Mainos

HPK:n maalivahdit kaudella 2019–2020

  • 134 098
  • 633

Hereworth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Joni Puurula, Ikaalisten Nouseva-Voima
Mikähän mahtaa olla sopimustilanne tämän meidän Trio Tremolon kanssa? Eli voidaanko ketään näistä tumpata vaikka Mestikseen jonkun sopivasti papereista löytyneen tryoutpykälän perusteella, vai joudutaanko kaikille kolmelle maksamaan palkkaa?

Voutilainen ei ole toivoton tapaus, paremman puolustuksen takana olisi enemmän voittoja. Tosin selkeä ykkösveska olisi näistä tämän viikon tappioista saattanut yhden kääntää yksinään Kerholle. Andyn tyylistä pidän myös, iso ja rauhallinen, mutta pääkoppa ei taida yksinkertaisesti kestää. Reijola näyttää tosiaan höntsämokelta.
 
vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK

Noh, Karjalaisen soppari on tehty jo kauan sitten ja tähän kauteen se nyt loppuu. Reijolasta pääsee eroon ensi kaudeksi, jos siltä tuntuu ja Voutilainen on kuitenkin Karjalaista parempi kakkosveskaksi.

Olettaen, että viimeistään ensi kaudeksi hankittaisiin uusi kyvykäs ykkönen.

Veikkaan, että reagointia ei ole tulossa kuitenkaan vielä, vaan Voutilainen saa jatkaa vielä kasvamistaan. Nyt maksettiin jo rankasti oppirahoja kahdessa viime pelissä, eli suunnan pitäisi kuitenkin äkkiä kääntyä. Tällä hetkellä se kehityksenkaari tuntuu hänellä olevan kuitenkin laskeva tämän kauden osalta.
 
Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Vaikka vaihdettaisiin koko kolmikko -> Rinne, Saros ja Rämö, meillä on silti tuo sama viisikkopuolustus. Perusasiat ensin kuntoon, kiitos. Ei sillä, edelleen puuttuu se ykkösmolari. Viime kevään viisikkopuolustuksella tosin nytkin olisi aika monta pistettä enemmän eikä edes molariongelmaa.
 
Fossey

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK

Viisikkopuolustus on kuitenkin sellainen asia, joka tulee kasvamaan ja kehittymään kauden kasvaessa kunhan ilmapiiri ja ympäristö pelin kehittymiselle on olemassa. Tähän uskon kyllä.

Mutta veskarien perusasioiden kuntoon saattaminen yhdessä kaudessa on pirun paljon vaikeampaa...
 
Ikikerho

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Karjalainen pelasi viime keväänä hyvin kun larmi loukkaantui, minusta karjalaiselle tulisi antaa esimerkiksi tämän viikon otteluihin mahdollisuus, molempiin aloittavana.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Reijola torjui jotenkin nollat tanskalaisjoukkuetta vastaan CHL:ssä. Suoritus oli Kerhon ensimmäinen nollapeli koko kaudella, kun lasketaan mukaan kaikki harjoitus-, CHL- ja Liiga-matsit. Kauden 19. peli oli tämä. Sinänsä detalji, mutta kertoo paljon mv-tilanteesta.
 
Tattari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kanta- ja Päijät-Häme "täältä jostakin" käsin...
Edes Larmi ei pelastanut Kerhoa kaksi kautta sitten, nyt on ollut saman tasoista viisikkopeliä osassa peleistä.
Pelasti tai ei, mutta täytyy sanoa, että melkoinen tekijä on ollut HPK:n menestyksessä. Tässä tilastoja. Ei isoa vaihtelua kausien välillä ja jopa toisella kaudella joutui hieman venymään. Maalejahan olis tietty pitänyt vielä torjuntojen päälle iskeä se 10 kpl, niin olisi toinen kausikin johtanut poffeihin.
Edit. Aha ei ihan toiminut copy-paste Liigan sivuilta.
Tässä uudelleen (maalia/ottelu | torjunta-% | voitto-%):
2016-17
1,94 | 90,91 | 51,43
2017-18
2,29 | 91,84 | 52,33
2018-19
2,16 | 91,01 | 53,33
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
...
2018-19
2,16 | 91,01 | 53,33
Erinomaisen hyvin tiivistetty! (Kaudet tosin taisivat olla toisin päin, eli ainakin EP:n mukaan viime kauden runkosarjassa Larmin prosentti oli 90,9 jne.)

Tuohon voisi vielä lisätä Larmin HPK-ajan pudotuspelitilastot
2016-17
2,21, 93,6 %, 3/7

2018-19
1,72, 93,2 %, 12/18

Selvää on, ettei tuollaista maalivahtia ole helppoa paikata, mutta käsittämätöntä on, millainen tietoinen riski ja palkkaresurssien hajauttaminen tärkeimmän yksittäisen pelipaikan osalta - erityisesti em. lähtökohtiin nähden - tälle kaudelle otettiin.
 
TJ MACKEY

Jäsen
Pelasti tai ei, mutta täytyy sanoa, että melkoinen tekijä on ollut HPK:n menestyksessä. Tässä tilastoja. Ei isoa vaihtelua kausien välillä ja jopa toisella kaudella joutui hieman venymään. Maalejahan olis tietty pitänyt vielä torjuntojen päälle iskeä se 10 kpl, niin olisi toinen kausikin johtanut poffeihin.
Nyt arvon palstaveli ymmärsi kirjoitukseni väärin. Arvostan Emil Larmia aivan helvetin paljon ihmisenä ja maalivahtina. Larmi oli suurin yksittäinen syy siihen, että kannua nosteltiin viime kauden päätteeksi.

Pointtini oli lähinnä se, että niin hyvä kun Larmi olikin, niin nykyisen Kerhon maaliodottaman ja oman pään puolustamisen kanssa, edes Larmi ei välttämättä riittäisi voittamaan 2/3 otteluista.

HPK tarvitsee parempaa maalivahtipeliä kuin mitä nyt alkukaudesta on nähty, mutta samalla myös viisikkopeli on saatava kuntoon. Tässä suhteessa luotan Pendoon kuin vuoreen.

Se että Kerho lähtisi maalivahtikaupoille, en usko. Sitä ennen Kerhon pitäisi uskoakseni saada joku kolmikosta myytyä. Kuinkas kauan se Karjalainen on ollut kaupan..?
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Onhan noi Larmin luvut aika käsittämättömiä maalivahdille joka pelasi kuitenkin joukkueessa mikä on saalistanut 2 suoraa playoff paikkaa ja jokainen tietää, että Larmi pelasi aivan Liigan huippuvahtien tasolla, ellei jopa ollut paras. Silti torjuntaprosentti antaa seuraavat sijat Liigassa. #19, #6 ja #7 (kyllä kaudella 16-17 Liigassa oli noin monta yli 91,01% torjunutta) ja viimekaudella prosentti putosi alle 91, mikä on jo ykkösveskalle oikeasti surkea torjuntaprosentti. Tai oli ainakin aiemmin, koska näköjään trendi on Liigassa nyt siihen suuntaan, että 91% alkaa olemaan kärkijätkien taso, kun aiemmin 92% haminoilla vasta aloit olemaan top 10 veskari.
 
emiilioo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Flyers, Barca, Azzurri
Tilastot kertovat yhden totuuden, mutta toinen vaikeammin mitattava asia on se, kuinka maalivahti pystyy kannattelemaan joukkuetta. Eli ottaa gamesaverin ottelun ratkaisuhetkillä, ei sula siinä vaiheessa kun joukkue on saanut hengen päälle jne.

Mielestäni Larmi oli loistava maalivahti nimenomaan kannattelemaan joukkueen spirittiä taistella voitoista. Päällimmäisenä esimerkkinä tulee mieleen kevään pleijarisarja Tapparaa vastaan, jossa Larmi venyi uskomattomalla tavalla ratkaisupaikoissa.
 
Rolf Paski

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Raittiuslegioona & FC Kraak

Jossain julkaisussa muistan aikanaan lukeneeni Pennasen tilastoja Larmin torjuntaprosentista ns. huippumaalintekopaikoista. Se oli muistaakseni aivan liigan huippua ellei jopa paras.
 
Musta_Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Onhan noi Larmin luvut aika käsittämättömiä maalivahdille joka pelasi kuitenkin joukkueessa mikä on saalistanut 2 suoraa playoff paikkaa ja jokainen tietää, että Larmi pelasi aivan Liigan huippuvahtien tasolla, ellei jopa ollut paras. Silti torjuntaprosentti antaa seuraavat sijat Liigassa. #19, #6 ja #7 (kyllä kaudella 16-17 Liigassa oli noin monta yli 91,01% torjunutta) ja viimekaudella prosentti putosi alle 91, mikä on jo ykkösveskalle oikeasti surkea torjuntaprosentti. Tai oli ainakin aiemmin, koska näköjään trendi on Liigassa nyt siihen suuntaan, että 91% alkaa olemaan kärkijätkien taso, kun aiemmin 92% haminoilla vasta aloit olemaan top 10 veskari.
Samaa olen seuraillut ja miettinyt Larmista ja Liigasta. Ilmeisesti sattuma, liigan tämän hetkiset pelitavat ja pelin yleinen evoluutio vievät tähän suuntaan, vai onko myös maalivahtien taso laskenut liigassa?
 
Musta_Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Tilastot kertovat yhden totuuden, mutta toinen vaikeammin mitattava asia on se, kuinka maalivahti pystyy kannattelemaan joukkuetta. Eli ottaa gamesaverin ottelun ratkaisuhetkillä, ei sula siinä vaiheessa kun joukkue on saanut hengen päälle jne.

Mielestäni Larmi oli loistava maalivahti nimenomaan kannattelemaan joukkueen spirittiä taistella voitoista. Päällimmäisenä esimerkkinä tulee mieleen kevään pleijarisarja Tapparaa vastaan, jossa Larmi venyi uskomattomalla tavalla ratkaisupaikoissa.
Juuri tässä minustakin se Larmin suuruus. Välillä joku meni keposasti, mutta yleensä juuri annettiin se mahdollisuus voittoon tai jopa ryöstettiin vastustaja. Ihan game sevenin jatkoajallakin.

Sarokseen verrattuna tässä asiassa samalla tasolla jollei jopa parempi, vaikka Saroksen kaikki tekeminen muuten on niin nannaa silmälle. Larmilla vähän enemmän pikkupuutteita, mutta tosiaan tuo spirit sitten ihan priimaa.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Juuri tässä minustakin se Larmin suuruus. Välillä joku meni keposasti, mutta yleensä juuri annettiin se mahdollisuus voittoon tai jopa ryöstettiin vastustaja. Ihan game sevenin jatkoajallakin.

Sarokseen verrattuna tässä asiassa samalla tasolla jollei jopa parempi, vaikka Saroksen kaikki tekeminen muuten on niin nannaa silmälle. Larmilla vähän enemmän pikkupuutteita, mutta tosiaan tuo spirit sitten ihan priimaa.
Ja Larmil pelasi hyvin, hyvin harvoin kahta heppoista peliä peräkkäin. Sen sijaan kaksi tai useampi loistava matsi tuli putkeen monestikin.
 
expertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Brodeur, Hughes bros., Dawson Mercer, NJD, HPK
Itse en näkisi maalivahtiasiaa mitenkään huolestuttavana. Kun viisikkopelin kehityksen myötä nämä suoraanlapaanhazardit keski- ja puolustusalueella vähenevät, paranee myös maalivahtipeli. Annetaan liikaa ylivoimahyökkäyksiä menetetään kiekkoa liikaa kriittisissä paikoissa. Kyllä tuo Ladan poissaolo näkyy todella paljon nuoren pakiston otteissa. Ihme panikointia. Mielestäni Voutilainen on hyvä aihio viemään joukkueen pudotuspeleihin kun peli tästä kehittyy. Niitäkin hetkiä on hämeenlinnassa nähty, että jokainen maalia kohti menevä laukaus jännittää. Tämä ominaisuus häneltä onneksi puuttuu. Perushyvää peliä ja muutama ikävä pomppu. Jos rahaa on johonkin laittaa, niin mielummin kokemusta puolustuspäähän.
 
Palisades

Juurikin näin, nyt ei mitään paniikkiratkaisuja. Ihan oikein on seura nähnyt Voutilainen-Reijola-kaksikon potentiaalin. Tälle kaksikolle peliaikaa vain reilusti, niin suorituksiin tulee tasaisuutta ja kehitys jatkuu. Täältä vielä peukut Reijolalle kauden ekasta nollapelistä.
 
Takanahka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kepa
Hieman joudun olemaan erimieltä asiasta. Tähän astisen perusteella meillä todellakin on maalivahtiongelma. Ihmeitä voi tietenkin tapahtua. Kuukausi vielä samaan tyyliin, niin sit se paska vasta alkaakin hakkaamaan tuulettimeen. Toivotaan tietysti parasta, mutta itse olen hyvin skeptinen sen suhteen, että näillä kassareilla pystytään menestymään.
 
Cooley

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Andy on tähän saakka ollut maalivahdeista vakuuttavin.
 
Useful Idiot

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Andy on tähän saakka ollut maalivahdeista vakuuttavin.
Täällä pulssi on tasaisin silloin, kun Voutilainen on maalissa. Kukaan ei varsinaisesti ole vakuuttanut sanan varsinaisessa merkityksessä.
 
Takanahka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kepa
Kyllähän Voutilainen näistä se vakuuttavin kaveri on, kun kokonaisuutta katsoo. Vode vaan tarvisi laadukkaan kirittäjän tuohon. Reiskasta ja Antista ei siihen ole. Tuosta kun Vodea tippuu sateliitti päähän ja hän on kuukauden pois, niin sit on naurua. Sit meinaan soi omissa ja kovaa vaikka meillä olisi 4 Frimania ja 3 Erosta puolustuksessa.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Kyllähän Voutilainen näistä se vakuuttavin kaveri on, kun kokonaisuutta katsoo. Vode vaan tarvisi laadukkaan kirittäjän tuohon. Reiskasta ja Antista ei siihen ole. Tuosta kun Vodea tippuu sateliitti päähän ja hän on kuukauden pois, niin sit on naurua. Sit meinaan soi omissa ja kovaa vaikka meillä olisi 4 Frimania ja 3 Erosta puolustuksessa.
No sitten saa aika moni jätkä kävellä peilin eteen siellä joukkueessa, kun se Karjalainen riitti viime kaudella kun Larmi oli sivussa. Miksi nyt ei yhtäkkiä se sama veskari riitä?
 
Takanahka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kepa
No nyt lähinnä meinaan sitä, että Larmi/Karjalainen vielä meni koska Larmi. Voutilainen/Karjalainen... no joo. Vode tarvisi tuohon mielestäni piirun verran tasokkaamman kassarin kaveriksi, kuin mitä itse on. Näen vain nämä kaksi kaveria täysin turhakkeina tämän hetkisessä joukkueessa. Mutta eipä nämä jaarittelemalla miksikään muutu. Katsotaan mitä kausi tuo tullessaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös