HPK mediassa

  • 1 266 790
  • 6 305

Jakub

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ei mikään ihme että ne vähäisetkään ihmiset eivät mene hallile. Miksi kerho ei tykitä joka tuutista nyt illan kamppailua?! Ilmaista mainontaa ja se jätetään puolitiehen. Sport saa enemmän lippuja myytyä peliin, vaikka ei pysty edes pelata kotona. Nyt pitäisi käyttää kaikki keinot saada ihmiset liikkeelle, ei riitä pelkkä ilmoitus pelistä. Surettaa, kun yksi asia millä saattaisi saada edes se extra 100 ihmistä hallille, jätetään käyttämättä.

Voisi tulla vaikka päivän mittaan kannustusta hallille saapumiseen, diagrammia myydyistä lipuista, klippejä hämeen-herruus peleistä, jotakin jolla saisi fiilistä lähteä hallille. Osalle hallille lähteminen on heräte-ostos ja sitä ei tule, ellei näe herättävää mainontaa.

Nyt hereille sometiimi!

Se on vanha markkinoinnin viisaus, jota ei useammassakaan yrityksessä tahdota ymmärtää eli kuinka paljon jonkun henkilön X pitäisi tuottaa, että hänen palkkaamisensa olisi järkevää? Kerholla on ihan selvästi valtavasti tehtävää varsinkin SOME-markinoinnin ja sisällön tuottamisen puolella, ja vähintää yhden ihmisen työt, mielestäni useammankin. Sitä voi sitten jokainen yritys/taho kohdallaan miettiä, paljonko mitattavaa hyötyä pitäisi tulla jotta tuo olisi järkevää? Riittääkö 100 henkilöä per peli, ja miten mitataan muu hänen mahdollisesti SOMEssa tekemänsä pöhinä ym. arvo rahallisesti? Tosiasia joka tapauksessa on, että ei nykypäivänä enää voi olla tilannetta, missä joukkueesta saa näin vähän irti Somessa ja netissä, kun mahdollisuuksia on tuhansia. Se on vähän kuin menisit mato-ongella kalaan rannalla istuskellen ja odottaen nappaako kala kun muut vetää verkoilla moottoriveneellä vierestä isomman saaliin sekunneissa.
 
clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, MASO
Ei mikään ihme että ne vähäisetkään ihmiset eivät mene hallile. Miksi kerho ei tykitä joka tuutista nyt illan kamppailua?! Ilmaista mainontaa ja se jätetään puolitiehen. Sport saa enemmän lippuja myytyä peliin, vaikka ei pysty edes pelata kotona. Nyt pitäisi käyttää kaikki keinot saada ihmiset liikkeelle, ei riitä pelkkä ilmoitus pelistä. Surettaa, kun yksi asia millä saattaisi saada edes se extra 100 ihmistä hallille, jätetään käyttämättä.

Voisi tulla vaikka päivän mittaan kannustusta hallille saapumiseen, diagrammia myydyistä lipuista, klippejä hämeen-herruus peleistä, jotakin jolla saisi fiilistä lähteä hallille. Osalle hallille lähteminen on heräte-ostos ja sitä ei tule, ellei näe herättävää mainontaa.

Nyt hereille sometiimi!
Muuten samat ajatukset, mutta loppuun laittaisin herätykset toimistolle. Sometiimi / somevastaava ei voi tehdä, jos ei ole annettu tehtäväksi mitään tuollaista.

Kotiotteluiden mainontaan tulisi todellakin panostaa. Riihimäellä on ollut Jokereiden ja IFKn mainoksia asematunnellissa, Kerho ei näy... Sitten jos somessakaan ei mainosteta, niin näkyvyys on tasoa heikko.
 
Controller

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hämeenlinnan Pallokerho
Työkaveri oli siinä näkemyksessä että ei halua lähteä istumaan mihinkään väkijoukkoon ja saada altistumista... Kerroin hänelle että paikan voi valita omasta katsomosta vapaasti ja väljää on eikä tarvitse istua toisessa porukassa kiinni... Tämä selitykseni sai aikaan lipun ostopäätöksen kahdelle...
Kysymys kuuluu onko tästä aiheesta tiedotettu tarpeeksi vai onko vain työtoverini jättänyt itse selvittämättä asiaa ja perustanut päätöksensä olettamukseen...
 
Santsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, LiPu
Ei mikään ihme että ne vähäisetkään ihmiset eivät mene hallile. Miksi kerho ei tykitä joka tuutista nyt illan kamppailua?! Ilmaista mainontaa ja se jätetään puolitiehen. Sport saa enemmän lippuja myytyä peliin, vaikka ei pysty edes pelata kotona. Nyt pitäisi käyttää kaikki keinot saada ihmiset liikkeelle, ei riitä pelkkä ilmoitus pelistä. Surettaa, kun yksi asia millä saattaisi saada edes se extra 100 ihmistä hallille, jätetään käyttämättä.

Voisi tulla vaikka päivän mittaan kannustusta hallille saapumiseen, diagrammia myydyistä lipuista, klippejä hämeen-herruus peleistä, jotakin jolla saisi fiilistä lähteä hallille. Osalle hallille lähteminen on heräte-ostos ja sitä ei tule, ellei näe herättävää mainontaa.

Nyt hereille sometiimi!
Noo ehkä diagrammin teko puolityhjään halliin olisi vähän, miten sen sanoisi, liioiteltua. Pelipäivän mainoksia tietysti aina voisi olla enemmän, mutta kun katsoo esim. tuota instagramia mitä nuoremmat käyttää melko hyvin, niin kahteen päivään sinne on tullut 7 kuvaa. Kolmeen päivään 11 kuvaa joista kolmessa on illan peli mainittu. Eli jos puhutaan pelkistä somejulkaisuista, niin kyllähän tuo melko aktiivista on moneen muuhun verrattuna. HPK:n pitäminen ihmisten huulilla on minun mielestäni se mihin kannattaa panostaa, eikä se ole pelkästään pelipäivän mainoksia, joka kolmastunti.
 
Kerhonpojjaat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Tampa

Kyllä, mutta näissäkin kuvissa on monta päivää myöhässä tulevia vakuuttavin pelaaja ilmoituksia. Haluaisin nähdä ne, pelin jälkeen. Kun edellinen peli on käyty läpi, alettaisiin markkinoimaan tulevaa peliä, ajoissa. Seurannut muiden joukkueiden somea ja monissa on parantamisen varaa, mutta kerholla paljon.
Heräte-ostoksia niin kuin sanoin, joten herättäkää ihmisiä!

Ei vaadi paljoa ja jollekkin tästäkin varmasti maksetaan, joten joko maksetaan väärälle henkilölle, tai ohjeistus on vajaata.

Lisäyksenä vielä, että HPK ei ole valmis rahalliseen panostukseen netti mainonnalla, joten some on ainoa kanava jota käytetään, joten se pitäisi ainakin olla sitten kunnossa.
 
Rolf Paski

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Raittiuslegioona & FC Kraak
Ei ole mikään puolustus Kerholle, mutta nykyään myyntiin ja markkinointiin on apuna analyysityökaluja, jolla pystytään esim. SoMe-ja muuta nettimarkkinointia analysoimaan ja tekemään johtopäätöksiä kuinka hyödyllisiä markkinointi tuota kautta on oikeesti ollut ja ketkä ovat ostaneet lippuja niiden purusteella jne... Kiitos Googlen, Facen, Applen yms... käyttöehtojen ja käyttäjien antamien lupien.

En tiedä onko Kerholla tuollaista analyysityökalua käytössä, mutta jos on, niin sieltä kyllä saadaan aika hyvällä tarkkuudella selville, miten SoMe-mainonta tuottaa tulosta. Eli tällöin tiedetään, eikä vaan arvailla mitä asialle voisi tehdä vai kannattaako tehdä mitään. Suurempi määrä mainontaa ja markkinointia, kun ei aina ole suurempaa määrää tulosta.
 
Kerhonpojjaat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Tampa
Ei ole mikään puolustus Kerholle, mutta nykyään myyntiin ja markkinointiin on apuna analyysityökaluja, jolla pystytään esim. SoMe-ja muuta nettimarkkinointia analysoimaan ja tekemään johtopäätöksiä kuinka hyödyllisiä markkinointi tuota kautta on oikeesti ollut ja ketkä ovat ostaneet lippuja niiden purusteella jne... Kiitos Googlen, Facen, Applen yms... käyttöehtojen ja käyttäjien antamien lupien.

En tiedä onko Kerholla tuollaista analyysityökalua käytössä, mutta jos on, niin sieltä kyllä saadaan aika hyvällä tarkkuudella selville, miten SoMe-mainonta tuottaa tulosta. Eli tällöin tiedetään, eikä vaan arvailla mitä asialle voisi tehdä vai kannattaako tehdä mitään. Suurempi määrä mainontaa ja markkinointi kun ei aina ole suurempaa määrää tulosta.

No nyt voin alan ammattilaisena sanoa, että pitää paikkaansa, mutta kun ei tehdä maksullista mainontaa, se on täysin eriasia. Maksullisella mainonnalla tuo pitää kutinsa ja siinäkin hyvin harvoin, voi mennä pieleen. Postauksilla ei voi hävitä.

Jos ei haluta rahallisesti panostaa markkinointiin (some, SEM, SEO yms), niin käyttäisi edes ilmaiset kanavat kunnolla hyödyksi (Facebook, Instagram, Youtube). Oikein ajoitettuja postauksia, fiiliksen luontia, pelipäivä hypetystä.
17,3 tuhatta seuraajaa Instagramissa pelkästään, joita pitäisi houkutella hallille, tai edes ostamaan lippu, mikäli hallille ei uskalla mennä. Hieman työtä vaatii, mutta täysin mahdollista. Mikäli ei onnistu, voisi palvelun ulkoistaa.
 
Viimeksi muokattu:

clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, MASO
En tiedä miten järkevää se olisi, mutta olisi kyllä omasta mielestä hienoa, jos kaupunkiin johtavilla teillä olisi Oranssi Alue kyltit.
 
wilco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK,LiPu
No nyt voin alan ammattilaisena sanoa, että pitää paikkaansa, mutta kun ei tehdä maksullista mainontaa, se on täysin eriasia. Maksullisella mainonnalla tuo pitää kutinsa ja siinäkin hyvin harvoin, voi mennä pieleen. Postauksilla ei voi hävitä.

Minkäs alan ammattilaisia sitä ollaan, kun ainakaan tuo kirjoituspuoli (mainonta) tai analysointi ei kaikkein vahvimmalta vaikuta. *mietintähymiö*

Että silleen...
 
Kerhonpojjaat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Tampa
Minkäs alan ammattilaisia sitä ollaan, kun ainakaan tuo kirjoituspuoli (mainonta) tai analysointi ei kaikkein vahvimmalta vaikuta. *mietintähymiö*

Että silleen...

Kirjailija tai äidinkielenopettaja en ole ainakaan. Rahani kuitenkin markkinoinnilla teen, joten voisin olla melko varma, että tämän puolen osaan.

Että silleen...

Edit. Hyvä kerho, sieltä tuli postaus! Yksinkertaista, eikä vie hirveästi aikaa, mutta luo näkyvyyttä ja lisää mielenkiintoa! Lähempänä iltaa vielä viimeinen herätys. Joku voi vielä mietiskellä peliin lähtöä, ja saa siitä viimeisen virikkeen. Kaikesta näkyvyydestä plussaa! Joku mainitsikin, että kannattaisi vielä kerrata turvallisuudesta ja paikkojen valitsemisesta, niin ei jää siitäkään kiinni. Lisää pökköä pesään vaan!
 
Viimeksi muokattu:

Tolppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, The Reds, Los Colchoneros, the C's
En tiedä miten järkevää se olisi, mutta olisi kyllä omasta mielestä hienoa, jos kaupunkiin johtavilla teillä olisi Oranssi Alue kyltit.

Kyllä niitä aika monta onkin tuolla maantien varsilla. Ja on ollut jo vuosia.
 
clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, MASO
Kyllä niitä aika monta onkin tuolla maantien varsilla. Ja on ollut jo vuosia.
Okei, ei vaan ole osunut silmään esim. kun tulee vanhaa Hämeenlinnan tietä Riksun suunnasta. Näkyi yhden tehdasrakennuksen kyljessä vaan sellainen ja tuli mieleen, että sellainen olisi mukava nähdä siinä, kun tullaan kaupunkia päin.
 
wilco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK,LiPu
Okei, ei vaan ole osunut silmään esim. kun tulee vanhaa Hämeenlinnan tietä Riksun suunnasta. Näkyi yhden tehdasrakennuksen kyljessä vaan sellainen ja tuli mieleen, että sellainen olisi mukava nähdä siinä, kun tullaan kaupunkia päin.

Ne on siinä kohtaa, mistä Oranssi alue alkaa. Eli etelässä päin Hyvinkään tai Tilastokeskuksen kohdalla.

Että silleen...
 
clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, MASO
Ne on siinä kohtaa, mistä Oranssi alue alkaa. Eli etelässä päin Hyvinkään tai Tilastokeskuksen kohdalla.

Että silleen...
Okei, ei tule siellä niin ajeltua. Hämeenlinnaa lähempänä olisi ehkä parempi, toisaalta tuo nyt on vaan oma mielipide.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Ne on siinä kohtaa, mistä Oranssi alue alkaa. Eli etelässä päin Hyvinkään tai Tilastokeskuksen kohdalla.

Että silleen...
Haittaako se jotain vaikka se asia näkyisi vähän useamminkin? Sehän on kuin muistutus, että missä oletkaan. Mitä useammin sen useammin se hymyilyttää tietäjiä ja aiheuttaa ihmettelyä ja tutkimista niissä jotka ei tiedä. Varsinkin hallin lähistöllä asiaa on hyödynnetty suorastaan surkeasti. Missä on kyltit missä lämpenee, todella kuumaa, polttaa, viilenee jne.

Tai ihan se ja sama miten, mutta lähtökohtaisesti se ajatus, miten sen sitten luokin, että nyt lähestyt sitä ydintä, pyhää paikkaa. Sehän tuossa koko oranssissa alueessa on kuitenkin ideana. Tulet toisten reviirille, joko olet kotonasi, tai sitten tunnet olosi "uhatuksi". Ei tokikaan kirjaimellisesti, koska Hämeenlinna on kaikille vieraanvarainen, mukava paikka tulla ja käydä, mutta alitajuisesti. Olet astunut kynnyksen yli toisten pesään. Se saa, ja kuuluukin, näkyä.
 
Viimeksi muokattu:

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
HPK-Kannattajille hattu päästä maskien käytöstä, käytännössä kaikilla kuvissa naamalla ja oikein.
 
clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, MASO

Jakub

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Aika vähän on mennyt molempia, olen aika yllättynyt. Tuolla on muut myyneet jotain kannatusosakkeitakin paljon kalliimmalla hinnalla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös