HPK kaudelle 2020–2021

  • 151 377
  • 696

Raymond

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Huhuissahan on pyörinyt että Koistisen kosteita iltoja ja ulkojäillä pelailua loukkaantuneena ei ole katsottu joukkuekavereiden silmin hyvällä. Mutta mitäs näistä voi tietää.

Jotain tällaista lueskelin myös muualta, mutta tiedä sitten pitääkö paikkaansa. Aika erikoinen tuo HPK:n tiedoitus ja jättää juuri tällaiselle pohdinnalle mahdollisuuden
 
Kerhonpojjaat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Tampa
Jotain tällaista lueskelin myös muualta, mutta tiedä sitten pitääkö paikkaansa. Aika erikoinen tuo HPK:n tiedoitus ja jättää juuri tällaiselle pohdinnalle mahdollisuuden
Kyllähän tuo herra kiskoi viinaa ja poltteli sikaria, kun oma joukkue pelasi. Eihän tuo olisi missään työpaikassa sallittua, jos olet saikulla. Mielestäni ihan aihe sopimuksen purkuun ilman sanktioita, jos ei hoida työtänsä. Saikulla pitäisi kuitenkin yrittää saada itseään kuntoon ja olla sitoutunut siihen. Kuitenkin ulkojäille pääsee, pystyy oleen naamat tampereen yössä, samaan aikaan kun omalla joukkueella peli. En arvosta tälläistä toimintaa ja voin vain kuvitella, miltä joukkue kavereista tuntui. Hyvä kun pääsi irti tästä paskiaisesta.
 
Rolf Paski

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Raittiuslegioona & FC Kraak

Ja muistetaan että mies kuului joukkueen kapteenistoon.

Nyt sitten kauden 2013-14 uusinto kiitos. Silloinkin homma lähti oikeille raiteille, kun "päästiin mädistä omenista eroon", vaikka tuon kieli poskessa Vänttinen silloin lausuikin. No ei taida olla pelkoa, sillä Arvonen > Tiilikainen
 
nakke-81

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK (ipk, keupa, fps)
Eikö joku täällä laittanut että vakuutus korvais jotain vai maksaisko koko palkan. Olisko siinä syy päättää sopimus ja jos ei kuntoon tule muutenkaan. Ihan vaan mutua.
 
Kerhonpojjaat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Tampa
Ei työnantaja voi hirveästi määrittää mitä työntekijä saa tehdä saikulla. Jos sinulle kirjoitetaan sairaslomaa lääkärin toimesta niin se ottaa kantaa vain työkykyyn.

Moraali ja maine sitten asia erikseen.

"Oikeus irtisanoa sairauslomalla olevan työntekijän työsopimus voi perustua esimerkiksi siihen, että
asianomainen toimii selkeästi lääkärin antamien lepo tai kuntoutusmääräysten vastaisesti."

"Työsopimus on molemminpuolisesti velvoittava sopimus, ja se siten asettaa velvollisuuksia myös
työntekijälle esimerkiksi työkyvyn ylläpitämiseksi. Hoito-ohjeiden laiminlyöminen tai muu vastaava
paranemisen vaarantaminen voivat muodostua sairauslomalla olevan työsopimuksen
päättämisperusteeksi, jos ne olennaisesti pitkittävät työkyvyttömyyttä ja aiheuttavat näin ollen
työnantajalle vahinkoa, siitäkin huolimatta, että hoito-ohjeiden noudattamisesta yleensä aiheutuu
työntekijälle kustannuksia."

Näin ainakin normaalissa työsuhteessa olevalla on. Muuten kyllä aika pienet saumat työnantajalla irtisanomiseen, mutta kyllä sairaslomalaisella on velvollisuutensa. Tämän takia olen ihmetellyt, miksi tässä on kestänyt näinkin kauan.
 
Takanahka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kepa

Juurikin näin. Miettikää nyt itse tuota Koistisen toimintaa.. Joukkueella menee aivan päin helvettiä ja kaikilla on varmasti todella raskasta.. Siitä huolimatta siellä Kontiolan johdolla joka helvetin päivä hypätään kuntopyörän selkään, revitään punttia ja luistellaan helvetisti kaukalossa ja yritetään kääntää kelkkaa.. Samalla yks tonttu lisäilee someen kuvia viskilaseista ja sikareista ym ja virnuilee joka saatanan kuvassa sillä vittumaisella virneellä.. Millon ollaan ulkojäillä milloin hiihtämässä ja milloin otetaan vähän väkeviä.. Sen sijaan mies voisi joukkueen konkarina ajella hallille ja tulla tsemppaamaan jätkiä ja olla hengessä mukana.. Mutta eipä tämä toiminta yhtään sinänsä kyllä yllätä, kun katsoo mikä nimi lukee selässä. Mutta ihmettelisin jos ei aiheuttaisi pahennusta muussa joukkueessa.
 
Suosikkijoukkue
HPK
Sen sijaan mies voisi joukkueen konkarina ajella hallille ja tulla tsemppaamaan jätkiä ja olla hengessä mukana..

Aika moni valmentaja haluaa pitää noi loukkaantuneet pelaajat erillään siitä ryhmästä joka pystyy pelaamaan/reenaamaan. Atu Selin ei tainnut ees päästää halliin sisälle samaan aikaan.

Ei tuo Koistisen toiminta ole mikään peruste sopimuksen purulle, eikä sitä taidettu tuon takia purkaakaan. Mutta en siis pidä Koistisen toimintaa kovin fiksuna, varsinkin tuo hommien julkaisu somessa antaa aika löysän kuvan miehen moraalista.
 
Rolf Paski

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Raittiuslegioona & FC Kraak
HäSassa Koistisen ja Toivolan kommentit:

Koistinen vetosi kiireeseen " – Eihän tämä kenenkään toiveissa tietenkään ole, jos näin lyhyesti ja ytimekkäästi vastaa, Koistinen sanoo. Ikää on 38 vuotta, miltä näyttää nyt uran jatko – vaarantaako loukkaantumisesi sitä? – Aika näyttää, en vastaa siihen vielä mitään. Tässä on vielä kuntouttelua edessä, joten katsotaan vielä jossain kohtaa enemmän. Sen enempää nyt kommentoi. "

Toivolan mukaan ei liity dramatiikkaa: "– Oli molemminpuolinen halu ja etu, että tilanne ratkaistiin näin, Toivola sanoo. – Koistisesta ei jää pahaa sanottavaa. Hänet palkattiin tietysti isoon rooliin ja on pettymys, että pelit jäivät nyt näin vähiin."

Jaa-a. Toivolan jutut ainakin normi hokijargonia, mutta Koistisen lyhytsanaisuudesta tietty voi yrittää jotain päätelmiä tehdä.
 
Crüe 13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Chicago Blackhawks, P-iirot, ManU.
Sori vieraat pöydät mutta herrat Koistinen ja Kontiola ovat kaiken nähneet ja kokeneet ja huono kausi menossa ja veikkaan että ei mitn kunnioitusta/arvostusta valmentajaa kohtaan. Eikös ole kavereita nuorempi vielä? Pojat ehkä kuvittelevat että ovat kaiken arvostelun ja kritiikin yläpuolella ja siksi ehkä toiminta tämän mallista..mutta tämä vain mutuilua.
 
Mikä Kontiolan toiminnassa on vikana? Ollut juuri niin hyvä kuin odotettu. Ei ainakaan pelissä ole havaittavissa mitään kunnioituksen puutetta.
 
Kerhonpojjaat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Tampa
Kontiola on yksi suosikeistani tämä kauden kerhossa. Asenne, työmoraali ja taidot ovat kunnioitettavalla tasolla. Toivottavasti jatkaa myös ensikaudella kerhossa.
Sama. Varmasti olisi vielä piirunverran kovempi, mikäli saisi muilta tukea ja olisi hyvä fiilis! Toivon jatkavan, mutta en tiedä millä ihmeellä sen saisi pidettyä, tämän kauden sekoilujen jälkeen. Onko miehellä minkäänlaista luottoa koko organisaatioon?
 
Takanahka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kepa
Sama. Varmasti olisi vielä piirunverran kovempi, mikäli saisi muilta tukea ja olisi hyvä fiilis! Toivon jatkavan, mutta en tiedä millä ihmeellä sen saisi pidettyä, tämän kauden sekoilujen jälkeen. Onko miehellä minkäänlaista luottoa koko organisaatioon?
Varmasti suurinosa nauraa paskaisesti jos mainitsee sanallakaan Konnan mahdollisesta jatkosta kerhopaidassa, mutta.. Kukaan meistä ei varmastikaan tiedä mikä kerhon reeneissä on tekemisen taso jne ja millainen koppihenki on.. Itselläni on sellainen fiilis, että kerhon toiminta on huippuluokkaa pelien ulkopuolella, mutta nyt vain henkisen lukon takia niitä asioita ei yleensä nähdä enää ensimmäisen erän jälkeen tai kun kaveri on tehnyt yhden pussukan.. Kontiolalle jää varmasti tästä kaudesta niin paska maku suuhun kaikkine kokovisiireineen ja tyhjien katsomoiden takia, että jos Konna näkee kerhon arjen työssä voittavia asioita ja mahdollisuuden menestyä, niin miksipä ei tekisi jatkoa? Nyt jo tuttu ympäristö, valmentajat ja sementoitu ykkös-sentterin paikka saattaa houkuttaa yllättävänkin paljon. Ei me nähdä kuin se pintaraapaisu Kerhon toiminnasta, niin siksi on vähän vaikea arvioida pelaajien mahdollisia jatkoja, mutta itse lottoan kusipäisen optimistisesti, että Konna pelaa myös ensikaudella kerhossa.
 
Takanahka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kepa
Lukko - osiossa huhuillaan Innalaa Raumalle loppukaudeksi ja joku on naamakirjassa huudellut, että jo "muutaman päivän sisällä"..

Mielenkiintoist.. Jos on tänään kokoonpanossa, niin huhu voitaneen kuopata toistaiseksi. Olisi kieltämättä hieman erikoista, että ensin hommataan kaksi puolustajaa ja huippukassari ja siitä 2 viikon päästä myydään paras pelaaja. Toki en ihmettelisi hetkeäkään jos Ini pelaisi ensikaudella viimeistään Raumalla.
 
Rolf Paski

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Raittiuslegioona & FC Kraak
Olisi kieltämättä hieman erikoista, että ensin hommataan kaksi puolustajaa ja huippukassari ja siitä 2 viikon päästä myydään paras pelaaja.

Johtuisko siitä että tuon 2 viikon aikana joukkue on vetänyt 0,6 pistekeskiarvolla per peli? Jos ei Innala jatka ensi kaudella, mikä on erittäin todennäköistä, niin minun puolestani voi mennä, kunhan siitä on jotain taloudellista hyötyä.
 
Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Lukko - osiossa huhuillaan Innalaa Raumalle loppukaudeksi ja joku on naamakirjassa huudellut, että jo "muutaman päivän sisällä"..

Lukolla on hyviä laitureita about viiteen kenttään ja osa-alue on muutenkin sellainen, joka vähiten vahvistusta kaipaa. Huhu tai tässä tapauksessa "huhu" lähtöisin jostain Facebookin faniryhmästä, kun yksittäinen kirjoittelija kirjoitti Konna+Innala kombosta viikko sitten ja nyt joku hämeenlinnalaistunut Lukko-kannattaja kertoi, että "luotettava" lähde kertoi Innalan saapuvan Lukkoon muutaman päivän kuluttua.

Minä itse sanoisin, että 99.9% varmuudella täysi ankka ja omia fantasioita, jonka lisäksi en kyllä usko hetkeäkään Innalan pelaavan ensi kaudellakaan Lukossa tai Liigassa ylipäätään. Suomi on toistaiseksi kyllä mielestäni läpipelattu Jeren osalta.
 
Oishan tuo kieltämättä aika outo haku Lukolta kun taitavat kuitenkin etsiä puolustajaa ensisijaisesti?

Innala on sen tason pelaaja, että hän voi odotella ensi kauden sopimuksen kanssa aika myöhäänkin. Ottajia on varmasti.
 
Jakub

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Oliko se siirtoraja tänä vuonna helmikuun lopussa? Jos näin oli, niin nyt olisi loppukuun aikana vielä 8 matsia jäljellä, joista viisi kotona. Nyt on lähtökohtaiesti helpompia vastustajia, vaikka ne on kerholle tänä vuonna kaikki vastustajat vaikeita ovat olleetkin, ja minimi pitäisi olla neljä 3p voittoa. Jos näin ei tapahtu, niin saa ihan viimeisenkin toivon heittää paremmasta tämän kauden osalta nurkkaan ja pistää popup myymälän pystyyn ja ottaa vaihdossa vähän käytettyjä lupaavia liigapelaajia tai käteistä.
 
Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Kärpät vs Jukurit
  • 2.20
  • 3.80
  • 2.92
Pelicans vs HIFK
  • 1.86
  • 3.80
  • 3.80
Tappara vs TPS
  • 1.76
  • 4.10
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös