HPK-Jokerit 17.1

  • 11 082
  • 126

GM

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Islanders
Pallokerhooo.....

Ottelu näytti siniorannsien lasien läpi aika sekavalta,joskiin mielenkiintoiselta peliltä.Jokerit hallitsi hienokseltaan ensimmäistä erää,mutta siihen loppui Narrilauman potku ja Kerho vei kaksi seuraavaa.
Itselleni ei ainakaan ollut yllätys,että maalien tekeminen Jokereita vastaan on juuri noin vaikeaa, mitä se taas tänään oli.Tehtiin taas tuhoton työ yhden maalin aikaan saamiseksi.Muuten pellillisellä puolella ei paljon kerrottavaa ole,paitsi Pietilä pelasti Jokereiden varman maalin hieman ennen kuin Miettinen latasi lätyn Narrimaaliin.Kerhosta voisi nostaa vielä yhden pelaajan esille Aki Heinon,voidanko sanoa tylysti,että mies on ainoa pelaaja tällä hetkellä puolustjista jolla on "kädet".Vielä vähän varmuutta ja kokemusta niin uskon,että tästä herrasta tulee jossei todellinen liideri, niin ainakin yksi puolustuksen johtohahmoista.

Jos maalit jäivät vähiin,niin kentällähän oli senkin edestä säpinää, ajan kelausta takasin päin ym,ym.Ihmetyttää hieman miten kuriton Jokerit on ollut kahdella viimeisellä Rinkelinmäen reissulla,mussutusta,pelinviivyttelyä,mailojen paiskimista ym ym.
Tänäänkin jos kaverit olisivat keskittynyt pelaamaan olisi voitto saattanut matkata Pääkaupunkiin,vaikka tuomarit onkin perseestä, ei se tarkoita,että joka asiasta pitää mennä rutisemaan.

Tuosta niin sanotusta tappelusta vei kyllä Ruudun veljes pitemmän korren.Ruutuhan yritti saada Kankea "tanssiin"aika kauan,mutta Kanki ei huutoon vastannut heti.Sitten kun tuomarit tulivat poikien lähelle niin Kankaanperä tiputti hanskat ja pieni kähinä oli valmis,lyödään sitten kunnolla kun lyödään, eikä sitten kun tuomarit ovat välissä.
Antti "roskasilmä"Törmäsen temppu oli kyllä aikas härski,jos pinna palaa tuolla lailla kun tänään paloi,kannattais kaverin pysyä kotona,hyi vittu,että hävettää kaverin puolesta.
 

GM

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Islanders
Re: PELIN FAKTAT

Viestin lähetti JOKER

Hpk:n NS sikakatsoma todisti kuin tietämätöntä sakkia siellä on! kun ruutu ja hpk:n pelaaja tappelivat niin tuomari oli ruudun päässä kiinni ettei tämä voinnut lyödä! Tämän tappelun seurauksena Ruutu ja Hpk:n pelaaja ajettiin ulos niin sikakatsoma huutaa ämmä ämmä Ruudulle heh heh vieläkin naurattaa!!

Kyllä varmaan kaikki tajus mitä siinä oikeasti tapahtui,mutta katos se on meidän hämäläisjunntien tapa vaan palkita vastustajan tappelija,sano;)

Taitaa muuten Raadon potkut olla aika lähellä kaks peliä putkeen tekemättä maalin maalia:D :D ;) ;)
 

Noose

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chargers, HPK, Oakland A's, Tampere Saints
Jos Favorin ensi kaudella viheltää, on se saatana. Kaveri oli tänään pihalla kuin lintulauta, mm. katsomalla 3x "maalia" videolta, jotka järjestään eivät käyneet siellä päinkään (ts. tolpassa, ylärimassa). Ennen Kangen ja Ruudun tilannetta oli päällä merkattu kakkonen laitataklauksesta, mutta se ikäänkuin "unohtui" Ruudun haastettua Kanki tanssimaan. Ja olihan näitä monta, monta ja vielä enemmän mitä jäin ihmettelemään...

Ja niin, olihan se aikamoista roikkumista, mutta Kerho ei ollut tänään terävimmillään. Jokerit oli tosiaankin huono, ei Kerholtakaan kovin montaa hyvää yksilöä tänään löytynyt. Peli oli kuitenkin hulppea katon noustessa ilmaan ajassa 59.35, helvetti mikä orgasmi...
 

äijä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Itähelsinkivantaan Jokerit
Perkele!

Ei yhtään byyriä kahteen matsiin. Uskomatonta!
Jossainpäin hakkaa kakka tuulettimeen, ja pahasti!
Onnittelut taitokiekkoilijoille pisteistä, ei siinä mitään...
No. Nyt nykii.
 

JOKER

Jäsen
Suosikkijoukkue
JOKERIT
Re: Re: PELIN FAKTAT

Viestin lähetti GM
Viestin lähetti JOKER

Hpk:n NS sikakatsoma todisti kuin tietämätöntä sakkia siellä on! kun ruutu ja hpk:n pelaaja tappelivat niin tuomari oli ruudun päässä kiinni ettei tämä voinnut lyödä! Tämän tappelun seurauksena Ruutu ja Hpk:n pelaaja ajettiin ulos niin sikakatsoma huutaa ämmä ämmä Ruudulle heh heh vieläkin naurattaa!!

Kyllä varmaan kaikki tajus mitä siinä oikeasti tapahtui,mutta katos se on meidän hämäläisjunntien tapa vaan palkita vastustajan tappelija,sano;)

Taitaa muuten Raadon potkut olla aika lähellä kaks peliä putkeen tekemättä maalin maalia:D :D ;) ;)


JEPS Näin sitä kelailinkin on jokereidenkin fanikatsomolla tapana huutaa seula seula jos menee yks maali veskalle.....mutta niinhän se kuuluukin hiillostaa vastustajaa kaikilla keinoilla !!! PS. Suuret onnittelut hpk:n joukkueelle ja faneille voitosta!! Toivottavasti laitatte Tapparalle kampoihin sillä tällä hetkellä meijän KÄNGI ei siihen ikävä kyllä kykene!!!
 

Mikke^

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Pitkä

Olipa muuten tosi hieno tappelu! Kanki veti Ruutua sata-nolla turpaan, kun linjatuomarit eivät kerrankin menneet väliin vaan antoivat miesten lyödä. Osumia oli nopeasti laskettuna kymmeniä. Kaikki leukaan! Ruutu tippu kuin kivi taivaalta. Hyvä Kanki! Jes, jes! Torilla tavataan!
En tiedä pitäskö itkee vai nauraa, kylläpä on peliä katsottu paksujen lasien takaa.

Mutta itse pelistä jokerien hyökkäys oli koko ottelun todella onnetonta ja hpk pelasi todella pirteästi.
Jokerien puollustus toimi hyvin aina loppu minuutille saakka, mutta maali paikkoja olisi pitänyt pystyä luomaan tusina lisää.
Voitto oli enemmän anssaittu kerholle, mutta millä tavalla voittomaali tuli...!
Tuomarit olivat ihan pihalla josta kummatkin joukkueet kärsivät.
Jokerien parhaita olivat Ram, Haakana, Brooks.
Sota jatkuu, mutta toivoisin jokerein saavan edes yhen maalin pelissä vaikka hyvin puollustavatkin. :mad:
 

nihti

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Wild, Krylja
Ikäänkuin asialla olisi jotain merkitystä, mutta jotenkin olisi hyvä huomioida Bodyn nollapeli... edes yhdellä paperitähdellä.

IS-tähdet ei ole tällä kaudella Hämeenlinnassa osuneet omalle veskalle jos päästettyjen maalien määrä on ollut nolla.

Näin ei ole varmaan missään muualla...:o

Ok - turhaa hehkutustahan nuo tähdet tietenkin ovat, ja niiden jakajina ovat useimmiten aitioiden yritysvieraat joten se siitä.

Lisää nollapelejä odotellen

)Nihti(
 

äijä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Itähelsinkivantaan Jokerit
Viestin lähetti nihti
Ikäänkuin asialla olisi jotain merkitystä, mutta jotenkin olisi hyvä huomioida Bodyn nollapeli... edes yhdellä paperitähdellä.

IS-tähdet ei ole tällä kaudella Hämeenlinnassa osuneet omalle veskalle jos päästettyjen maalien määrä on ollut nolla.

Näin ei ole varmaan missään muualla...:o

Ok - turhaa hehkutustahan nuo tähdet tietenkin ovat, ja niiden jakajina ovat useimmiten aitioiden yritysvieraat joten se siitä.

Lisää nollapelejä odotellen

)Nihti(
Aivan. Niinhän se menee.
Mutta hei, ihan oikeasti, kyseessä on iltapäivälehti.
Te voititte.
Hymyile huomenna duunissa, vittuile huomenna duunissa.
Jaa, mutta kenelle...
 

jiimo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, HJK
Viestin lähetti Mikke^

quote:
--------------------------------------------------------------------------------
Olipa muuten tosi hieno tappelu! Kanki veti Ruutua sata-nolla turpaan, kun linjatuomarit eivät kerrankin menneet väliin vaan antoivat miesten lyödä. Osumia oli nopeasti laskettuna kymmeniä. Kaikki leukaan! Ruutu tippu kuin kivi taivaalta. Hyvä Kanki! Jes, jes! Torilla tavataan!
--------------------------------------------------------------------------------

En tiedä pitäskö itkee vai nauraa, kylläpä on peliä katsottu paksujen lasien takaa. QUOTE]

Ei tainnu Pitkä olla tosissaan.
 

Alex

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kyllä oli taas käsittämätöntä toimintaa linjamiehiltä. On se jumalauta kumma jos ei kaksi pelaajaa saa tapella rauhassa kun kumpikin on valmis hanskaamaan. Mutta ei - molemmat taulapäät tulee väliin ennenkuin ensimmäistäkään iskua on lyöty ja tappelu muuttuu neljän miehen jäätanssiksi :mad:

Btw. Neiti-Törmäseltä taas uskomattoman raukkamainen temppu, onneksi Sean tiesi mitä tehdä tämmöisille "miehille" viime kaudella :p
 

mikkoz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho
Olin pelissä

Niin kaverini kanssa humalassa mutta ei se tunnu missään verrattuna siihen että joke´rit otti nenään.
tuomarit oli mitä oli ei siitä sen enenpää.
ikävä kyllä peltosella säily loput leegot, mut ei tainnu olla koiviston kaa samaan aikaan kentällä.

oli muuten toi ruutu aika tahvo kun ei voinut hakee tohveleitaan pois jo ekassa erässä.
jos se olis halunnu taistella se ei olis kysellyt, vaan antanut mennä.??? v...tun urpo!!!

kai se sumonen tas joutu oleen räkien keskellä. toivottavasti!!!
kyllä sitä voidan taas syyttää sikakatsomoo, mikä kuulostais ihan hienolta.

mutta mistä johtuu hokereiden tehottomuuss, en tiedä mutta en haluakkaan, päin vastoin!!!

on siinä urpoja jonossa millit kourassa. terkkuja hjallikselle.

kai se yks torspo saa sulta tossuu????
 

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Siitä tappelusta ja muustakin

Ei kyllä pysty tajuamaan, miten Radio Suomen selostaja löysi Ruudun siihen aktiivisemmaksi osapuoleksi ja aloittajaksi. Kanki pudotti ensin lapaset, kun aikansa tanssiin pyydettiin. Radiosta nähtynä odotin ihan oikeata tappelua hokinaitin koosteeseen. Pahimmat osumat taisi tulla tuomariin. Muuten oli kyllä harvinaisen makeat pisteet viimeaikaisten sekavien esitysten perusteella. Onko se Heino tosiaan niin hyvä kuin täältä voisi päätellä?
 

Erppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho
Terve kaikille jatkoaikalaisille. Eka viesti tänne ja heti pääsee laittamaan juttua tämmösestä matsista!

Oli aika huikee ottelu tosiaankin. Hjareenalla oltiin syksyllä jo tosi lähellä voittoa, mutta sitten Rajamäki sähläs toisen pinnan Jokereille. Nyt Eki pelas kyllä aivan loistavan matsin. Upeita taklauksia ja jaksoi vääntää kulmissa. Ekassa erässä nähtiin sellanen avojään pommi joita nykyään liigassa näkee ihan liian harvoin. Pakaslahti lensi kuin märkä rätti.

Ruudun ja Kankaanperän "tappelusta" täällä onkin jo väännetty. Musta näytti siltä niin kuin kummallakaan ei olisi suurempia fiiliksiä tappelemaan, siis tosissaan. Äijät venas niin kauan, että molemmat linjurit ehti jo väliin. En kyllä niitä seeproja moittis siitä tilanteesta ollenkaan. Ne meni siihen väliin jo ennen kun kumpikaan alko nyrkkeilemään. Olis kyllä voinut 2+10 riittää ihan hyvin tosta.

Rami, se kanukkiveskari, ei se koutsi, pelasi kyllä loistavan matsin. Radiosta kuuntelin Summasen höpinöitä ja kaveria kyllä aidosti hatutti veskarinsa puolesta. Kerho kyllä on tehny ny viime peleissä vastustajan veskasta ihan turhaan matsin parhaan pelaajan. Sama juttu Ipaa ja Tepsiä vastaan. Taas voitettiin maalipaikat mennen tullen.

Ihmeellisyyksiä riitti kyllä yllin kyllin. Aallon Teemu samasta paikasta samaan kohtaa tolppaa samanlainen lämäri kaks peliä perätysten, paska säkä kaverilla nyt. Nedved (joka oli taas uskomattoman löysä) veti alle puolesta metrista kohti tyhjää maalia => kahen tolpan kautta ulos.

Aalto, se Jokereiden Aalto, yritti lopussa mennä vissiin vetämään kellonkäyttäjää turpaan. Kuuskymppinen harmaahapsi sai tosissaan vetää ovenkahvasta ettei Narri olis tullut visiitille. Koivisto jo huitokin pleksiä ja vei viimeset tasotussaumat. Luotonen hakkas kanssa mailallaan jäähyboksin sisällä. Ihme ettei tullu isompia penaltteja.

Kerhosta vois mainita ainaskin Kuhan kentän. Laakkonen ja Sillanpää laidoilla pelas pirteesti. Määttäsen ketju oli kans hyvä, mutta Kenig oli vähän unten mailla. Ykkösessä Dinon surffailu haittas, mutta lopussa Antti ja eero kävi sit kuittaamassa, kun Jokeri-pöllöt törmäili toisiinsa. Tais Valliini ja vanhempi Ruutu saada täyslaidallisen Ramilta matsin jälkeen.

Pänhämin inkkariveri kuohahti taas (copyriht Mika Saukkonen). Miettinen kuumensi kulmassa niin kauan et kanukki hermostu. Samaan syssyyn sitten Mustasilmä meni sorkkiin meitin kipparin sukukalleuksia, ei olleskaan mukavaa.

Ja dumarit oli kyllä vähän pihalla jossain kohdin. Favorin on yleensä ihan hyvä pillimies, mutta haluu vetää liian isoo roolia ittelleen. Niin tänäänkin. Ja kertaalleenhan kaverit muni oikein huolella. Ennen Ruudun ja Kangen "tappelua" oli peli vihelletty poikki, koska Favoriniilla oli käsi pystyssä Niko Mikkolan hyppytaklays-ryntyäs jäähyn merkiks. Se oli jo siis vihelletty ja Mikkolaa aitioon vaan. Sitten tulikin tappelu ja koko homma mukamas unohtu!!! Ei toi oo oikeesti mahollista, ihan pelleilyä.

Jokrut pelas hyvin. Puolustuspeli on kyllä kunnossa ja veskat on huippuja. Varsinkin alivoimalla ei annettu Kerholle mitään saumoja. Mutta maaleja pitäis saada, nollalla on yleensä vaikee hävitä, mut niin on vaikee voittaakin. Ei ollut ees pahoja paikkoja paljoa Bodylla. Hyvin Pietilä taas kyllä pelas.

Mutta kiitokset webbarille kirjotusoikeuksista ja näkyillään taas! Rinkelinmäki hiljenee!
 

ervatsalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
ХПК ja Tuukka "T-73" Mäkelä
Ritareita ja paperitähtiä

Niin, mainittakoon että tänä aamuna olin nauraa suorastaan ääneen kun saavuin tzzadin kaupungin alueelle.

Itse pelistä sen verran että nicorettea meni taas melkoinen hivakka, onneksi kuitenkin selviän nicoretella ettei tarvitse esim. nitroja popsia, nimittäin olipa tuo eilinen peli sellainen jännitysnäytelmä että hikeä puski reilusti jo kolmannen erän alkuminuuteista lähtien vaikka olinkin katsomon puolella.


Pelissä oli silmiinpistävää etenkin narrilauman tehottomuus, nimivahvan joukkueen tähdet muistuttavat tällä hetkellä lähinnä sateen raiskaamia paperitähtiä. Myös HPK:lla oli havaittavissa hienoista tehottumuutta, laukaukset olivat jos ei huonoja niin ainakin kakkoslaatua.

Maalivahtipeli on kummallakin parasta a-luokkaa, japanin ensimmäinen nhl-maalivahti osoitti olevansa muutakin kuin kanadalainen kyrvänjatko. HPK:n Pietiläkin näpäytti taas parjaajiaan pelaamalla hienon nollapelin.

Ottelun tuomaritoiminnasta sanottakoon että dumarikaksikko hoiti hommansa joltisellakin menestyksellä, ei hyvin mutta ei ihan huonostikkaan.
Narrilauman kuumeneminen ihmetytti ainakin allekirjoittanutta, etenkin suuren intiaanisoturi "Viuhuva kyynärpää-banhamin" sekä guinesin kirjasta tuttu mies antti "mulla on maailman pitkäaikaisin musta silmä" törmäsen ihmeelliset seikkailut riekkumisen parissa herättivät suuria tunteita katsomossa.
Myös Tomppa Koiviston sekä AHL-antin tulistuminen pelin lopussa
saivat aikaan ainakin Kerholaisten leirissä osakseen suoranaista riemua.
Jos olisin summasen patiineissa niin antaisin etenkin Koivistolle isällisen läimäytyksen viime sekuntien riehumisesta.

Ottelussa oli tulla yksi kunnon raivopainikin mutta linjatuomarit ehtivät pelastamaan ruudun Kankaanperän käsittelyltä, valitettavasti.


Loppukaneettina sanottakoon että kerrassaan maukkaat pisteet, kiitos niistä sinne tzzadin suuntaan.

Täältä tähän
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Miksiköhän Aalto ja Koivisto kävivät kuumana?

No eipä tarvitse olla hirveän suuri meedio että pystyy tuon päättelemään - Kerho tehnyt n. 20s aikasemmin Jokereiden kahden alimman pelaajan törmäiltyä keskenään 1-0 maalin ja sitten kun HPK vetää n. 5s ennen loppua PITKÄN joka videlletään normaalisti niin toimitsijat antavat kellon käydä 1s vaille loppuun. No Koivistohan huomaa tuon kellon käyttämisen vihellyksen jälkeen ja lähtee raivoissaan kohti toimitsija-aitiota ja päästyään sen kohdalla hakkaa muutaman kerran mailallaan aition pleksiin saaden ansaitun mutta täysin ymmärrettävän kympin. Jäähyaitiostakin Koikka vielä jatkaa suun soittamista tälle toimitsijan irvikuvalla ja samaan aikaan kentällä Jokeripelaajat pitivät palaveria tuomariston kanssa ja piiiiiiiitkän neuvottelun jälkeen kelloa saatiinkin siirrettyä 3s takaisinpäin aikaan 59:56. Loppuhetkien kummallisuudet eivät valitettavasti loppuneet vielä tähän vaan kun kaikki, siis linjamies ja molempien joukkueiden pelaajat, olivat jo valmiita Jokereiden hyökkäyspään aloitukseen niin keskialueella ollut tuomari päättikin viheltää pilliinsä ja näyttäen samalla yllättäen keskialueen p-pistettä johon aloitus sitten Jokeripelaajien protestoinnista huolimatta siirrettiin ja peli oli sitä myöten selvä. Eli nyt fiksummile kysymys että mihinköhän perustuen PITKÄN jälkeinen aloitus suoritetaan keskialueelta? Senkö takia että Koivisto sai henkilökohtaisen kympin mentyään voimakkkasti protestoimaan toimitsijan törkeää temppua, jos tämä on todella se syy niin silloin tuo toimitsijan irvikuvan temppuilu nousee vieläkin alhaisempaan asemaan. Jos ei prkl osata toimia rehellisesti niin se paikka ei TODELLAKAAN ole siellä toimitsija aitiossa TANA!! Oliskohan tuosta mahdollista saada jotain sanktioita Kerholle, tai ainakin ko toimitsijalle - ja ainakin turpaan tuo kaveri olisi ansainnut. Muutenkin viimeisten sekunttien temppuilusta voidaan sanoa että todella rehtiä ja hienoa toimintaa nähtiin jälleen kerran Hämeenlinnassa.
:mad:

Itse pelistä sen verran että molemmilla oli kyllä paikkoja pistää kiekko reppuun mutta molempien maalivahdit pelasivat sen verran loistavan ottelun että maaleja ei nähty ja Kerho ansaitsi loppujen lopuksi voittonsa vaikka se maali tulikin todella epäonnekkaan törmäilyn seurauksena, joten onnittelut vain Kerholle voitosta.
 
Viimeksi muokattu:

Ramchester

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kiitoksia hämeenlinnalaisille hienosta tunnelmasta - piristävää, käydä matsissa, jossa vajaat 5000 ihmistä saa hallin katon nousemaan.

Sitten itse pelistä. Ensimmäinen erä oli samanlaista tennistä kuin viime sunnuntain TPS-HPK ottelu, kaksi seuraavaa olivat sitten HPK:n tehtonta pyöritystä. Jokereilla oli muutama "terävä" vastahyökkäys, joista maalin olisi pystynyt tekemään, mutta ei tainnut Pietilälle tulla edes hiki kahden viimeisen erän aikana.

Istuin kaksi erää Ramin takana, joten Ruutu/Kankaanperä "mylly" tuli nähtyä melko tarkasti. Suut paukku ja molemmat odotteli, että linajmiehet ovat varmasti välissä ja sitten Kankaanperä heitti hanskat jäähän - käsittämätöntä toimintaa! Oli muuten kova ääninen mummo muutaman istumapaikan päässä KERHO, KERHO, ÄÄÄHHHH - suloinen ihminen :)

Jaa- a, mitäs vielä, HPK:n paremmuudesta ei ollut kahta sanaa, joten, ehkä tuomarit ja varsinkin Favoriini saakoon omansa.
HPK:n toisen erän 5-3 ylivoimaan saakka tuomarilinja oli lähes tasapuolista, mutta sen jälkeen HPK:n jäähy pelinviivästyttämisestä oli naurettavuuden alku, joka kesti koko pelin loppuun...Jokerit sai loppupelin ajan tehdä lähes mitä vaan kaukalossa ilman rangaistuksia. Ja onhan se mukavaa, että niitä videoita käytetään, kun sellaiset kalliit värkit on kerran hankittu;)

Parempi(oikeus) voitti sitten ajassa 59.35 ja täytyy myöntää, että tuli itsekin pompattua ylös - vaistomaisesti:confused:
 

ks

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät,HPK
Meikäläisen korvaamatonta osaamista tarvittiin taas viime yönä ei siis öynä.Mitäpä sitä tässä enää tutimaan antaa palaa vaan.

Puolen tunnin sarjaohjelman tuijotuksen jälkeen havaitsin Jokerien kohtaavan följaksi Ilveksen.Jokohan maaleja tai edes maali syntyisi.Tulen ristiäisiin jos kutsutaan.

Kerholla näyttäisi olevan aika sopiva ohjelma jatkossa.

Eikä sillä niin väliä kuka Kerholla on vastassa kun pelissä on älyä,sopivan hyvää puolustusta ja osaavia hyökkääjiä.

Ajatella jos Kerho veisi mestaruuden.Mutta ei siitä vielä kannata puhua vaikka puhunkin siitä.
 

Playmaker

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit Helsinki
Tarttis...

...tehrä jotain!

Mutta mitä?
En minä ainakaan mitään vahvistuksia kaipaile.
Kyllä maaleja pitäisi näilläkin saada.

Ramille ohjeet, millä ottelut voitetaan:

1) Hajoita lopullisesti suosikkiparivaljakkosi A. Vallin - I. Mikkola. Ymmärrä se, että joka pakkipariin riittää yksi puolustava ja yksi hyökkäävä puolustaja. Miksi nämä kaksi ei-puolustavaa ovat samassa parissa? Oliko aivan pakko laittaa tämä pari eilisen ottelun viimeiselle minuutille?

2) Herätä henkiin katsojien suosikkiparivaljakko V. Peltonen - P. Rosa. Onhan se viime peleissä nähty, ettei Paavo saa maalia ilman Villeä. Katsojat haluavat maaleja, Raimo!

3) Pelikuri. Ei pitäisi tapahtua eilisen kaltaista notkahdusta.
Ei myöskään pitäisi tapahtua eilisen kaltaista notkahdusta karvauksen osalta. Pistä ne kaverit nöyrään työhön. Jos ei onnistu niin penkillä kyllä on tilaa.

Niin joo.. Onnea kerholle.
 
Re: Miksiköhän Aalto ja Koivisto kävivät kuumana?

Viestin lähetti flintstone
Eli nyt fiksummile kysymys että mihinköhän perustuen PITKÄN jälkeinen aloitus suoritetaan keskialueelta? Senkö takia että Koivisto sai henkilökohtaisen kympin mentyään voimakkkasti protestoimaan toimitsijan törkeää temppua, jos tämä on todella se syy niin silloin tuo toimitsijan irvikuvan temppuilu nousee vieläkin alhaisempaan asemaan
Itse pelistä sen verran että molemmilla oli kyllä paikkoja pistää kiekko reppuun mutta molempien maalivahdit pelasivat sen verran loistavan ottelun että maaleja ei nähty ja Kerho ansaitsi loppujen lopuksi voittonsa vaikka se maali tulikin todella epäonnekkaan törmäilyn seurauksena, joten onnittelut vain Kerholle voitosta.

Jep, siksi juuri. Jos hyökkäävän joukkueen (Jokerit) pelaaja ottaa 10 min tuodaan aloitus P-pisteen sijasta keskialueelle.

Jälkiviisaana voisi sanoa että olisikohan kapteeni (Peltonen) voinut hoitaa asian tuomarien kanssa ja saada näin aloitus pysymään hyökkäysalueella. Kuumassa pelissä tietysti on ymmärrettävää että käy niinkuin eilen kävi. Toisaalta hyvällä hermokontrollilla on ennenkin voitettu pelejä.
 

Rolf Paski

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Raittiuslegioona & FC Kraak
Favorinilla oli kyllä selkeästi kolme sormea pystyssä jo ennen kuin Koivisto käväisi koputtelemassa lasia, joten se siitä piiiiiiitkästä neuvonpidosta.

Toimitsijan puolustukseksi voidaan sanoa, että meteli kyseisellä hetkellä oli sitä luokkaa, etten itsekään kuullut itse vihellystä. Tosin pitkä -tuomio oli selvio, joten olis luullut olevan hereillä.

Homma meni kuitenkin loppujen lopuksi aivan oikein, joten Aallon lopun kuumeneminen oli erikoista.

- Rolf Paski -
 

Noose

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chargers, HPK, Oakland A's, Tampere Saints
Viestin lähetti Rolf Paski
Favorinilla oli kyllä selkeästi kolme sormea pystyssä jo ennen kuin Koivisto käväisi koputtelemassa lasia, joten se siitä piiiiiiitkästä neuvonpidosta.


Favorinilla oli muuten neljä soomea pystyssä. Silläpä en Koikan kuumenemista ymmärräkään, kun Favorin näytti jo hyvissä ajoin, että neljä sekkaa jäljellä. Siinä sitten kävivät Aalto ja Peltonen vuoroin urputtamassa. Ei tarvinnut olla kovinkaan kummoinen huuliltalukija, kun jo pystyi tulkitsemaan veellä alkavan ja uuhun loppuvan tokaisun.
 

ks

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät,HPK
Rolf

Mitä mahdat tarkoittaa tuolla viivan alla olevalla listallasi.Jos aamuhärissäni huomasin oikein siitä puuttuu vain Kerho.

Haluatko Kerhon pelaavan koko ajan itseään vastaan.Siinä vasta mielenkiintoa riittäisi.Kerho voittaisi joka kerta äärimmäisen jännittävän pelin ja mestaruuden finaaleissa 3-2.

Olen typerä ja aion sellaisena pysyäkin ellei työnantaja toisin määrää.
 

Ice-hockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
VASTAUKSIA

En jaksa liittää niitä kysymyksiä mutta tässä
vastauksia..

Heino pelasi hyvin ja on sopimuksensa ansainnut.
Eka maali tällä kaudella Kerhon paidassa oli HYYYVIN lähellä?

Tuomari peli oli syvältä, mutta olivat jo SELVÄSTI
osoittaneet huomanneensa loppusekunneilla tämän
kellokämmin, mutta ei, silti jonkun tampion pitää sitä
pleksiä mennä hakkaamaan. Pateettista.

Juu, ja Niki olis vanhana kerholaisena voinut vähän peliä
tuomitessa vetää kotiinpäin mutta ei sitten sitäkään vähää.
HÖ.

Mutta kaikenkaikkiaan peli oli jännittävää katseltavaa, niinkun
kaikki Rinkelinmäen Jokerit-pelit tällä kaudella.

YKSI KYSYMYS MUILLE:
Kuinka hel...tin pitkän sen erätauon tarvitsisi olla ettei jengin
tarttis hiki poskella minuutti ennen erän loppua nousta
perseeltään ja juosta sinne kaljabaariin??? Ja sama
takastullessa, erä on jo hyvän matkaa käynnissä kun nämä
samaiset urpot hiihtää takas muitten edessä paikoilleen.
KYSYN VAAN. VEETUTTAA TOMMONEN. Itse ehdin kyllä katsomaan
erän, käymään olusella, sätkällä ja vielä tarpeen tullen huussissa,
ja vielä istumaan paikalleni hyvissä ajoin, mutta kaikki ei ilmeisesti siihen pysty?
HÄ? Vois järkkärit ainakin Rinkelinmäellä puuttua tähän törttöilyyn.
 

Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Canucks, BC Lions
Olisihan se pitänyt arvata

Odotin eilisestä pelistä yksipuolista näytelmää, jossa vierasjoukkue tekee ensin nopeasti pari maalia sekoittaen kotijoukkueen jo valmiiksi haparoivan pelin lopullisesti. Tämän jälkeen loppupeli olisi ollut puolivaloilla pelailua, vierasjoukkueen kokeillessa toinen toistaan erikoisempaa hyökkäyskuviota kotijoukkueen sekaisin olevan puolustuksen kiusaksi. Odotin myös, että kotijoukkueen maalivahti päästää joka kolmannen laukauksen taakseen.

Ei se kai sitten mennytkään niin.

En nähnyt peliä, joten tietoni perustuvat ainoastaan Urheiluruudun ja Hocey Nightin kuvavälähdyksiin (kas kummaa, että Urheiluruutu näytti Kerhon pelistä kuvaa eilen..) sekä Aamulehden ja Jatkoajan raportteihin. Näiden tiedonlähteiden perusteella voidaan sanoa, että Kerho on nostanut neljässä päivässä pelinsä tasoa todella paljon. Hyökkäys on edelleen tehotonta ja ylivoima täysin luokatonta, mutta puolustus- ja maalivahtipeli ovat kunnossa. Ja oman pään pitäessä voidaankin lähteä rakentamaan sitä hyökkäyspeliä kuntoon. Toivo ei olekaan vielä mennyt, ja hyvä niin.

Yksi tappeluksi sanottava onneton nujakka siellä taidettiin käydä. Ihan hyvä, että se kerholainen oli Kankaanperä, niin puolustuspää parani loppupeliin. :) Sinänsä aika hölmöä toimintaa, mutta kai tuosta joku kiksejä sai. Törmäsellä voisi olla edessään itsetutkiskelun paikka. Kaikki ei ole kunnossa, jos tahallaan pitää mailalla ronkkia vastustajan jalkoväliin. Nolo temppu, sen tietää Antti itsekin.

Vaihteeksi se sitten oli Kerho, joka ratkaisi viime hetken maalilla. Miettinen sai ruudin kuivaksi täsmälleen oikeaan aikaan. Ramin reaktion tilanteessa toisaalta ymmärtää, ja toisaalta ei. Mies itse on pelannut loistavasti, ja sitten omien kenttäpelaajien täyden kympin hölmöilyn seurauksena vastustaja tuikkaa maalin. Mutta, ei kai Ram heittänyt poikki lyömänsä mailan pätkää kohti juhlivia Kerho-pelureita? Televisiossa näytti siltä kuin maila olisi lähtenyt juuri siihen kulmaan, missä maalia juhlittiin. Toivottavasti ei.

Koville otti tappio Jokereille, ja taitaa kahden pelin kestänyt tehottomuuskin kiristää päänahkaa. Silti sen turhautumisen voisi hoitaa pois kupolista muutenkin kuin pleksejä hakkaamalla tai toimitsijoita uhkailemalla. Jotenkin nämä primitiivireaktiot olivat jääneet kaikista kuvavälähdyksistä pois. Jäitä hattuun, ennenkuin joku satuttaa itsensä tai jotakuta muuta.

Kiitos Kerholle eilisestä. Toivottavasti hyvä tahti jatkuu ja maalintekotaito saadaan takaisin. Ja kärsivällisyyttä Jokeri-faneille. Joukkueellanne taitaa nyt olla se heikompi vaihe menossa, joka tulee jokaiselle joukkueelle jossain vaiheessa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös