Mainos

HPK kaudella 2025–2026

  • 47 785
  • 386
Suosikkijoukkue
Ei merkittävän kaupungin pallokerho
Niinpä ja tietenkin.

Toisaalta, jos Saarinen pelaa ensi kaudella Kerhossa, on hän ykkönen. Tai ainakin pitäisi olla tason puolesta - näin ainakin toivomme.

Aika hankala on tuo Kerhon tilanne Saarisen kanssa. Ykkösveskari lähes varmasti ensi kaudella, mutta ei voida oikein itse vaikuttaa siihen pelaako hän täällä.

Rajaniemestä tuskin kovaa kilpailua jouduttiin käymään. Varmasti hyvä kakkonen Saariselle.
 

Nas

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK

Juudaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hämeenlinnan Pallokerho ja Juuse Saros
Itse kuulin aijemmin, että Seattlesta oltaisiin aijemmin toivottu lisää peliaikaa Saariselle. Kävisi sinällään järkeen, koska uskon Saarisen kauden jälkeen lähtevän rapakon taakse. Palkkaa alaspäin ja kuten podissakin sanottiin, niin Raju parhaimmillaan kun saa pelata paljon. Tottakai itse toivoisin, että ensikauden tandemi olisi Saariset.

Mitä muuhun jengiin tulee, niin ehdottomasti tärkein olisi nyt ensinnäkin Mamban jatko. Vesteriselle pitkä jatko. Jokirinteen optio käyttöön. Nurmi kaikessa ristiriitaisuudessaan pohdinnan jälkeen jatkoon, mielestäni liikaa tietynlaisia ”putkiaivoja” puolustuksessa. Kiekolliset taidot kuitenkin sen verran hyvät ja tekevälle sattuu, mutta tottakai perseilyjä ei suvaita.

Tässä kohtaa ketä sanoisin, että ei jatkoon:
Mylläri, Brodecki, Topping, Ruokonen, Ikonen, Hietanen (ansaitulle eläkkeelle), Sailio, Aaltonen.

Rautiainen, Tuulola kaksikko jatkoon, jos palkka semmoinen ja rooli ettei olisi ykkösvielun soittajia. Kärsivät kyllä ehdottomasti siitä ja saavat senkin takia liian paljon rapaa niskaan.

Huttunen, Päivärinta. Veikkaan jomman kumman jatkavan. Ehkä Päivärinta. Bengtsson parantanut, mutta epäilen kuitenkin jatkavan.

Sitten nopea katsaus lottokoneesta arpoen:

X - X- *Kiiskinen*
Rautiainen - X - Tuulola
Vesterinen -*Paajanen*- *Huttunen*/X
Korhonen - *Päivärinta* - Kopiloff/Toivonen

Jokirinne - Nikkilä
Nurmi - Kukkonen
Kangas - X

Rajaniemi, Saarinen Kaj
 

Kgz

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Philadelphia
Oisko parempi että Jokirinteelle väännettäisiin jo tässä vaiheessa uusi pidempi soppari eikä käytettäisi pelkkää optio vuotta.

HPK:n tilanne on kyllä paha tuon maalivahti osaston kanssa, Saarinen ihan selkeä ykkönen ens kaudella ja loistava sellainen mutta ei tiedetä vaan pelaako täällä, odotellaan syksyä tän asian tiimoilta. Voihan siellä Seattleasta tulla arvioita tuon suhteen mutta niihin pitää suhtautua varauksella.

HPK:sta on tullut nuoria ja hyviä maalivahteja, niistä vaan itse HPK on päässyt nauttimaan erittäin vähän. Saros taitaa olla ainoa kuka on pelannut kaksi kautta HPK:ssa. Kuitenkin tälläisiä nimiä HPK:n junioreissa ollut kuin H.Toivonen, Säteri, Saros, Luukkonen ja nyt Saarinen...
 

Jerry100

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihdoin Oranssi
Näillä näytöillä ei varmaan rajulla montaa vaihtoehtoa ollut tarjolla mutta tuskin myöskään palkka putosi. Toivottavasti pääsee takaisin tasolleen.

Millä olettamuksella palkka olisi edelleen sama kun otteet ovat erittäin paljon heikommat kuin viimekaudella.?

Kyllä itse ajattelen että aivan selkeästi heikompi sopimus on tehty ja Rajaniemi siihen tarttunut.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Nas

nakke-81

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK (ipk, keupa, fps)
Millä olettamuksella palkka olisi edelleen sama kun otteet ovat erittäin paljon heikommat kuin viimekaudella.?

Kyllä itse ajattelen että aivan selkeästi heikompi sopimus on tehty ja Rajaniemi siihen tarttunut.
Toivottavasti niin mutta ei varmasti helppo suostua pienempään palkkaan samasta työstä. Tietenkin jos ainoa sopimus edessä.
 

Rinkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Petteri Nikkilä, Kalle Kangas, Maso Lehtonen
Mielestäni hyvä jatko. On parhaimmillaan ihan liigan parhaita veskareita.
 
Suosikkijoukkue
Ei merkittävän kaupungin pallokerho
Toivottavasti niin mutta ei varmasti helppo suostua pienempään palkkaan samasta työstä. Tietenkin jos ainoa sopimus edessä.

Ei Rajulla ole enää kovin montaa hyvää vuotta peliuraa jäljellä. Tarjouksia tuskin on ihan liikaa tullut ja taisi olla aika pieni lapsikin kotona, jos en väärin muista? Kyllä se on tuossa tilanteessa kivempaa olla töissä kuin tyttömänä.
 

clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Saarinenhan pelaisi farmissa ensi kaudella, mikäli sinnepäin poistuu. Sehän on selvää, ettei Änäriin vielä riitä.

Onko sitten farmi parempi paikka kehittyä kuin Liiga/HPK? Sen päättää Seattle.
 

Läskisalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, HauSi, NJD, Barça
Pakistosta ajattelisin, että Nurmi on varmasti kivikovan miehiä ensi kaudella, jos vaan mahtuu heidän pakistoonsa ja joka tapauksessa tie Hämeenlinnassa alkaa olla kuljettu loppuun. Sitä "viimeistä" askelta ollaan nyt odoteltu jo jonkin aikaa ja tällä hetkellä näyttää siltä, ettei se täällä onnistu, ellei joku nyt loppukaudella mystisesti muutu. Aihio siellä on edelleen olemassa.

Hyökkäyksen osalta pyrkisin kiinnittämään Huttusen jatkosoppariin ja Päivärinnan osalta seurailisin onko merkkejä ketsuppipulloilmiöstä viimeaikaisten onnistumisten jäljiltä vai onko pirityneet otteet vain suonenveto. Vesterisen pitkä jatko olisi ehdoton ja lähtökohtaisesti tarjoisin näyttöpaikkaa kahden kärkikentän laidasta.

Maalin edessä Rajaniemen jatko on ihan ok ratkaisu. Tietyllä tavalla tiedetään mitä saadaan. Parina sitten Saarinen, Kraken päättää kumpi.

Rautiainen, Tuulola ja Paajanen mahtuisivat kaikki mukaan, jos ei älyttömiä ylilyöntejä palkan puolella tapahtuisi.
 

Läskisalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, HauSi, NJD, Barça
Siinä olisi valmis 2/3 kenttä.
Mahdollisesti. Tosin itse en lähtökohtaisesti näkisi heitä samassa yksikössä, oikeastaan siksi, etten näe Paajasta kakkossentterin tasoisena ja toisaalta en usko, että Kerholla on varaa neljään Tuulolaa ja Rautiaista laadukkaampaan laituriin, ellei kaksi niistä ole Vesterinen ja Kopiloff/Alitalo/(Toivonen). Toki olisi hyvä, jos näin olisi.
 

Rinkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Petteri Nikkilä, Kalle Kangas, Maso Lehtonen
Mahdollisesti. Tosin itse en lähtökohtaisesti näkisi heitä samassa yksikössä, oikeastaan siksi, etten näe Paajasta kakkossentterin tasoisena ja toisaalta en usko, että Kerholla on varaa neljään Tuulolaa ja Rautiaista laadukkaampaan laituriin, ellei kaksi niistä ole Vesterinen ja Kopiloff/Alitalo/(Toivonen). Toki olisi hyvä, jos näin olisi.
Samaa mieltä. Paajanen olisi ihanne 3 sentteri. Jos Tuulola ja Rautiainen jatkaa niin pelannee ykkös/kakkos ketjuissa. Kakkonen olisi oikeastaan hyvä jos olisi Tuulola ja Radu. Ykköseen sitten Kiiskinen ja Vesterinen rohkeasti mikäli jatkavat. Sitten pitäisi pari sentteriä vielä löytää...
 

TheRikza

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hämeenlinnan Pallokerho, Florida Panthers
Kärkisentterin rooliin lähtisin kyselemään Bobby Leinon suunnitelmia. Löytyykö rakkautta lähteä "pelastamaan" kasvattiseuraa. Toki jos tämän hetken pistetehtailu Ruotsissa jatkuu, paluu Suomeen ei varmaan ole ajankohtaista
 

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Kiiskinen-Z-Vesterinen
Rautiainen-Z-Tuulola
Kopiloff-Paajanen-Huttunen
Skinnari-Korhonen-Toivonen jne jne

Enpä tiedä sitten. Kiiskinen ja Vesterinen vuoden vanhempia ja parempia mutta vastaavasti tiedä sitten onko tuosta Rautiainen-Tuulola kaksikosta sitten oikeasti tuloksentekoyksikönkavereiksi. Kyllä kai.

Kopiloff pääsisi tuossa kasvamaan liigaympyröihin ja Huttunen voisi tarjoilla paikkoja. Nelosessa on nyt ymmämuut. Veikkaisin, että tässä rosterissa olisi nähtävillä jo se 1/2 sentteri ja se on Huttunen.
 

Rinkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Petteri Nikkilä, Kalle Kangas, Maso Lehtonen
Kiiskinen-Z-Vesterinen
Rautiainen-Z-Tuulola
Kopiloff-Paajanen-Huttunen
Skinnari-Korhonen-Toivonen jne jne
Näin minäkin sen näkisin eikä tuo mielestäni hullummalta näytä kun löytyy vaan hyvät sentterit. Bobby Leino olisi kyllä jäätävän kova haku mutta tuskin on Kerhon saatavilla.
 

Läskisalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, HauSi, NJD, Barça
Kiiskinen-Z-Vesterinen
Rautiainen-Z-Tuulola
Kopiloff-Paajanen-Huttunen
Skinnari-Korhonen-Toivonen jne jne

Enpä tiedä sitten. Kiiskinen ja Vesterinen vuoden vanhempia ja parempia mutta vastaavasti tiedä sitten onko tuosta Rautiainen-Tuulola kaksikosta sitten oikeasti tuloksentekoyksikönkavereiksi. Kyllä kai.

Kopiloff pääsisi tuossa kasvamaan liigaympyröihin ja Huttunen voisi tarjoilla paikkoja. Nelosessa on nyt ymmämuut. Veikkaisin, että tässä rosterissa olisi nähtävillä jo se 1/2 sentteri ja se on Huttunen.
Jos niin onnellisesti kävisi, että Kiiskinen saataisiin vielä pidettyä, olisi se suorastaan lottovoitto, uskon suuntana olevan Detroitin organisaatio ja farmivuosi. Mutta tuollaisenaan näyttäisi hyvältä, itse vaihtaisin Kiiskisen ja Vesterisen laidat ja tarvittaessa kokeilisin pareina myös Rautiainen-Kiiskinen ja Vesterinen-Tuulola. Ja mikäli näyttäisi, ettei Vesterisellä vielä riitä kärkiketjuihin, lähtisin markkinoille verorajan jälkeen.
 

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Näin minäkin sen näkisin eikä tuo mielestäni hullummalta näytä kun löytyy vaan hyvät sentterit. Bobby Leino olisi kyllä jäätävän kova haku mutta tuskin on Kerhon saatavilla.
En kyllä keksi oikein mitään syytä miksi Leino tulisi. Pelaaja parhaassa iässä ja pelaa kovalla tasolla ja vielä kovemmalla liksalla.

Ainoa voisi olla joku perheenlisäys ja sen johdosta muutto tänne mutta sekin kuulostaa kaukaa haetulta, valitettavasti.
 

Hereworth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Joni Puurula, Ikaalisten Nouseva-Voima
Kiiskinen-Z-Vesterinen
Rautiainen-Z-Tuulola
Kopiloff-Paajanen-Huttunen
Skinnari-Korhonen-Toivonen jne jne

Suljetussa liigassa nämä tällaiset. Ihan karmean näköinen rosterihahmotelm ja tuolla pelattaisiin taas vain ja ainoastaan karsintoja vastaan. Tuohon vielä ylihintaiset sopimukset omille menneille lupauksille niin avot.

X-X-X
Kiiskinen-X-Vesterinen

Siinä kärkiketjut ja näille rautiaisille ja tuuloloille ainakin nykykorvauksilla kiitos ja näkemiin.

Ja vielä Rajaniemen jatkopahvi, ei saatana sentään. Olkoonkin miten mukava jätkä hyvänsä, niin on korkeintaan hyvä maalivahti eikä huippumaalivahti, jonka Kerho tarvitsee. Ei ole koskaan ollut, eikä tule olemaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös