vuoksi HPK:n johto hakee tällä hetkellä kuumeisesti uutta ykkösmaalivahtia. Koska näin tapahtuu, minun on turha täällä kinastella Puurulan hyvyydestä tai paskuudesta. HPK:n johto on omat(samat kuin minä) johtopäätökset jo vetänyt - Puurula ei riitä.
Onko todella näin? Olisiko ollut IS Veikkaaja, josta luin Kerhon maalivahtitilannetta käsittelevän jutun. Ok, tiedän kyllä kyseisen lehden maineen, mutta silmään se seikka pisti silti. Nimittäin uutta maalivahtia haettaessa yhtään nimeä ei ollut tullut esille, paitsi Tim Thomas. Mutta oliko niin, ettei häneen tai hänen agenttiinsa oltu oltu yhteydessä? Siitä jutusta jäi sellainen kuva, että uuden maalivahdin toivotaan löytyvän, mutta oikein mitään ei ole saatu aikaan.

Ilmeisesti tammikuun jälkeen saamme joko tarkastella uuden maalivahdin esityksiä, tai lueskella jostain kuultuja spekulaatioita siitä, miksi se ja se ja se ei tullutkaan, vaikka sen piti tulla.

Ei kai muuten kukaan ole tosissaan väittänyt, että uuden maalivahdin hankinta laittaisi joukkueen pelin kuntoon kuin taikaiskusta? Ei laittaisi, mutta ehkä laittaisi yhden tärkeän osa-alueen. Muiden ongelmien selvittämiseksi kannattaisi kohta kokeilla vaikka napakoita potkuja (ei kuitenkaan ulos joukkueesta, mennään nyt näillä) laamailijoiden perseille. Vapaaehtoisia potkijoita varmaan löytyy roppakaupalla, sivullekirjoittanut heidän joukossaan.
 

Peter Gabriel

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Tää kausi on paketissa jo valmiiksi. Ei ole mitään tolkkua hankkia uutta häkkäriä. Joni torjuu sen minkä voi ja that´s it. Säästetään nekin rahat ensi kauteen ja kokeillaan sitten uudestaan. Kenties saadaan värvättyä uusi lenkki ketjuun Vopat-Tallas.
 

peltoju1

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Blyyshillähän on noita liiga veskareita...

...jos siis vaikka Myllyniemi Kerhoon. Bluesin 3. ja liigan veskapörssissä 5. Takana molemmat Bluesissa edellä olevat.
Haastais Puurulaa jos vain Puurala pystyis haastamaan Myllyniemeä.

Tai jos tuo Oksa tulisi nyt, kun ei taida olla tulemassa Kapasta...

Ihan vaan pohdiskelen.
 

ervatsalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
ХПК ja Tuukka "T-73" Mäkelä
Veskariskenessä

Niin, itse listaisin omat näkemykseni (ja haluni) tähän tyyliin:

Tim Thomas (Kokenut, mestaruudenkin voittanut)
Jamo Myllys (Kokenut ja olisiko joku mestaruuskin siunaantunut)
Sami Heinonen ( Bluessilla on niin paljon veskoja, että kaippa sieltä yksi meillekin joutaisi?)

Herra X (Kokenut, kokenut kokenut)

Täältä tähän
 

Daemon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Juventus, FC Slayer
Re: Veskariskenessä

Viestin lähetti ervatsalo
Niin, itse listaisin omat näkemykseni (ja haluni) tähän tyyliin:

Tim Thomas (Kokenut, mestaruudenkin voittanut)
Jamo Myllys (Kokenut ja olisiko joku mestaruuskin siunaantunut)
Sami Heinonen ( Bluessilla on niin paljon veskoja, että kaippa sieltä yksi meillekin joutaisi?)

Herra X (Kokenut, kokenut kokenut)

Täältä tähän

Noista huolisin kyllä Thomasin Timpan mielihyvin, muiden vaihtoehtojen kanssa olisinkin sitten varautuneempi. Toki Myllys toisi sinne tolppien väliin kokemusta ja rauhallisuutta, mutta en jaksa uskoa miehen kiinnostuvan HPK:n maalin tilkitsemisestä. Muutenkin pidän ukkoa jo hiljalleen hiipuvana.

No, osittain sama pätee Heinoseenkin. Saattaisi hyvänä päivänä tuodakin Kerholle niitä pinnoja, maalittomista tasureista ainakin. Minä ainakin olen jo käsittänyt, että Heinonen ei ole millään tapaa halukas "palaamaan" Kerhoon. Jotenkin sellainen maku jäi edellisestä tapauksesta, jossa Heinonen ja HPK olivat osapuolina.

Jep, Thomas saattaisi olla se Tallasin korvaaja, mutta ei millään tapaa ratkaiseva lenkki. Pato on murrettava aivan jossain muualla...
 

Daemon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Juventus, FC Slayer
Edellämainituin perustein uskon ja toivon, että ei ole. Tosin ukon kanssa oli mahdollisesta Rinkulalle muutosta puhetta jo viime kaudella, joten... Epäilen kuitenkin, ilman sen kummempaa faktatietoa...
 

nasseseta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se yksi ja ainut HPK
Myllys on muuten Korpelalle sukua. Ja riston pojan kummisetä!
Että voi vaikka olla että myllys tänne tulee kiekkoja nappailemaan. Ja toi alku oli tietoa koska riston poika on minun kavereita.
 

Pörö

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Viestin lähetti nasseseta
Myllys on muuten Korpelalle sukua. Ja riston pojan kummisetä!
Että voi vaikka olla että myllys tänne tulee kiekkoja nappailemaan. Ja toi alku oli tietoa koska riston poika on minun kavereita.

Ne on olleet kuule sukua jo kauan aikaa, eli siis siitä lähtien kun ne meni naimisiin vaimojensa kanssa, jotka ovat sisaria. Tästä aiheesta on jauhettu juttua jo 15 vuotta eikä vieläkään Myllys ole täällä maalilla ollut ja toivottavasti ei tulekaan. Tilanne ei siitä paranisi mihinkään.
 

clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, MASO
Myllys on mielestäni has been. Ehkä pystyy vielä esittämään hienoja torjuntoja, mutta Kerhon maalille tarvitaan tasainen pelaaja, jonka suoritustaso on jatkuvasti korkealla.

Onhan Mäkiahollakin sukua HIFKn organisaatiossa, mutta mies pelaa kuitenkin HPKn riveissä. Eli en usko, että Myllys tulisi Kerhoon juuri sukulaissuhteiden takia. En myöskään usko, että Kerhon johto olisi kiinnostunut Myllyksestä. Ei siinä ainakaan olisi hirveesti järkeä. Joukkue pärjää yhtä hyvin Puurulan kanssa. Ehkä paremminkin.

HPK tarvitsee toisen maalivahdin. Puurula ei voi pelata kaikkia pelejä ja jos joukkue todellakin haluaa menestyä, niin pakkohan sitä on joku hankkia. Väre ja Lohtander ovat tuskin valmiita pelaamaan liigatasolla.
 
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Mokke

Joku ulkomaalainen veskari sieltä kuitenki tulee.

Harmi vaan Tallasin puolesta. Äijä oli SM-liigan paras maalivahti.
Toivottavasti saa vielä elää normaalia elämää. Jääkiekolla ei mitään väliä tässä vaiheessa.
 

AIV30

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hpk ja Pata Pori´see myös.
Kyllähän toi Kerhon odottelu, haiskahtaa Jamolta!
Toivotaan vaan että tulevalla vikkolla pleijariviiva karkaa Saipan osalta horisonttiin. Tätähän tässä odotellaan?
Kyllä Jamo meiät pystyssä pitäisi, onhan meillä sentään jonkinmoinen pakkikalustokin Saipaan verratuna. Siinä selityksenä Jamon imuroimat murskalukemat, motivaatiokin olisi varmaan eri kuin Lauritsalassa pelaillessa.
Sukulaissuhteista viis!
 

Bouwmeester

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hpk
Nostetaan tämä ketju vähän ylemmäs, jotta saadaan kunnon keskustelut käyntiin kerhon veskariskenestä. Hevostoimisto siis kuiskii, että Venäjän liigassa pelaava kanukki olisi tulossa riveihin. Itse uskon vasta kun näen. Mahdollisia nimiä on jo pyöritelty täälläkin:

- Norm Maracle
- Jean-Francois Labbe
- Jamie Ram
- Marcel Cousineau
- Alex Westlund
- Christian Bronsard.

Lisäksi huhuissa on pyöritelty mahdollisina kotimaisina niminä Jarmo Myllystä, sekä mestiksessä hyvän kauden pelanneita Suomalaista ja Wiikmania.

Mitä mieltä muut ovat? Tallashan itse sanoi vielä haastattelussa, että haluaisi palata kaukaloon vielä ennen pudotuspelejä, mutta epätodennäköiseltä tuo vaikuttaa. Toivottavasti nyt skoutattaisiin maltilla hyvä veska, sillä sehän on tunnetusti puoli joukkuetta.
 

Kuznetsov

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Noista yllämainituista maalivahdeista ainakin Labbe, Cousineau ja Bronsard ovat jossain aivan muualla kuin Venäjällä. Labbe pelasi vielä alkukauden siellä, mutta lähti Quebeciin joulun aikoihin. Pelannut tammikuussa paikallisessa puoliammattilaisliigassa. Venäjällä mies torjui alkukaudella peräti 9 tai 10 nollapeliä! Ennätys?
 

rapster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kolarin Turmio
Viestin lähetti Bouwmeester
- Norm Maracle
Eikös kyseinen Maracle the Miracle ollut tapetilla jo alkusyksystä ennen Tallasin tuloa? Mikäli HTT on edes ilmansuunnissaan oikealla hajulla, ja jos tosiaan on niin, että Maraclen kanssa on ollut jo syksyllä jotain säpinää, niin silloinhan hän olisi meille jo lähes "tuttu mies", ja tilastojen lisäksi myös muulla tavoin katsottu kortti. Tietysti kohtalaiset tilastonsa (voitettuja NHL-pelejä, jopa hetkiä ykkösveskarina?) lisännevät miehen palkkapyyntöä, mutta kuten olen (monen muun tavoin) aiemminkin sanonut, pärjätäkseen tämä joukkue tarvitsee todella hyvän maalivahdin - ja meidän tuurilla veskaskouttauksien kanssa mielellään ainakin kaksi (ja vielä korostuneempi tilanne oli viime kaudella - oi, jospa meillä olisi ollut "terve Tallas" silloin... tai keväällä 2001... huoh).

Minun skenaarioni ei tietenkään ota huomioon ideaalitilannetta - joka taitaa myös valitettavasti olla se epätodennäköisin - jossa Tallas palaisi vielä täksi kaudeksi kaukaloon: pystyessään palaamaan tolppien väliin vielä tälle kaudelle joukkueen ja fanien tunteman, liigan tavoille oppineen ja tässä sarjassa erittäin hyvin pärjääväksi todetun, hinnaltaan passelin (sama kuin tähänkin asti), omat terveysongelmansa voittaneen veskan luulisi tuovan jo mainittujen hyötyjen lisäksi ja osin niiden (varsinkin jälkimmäisen) ansiosta varmasti aika ison terästyksen joukkueen henkiselle puolelle ja tuovan uutta eloa tasollaan tai sen ali suorittaviinkin - urheilun ja jääkiekonkin historiasta löytyy niin paljon esimerkkitapauksia aiheesta, että uskoisin tämän edun olevan sellaista luokkaa, ettei sitä missään tapauksessa kannata aliarvioida. Ainoa puute tässä unelmaskenaariossa on, että pian enää viiden päivän päästä päätöksien loppukauden pelaajatilanteesta tulee olla tehtynä, ja lopulliset (kuinka lopulliset?) tulokset Tallasin kokeista antavat vieläkin odottaa itseään...

Toinen vaihtoehto on ostaa vain Puurulalle joku tusinatason taustamies, mutta kolmannessa skenaariossa voitaisiin tietysti myös pelata legendaarista "upporikasta ja rutiköyhää", eli olla ostamatta mitään veskaria ja jäädä vain toiveikkaana odottamaan Tallasin mahdollista pelilupaa ja sairasloman pituutta - jos kautensa tai uransa on ohi, sitten mennään Puurulla ja Väreellä loppukausi. Tässä säästyisi rahaa, ja saataisiin ensi kautta (Providencessa pelataan joka tapauksessa?) ja tulevia varten muutama peli alle vielä junnuikäiselle vahdille, jonka todellisesta potentiaalista ja kyvyistä kukaan tässä ketjussa ei ole ainakaan vielä sanonut oikein mitään. Haluanko että tähän lähdetään? Kyllä, siinä tapauksessa että Tallas ei enää pelaa ja tilalle ei saada taatusti hyvää, tiukassa paikassa näyttönsä jo antanutta maalivahtia - jolloin kyseeseen tulisi varmasti ulkomainen vahti. Muussa tapauksessa luovuttaminenkaan ei tule kyseeseen, mutta liigan top-3 -maalivahdin puuttuessa voidaan myös kyseenalaistaa merkittävämpien rahallisten summien panostamisen mielekkyys joukkueeseen enää tänä keväänä. Pääprioriteetin on tietysti tässä maalivahtiruletissa oltava Rob Tallasin terveys - sitä ei varmasti kukaan halua lähteä asettamaan pelipöydälle.

Hajahuomiona nuo herra Labben nollapelit tunnetusti erittäin kovassa sarjassa ovat tietysti myös kovan luokan suoritus, ja uskoisin Hämeenlinnassa olevan sedälle tarjolla enemmän perunoita kuin Quebecissä - viljelläänköhän siellä päin edes pottuja? Halunsa muuttaa pariksi-kolmeksi kuukaudeksi rapakon taa ja hypätä samaan laatikkoon tyystin erilaista lajia pelaavien kanssa onkin sitten toinen juttu. Ken tietää, Ken sent me?
 

Rattlehead

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gundit
Kerholla oli jo sopimus amerikkalaisen veskarin kanssa, mutta joukkueen pelavaa maalivahti loukkaantui tiistaina, joten herra ei päässy lähtemään. Tällaista tietoa on tämän päivän Kaupunkiuutisissa.
 

rapster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kolarin Turmio
Viestin lähetti Rattlehead
Kerholla oli jo sopimus amerikkalaisen veskarin kanssa, mutta joukkueen pelavaa maalivahti loukkaantui tiistaina, joten herra ei päässy lähtemään. Tällaista tietoa on tämän päivän Kaupunkiuutisissa.
Hetkinen, eikös me haluta nimenomaan se pelaava maalivahti? Minusta ainakin on kohtalaisen pöljää (kaikella kunnioituksella Pöljää poikaa kohtaan) hommata ulkomainen veska luukkua aukomaan - ellei tämän luukkuvahdin sarja sitten ole tasoa NHL...
 

Rattlehead

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gundit
Viestin lähetti rapster
Hetkinen, eikös me haluta nimenomaan se pelaava maalivahti? Minusta ainakin on kohtalaisen pöljää (kaikella kunnioituksella Pöljää poikaa kohtaan) hommata ulkomainen veska luukkua aukomaan - ellei tämän luukkuvahdin sarja sitten ole tasoa NHL...
Sitähän itsekin ihmettelin, että "joukkueen pelaava maalivahti loukkaantui" ja että HPK olisi hankkinut jonkun jämäveskarin, joita farmisarjat on pullollaan. Hetken aikaa tuli surffailtua ja etsittyä tietoa, ennen kuin rupesin miettimään ettei kyseessä vaan ollut Corey Hirsch. Aluksi luulin tosissaan, että ko. veskari(siis sopimuksen tehnyt) oli nimenomaan Hirsch, kun löysin tiedon Kimmo Kapasen loukkaantumisesta, mutta se olikin joku vanhempi ottelu ja Kapanen pelasikin käsittääkseni viimeksi Timrån maalilla. Joka tapauksessa CH on vajonnut Timråssa kakkoseksi ja siinähän olisi veräjänvartija, jolta löytyy kokemusta kunnolla Showstakin. Taitaa vaan olla haaveunta..

edit: Siis voisi päätellä, että Hirsch on kakkonen, koska: sainattiin 16.12, Timrå on pelannut tuon päivämäärän jälkeen 12 ottelua, joissa vain kahdessa Hirsch on pelannut. Vain toinen näistä on pelattu kokonaan.
 
Viimeksi muokattu:

clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, MASO
Torstain HäSa:ssa on myös maininta tästä maalivahdista. Joukkueen toinen maalivahti oli loukkaantunut, joten homma jäi siihen. Onko HPKlla todellakin noin huono tuuri maalivahtien kanssa?

Corey Hirsch voisi olla ihan hyvä vahvistus, mutta jos mies on Timråssa kakkonen, niin... Ok, Kimmo Kapanen on ihan hyvä maalivahti, mutta Hirsch on kuitenkin NHL-tason torjuja. Vaikka eihän sitä koskaan tiedä.
 

odwaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kepa ja Pena
No, eikös Tallaskin ollut Wilkes-Barren luukkuvahti? Tai ei ainakaan selkeä ykkösvahti ollut farmissakaan, mutta eipä se ketään haitannut. Eikä se nyt varmaan kauhean realistista ole odottaa edes farmitason ykkösvahtia, eli käytännössä NHL-joukkueen kolmosveskaria (Lehtonen. Ahonen, Bryzgalov jne.) Tälläinen mies olisi jo erittäin kova hankinta, siis ennakkoon. Onko sillä pelipaikalla nyt niin paljoa merkitystä, semminkin kun rapakon takana hyvät pelit ei aina edes takaa peliaikaa. Eikä välttämättä Kerhossakaan.. Ennakkoasetelmat on yhtä tyhjän kanssa, kuitenkin taidot on tärkeämmät. (olinpas taas fiksu..)

PS. Näin ohimennen, onko tuo Bryzgalov edes kolmosveska? Nappailin vaan pelaajalistoista tuttuja nimiä.
 

rapster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kolarin Turmio
Viestin lähetti odwaz
No, eikös Tallaskin ollut Wilkes-Barren luukkuvahti? Tai ei ainakaan selkeä ykkösvahti ollut farmissakaan, mutta eipä se ketään haitannut. Eikä se nyt varmaan kauhean realistista ole odottaa edes farmitason ykkösvahtia, eli käytännössä NHL-joukkueen kolmosveskaria (Lehtonen. Ahonen, Bryzgalov jne.) Tälläinen mies olisi jo erittäin kova hankinta, siis ennakkoon. Onko sillä pelipaikalla nyt niin paljoa merkitystä, semminkin kun rapakon takana hyvät pelit ei aina edes takaa peliaikaa. Eikä välttämättä Kerhossakaan.. Ennakkoasetelmat on yhtä tyhjän kanssa, kuitenkin taidot on tärkeämmät. (olinpas taas fiksu..)

PS. Näin ohimennen, onko tuo Bryzgalov edes kolmosveska? Nappailin vaan pelaajalistoista tuttuja nimiä.
Taisin ilmaista itseni hieman epäselvästi: kyseistä amerikkalaista (kuka sitten lieneekään) ajatellessani mielsin tämän oitis Euroopassa pelaavaksi, ja siis täällä kakkoseksi pudonneeksi. Pohjoisamerikkalaisten maalivahtien taso on kova, eivätkä kaikki hyvät tietenkään mahdu ylimmälle tasolle, jossa tilaa on edes periaatteessa vain 60:lle, joten hyvää AHL-tasoa olevia maalivahteja en halua lähteä aliarvioimaan, vaikka samaan hengenvetoon pitää huomauttaa, että kyllä siellä farmeissakin varmasti jos jonkinmoista hiihtäjää seikkailee. NHL-heitolla viittasin siihen, että olisi mielestäni toivottavaa, että mahdollisella pohjoisamerikkalaisella tulijalla olisi Tallasimme tavoin kokemusta myös NHL:n jännittävästä maailmasta.
 

Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Canucks, BC Lions
Pari päivää aikaa hankkia se maalivahti. Saa nähdä, onnistuuko. Tuosta edellä käydystä keskustelusta voisi hätäisempi päätellä, että kohtalo on nyt vaan päättänyt niin, ettei Kerholle tällä kaudella saa tulla hyvää maalivahtikaksikkoa. Puurula ei meitä yksin pitkälle vie, joten... Rapsterin skene numero kolme saattaa toteutua, vaikkei siihen tähdätä.

Pakkohan tänne on joku hankkia!
 

odwaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kepa ja Pena
Viestin lähetti rapster
Taisin ilmaista itseni hieman epäselvästi
No et varsinaisesti, kun en oikestaan edes kommentoinut sinun viestiäsi, vaan paria edellistä.

Tuölla rosteriketjussa joku mainitsi Rämön mahdollisena vaihtoehtona. En jaksa uskoa, että Pelicans nyt sentään ainoata vahtiansa päästäisi. Kaiken kaikkiaan mun mielestä meille kelpaa lähestulkoon ketä vaan, joka pystyy auttavasti pelaamaan liigatasolla. Kakkosveskari Mestiksestä on OK, koska uskon HJ:aan kaikesta huolimatta. Selkeä tähtiykkössupermestarimaalivahtikin kelpaa toki, tulee sitten jos on tullakseen. Kunhan jonkun hommaavat.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös