Mainos

HPK kaudella 2024–2025

  • 581 588
  • 3 637

Kuuskasi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Oli aivan saatanan hyvä, ja etenkin loppukaudesta ihan MVP-matskua.. Sillä samalla sekunilla kun Nikkilä loukkaantui loppui myös Kookoon lento.

.. Mutta joo, tästä tämän enempää jaksa debattia vääntää.
Viime kaudella Tuulola ja tällä kaudella Nikkilä. Kaikki mikä on lähtöisin HPK:sta, on puolustaja ja tulee Kookooseen, on paskaa.

Täysin samaa mieltä. Kyllä toi Nikkilä on surullinen saha tuolla on. Yhtään syöttöä saa lapaan. Joka tilanteessa tökkimässä jälkikäteen.

Ei voi enempää asiaa toistaa mutta Petteri Nikkilä on turha jääkiekkoilija tällä hetkellä. Onneksi on varmasti iso liksa.

Vittu Nikkilä. Mistä näitä kovan rahan alisuorittavia pakkeja löytyy. Ytterell menoa toki lievästi ollut parempaa

Onko toi Nikkilä kännissä kun kiekko koskaan pysy lavassa

Ei vaan ylimielinen ja luulee olevansa jääkiekkoilija.

Onko oikeesti Nikkilä teidän toiseksi paras puolustaja 6vs4 tilannetta puolustamaan? Kaveri seilasi jossain ihan skutsissa, ja Bonsaksen jäi yksin pelaamaan koko maalinedustaa :D
Sen verran on pakko jatkaa tästä parin vuoden takaisesta Liigan parhaasta pelaajasta, että kausi oli melkoista taapertamista vielä helmikuussa, joten oli pakko laittaa tänne pieni otos lainauksia, jotta totuus kokonaisuudesta ei unohtuisi.
Mutta kuten mainitsit ja itsekin totesin, nosti tasoaan kevään tullessa ja pelasi hienot playoffit, jotka loukkaantuminen valitettavasti päätti. Ja kyllähän se on myönnettävä, että loukkaantuminen harmitti, kuten myös se, ettei Nikkilä jatkanut KooKoossa.
 
Takanahka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kepa

Noni.. Huikeaa argumentointia.

.. Palstallahan ei tunnetusti ylireagoida yhtään, kun tulee yksikin huono ratkaisu, puhumattakaan kokonaisesta heikosta pelistä.

Edit.

Nyt eteenpäin.
 
Viimeksi muokattu:

Kerhonpojjaat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Tampa
Noni.. Huikeaa argumentointia.

.. Palstallahan ei tunnetusti ylireagoida yhtään, kun tulee yksikin huono ratkaisu, puhumattakaan kokonaisesta heikosta pelistä.

Edit.

Nyt eteenpäin.
Eikä koskaan olla oranssit lasit silmillä omista kultamussukoista?

Nikkilä on luonne pelaaja, välillä ei kiinnosta ja välillä kiinnostaa, ihan treenaaminenkin. Tiedän myös että ei ollut kovin mielissään rosterista ennen kauden alkua ja eihän se lupaa hyvää.

Toivottavasti ensikaudella maistuu ja pääsisi edes lähelle tasoa jolla pelasi ennen Ruotsia ja KooKoota, sitä Nikkilä kerho kaipaa kipeästi!

Edit. Lisätään nyt vielä, että vaikka Nikkilä olikin Kerhon paras pakki ennen loukkaantumista, ei kerro Nikkilän tasosta, vaan kuinka heikosti muut pelasivat. Koska Nikkilä ei ollut lähelläkään Liigan kärkeä puolustajista viime kaudella.
 
Juu eikä ollut moni muukaan, etenkään kokenut kaarti.

"mopolla moottoritielle"
 
Jaageri68

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho
Jos on Ruotsiin ollut virityksiä, eikä rahat riitä SHL-hakuihin, niin pistänpä seuraavanlaisia nimiä mietittäväksi.

Musta_Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ei ole lankomies, ikävä tuottaa pettymys.
Miten perustelet?

Minun mielestäni on ihan hemmetin hyvä juttu, että Kerholaisen jääkiekon kummisetä ja kunniapuheenjohtaja on nykyisen puheenjohtajan perhepiiristä.

Ja toivottavasti tästä ei tosiaan jakseta tehdä jotain jauhamisasiaa tyyliin Mason puku. On hyvä, että seurassa on jatkuvuutta johdossa. Pitää uudistua, mutta hyvä että hiljaista tietoa siirtyy mahdollisimman paljon uusienkin johjasukupolvien avuksi.
 
Musta_Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Tullu tässä vilkuiltua illan änäripeliä. Toi Mika Zibanejad on yhtä sulavaliikkeinen luistelija kuin meidä Lundell. Hyvin osaavat molemmat pelata siihen nähden.
 
Jeskamareee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers & HPK
Tullu tässä vilkuiltua illan änäripeliä. Toi Mika Zibanejad on yhtä sulavaliikkeinen luistelija kuin meidä Lundell. Hyvin osaavat molemmat pelata siihen nähden.
Rautiainen-Zibanejad-Huttunen

Kiitos Eki!
 
Läskisalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, HauSi, NJD, Barça
Josko sitä sitten purkaisi ajatuksia ensi kauteen ja muutenkin seuran touhuihin liittyen. Kuten päättyneen kauden ketjun viimeisessä viestissäni totesin, on työharjoittelun aika ohi ja vaatimustaso tulee nousemaan ainakin allekirjoittaneella. Siimat on nyt annettu. Kaikki asiat on kuitenkin jatkumoita, joten vaikka katse on tiukasti tulevaisuudessa, täytyy niitä peilata menneisyyteen ja löytää sitä(kin) kautta niitä selkeitä kehityskohteita. Seuraavassa siis henkilökohtaista tajunnan virtaa sen kokonaiskuvan perusteella, jonka itse olen muodostanut. Osa perustuu faktaan, osa kuulopuheisiin ja osa huhuihin mutta kokonaisuus on silti vahvasti mutu-osaston mutustelua. Etenen omassa tärkeysjärjestyksessä eri osa-alueiden kanssa.

Myynti
Myynti on ensimmäinen asia, jossa pitäisi pystyä ottamaan valtava loikka. Hyvä asia on se, ettei nykytasolta valtava loikan ottaminen vaadi mitään ihmetekoja. Menneelle kaudelle ilmeisesti onnistuttiin kausikorttimyynnissä hyvin, siitä pisteet. Siihen ne pisteet sitten jääkin. Laidoissa on valkoisia kohtia, paidoissa on valkoisia kohtia ja jää taitaa olla Liigan valkoisin. Se on huono suoritus. Toimistolla on kaksi päätoimista heppua tekemässä tätä työtä ja silti edes kaikille paitasponsoreille ei vaivauduttu soittamaan henkilökohtaisesti koko kauden aikana. Sellainen on aika karua. Jotenkin sitä itse kuvittelisi, että edes niistä, jotka on jo saatu mukaan, koitettaisiin pitää kynsin ja hampain kiinni. Uusasiakashankinnasta en osaa sen tarkemmin sanoa muuta kuin sen, että ainakaan kaikkia paikallisia yrityksiä ei ole tavoitettu, saati sitten ulkopaikkakuntalaisia. Se homma nyt nykypäivänä kuitenkin perustuu ennemminkin hyväntekeväisyyteen ja verojen välttelyyn oikean näkyvyyden ja tunnettuuden lisäämisen sijaan. Siksi olisikin mielestäni tehtävä kaikki, että päättävissä asemissa olevat lätkäihmiset saataisiin sitoutettua yhteisöön ja sitä kautta "kasvamaan" osaksi Kerhoa. Sen lisäksi näille, jotka jo mukana ovat, pitäisi pystyä tuomaan jotakin lisäarvoa. Ilmaisia tai lähes ilmaisia tapoja kumppanien kiittämiseen löytyisi nopeasti ajateltuna ainakin Kerhoravintolan ja isolla rahalla myymättömien aitioiden kautta.

Kilpailijaseurat ovat pystyneet myyntiänsä nostamaan, joten on turha mennä tekosyiden taakse. Mun maailmassa se on lopulta aika lillukan varsia, käykö peleissä katsojia 200 vähemmän vai 200 enemmän, se raha ja ylikin pitäisi pystyä tekemään yrityskumppaneilta. Ja kokonaiskuva kentästä pitäisi olla koko ajan olemassa. Jotenkin hassulta vaikuttaa sekin, että joukkuetta kasataan jo syksyllä, mutta kumppanijatkoja aletaan kysellä keväällä. Luulisi, että sen pelaajabudjetin laatiminenkin olisi helpompaa, jos jatkajia olisi aikaisemmin tiedossa.

Vaihtuvuutta on viime aikoina henkilöstössä ollut, mutta en pistäisi pahakseni, jos vaihtuvuutta tuli lisää myyntipuolelle, vaikka sitten vain 50 % vanhasta nuoriin ja nälkäisiin, jos täystuuletus on pois suljettu. Ja toivottavasti tänä kesänä on opittu jo porrastamaan lomia.

Urheilu- ja jääkiekkojohto
Uudet tuulet puhaltavat, se on ainakin käynyt selväksi. Muutosvastarintaakin näihin tilanteisiin aina liittyy, enkä vielä ole heittämässä Haapeaa susille. Toinen puoli on yhteisön hyvinvointi, johon kuitenkin johtamisen pitää tähdätä. Hyvinvointia voi buustata tuloksilla ja niitä pitää alkaa näkyä, ei välttämättä ulospäin, mutta yhteisön sisällä sillä on kriittinen merkitys. Jos positiivista kehitystä ei ilmene, alkaa se vastarintakierre kasvaa ja siinä tapauksessa se on ihan itse aiheutettua ja ansaittua. Ja mikäli yhteisön enemmistö on jatkuvasti vastaan, on se minun silmissäni merkki huonosta johtajasta eikä huonosta yhteisöstä. Odotan mielenkiinnolla tietoja ja "tietoja" kesäajasta ja alkukaudesta. Pitkän tähtäimen suunnitelmia on hyvä olla, mutta merkkejä kehityksestä niissäkin tapauksissa täytyy näkyä jo matkan varrella, se lumipallon pyöriminen alkaa pienestä lumipallosta.

Erkki on vaikeassa tilanteessa ja tietyllä tavalla nostan hattua halusta lähteä tuohon postiin, ei ole helpoimmasta päästä. Liikkeet, ainakin julkisuuteen asti tulleet, ovat olleet tähän mennessä hyviä ja antavat uskoa, että homma on menossa hyvään suuntaan. Vanhaa kuollutta painoa on sitomassa käsiä vielä jonkin aikaa ja onnistumista objektiivisesti on arvioitava vasta ensi kauden jälkeen. Jos neuvottelutatsi on tiukka ja pelaajasilmä hyvä, ei haittaa vaikkei ihmisten kanssa olisi ihan parhaimmillaan. Toivottavasti uusi johto antaa scouttaukseen vanhaa johtoa enemmän resurssia, se on kuitenkin mielestäni tämän budjetin seuralle henkireikä.

TJ ja Hallitus
Uusi hallitus näyttäytyi niminä oikein hyvältä ja lupauksia herättävältä kombolta. Rekryt on nyt tehty ja suunta haettu. Kenenkään jäsenen erikoisosaaminen ei ole vielä ulospäin ainakaan minulle näkynyt. Jotta Kerho voi olla Kerho, täytyy hallituksen ja jokaisen jäsenen tuoda jotain palettiin, eikä olla pelkkä kumileimasin. Iso tehtävä on myös vastuunkanto omista rekrytoinneista ja niiden rehellinen tarkastelu. Missään ei ole, tai ei ole ainakaan minun silmiini osunut, tuotu julki toimitus- ja urheilujohtajan marssijärjestystä. Mikäli nämä hahmot ovat jokseenkin tasavertaisia, kasvaa hallituksen vastuu entisestään - täytyy pystyä tekemään koviakin ratkaisuja, mikäli koko yhteisön etu sitä vaatii, vaikka se tarkoittaisi omien virheiden myöntämistä.

Toimari on myös saanut nyt harjoitella hetken ja sävelten pitäisi alkaa olla selvillä. Huhut kertovat, että kehityskohteita on löytynyt. Jään odottamaan innolla, kuinka niitä aletaan ratkoa. Näytön paikka alkaa nyt.

Yksi helevetin iso asia on tapahtumapaikan tulevaisuuden suunnittelu, ilman selkeitä suunnitelmia ollaan löysässä hirressä.

Pelaajisto
Pelaajiston ja valmennuksen järjestys voisi olla miten päin vaan, riippuen katsantokannasta, mutta valitsin nyt pelaajiston ensin, koska se osaltaan toimii reunaehtona valmennuksen työskentelylle. Budjetti pienenee tämän kauden alle kahdesta miljoonasta vielä enemmän alle kahden miljoonan. Tarkkoja lukuja en tiedä, mutta se on varma, että pienellä mennään. En ihmettelisi, vaikka lähdössä lukema olisi jossakin 1,6 miljoonan tienoilla. Tästä kun puolustuspään kova kolmikko Raju, Nikkilä ja Hietanen haukkaa puoli miljoonaa ja hyökkäyksen RR-kaksikko n. 200k, ei siitä lopuille 20-25 kaverille hirveästi jää päätä kohden. Tarkoittaa siis suoraan sitä, että nuorella porukalla mennään ja useamman laatukaverin odottelu on haihattelua. Tilanne voi kuitenkin muuttua, mikäli kuollutta painoa saadaan pois ja myynti alkaa toimittaa. Siltikin jonkinlainen menestys vaatii kehitystä yksilöiltä ja lopulta se lähtee aina yksilöistä itsestään. Toivoisin rosteriin myös paria "juhokerästä" tuomaan sitä pelaajiston asettamaa vaatimustasoa. En ole ihan varma onko sitä nykyporukassa tarpeeksi, jos huhut myöhästelyistä pitävät paikkansa. Onneksi ainakin jossakin vaiheessa Kerho näyttäytyi nuorille kehittävämpänä paikkana, kuin joskus aiemmin.

Valmennus
Valmennus on täällä nyt viimeisenä, vaikka sen vaikutus tulokseen onkin varmasti suuri. Ehkä tässä on se, että lopulta tämä osasto on se suhteellisen helposti vaihdettavissa oleva. Maso vaikuttaa kaikin puolin mukavalta kaverilta ja odotukset itsellä oli korkealla. Luottoa minulta löytyy edelleenkin, mutta samalla on mainittava, että Liiga tuli aika lujaa silmille meidän valmennusjohdolle. Toivottavasti analyysit on oikein ja korjaavat toimenpiteet saadaan vietyä käytäntöön siten, että ne näkyvät ensi kaudella jäällä. Tällä kaudella siellä jäällä ei näkynyt hirmuisesti. Jäljessä oltiin luistelussa, kamppailussa ja kiekollisessa taidossa, puolustaminen oli ok-tasoa. Pelitapaa ei joko ollut tai sitten sitä ei saatu näkyviin. Sillä hyvällä jaksolla näkyi jotakin ja alkukaudella mentiin yltiökiekollisesti, mutta isossa kuvassa on vaikea nimetä touhussa punaista lankaa. Ilman Rajun huippuotteita tulos olisi voinut olla vieläkin karumpi.

Toivottavasti Maso adjutantteineen pystyy kehittymään ja sitä kautta laadukkailla asioilla saadaan kilpailuetua. Työkalut eivät vieläkään tule olemaan huippuluokkaa, vaan lähtökohtaisesti alinta neljännestä. Sen taakse ei kuitenkaan voi mennä, vaan niistä työkaluista on pystyttävä repimään merkittävästi enemmän irti verrattuna menneeseen kauteen. Sitä heidät on tänne palkattu tekemään. Vaatimustaso ja vähintään se asenne ja kehittymisen kiima on tuotava takaisin rinkulalle, niiden kautta on mahdollisuus saavuttaa hyviä asioita. Jos se ei onnistu, voi turkuturnausmestaruus ja yksi n. neljäsosakauden mittainen hyvä jakso olla ainoita liigatason näyttöjä pitkään aikaan.

Kokonaisuudessaan ensi kausi tullee olemaan taas paljon kehityksen varassa. Sitä kehityksen varaa myös on paljon. Siihen on pystyttävä. Kuten sanottu, harjoittelut on harjoiteltu, nyt on käytävä töihin. Ihan joka saralla. Toivottavasti Kerho haluaa näidenkin asioiden tiimoilta tulla rehellisesti ja läpinäkyvästi ulos myös julkisuuteen, vaikka vain siksi, että pääsisi vertailemaan virallista linjaa ja hevosmiesten linjaa.

Eteenpäin. Kerho on aina Kerho.

*muokattu aivo-oikosulku esimerkkikeräsen kohdalla.
 
Viimeksi muokattu:

Kerhonpojjaat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Tampa
.

Myynti
Myynti on ensimmäinen asia, jossa pitäisi pystyä ottamaan valtava loikka. Hyvä asia on se, ettei nykytasolta valtava loikan ottaminen vaadi mitään ihmetekoja. Menneelle kaudelle ilmeisesti onnistuttiin kausikorttimyynnissä hyvin, siitä pisteet. Siihen ne pisteet sitten jääkin. Laidoissa on valkoisia kohtia, paidoissa on valkoisia kohtia ja jää taitaa olla Liigan valkoisin. Se on huono suoritus. Toimistolla on kaksi päätoimista heppua tekemässä tätä työtä ja silti edes kaikille paitasponsoreille ei vaivauduttu soittamaan henkilökohtaisesti koko kauden aikana. Sellainen on aika karua. Jotenkin sitä itse kuvittelisi, että edes niistä, jotka on jo saatu mukaan, koitettaisiin pitää kynsin ja hampain kiinni. Uusasiakashankinnasta en osaa sen tarkemmin sanoa muuta kuin sen, että ainakaan kaikkia paikallisia yrityksiä ei ole tavoitettu, saati sitten ulkopaikkakuntalaisia. Se homma nyt nykypäivänä kuitenkin perustuu ennemminkin hyväntekeväisyyteen ja verojen välttelyyn oikean näkyvyyden ja tunnettuuden lisäämisen sijaan. Siksi olisikin mielestäni tehtävä kaikki, että päättävissä asemissa olevat lätkäihmiset saataisiin sitoutettua yhteisöön ja sitä kautta "kasvamaan" osaksi Kerhoa. Sen lisäksi näille, jotka jo mukana ovat, pitäisi pystyä tuomaan jotakin lisäarvoa. Ilmaisia tai lähes ilmaisia tapoja kumppanien kiittämiseen löytyisi nopeasti ajateltuna ainakin Kerhoravintolan ja isolla rahalla myymättömien aitioiden kautta.

Kilpailijaseurat ovat pystyneet myyntiänsä nostamaan, joten on turha mennä tekosyiden taakse. Mun maailmassa se on lopulta aika lillukan varsia, käykö peleissä katsojia 200 vähemmän vai 200 enemmän, se raha ja ylikin pitäisi pystyä tekemään yrityskumppaneilta. Ja kokonaiskuva kentästä pitäisi olla koko ajan olemassa. Jotenkin hassulta vaikuttaa sekin, että joukkuetta kasataan jo syksyllä, mutta kumppanijatkoja aletaan kysellä keväällä. Luulisi, että sen pelaajabudjetin laatiminenkin olisi helpompaa, jos jatkajia olisi aikaisemmin tiedossa.

Vaihtuvuutta on viime aikoina henkilöstössä ollut, mutta en pistäisi pahakseni, jos vaihtuvuutta tuli lisää myyntipuolelle, vaikka sitten vain 50 % vanhasta nuoriin ja nälkäisiin, jos täystuuletus on pois suljettu. Ja toivottavasti tänä kesänä on opittu jo porrastamaan lomia.
Hyvä kirjoitus ja tähän pitää itsekkin antaa ihan pientä faktaakin mukaan.

Olen jutellut muutaman entisen ja nykyisen sponsorin kanssa, eikä hyvältä kuulosta.

Tiedän että puhutaan isoista rahoista pk-yritykselle n. 15-20k suuruuisista + kauden mittaan lisätuesta n. 5-10k.
Tämän verran kyseinen yritys on panostanut joka kausi kerhoon, 10v ajan, mutta nyt on mitta alkanut tulemaan täyteen.

Ennen tuolla rahalla sai muutaman gameworn pelipaidan (koska on myös pelaaja sponsori), kausikortin, yritys tapahtumaan kutsun, nimen näkyviin ja kasan lippuja peleihin.
Nyt sanonut että viimeiset kaksi vuotta on tullut vain puhelu "uusitaanko soppari kun olet pitkään ollut mukana" mutta, peli paitoja emme enään anna, koska ne myydään, ellei tule ns. Ylimääräistä paitaa. lisäksi lippujen määrä pienentynyt, eikä oikein kukaan osoita mitään kiinnostusta yritystä kohtaan kauden aikana (asiakkaan hallinnointi).
Kertoi myös että nuo puhelut ovat nopeasti ohi, eikä oikein saa tunnetta, että tässä oltaisiin kumppaneita.

Itseä tämä myyntiuraa pitkään tehneenä ärsyttää todella paljon! Ei kuulosta ollenkaan siltä, että siellä olisi tekijöitä töissä, joita oikeasti kiinnostaa oman työn laatu. Yritys myynti on kuitenkin suhteiden luomista, eikä mitään ota/jätä puhelin myyntiä. Asiakkaista pitäisi pitää hyvää huolta ja olla kiinnostunut heistä, eikä vain heidän rahoista. Tuote on myös kiinnostava, joten miksi sen ostamisesta ei tehdä kiinnostavaa? Tuotetta pitäisi myydä "isona mahdollisuutena päästä vaikuttamaan oman seuran toimintaan ja auttamiseen" eikä pakolliseen kuluerään, ilman minkäänlaista tunnetta.

Kaikki toiminta mitä myynnistä olen kuullut ja nähnyt, on juuri tuollaista. Siellä ollaan jalat pöydällä ja soitellaan omaa asiakas salkkua läpi, joka pienenee vuosi vuodelta, koska sitä ei täytetä uusasiakashankinnalla, joka on yleisesti tuttua "veteraani" myyjiltä, koska ei ole enään jaksamista/osaamista lähteä soittelemaan kylmiä puheluita.

Myynti ei toimi tällä hetkellä ja se on fakta. Myyjät eivät saisi koskaan tyytyä tulokseen.

Toivottavasti tätä puolta yritetään elvyttää ennen kun on liian myöhäistä!
 
Aivan identtistä kontsaa siihen peilaten, mitä olen itsekin kuullut.

Kerhon myyntipuoli on aivan täyttä puuhastelua, siis pelkkä yksi ja iso vitsi. Ei mitään muuta.

Niin kauan kun tähän pumppuun ei tule muutoksia, niin kusessa ollaan.
 
Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Seura saisi järkättyä pelipaidan firmalle hankkimalla yhden ylimääräisen käyttöön per pelaaja. Niin helppoa. Eikä mitään massatuotantoa. Maksaa seuralle 100-200e per paita, mutta montako niitä lopulta kuitenkaan tarvitaan, maksaa itseään takaisin, ja merkkaa monelle firmalle etenkin nähdä se oma logo paidassa.
 
TheRikza

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hämeenlinnan Pallokerho, Florida Panthers

Tälle kaudellehan taidettiin säästää nimenomaan paidoissa. Harjoituspeleihinkään ei teetetty erillistä paitaa vaan pelattiin normipaidoilla sieltä lähtien.
 
clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Tälle kaudellehan taidettiin säästää nimenomaan paidoissa. Harjoituspeleihinkään ei teetetty erillistä paitaa vaan pelattiin normipaidoilla sieltä lähtien.
Pakko on säästää sieltä mistä voi.

Ei sillä, myyntiin varmasti tarvitaan muutosta, mutta ei kaikki ole aina merkki puuhastelusta. Se miten asiat tuodaan esille taas sitten saattaa olla sitä. Läpinäkyvyys on tärkeää. Pitää rehellisesti todeta miksi paitoja ei ole tarjolla.
 
TheRikza

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hämeenlinnan Pallokerho, Florida Panthers
Pakko on säästää sieltä mistä voi.

Ei sillä, myyntiin varmasti tarvitaan muutosta, mutta ei kaikki ole aina merkki puuhastelusta. Se miten asiat tuodaan esille taas sitten saattaa olla sitä. Läpinäkyvyys on tärkeää. Pitää rehellisesti todeta miksi paitoja ei ole tarjolla.
Ihmettelin tätä vaan sen kannalta kun nuo harjoituspelien paidathan on aiemmin myös myyty. Tuollainen painettu Sporttiveikkojen paita on varmaan kustannuksiltaan jotain 100€ luokkaa, ja noita on kuitenkin myyty Kerho-shopissa 150-200€ hintaan, joten kyllähän niillä plussalle pääsisi. Ei paljoa, mutta kuitenkin.
 
Rinkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Petteri Nikkilä, Kalle Kangas, Maso Lehtonen
Ihmettelin tätä vaan sen kannalta kun nuo harjoituspelien paidathan on aiemmin myös myyty. Tuollainen painettu Sporttiveikkojen paita on varmaan kustannuksiltaan jotain 100€ luokkaa, ja noita on kuitenkin myyty Kerho-shopissa 150-200€ hintaan, joten kyllähän niillä plussalle pääsisi. Ei paljoa, mutta kuitenkin.
Paljon noista Game Worn paidoista on maksettu parhaimmillaan noissa huutokaupoissa? Jotain reilua 1000e?
 
TheRikza

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hämeenlinnan Pallokerho, Florida Panthers
Paljon noista Game Worn paidoista on maksettu parhaimmillaan noissa huutokaupoissa? Jotain reilua 1000e?
Jos puhutaan runkosarjan game worneista ja erikoispaidoista niin kyllä.

Itse puhuin näistä muutamalla kaudella olleista harjoituskauden pelipaidoista jotka loistivat poissaolollaan tällä kaudella. Nämä on tulleet ihan vain Kerho-shopiin myyntiin.
 
Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Paljon noista Game Worn paidoista on maksettu parhaimmillaan noissa huutokaupoissa? Jotain reilua 1000e?
Kaikki pelaajat eivät mene edes oletrtulla tappiohinnalla kaupaksi, eikä jolyjakaan kannata joka peliin erikseen teettää, mutta todnäk se jokusen pelin pelattu kannattaisi firmoille sponssipaketissa myydä. Niitä on sivullisenakin siisti bongata eri firmoista. Kyllä joku Kumisetä tai Hämeen Lukko on omissa silmissä 5 % siistimpi liike, kun siellä on pelipaitaa seinällä. Eikös tällaisissa käy herkemmin kuin geneerisessä jättiketjussa?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös